Kirjoittaja Aihe: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista  (Luettu 86493 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #180 : 02.03.14 - klo:18:04 »
Olen törmännyt joihinkin ennustuksiin että Suomessa alkaa herätys joka leviää ympäri maailman.
Onko se niin että Jumala antaa johonkin maahan herätyksen ja ihmiset voivat levittää sitä kauaksikin, eli tavallaan ihmisen kontolla herätyksen leviäminen? Onko sellaista ollut nähtävissä joskus? Azusakadun herätys?

Onhan näitä, tässä yksi:

Chuck Piercen sanoma Suomelle 2007

On kulunut 20 vuotta siitä, kun aloin ensimmäistä kertaa rukoilla Suomen puolesta. Nyt on kriittinen aika seuraavan sukupolven varautua siihen, mitä Jumalalla on heitä varten. Te täällä Suomessa tulette olemaan seuraavan, koko maailmaa koskevan, parantumisliikkeen etureunalla.

Kun Jumala sanoo: Nouse Suomi, Hän haluaa vaikuttaa sen, että alamme seistä uudella tavalla. Hän vaikuttaa sen, että saamme seisoa uudessa voimassa, saamme nousta ja meillä on uusi ääni, uusi vaikutusvalta ja uusi mielisuosio.

Saamme nousta siinä, missä vihollinen on yrittänyt painaa meidät alas. Jumala haluaa sanoa teille, että tämän alueen seurakunnan on aika mennä uuteen voiton vaiheeseen. On aika nähdä Jumalan lupausten, voiman ja auktoriteetin ilmestyminen uudella tavalla, niin että te Jumalan valtakuntana olette tämän maan vaikutusvaltaisin joukko.

Olemme sellaisen Jumalan liikkeen partaalla, joka koskee kolmea seuraavaa sukupolvea. Uskon, että Hän valinnut teidät yhtenä maana juuri sitä varten. Miltä se tulee näyttämään? On ensinnäkin kyse siirtymisestä vanhasta viinileilistä uuteen. Vanha rakenne ei pysty pitämään Jumalan uutta liikettä sisällään.

Kun rukoilin täällä vuonna 1988, Jumala lupasi, että uusi liike nousisi vuoteen 1991 mennessä ja että vuoteen 1996 mennessä se alkaisi kypsyä. Nyt vuonna 2007 on sen aika räjähtää esiin ja muuttaa koko kansakunta.

Tämä on myös jumalallisen konfrontaation vuosi. Meidän täytyy kohdata se, mikä yrittää estää meitä menemästä eteenpäin. Viinileilit lyövät yhteen, mutta Jumalan uusi viinileili moninkertaistuu nopeasti.

Elämme tietyn ajan loppua ja leikkaamme tietä uuteen. Olen täällä julistamassa teille, että Jumala on valinnut tämän kansan juuri tällaista aikaa varten (Ester 4:14). Julistan sen auktoriteetilla. Julistan sen, että muutosta alkaa tapahtua ennennäkemättömällä tavalla.

Julistan sen, että vääjäämättömiä ihmeitä alkaa tapahtua. Julistan sen, että suurta heräämistä tapahtuu kaupungeissa, joissa ei ennen ole ollut mitään Jumalan liikehdintää. Te olette tämän Euroopassa olevan maapallonkolkan tienristeyskansa, jonka ylle Jumala on laittanut siipensä tätä aikaa varten.

Seuraavan kolmen vuoden aikana tulee olemaan paljon sekaannusta, joka tulee teille idästä, mutta Minä sanon, että sen sekaannuksen keskellä te olette kuin aita.

Sanon, että kolme sukupolvea alkaa nousta näissä kokoontumisissa ja sanoa: Me näemme Herran, me näemme Herran! Ja vaikka vihollinen yrittää piirittää teidän maanne, sanon, että Minulla on kansa tässä maassa, joka tulee olemaan kuin valo, ja teidän menoranne tulee olemaan kirkas tänä aikana, sanoo Herra, sillä Minun lamppuni tulee palamaan kirkkaana Suomessa.

Ylistyksen voima purkautuu esiin tässä maassa, sanoo Herra. Pohjoisesta tuleva valo aiheuttaa sen, että valo leviää koko Euroopan alueelle, sillä tässä maassa ääni ja valo tulevat yhdeksi, ja te johdatte Eurooppaa siinä äänessä, joka Minulla on tätä hetkeä varten. Joten ylistäkää Minua ja antakaa taivaasta tulevan kaksiteräisen miekan levätä sen maan yllä, jonka nimi on Suomi.

Sillä tässä maassa Minä lopetan paljon ja aloitan vielä enemmän, sanoo Herra.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #181 : 02.03.14 - klo:18:27 »
Olen varmaan kuullut koko ikäni näitä herätysennusteluita. En enää jaksa uskoa niihin sellaisena kuin ne esitetään. Toisaalta on todennäköistä, että kun kansakunta on riittävästi koettanut etsiä onnelaansa valitsemallaan tiellä, tullaan johonkin ääripisteeseen, josta tapahtuu käännös.

Lydia

  • Vieras
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #182 : 02.03.14 - klo:18:34 »
Herätys voi lähteä meistä kenestä vain tällä foorumilla esimerkiksi. Ja väitän että se on paljon itsestä kiinni haluaako olla herätyksen välikappale.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #183 : 02.03.14 - klo:19:24 »
Herätys voi lähteä meistä kenestä vain tällä foorumilla esimerkiksi. Ja väitän että se on paljon itsestä kiinni haluaako olla herätyksen välikappale.

Puheissa herätyksen alkamisesta on usein mukana aspekti, jota ei kukaan sano ääneen, mutta joka kuitenkin liittyy siihen. Se on salainen toive siitä, että Me tai edustammme yhteisö saisi olla jonkinlainen tekijä herätyksessä. Raadollisemmin ilmaistuna, että juuri Minä saisin olla välikappaleena.

En jaksa uskoa sellaiseen herätykseen. Ja todellinen herätys on sitä, että Minä on hiljaa ja että Kristus tulee ykköseksi. Silloin ei lähtökohtaisesti ajatella enää ihmiskeskeisesti, vaan että kaikki on suurta Jumalan armoa.

Luultavasti sellainen herätys odotuttaa itseään siihen asti, että joudumme jonkinlaiseen kriisiin, jossa ihmisillä ei ole enää muuta kiinnekohtaa elämässä kuin Jumala. Tällaisen hyvinvoinnin keskellä on tuskin mitään mahdollisuutta nähdä sellaista herätystä. Toivoisin olevani väärässä.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Lydia

  • Vieras
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #184 : 02.03.14 - klo:19:31 »

Meinasitko että tarkoitin että ihminen on siinä se näkyvä joka sitten ottaa kunnian?

Luulen ettei niitä rukouksia oikein uskalleta paljon rukoilla; aloita Jumala herätys minusta, sillä siihen voi tulla hintaa..tuskaa ja kärsimystä kun kuljetaan nisunjyvän tietä. Ei herätys synny edes omaan sydämeen pullistelulla, kyllä siinä kysytään Jumalan tahtoa ja tehdään parannusta.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #185 : 02.03.14 - klo:19:35 »
Meinasitko että tarkoitin että ihminen on siinä se näkyvä joka sitten ottaa kunnian?

Itseni tuntien on syytä ajatella niin. Tuskinpa moni helluntailainen rukoilee, että anna herätys, mutta anna se luterilaisen kirkon kautta.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Taisto

  • Vieras
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #186 : 02.03.14 - klo:19:39 »
Tuskinpa sellaista herätystä tulee, kuin Chuck Piercen sanoma antaa ymmärtää.
"Te johdatte Eurooppaa"... ym soopaa. Höpinää viinileileistä, kolmesta vuodesta,
kolmesta sukupolvesta jne. Aivan omituista.

En mitenkään koe, että minulla olisi sama henki kuin hänellä.

Lydia

  • Vieras
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #187 : 02.03.14 - klo:19:52 »
Mulla ajatuksena oli että Jumala antaa herätyksen.

Taisto

  • Vieras
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #188 : 02.03.14 - klo:20:03 »
Mulla ajatuksena oli että Jumala antaa herätyksen.
Mikä saisi rikkaassa länsimaassa (Suomessa) leivän runsaudessa elävät
ihmiset nöyrtymään parannukseen?

Olisiko se parannus yhtä kuin "helluntailainen boosti"?

"Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

"Menkää ahtaasta portista sisälle..."
------------------------------------------------

Nämä lauseet eivät ole minun saarnani, vaan kipinöitä keskusteluun.
« Viimeksi muokattu: 02.03.14 - klo:20:05 kirjoittanut Taisto »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #189 : 02.03.14 - klo:20:06 »
En löydä Raamatusta perustetta erityiselle lopunajan herätykselle muualle kuin 'Eedomin palvelijan taloon' (2.Sam.6:11)

Lydia

  • Vieras
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #190 : 02.03.14 - klo:20:17 »
Olla Jumalan edessä valmiina hänen tahtoonsa taipumaan, siihen jo usein tarvitaan jotakin, joko itseaiheutettua surua tai muuten elämänkoulun vimppaluokan ehdot painavat päälle..jos Jumala kelpaan, tee mitä tahdot. Ehkäpä menestyneen ja elämässä onnistuneen ei ole helppoa rukoilla vaikeaa rukousta, tee minusta herätyksen välikappale.
Siihen liittyy halu kertoa ilosanomaa, varoittaa ja kehoittaa ihmisiä ottamaan Jeesus vastaan elämäänsä. Oikeastaan evankelistan kutsua se meinaa paljonkin. Eikä omassa voimassa vaan siinä joka on luvattu.

Äsken kysyin eräältä läheiseltä haluaako saada synnit anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi, ei ollut valmis..
« Viimeksi muokattu: 02.03.14 - klo:20:19 kirjoittanut Lydia »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #191 : 02.03.14 - klo:20:19 »
Kaikkia ei ole tarkoitettu evankelistoiksi.

Lydia

  • Vieras
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #192 : 02.03.14 - klo:20:25 »
Ei, eikä kaikilla muutoinkaan ole sama kutsumus, eikä kaikista ole kaikkeen. Kaikille kuuluu pelastus joka vain tahtoo.

Poissa Adina

  • Viestejä: 416
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #193 : 02.03.14 - klo:21:52 »
Tätähän me jokainen voimme tehdä;

Matt. 9:38
   
Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa."
Kol. 3:2
   
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista
« Vastaus #194 : 02.03.14 - klo:21:54 »
Tätähän me jokainen voimme tehdä;

Matt. 9:38
   
Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa."

Onkohan kylvämisestä olemassa vastaavaa rukouskehoitusta?
Jos ei, niin miksi ei ole?