Ajatuksia ja mietteitä hengellisistä asioista

[tikli]

Ei edes tarvitse vihjailla sillä olemme nähneet että on arvosteltu toisen kokemuksia ja uskoon liittyviä asioita, mutta nyt on uusi aika ja yritetään nähdä että olemme kaikki uudestisyntyneet Kristuksessa ja olemme samaa perheväkeä. Pidetään toistemme puolia, vahvistetaan ja armahdetaan toisiamme. Pidetään huolta toisistamme.

Näin on, eikä tarvitse kovin kaukaakaan hakea.

Lainaus käyttäjältä: Paulus
Käsitykseni tosiaan on, että joiltakin se täälläkin puuttuu.

[Paulus]

Ei edes tarvitse vihjailla sillä olemme nähneet että on arvosteltu toisen kokemuksia ja uskoon liittyviä asioita, mutta nyt on uusi aika ja yritetään nähdä että olemme kaikki uudestisyntyneet Kristuksessa ja olemme samaa perheväkeä. Pidetään toistemme puolia, vahvistetaan ja armahdetaan toisiamme. Pidetään huolta toisistamme.

Perheessä voidaan keskustella myös niistä asioista, joista ollaan eri mieltä ja joissa toinen tarvitsee neuvoja. Muutoin perheessä on jotain pahasti pielessä.

[Paulus]

Ei edes tarvitse vihjailla sillä olemme nähneet että on arvosteltu toisen kokemuksia ja uskoon liittyviä asioita, mutta nyt on uusi aika ja yritetään nähdä että olemme kaikki uudestisyntyneet Kristuksessa ja olemme samaa perheväkeä. Pidetään toistemme puolia, vahvistetaan ja armahdetaan toisiamme. Pidetään huolta toisistamme.

Näin on, eikä tarvitse kovin kaukaakaan hakea.

 

Lainaus käyttäjältä: Paulus
Käsitykseni tosiaan on, että joiltakin se täälläkin puuttuu.

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, mitä tuossa edellä kirjoitin. Haluaisin kysyä, onko jollakin varaa ajatella, että "minä tiedän totuuden, enkä halua saada keneltäkään mitään neuvoja". Sellainen on nimittäin hyvin vaarallinen asenne. Voi olla, että sen asenteen vuoksi elämästä menee kymmeniä vuosia "hukkaan". En toivoisi sellaista kenellekään. Aina on asioita, joita en tiedä, siksi on joskus hyvä kuunnella niitäkin, joiden ajatus ei ole sama kuin itsellä. Mutta nöyryyttä se edellyttää.

[Taisto]

Uskon kuuliaisuus on olemukseltaan samankaltaista kuin lapsen kuuliaisuus vanhempiaan kohtaan (tämä tietenkin sillä edellytyksellä, että asiat perheessä ovat kohdallaan). Uskon kuuliaisuudessa ei ole tarvetta pohtia sitä, että teenkö nyt jotakin oikein tai väärin, koska kuuliaisuus on syntymän perusteella meissä. Jos mennään lain kuuliaisuuden puolelle, niin puuhastellaan kaiken aikaa niiden omien (hengellisten) tekemisten (ja kokemusten) kanssa kuvitellen, että kyllä Jumala nyt minua siunaa, kun olen näin panostanut Häneen ja Hänen asiaansa.

Uskon kuuliaisuudessa asiat vaan menevät kohdalleen ilman, että niitä sen kummemmin pohditaan. Kyseessähän on Isä/lapsisuhde, joka ei ole riippuvainen lapsen hyvyydestä eikä siinä ole pientäkään ajatusta siitä, että jos en osoittaudu oikeaksi lapseksi, niin joudun siitä jotenkin kärsimään tai että minua rangaistaan. Tämä on myös taustana kielteiseen suhtautumiseeni ajatukseen, että meidät olisi adoptoitu Jumalan lapsiksi. Syntymä on täysin eri asia kuin adoptio, sillä adoptiossa "vanhempien" ominaisuudet eivät periydy lapselle.

Nyt tämä mies lähtee iltapesulle ja kohtapuoliin nukkumaan, joten jos aiot tähän vielä
vastata, niin tee se vaikka huomenna. Saat rauhassa miettiä vastaustasi 

Usein heräilen aamuyöstä ja silloin ajatus on selkeimmillään. Niin nytkin. Lainausten kanssa on hieman ongelmia, mutta ehkä tästä selvän saa.

Kiitos hyvästä vastauksesta. Tähän tapaan minäkin asian näen. Uskon kuuliaisuudessa ei ole kysymys rangaistuksen pelosta,
vaan lapsi on vanhemmilleen kuuliainen rakkaudesta. Samoin uskova on Isälle kuuliainen.

"Pelkoa ei rakkaudessa ole" (1. Joh 4:17).

- vai aamuyöllä on ajatus selkeimmillään... Kaikkea sitä kuuleekin 

[Lydia]

Tv7:lla oli ohjelma jossa veli Taivaallisen poika oli haastateltavana, mikä hänen nimensä nyt olikaan..kertoi että isä oli vankilassa siellä Kiinassa evankeliumin tähden kun hän syntyi ja vapautui vasta kun hän oli 4,5v. Kertoi myös että kun äitinsä oli 7kk ollut raskaana tulivat viranomaiset oven taakse tuomaan terveisiä ettei saarnaajan lapsi saa syntyä vaan kahden päivän kuluttua pitää abortoida lapsi. Äiti itki ja rukoili, pyysi että Jumala suojelisi lasta ja kävi niin että lapsi syntyi 2kk ennen aikaisena, ja kaikkien ihmeeksi poika ei kuollut.
Poika tuli uskoon jo lapsena ja kastettiin kun oli 8v yöllä joessa ja oli talvi, sanoi että oli tosi kylmä mutta piti yöllä kastaa kun silloin poliisit nukkuivat.
Jumala on heitä auttanut ja johdattanut, nyt asuvat Saksassa ja poikakin on evankeliumin työssä.

[Lydia]

Meistä jokainen on tullut joskus tilanteeseen jossa sielu, mieli ja sydän kokee suurta tuskaa loukkauksesta, asia jota emme olisi mitenkään ansainneet tai halunneet. Prosessissa on monta vaihetta, viha, pettymys, suru jne.
Mutta entä sitten..onko se niin paha asia että juuri minua loukattiin vai onko sen toisen ihmisen osa minulle niin tärkeä, että haluan hänen parastaan jotta hän saisi suojan Jumalan armossa ja voisi olla vahva Kristuksessa jos on jo hänen omansa. Onko hänen sielunsa tila minulle omaa kipuani tärkeämpi ja voin luottaa siihen että Jumala kyllä parantaa minut kun haluan siunata ja rukoillen muistaa sitä toista ihmistä että hän voisi kokea Jumalan suurta siunausta elämässään.

[Natanael]

Meistä jokainen on tullut joskus tilanteeseen jossa sielu, mieli ja sydän kokee suurta tuskaa loukkauksesta, asia jota emme olisi mitenkään ansainneet tai halunneet. Prosessissa on monta vaihetta, viha, pettymys, suru jne.
Mutta entä sitten..onko se niin paha asia että juuri minua loukattiin vai onko sen toisen ihmisen osa minulle niin tärkeä, että haluan hänen parastaan jotta hän saisi suojan Jumalan armossa ja voisi olla vahva Kristuksessa jos on jo hänen omansa. Onko hänen sielunsa tila minulle omaa kipuani tärkeämpi ja voin luottaa siihen että Jumala kyllä parantaa minut kun haluan siunata ja rukoillen muistaa sitä toista ihmistä että hän voisi kokea Jumalan suurta siunausta elämässään.

En tiedä kenelle tuossa kirjoittelet, mutta jotenkin tuo viime aikaisiin kirjoitteluihin liittyy. Mielestäni tuosta puuttuu se oleellisin mistä keskustelussa oli kyse eli se asia itse. Mielestäni on aivan turhanpäiväistä käsitellä jotain tunteita ennen kuin itse asia on selvä. Mielestäni on mitä suurinta farisealaisuutta alkaa rukoilla jonkun toisen puolesta, kun itse asian voisi aivan yksinkertaisesti hoitaa pois päiväjärjestyksesätä sanomalla tehneensä virheen ja kirjoittaneensa potaskaa. Ei asiat siunailuilla selviä, ne selviää selvittämällä.

[Lydia]

 Jumala on asiasta puhunut minulle minun asioissani.

[Lydia]

Kenestä Raamatun henkilöstä haluaisit ottaa oppia?

[Lydia]

Ensimmäiseksi tulee itselleni mieleeni Paavali, tai usein olen miettinyt Paavalin luonnetta, hänessä on ainesta ottaa mallia. Kaikkensa antaen teki apostolin työnsä, paljon joutui kärsimään mutta oli oppinut oloihinsa tyytymään.

[Soltero]

Paavali on minun kaltaiselleni aivan liian ylivoimainen esikuva, vaikka tietysti olen oppinut paljon hänen kirjeistään.
Lähinnä koen samastumista ristin ryövärin kanssa.
Olen ikään kuin samassa asemassa.

[Lydia]

Paavalikin sanoi että on syntistä suurin, siihen voin minäkin samaistua.

[Helena]

Meistä jokainen on tullut joskus tilanteeseen jossa sielu, mieli ja sydän kokee suurta tuskaa loukkauksesta, asia jota emme olisi mitenkään ansainneet tai halunneet. Prosessissa on monta vaihetta, viha, pettymys, suru jne.
Mutta entä sitten..onko se niin paha asia että juuri minua loukattiin vai onko sen toisen ihmisen osa minulle niin tärkeä, että haluan hänen parastaan jotta hän saisi suojan Jumalan armossa ja voisi olla vahva Kristuksessa jos on jo hänen omansa. Onko hänen sielunsa tila minulle omaa kipuani tärkeämpi ja voin luottaa siihen että Jumala kyllä parantaa minut kun haluan siunata ja rukoillen muistaa sitä toista ihmistä että hän voisi kokea Jumalan suurta siunausta elämässään.

Totta. Onneksi Jumala itse opettaa ja vaikuttaa sitä, että pystyy aidosti jättämään asiat Hänen käsiinsä, joka oikein tuomitsee. Voi elää vapaana jatkuvasta satutetuksi tulemisen kokemuksesta, vapaana katkeruudesta ja suunnata mielensä Jeesukseen ja elää hänen rakkautensa todellisuudessa.

[Natanael]

Sirkku Hoikkala kirjoittaa numerossa RV20/2014 näin:

"Monet tuntuvat ajattelevan, että Raamattua ei tarvitse enää tutkia, koska Pyhä Henki kirkastaa sitä ilman tutkimistakin. Oikean tulkinnan ajatellaan jollakin tavalla juolahtavan mieleen. Terveen uskon perusta ei kuitenkaan voi olla missään muussa kuin Raamatussa, eikä sitä voi oikein tietää, ellei sitä tutki ja opiskele."


Kiva olla _jossain_ asiassa jonkun helluntailaisen kanssa samaa mieltä.

[Lydia]

Meistä jokainen on tullut joskus tilanteeseen jossa sielu, mieli ja sydän kokee suurta tuskaa loukkauksesta, asia jota emme olisi mitenkään ansainneet tai halunneet. Prosessissa on monta vaihetta, viha, pettymys, suru jne.
Mutta entä sitten..onko se niin paha asia että juuri minua loukattiin vai onko sen toisen ihmisen osa minulle niin tärkeä, että haluan hänen parastaan jotta hän saisi suojan Jumalan armossa ja voisi olla vahva Kristuksessa jos on jo hänen omansa. Onko hänen sielunsa tila minulle omaa kipuani tärkeämpi ja voin luottaa siihen että Jumala kyllä parantaa minut kun haluan siunata ja rukoillen muistaa sitä toista ihmistä että hän voisi kokea Jumalan suurta siunausta elämässään.

Totta. Onneksi Jumala itse opettaa ja vaikuttaa sitä, että pystyy aidosti jättämään asiat Hänen käsiinsä, joka oikein tuomitsee. Voi elää vapaana jatkuvasta satutetuksi tulemisen kokemuksesta, vapaana katkeruudesta ja suunnata mielensä Jeesukseen ja elää hänen rakkautensa todellisuudessa.

Juu, se on Jumalan aikaansaama olotila että haluaa itse vapautua ja tulee kyllä sitten autetuksi.