Tätä olen koettanut viestittää. Meillä on helposti oman langenneen järkemme mieleinen kuvitelma mikä on hengellistä, ja mikä on Jumalan mieleistä tekemistä hänelle.
Ja tässä monet oppimestarit astuvat esiin. He asettavat selkeät rajat ja tehtävät miten meidän pitää olla. Jos ei muuten niin tulevan palkan tähden.
Heillä on halu päteä ihmisten silmissä. Olla jotain. Ja se mitä oikeasti teemme on usein salattua meiltä.
Kerron pari esimerkkiä.
Alueellamme asunut eräs alkoholisoitunut eronnut mies. Muutaman kerran autoin kotiin, kun jalat ei kantanut. Joskus soitin ambulanssin tämän kaaduttua ja loukaten itseään.
Annoin "Armo riittää" lehteä ja kokus kutsuja. Tässä ihan vähän aikaa sitten tein huomion. Mies ei enää liikkunut kaupan ja kodin väliä. Asunto näytti tyhjältä.
Arvelin terveyden pettäneen ja joutuneen laitoshoitoon tai olisikohan noutaja jo korjannut.
Huokailin hänen puolesta ja ajattelin, et saipahan ainakin lukea evankeliumin antamistani lehdistä yms.
Samalla itsetyytyväiselle mielelleni näytettiin pari kohtaamistamme, ja kuulin kysymyksen "Toiminko todellakin rakkaudellisesti Jeesuksen esimerkin mukaan; vai olinko kova, rakkaudeton ja ylemmyyden tuntoinen ?".
Ja pakko oli siinä valossa myöntää. Rakkaudeton ja ylemmyydentuntoinen olin Herra. Ei minulla ollut sinun rakkauttasi, vaan tein vain uskonnollista "velvollisuutta".
Eräs veli tuli uskoon yli 10 vuotta sitten. Varoittelin häntä lähtemästä kiertelemään seurakuntia, varsinkin näitä villeimpiä. Toivoin hänen tutkivan Sanaa ensin ja käyvän neuvomissani raittiissa paikoissa korkeintaan.
Hän lähti heti kiertelemään. Joka ilta jossain ja parin kukauden päästä hän touhusi joka puolella. Torilla evankelioimassa yökaudetkin, ja milloin missäkin.
Silmissä oli outo lasittunut katse, ja silti tämä kävi selvästi ylikierroksilla. Ei malttanut nukkuakaan, kun kaikki mitä teki oli Herran johdatuksessa kulkemista.
Vähän ajan päästä hän romahti ja ei päässyt masennuksestaan edes sängystä ylös kahteen vuoteen.
5 vuotta kului, ettei jaksanut mitään tehdä tai lukea.
Sitten alkoi pikku hiljaa toipua. Sanaa ei jaksa lukea kunnolla vieläkään. Opetus täysin tv 7 tarjonnan varassa.
Kuitenkin olen huomannut hänen uskonsa kasvaneen. Uskonnollisia tapoja ei ole, kirosanojakin on lauseissa, mutta sydän on muuttunut.
Israelin vastaisuus on vaihtunut Israel rakkauteen. Liberaali maailman kuva Raamatulliseen. Luominen ja miehen ja naisen väisestä liitosta on mielipiteet vaihtuneet.
Hän oppinut erottamaan raittiin ja sielullisen kristillisyyden hyvin tarkkaan. Ja monta muuta positiivista asiaa.
Herra on tehnyt työtä hänessä, vaikka olen ollut kaiken aikaa huolissaan hänestä. Ei lue Sanaa säännöllisesti ja katsoo TV 7 (tulee sieltä hyvääkin kuulemma
)
Kaiken aikaa on ollut huono omantunto, etten ole ohjannut ja tukenut häntä riittävästi. Vaan olen jättänyt "Herran haltuun".
Vuosi sitten sain häneltä kiitos kirjeen. Kiitti miten olen kaikki vuodet tukenut ja opastanut häntä uskollisesti. Ilman tukeani hän ei olisi jaksanut, varsinkaan vakavaa masennusta ja myöhemmin vaimonsa kuoleman jälkeistä ajanjaksoa.
Omasta mielestäni en ollut tehnyt mitään hänen hyväkseen. Vain puhelimessa kuunnellut ja tarvittaessa vastannut kysymyksiin, joita hänelle oli noussut mieleen Sanan ja ympäröivän todellisuuden pohjalta.
Ensimmäisen tapauksen kohdalla koin toimineeni kristillisesti, ja toisessa lyöneen laimin. Ja lopputulos oli kuitenkin päinvastainen.
