Isän kirjahyllystä löytyi varsin osuvasti nimitetty Olavi Kareksen toimittama "Isien Perintö" -niminen hartauskokoelmasarja vuodelta -48, (painos, tekstit vanhempia) jossa on vanhan kansan heränneiltä hartausteksti joka päivälle. Hiljaisen uskovan isäni eräs hengellinen perintö on kirjahylly josta on ollut paljon apua ja ravintoa hengellisen elämän suhteen. Ihmisillä on nykyisinkin paljon tietoa Raamatusta ja teologiasta, mutta näissä vanhoissa opuksissa (kuten myös lauluissa) on sellaista syvällistä ymmärrystä hengen elämän suhteen mihin harvoin enää törmää.
Tämän päivän tekstinä on Wilhelmi Malmivaaran ajatuksia hengellisestä sokeudesta:
Uudestisyntymässä Jeesus Kristus avaa hengellisesti sokean silmät. "Mitä he silloin näkevät? He näkevät oman ja kaikkien ihmisten viisauden tyhmyydeksi, ymmärryksensä ymmärtämättömyydeksi, valkeuden pimeydeksi, jumalisuutensa jumalattomuudeksi, vanhurskautensa vääryydeksi, väkevyytensä heikkoudeksi, uskonsa epäuskoksi, elämänsä kuolemaksi, autuutensa kadotukseksi. He näkevät kaikki itsessään toiseksi kuin ennen." Uusi tila tarkoittaa siirtymistä pimeydestä valoon, jolloin he näkevät oman sokeutensa ja tämän vuoksi heillä on asiaa Kristukselle, koska hänessä he näkevät toista kuin itsessään. "He näkevät hänet maailman valkeudeksi jolla on ymmärrystä ymmärtämättömille, voimaa heikoille, elämää kuolleille, vanhurskautta väärille, apua avuttomille." He näkevät kaiken muun pimeydeksi. Mitä syvemmin he oman sokeutensa näkevät, sitä ahtaammalle he panevat Herran, sitä likempänä häntä he ovat. (sulkeiden sisällä suora lainaus, muu tiivistelmää) W.M.n mukaan tämä sokeutensa tunnustaminen ei kuitenkaan lopu uudestisyntymään.