Kindlen selailu toi mieleeni, etta olin ostanut sita kautta joitakin kirjoja.
Yksi niista on nimeltaan Blackout. Kirjoittaja Candace Owens.

Ymmärrän kyllä, että erilaisiakin kokemuksia on, ja kaikki eivät ole samalla tavoin ryvettyneet kirkkotaistelujen juoksuhaudoissa.

Hyvä, että joku jaksaa! Vaikkapa Paavalillakin oli aikanaan rutkasti työtä ja ohjeistamista. Onhan rivijäsenilläkin ihmettelemistä kirkon "sisällissodassa." Ja se vaatii jo jotain, että tajuaa asioista ylipäätään mitään tai muodostaa omaa mielipidettä.

Kunnioitan kovasti niitä, jotka jaksavat valvoa ja taistella. Itse en jaksanut. Aloin väsyä ja hieman katkeroituakin. Totesin, että tarvitsen rauhallisemman laitumen.

Olen tilanteessa, jossa haluaisin tehdä läheisilleni selväksi, mitä tästä menosta oikeasti ajattelen. Siksi konkreettisesti yölläkin tulee valvottua. Meitä on muitakin. En haluaisi loukata perhettäni. Onko tässä kyse siitä, että pitää antaa keisarille, mikä keisarin on, koska kirkko  ja valtio ovat liitossa? Kirkko edustaakin "keisaria", eikä se enää olekaan Kristuksen ruumis. Yöllä kirkastui ajatus, että jokaiseen laumaan on jo tullut susi jonkinlaisessa lampaan vale-vaatteessa. Löytyneekö siis mistään rauhallisempaa laidunta? Rukoilen kaikille tämän asian kanssa painiville Jumalan yli ymmärryksen käyvää viisautta.

Sanoisin, että nykytilanteessa on erityisen kuluttavaa se, että oma identiteetti määrittyy paljolti oppositioasemasta käsin. Järjestöt kovasti yrittävät pitää toiminnassaan esillä "positiivisia meidän juttuja", mutta samalla on selvää ja usein selvempää, mitä vastustetaan ja ketkä vastustavat meitä. Sinänsä ei ole ihme, että evankeliumiakin vastustetaan, mutta se on ihme ja tragedia, että oma kirkko yhä enenevissä määrin vastustaa sitä. Tämä omana kokemuksena ja tilannearviona. Ymmärrän kyllä, että erilaisiakin kokemuksia on, ja kaikki eivät ole samalla tavoin ryvettyneet kirkkotaistelujen juoksuhaudoissa.

Kyllä tämä valvotuttaa. Mutta meitä onkin käsketty valvomaan! Surutyö taitaa kestää loppuun asti. Kristus sanoi, että löytäneekö uskoa palatessaan takaisin. Näin sen pitääkin mennä. Jyvät seulotaan akanoista, otetaan selvää ’kenen joukoissa seisot’ . Olkaa rukouksessa kestävät.

Sanoisin, että nykytilanteessa on erityisen kuluttavaa se, että oma identiteetti määrittyy paljolti oppositioasemasta käsin. Järjestöt kovasti yrittävät pitää toiminnassaan esillä "positiivisia meidän juttuja", mutta samalla on selvää ja usein selvempää, mitä vastustetaan ja ketkä vastustavat meitä. Sinänsä ei ole ihme, että evankeliumiakin vastustetaan, mutta se on ihme ja tragedia, että oma kirkko yhä enenevissä määrin vastustaa sitä. Tämä omana kokemuksena ja tilannearviona. Ymmärrän kyllä, että erilaisiakin kokemuksia on, ja kaikki eivät ole samalla tavoin ryvettyneet kirkkotaistelujen juoksuhaudoissa.