Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Paulus - 15.06.14 - klo:17:29
-
En löytänyt aiheesta olemassaolevaa keskustelua, joten aloitan uuden.
Jos joku kysyisi minulta, että onko sinulla pelastusvarmuus, niin siihen tietystikin yrittäisin jotain vastata. Olisi perin vaikeaa mennä sanomaan, ettei minulla ole pelastusvarmuutta. Mutta mihin se olemassa oleva pelastusvarmuus oikein perustuu?
Mielestäni sen täytyy perustua ensisijaisesti Sanaan ja vasta toissijaisesti omaan "kokemukseen". Mikä se Sanan paikka omalla kohdallani olisi? Se voisi olla esim. tämä:
2. Kor. 5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Pelastukseni on vankalla pohjalla, koska asia on hoidettu lähes 2000 vuotta sitten. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Minäkin kuulun siihen maailmaan joka on jo sovitettu. Se on fakta. Ainoa, mikä voisi estää sovituksen minun kohdallani toteutumasta, olen minä itse. Voisin sanoa Jumalalle, että "ei kiitos", en välitä tästä lainkaan tai että minulle pitäisi räätälöidä toisenlainen sovitus.
Kun sanoin, että kokemus on toissijainen, en tarkoittanut, että se olisi jotenkin vähäarvoinen. Onhan sekin tärkeä. Mutta ei mikä tahansa kokemus, vaan se, mikä on kirjoitettu Room. 8. luvussa:
15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
-
Naapurifoorumilla on kysely, jossa kysellään, 'pääsetkö ylöstempaukseen?' Vastausvaihtoehtoina ovat 'en', 'ehdottomasti', 'en tiedä', 'Jeesus on Herra mutten ole kokenut varmuutta minne joudun' sekä viimeisenä 'haahuilen ja oleskelen ja luotan "armoon" '. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kyselyn lopputulos, jos vastaajia olisi ollut esim. sata. Vastauksia oli tullut vain kolme - kaksi kertaa 'en tiedä' ja kerran 'ehdottomasti'
-
Lasten ja nuorten kesäleirien iltatilaisuuksissa oli hyvin tyypillinen tällainen kysymys: "Oletko uskossa vai etkö ole vai oletko epävarma?" Tuo useimmiten tietysti vähän sellaiseen pitempään muotoon puettuna. Miksiköhän tuota kysyttiin tunteikkaassa iltatilaisuudessa eikä esimerkiksi aamun ensimmäisellä Raamattutunnilla?
-
Naapurifoorumilla on kysely, jossa kysellään, 'pääsetkö ylöstempaukseen?' Vastausvaihtoehtoina ovat 'en', 'ehdottomasti', 'en tiedä', 'Jeesus on Herra mutten ole kokenut varmuutta minne joudun' sekä viimeisenä 'haahuilen ja oleskelen ja luotan "armoon" '. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kyselyn lopputulos, jos vastaajia olisi ollut esim. sata. Vastauksia oli tullut vain kolme - kaksi kertaa 'en tiedä' ja kerran 'ehdottomasti'
Pitäisi kysyä kyselyn laatijalta, mitä hän tarkoittaa tuolla lihavoidulla. Ja että onko hänellä itsellään jotain muuta perustaa omalle "tempaamiselle" kuin armo.
-
Kun puhuja kysyy saarnansa jälkeen, keneltä puuttuu pelastusvarmuus, onko silloin kyse puhujan omasta epävarmuudesta saarnansa suhteen? Miten esilletulo ja kahden minuutin rukous olisi parempi vakuuttamaan kuulijan pelastusvarmuudesta kuin vaikkapa sitä edeltävä tunnin puhe?
-
Yksi pelastusvarmuuden este on "toinen evankeliumi". Se tarkoittaa sitä, että Jumalan armon lisäksi pitää olla yhtä ja toista ja jos niitä ei ole tarpeeksi, niin pelastus on vähintäänkin kyseenalainen. Siksi varsin monilta uskoviltakin puuttuu pelastusvarmuus.
-
Pelastusvarmuuden ohella täytyy meillä olla kyllä täydellinen kadotusvarmuus. Vain syvällinen tajunta oman elämän täydellisestä riittämättömyydestä voi antaa sen varmuuden, että Jeesus pelastaa meidät ilman minkäänlaista vastasuoritusta. Jos me sellaista itseltämme vaadimme tai Jumalalle esitämme, ei meillä voi olla oikeaa pelastusvarmuutta.
Pelastus on siis 100% armoa.
-
Pelastusvarmuuden ohella täytyy meillä olla kyllä täydellinen kadotusvarmuus. Vain syvällinen tajunta oman elämän täydellisestä riittämättömyydestä voi antaa sen varmuuden, että Jeesus pelastaa meidät ilman minkäänlaista vastasuoritusta. Jos me sellaista itseltämme vaadimme tai Jumalalle esitämme, ei meillä voi olla oikeaa pelastusvarmuutta.
Pelastus on siis 100% armoa.
Kiitos tarkennuksesta! Erinomaisen hyvin ilmaistu. Jos julistukseen saataisiin tämä sävel, niin herätyksestä ei tarvitsisi enää puhua. Eläisimme siinä!
-
Vielä lisään tähän, että ei pidä sotkea toisiinsa pelastusta ja pelastusvarmuutta, sillä ne ovat eri asioita. Sama koskee kadotusta ja kadotusvarmuutta. Pitkäkään vaellus uskontiellä ei riitä takaamaan pelastusvarmuutta, päinvastoin synnin tunto ja kadotuksen pelko ajavat uudelleen ja uudelleen ristin luo. Ehkä siksi Paavali toivottaa kaikkien kirjeittensä alussa ja lopussa Jumalan armoa ja rauhaa.
-
Nostan tämän keskustelun pintaan, koska siinä on sanottu jotain, joka on erittäin tärkeää muistaa joka päivä.
-
Kun puhuja kysyy saarnansa jälkeen, keneltä puuttuu pelastusvarmuus, onko silloin kyse puhujan omasta epävarmuudesta saarnansa suhteen? Miten esilletulo ja kahden minuutin rukous olisi parempi vakuuttamaan kuulijan pelastusvarmuudesta kuin vaikkapa sitä edeltävä tunnin puhe?
Joo, kyllä minäkin asian vähän tähän tapaan näkisin. En tietenkään halua vähätellä esirukousta ja tottakai asian puolesta voi rukoilla, jos jollakulla ei ole pelastusvarmuutta. Mutta kyllä se varmuus minun nähdäkseni tulee ennen kaikkea Raamatun sanasta, jota tulisi julistaa niin, että kuulijat voivat ymmärtää, että pelastus on todella minunkin kohdallani täysin valmiiksi tehty jossain aivan muualla kuin omassa päässäni tai sydämessäni. Tietysti sitten on ihmisiä ja tilanteita, joissa asiaa pitää käydä vielä henkilökohtaisemmalla tasolla läpi, mutta se edellyttää jo sielunhoitotilannetta.
Toisaalta eihän sitä koskan tiedä, mitkä ovat ne "avainsanat" kunkin kohdalla, jotka ikäänkuin avaavat lukon. Joku on kertonut saaneensa pelastusvarmuuden yhtäkkiä ehtoollisella, kun pappi sanoi hänelle "Tämä on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis/veri, sinun edestäsi annettu/vuodatettu". Voihan se olla, että lyhyessäkin esirukoushetkessä rukoilija saa juuri oikeat sanat, jotka ehkä päättävät pidemmän prosessin. Mutta noin niinkuin lähtökohtaisesti itse en ehkä odottaisi, että Jumala jollain tavalla kaataisi pelastusvarmuuden taivaasta esirukoushetkessä, vaan saarnan tulisi antaa siihen rakennusaineet.
-
"saarnan tulisi antaa siihen rakennusaineet" - näin minäkin tämän koen olevan. Ja sitäpaitsi: eihän pelastusvarmuus meitä pelasta, vaan usko Jeesukseen. Ja usko tulee kuulemisesta.
Mistähän tämä pelastusvarmuuden vaatimus on oikein lähtöisin, olisiko siinäkin kyse jonkin uskonsuunnan omahyväisyydestä: "meillä saat pelastusvarmuuden" ?
-
Pelastusvarmuus voi tulla tavalla tai toisella. Lainaan tähän erästä tapausta, joka oli toisaalla esillä aiemmin:
"Muuan Yrjö-niminen kaveri oli noissa samoissa ahdistuksissa ja kuljeskeli jossain epätoivoisena. Silloin hän näki tuulen kuljettaman paperinpalan risussa tuulen heiteltävänä. Yrjö otti paperin käteensä ja alkoi lukea: 'Sillä niin on Jumala rakastanut maailmaa, ettei ykikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän…' Lehtiseen oli tullut painovirhe, siinä todella luki "ykikään" ja tätä Yrjöä sanottiin Ykiksi. Viesti meni perille ja epätoivo hellitti. Sanoma osui maaliin."
-
Jos on epävarmuutta pelastuksesta, siinä ei tarvitse pitkään kärvistellä. Tunnustaa syntisyytensä Jumalalle ja uskoo että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä.
-
Pelastusvarmuuden saamiseksi on yksi aika hyvä "keino". Kun ymmärtää sen, että Jeesus tuli syntisiä pelastamaan, niin sehän tarkoittaa juuri minua ja sinua. Sen "mitanhan" täytämme mennen tullen.
-
Jos on epävarmuutta pelastuksesta, siinä ei tarvitse pitkään kärvistellä. Tunnustaa syntisyytensä Jumalalle ja uskoo että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä.
Ihmisellä vaan on paha tapa jäädä ensin vähän kärvistelemään. Aika iso osa siitä kärvistelystä taitaa loppujen lopuksi johtua ihmisen ylpeydestä: on niin vaikeata luopua siitä ajatuksesta, että minä en todellakaan pysty lisäämään pelastukseeni mitään. Eräs ihminen sanoi, että hänen kärvistelynsä loppui siihen, kun seurakunnan pastori aika ronskisti tokaisi: "Minkä takia sä yrität pelastaa itteäs kun Jeesus teki sen jo?" Myöhemmin hän myönsi, että pastori oli ollut aivan oikeassa siinä, että hänen kärvistelyssään oli kyse juuri tuosta: valmis pelastus ei oikein tahtonut kelvata, vaan jotain olisi tarvinnut itsekin päästä tekemään.
-
Lasten ja nuorten kesäleirien iltatilaisuuksissa oli hyvin tyypillinen tällainen kysymys: "Oletko uskossa vai etkö ole vai oletko epävarma?" Tuo useimmiten tietysti vähän sellaiseen pitempään muotoon puettuna. Miksiköhän tuota kysyttiin tunteikkaassa iltatilaisuudessa eikä esimerkiksi aamun ensimmäisellä Raamattutunnilla?
Hyvä kysymys tuo kysymyksen osa, että miksi kysymys "kysyttiin tunteikkaassa iltatilaisuudessa eikä esimerkiksi aamun ensimmäisellä Raamattutunnilla?". Eräällä riparilla, jossa innokkaimat isoset tahtoivat pitää rukoushetkiä leiriläisten kanssa iltaisin varsinaisen leiriohjelman jälkeen (päättyi muistaakseni 19.30 iltapalaan ja lipunlaskuun) rippikoululeirin nuorisopappi ilmoitti ykskantaan, että "Pyhä Henki ei toimi lipunlaskun jälkeen". Päätös varmasti suojeli nuoria, jotka päivän touhujen jälkeen olivat illalla jo herkässä ja väsyneessä mielentilassa.
-
Jos on epävarmuutta pelastuksesta, siinä ei tarvitse pitkään kärvistellä. Tunnustaa syntisyytensä Jumalalle ja uskoo että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä.
Kuulehan ystäväni pax. Kärvistelyt saattavat (hyvästä neuvostasi huolimatta) jatkua ihmiselämässä vuosikymmeniä. Ehkä vielä "jollakin tasolla" voimme tunnustaa syntisyytemme Jumalalle (ainakin suullamme vaikka sydämemme ei olisikaan mukana), mutta uskoa ei synny omin voimin. [Seuraavia sanojani en osoita Sinulle Pax vaan puhun yleisellä tasolla asiasta, ettäs älä kiukustu].
Hengellinen tai paremminkin uskonnollinen kenttämme vilisee kokouksia, joissa (usein uuvuttavien saarnojen jälkeen) ihmisiä kehoitetaan tunnustamaan syntinsä ja uskomaan Jeesukseen. Monasti ihmisiä kehoitetaan antamaan joku merkki tai tulemaan eteen osoituksena, että tahtovat tulla uskoon. Usein heille julistetaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä... Mitä tähän on sanottavaa? Oliko tuossa jotain väärää? No eipä ollut ja kuitenkin, voimme puhua osasia evankeliumista täysin oikein ja perustella saarnamme Raamatun kohdilla, mutta olla täysin väärässä. Aikamme aivan pursuaa tuota "toisen evankeliumin ja toisen jeesuksen julistusta sen toisen hengen vaikutuksesta" ja se tarjotaan aitona ja aitona myös miljoonat ovat sen ajassamme vastaanottaneet. Se on sitä lopun ajan valheherätystä jota Ilmestyskirjan 6:2:ssa kuvattu valkoisella hevosella ratsastaja levittää. Hän on vitsauksista muistaakseni ensimmäinen ja hän saa lähteä liikkeelle voittajana ja voittamaan. Mikä petos: hänellä on voiton seppele päässään ja valkoinen hevonen ratsunaan (viittaavat siis Jeesukseen ja evankeliumiin), mutta sanan miekan sijasta sotaisa jousi. Merkittävää minusta on se, että ratsastaja ei paljasta kasvojaan kuten Jeesus luvussa 19. Lohduttavaa toisaalta se, että Jeesus itse päästää tämän ratsastajan liikkeelle (jae 1), kun ihmiset ovat mielistyneet vääryyteen. Niinpä heidän sydämensäkin täyttää toinen evankeliumi ja toinen Jeesus sekä niiden vaikutuksesta valheellinen pelastusvarmuus.
Kirjoitukseni on varmasti rönsyilevää ja sekavaa, mutta totean vielä, että uskonnollinen maailma on täynnä uskonnolisia kliseitä kuten "Jeesuksen nimessä" ja "veren kautta" yms. Viljellään termejä, joiden merkitystä ei kuulijat ymmärrä (eikä ehkä julistajatkaan). Ei tästä ole montaa päivää, kun eräs uskonsisar kertoi "kätkeytyvänsä veren suojaan" kokouksissa, joissa epäilyttävät uusapostolit ja heidän oppilaansa julistavat "evankeliumia". Kysyin mitä hän tarkoitti tuolla "kätkeytymisellä veren suojaan" ja sain oppitunnin juutalaiselle kansalle määrätystä verensivelystä Egyptissä. Tämä uskonsisar jatkaa käymistä noiden uusapostolien ja profeettojen pitämissä kokouksissa. Hän uskoo olevansa suojattu, vaikka Jeesus varottaa heistä, että "älkää menkö älkääkä uskoko" (Mt. 24:24-26).
Sitten vielä tuosta pelastusvarmuudesta. Sanaahan ei löydy Raamatusta, mutta ajatus kyllä löytyy. Pelastuksemme on varma ja perustuu Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhriin koko ihmiskunnan synnin sovituksena. Hän on uhrannut itsensä viattomana Jumalalle ja saanut aikaan iankaikkisen lunastuksen. Tätä sanan saarnaa kuunnellessa syntyy ihmisessä usko ja hän voi omistaa omakohtaisesti tämän Jumalan armotyön Jeesuksessa Kristuksessa. "Katsoka Minuun ja pelastukaa, te maan ääret kaikki, sillä Minä olen Jumala eikä toista ole". Siellä varmuutemme pelastuksesta ja Jumalan uskollisuudesta horjuu, missä katsomme omia mahdollisuuksiamme ja pyrimme lisäämään jotain omaamme Golgatan täydelliseen työhön. Jumalan pelastustekoon ei saa lisätä ihmisen katumuksia, rukouksia, kilvoittelua, pyhitystä -ei mitään. Pelastusteko tapahtui Jumalan ja Hänen Poikansa välillä ja siksipä tänäänkin "pelastus tulee Jumalalta, joka valtaistuimella istuu ja Karitsalta". Näin minä uskon.
-
Kiitos Oloneuvos tyhjentävästä vastauksesta. Oikeastaan tuo lyhyt kommentti taisi olla hetkeen jolloin vain tulee epävarmuus olenko pelastettu. Perkele kyllä kiertää ja kaartaa ympärillämme yrittäen saada uskovan lankeemuksen tilaan ja jos se ei onnistu alkaa syyttämään kaikesta mahdollisesta.
-
Eräs Raamatun kohta auttaa tässä pelastusvarmuusongelmassa, jos sellainen joskus kohtaa. Israelin erämaavaelluksen aikana leiriin tuli myrkkykäärmeitä, jotka surmasivat kansaa.
Kansa tunnusti, että se oli tehnyt syntiä Herraa vastaan. Silloin Mooses vei ongelman Herralle, joka käski tekemään pronssikäärmeen ja se tuli ripustaa tangon päähän. Kun käärmeen purema katsoi tätä vaskikäärmettä, hän jäi eloon.
Ei meilläkään ole muuta vaihtoehtoa, kun katsoa "tangon" päähän ripustettua Kristusta, joka tehtiin synniksi meidän tähtemme (=minun tähteni). Ei siinä muuta uskon määrää kysytty, vain katse riitti.
-
Kumma juttu miksi pelastusvarmuus rassaa uskoviakin niin paljon. Ehkäpä uskonpuute vaivaa.
-
Kumma juttu miksi pelastusvarmuus rassaa uskoviakin niin paljon. Ehkäpä uskonpuute vaivaa.
Näkisin, että syy on siinä, että julistetaan usein lain ja evankeliumin sekoitusta, jolloin kumpikaan ei pääse tekemään tehtäväänsä.
-
Varmaan se on juuri noin mitä Paulus ed sanoi.
-
Löysin tähän keskusteluun liittyvää tekstiä Eino J. Honkasen pikkukirjasta "Mitä Raamattu sanoo pelastusvarmuudesta":
"Vasta uudestisyntynyt elää Jumalan armosta. Uudestisyntymättömälle kristillisyys on ponnistusta, kuormaa, raamatunlukeminen ja rukous kuin henkivakuutusmaksuja. joita huokaillen suoritetaan – kaiken varalta."
"Monet ajattelevat, että pelastusvarmuus on jotain ylellisyystavaraa, jonka Jumala antaa, kenelle hyväksi näkee pitkän kilvoituksen palkintona. Pelastusvarmuus ei ole pyhityksen hedelmä, vaan pyhitys on pelastusvarmuuden hedelmä."
"Ilman pelastusvarmuutta ihminen joutuu lain alle. Jos en ole varma Jumalan lapseudestani enkä siitä, saanko elää armossa, niin kuinka silloin osaisin elää armossa ja armosta. Kilvoitukseni olisi kilvoitusta päästäkseni armoon. Ja sehän on huokailemista lain alla. Siinä yritän itse tehdä sitä, minkä Jeesus on tehnyt puolestani."
-
Pelastusvarmuus ei ole pyhityksen hedelmä, vaan pyhitys on pelastusvarmuuden hedelmä."
Tämä on hyvin sanottu.
-
Pelastusvarmuus ei ole pyhityksen hedelmä, vaan pyhitys on pelastusvarmuuden hedelmä."
Tämä on hyvin sanottu.
Tuossa virkkeen loppuosassa on jotain, mihin ei sisimpäni (henkeni) oikein tahdo yhtyä. Löysin UT:sta 36 pyhyyttä ja/tai pyhitystä sisältävää jaetta enkä ole vakuuttunut, että yksikään niistä tukisi (kovinkaan syvällisesti) ajatusta, että pyhittymisemme (erottautumisemme Jumalalle) on pelastusvarmuutemme hedelmän aikaansaannosta. Olen pyöritellyt tätä ajatusta mielessäni parina päivänä ja voi olla, että sanojen merkitykset ovat menneet päässäni sekaisin (joka ei olisi mitään uutta). Tähän tekstiini pitäisi oikeastaan tuon Pauluksen vastata, kun hän laittoi alun alkaen ko tekstin luettavaksemme.
-
Pelastusvarmuus ei ole pyhityksen hedelmä, vaan pyhitys on pelastusvarmuuden hedelmä."
Tämä on hyvin sanottu.
Tuossa virkkeen loppuosassa on jotain, mihin ei sisimpäni (henkeni) oikein tahdo yhtyä. Löysin UT:sta 36 pyhyyttä ja/tai pyhitystä sisältävää jaetta enkä ole vakuuttunut, että yksikään niistä tukisi (kovinkaan syvällisesti) ajatusta, että pyhittymisemme (erottautumisemme Jumalalle) on pelastusvarmuutemme hedelmän aikaansaannosta. Olen pyöritellyt tätä ajatusta mielessäni parina päivänä ja voi olla, että sanojen merkitykset ovat menneet päässäni sekaisin (joka ei olisi mitään uutta). Tähän tekstiini pitäisi oikeastaan tuon Pauluksen vastata, kun hän laittoi alun alkaen ko tekstin luettavaksemme.
En oikein ymmärrä, mikä siinä särähtää. Minullakin on tuo ominaisuus, että usein jokin "särähtää" ensi lukemalta. Tuo ystäväni Eino J. Honkasen ajatus tuntui luontevalta ilman syvällisiä teologisia pohdintoja. Tietenkin pelastusvarmuus ja pyhitys ovat käsitteitä, joilla on monia eri ulottuvuuksia. Nyt en osaa tuohon vastata, katsotaan sitten kun asiaa on "makusteltu" jonkun aikaa. Tietysti on hyväksi, että muutkin ottavat tähän kantaa.
-
Tuossa virkkeen loppuosassa on jotain, mihin ei sisimpäni (henkeni) oikein tahdo yhtyä. Löysin UT:sta 36 pyhyyttä ja/tai pyhitystä sisältävää jaetta enkä ole vakuuttunut, että yksikään niistä tukisi (kovinkaan syvällisesti) ajatusta, että pyhittymisemme (erottautumisemme Jumalalle) on pelastusvarmuutemme hedelmän aikaansaannosta.
Luin tekstiäsi useampaan kertaan, ja minulla särähti se, että meillä taitaa olla eroja käsityksessä, mitä pyhitys oikeasti on. Tekstistäsi saa sellaisen käsityksen, että pyhitys olisi jotenkin meidän oman yrittämisemme tuotosta - ehkä ymmärsin väärin. Kun asiaa katsoo 1. Kor. 1:30 valossa, niin pyhityksemme on yksin Kristus ja ettei se siedä sitä eskon puumerkkiä. Jotain omaa kokemustakin on. Kun olen yrittänyt enemmän erottautua Jumalalle, niin on käynyt juuri siten, että minulle on näytetty oma pyhittymättömyyteni. Siis pilalla, mikä pilalla. Ehkä se yritys on kuitenkin lopulta siis kannattanut… :o
Toivon, että tästä asiasta voitaisiin laajemminkin saada esille eri näkemyksiä.
-
Koko käsite pelastusvarmuus on aika hankala asia sullottavaksi yhteen muottiin.
Omasta mielestäni pyhitys on armossa kasvamisen hedelmää. Samoin pelastusvarmuus liittyy siihen.
Joku voi olla omasta mielestään varma pelastuksestaan ja silti ihan lepikossa hengellisesti.
Pelastusvarmuus omalla kohdallani tarkoittaa sitä, että luotan pelastuksen suhteen yksin Jeesuksen työhön. Ristintyön riittävyys on sen pohjana. Tunteiden tasolla olen välillä hyvinkin epävarma, mutta se johtuu siitä, että yritän etsiä sitä pelastusvarmuutta itsestäni. Unohdan katsoa ristille, missä se varmuus loistaa.
Kristinusko ei ole sisäistä kasvamista ja käpertymistä itseensä, vaan katseen nostamista itsestä ja olosuhteista "vaskikäärmeeseen". Mutta koska ihminen on ylpeä ja omavoimainen myös heikkoudessaan, niin asia on meille hyvin vaikea. Pelastus annetaan ulkopuolelta. Samoin pyhitys annetaan. Eikä varmuuskaan tule sisältämme.
Emme kuitenkaan ole robotteja ja meidät on kutsuttu kasvamaan armossa. Ihminen nopeasti osaa kuitenkin ymmärtää armossa kasvamisen pinnistelyksi. Sitten taas alkaa sisäinen vääntö, kunnes Jumala jälleen muistuttaa "Se on täytetty".
Lisäys: Huomasin juuri, että Paulus oli jo heinäkuussa kirjoittanut ketjuun pronssikäärmeestä :)
-
Tuossa virkkeen loppuosassa on jotain, mihin ei sisimpäni (henkeni) oikein tahdo yhtyä. Löysin UT:sta 36 pyhyyttä ja/tai pyhitystä sisältävää jaetta enkä ole vakuuttunut, että yksikään niistä tukisi (kovinkaan syvällisesti) ajatusta, että pyhittymisemme (erottautumisemme Jumalalle) on pelastusvarmuutemme hedelmän aikaansaannosta.
Luin tekstiäsi useampaan kertaan, ja minulla särähti se, että meillä taitaa olla eroja käsityksessä, mitä pyhitys oikeasti on. Tekstistäsi saa sellaisen käsityksen, että pyhitys olisi jotenkin meidän oman yrittämisemme tuotosta - ehkä ymmärsin väärin. Kun asiaa katsoo 1. Kor. 1:30 valossa, niin pyhityksemme on yksin Kristus ja ettei se siedä sitä eskon puumerkkiä. Jotain omaa kokemustakin on. Kun olen yrittänyt enemmän erottautua Jumalalle, niin on käynyt juuri siten, että minulle on näytetty oma pyhittymättömyyteni. Siis pilalla, mikä pilalla. Ehkä se yritys on kuitenkin lopulta siis kannattanut… :o
Toivon, että tästä asiasta voitaisiin laajemminkin saada esille eri näkemyksiä.
No jopas nyt. Minulle taas tuossa tekstissä "pyhitys on pelastusvarmuuden hedelmä" särähtää juuri se, että se luo mielikuvan, että meidän pelastusvarmuutemme synnyttää pyhityksen hedelmää. Eikös se niin anna ymmärtää? Minä ajattelen ja olen vakaasti siinä uskossa, että pyhityksemme tulee Herralta ja on Hänen Henkensä armotyötä meissä. Minä en helpolla niele ajatusta, että Pyhä Henki tarvitsee avukseen meidän pelastusvarmuuttamme voidakseen tehdä meissä pyhittävää työtään. Pelastusvarmuutemmehan ei perustu Hengen pyhittävään työhön meissä, niin arvokasta ja tärkeää kuin se onkin, vaan Jeesuksen lunastustekoon Golgatalla. Kovin vähän olen ainakaan itsessäni Jumalan pyhyyttä löytänyt, mutta pelastuksestani olen varma ja jokainen on, kunhan katsoo Lunastajaansa ristillä. "Katsokaa Minuun ja pelastukaa te maan ääret kaikki, sillä MINÄ OLEN Jumala eikä toista ole, Minä en ketään tunne." "Ainoastaan Herrassa, niin pitää Minusta julistaa- on vanhurskaus ja voima." Hänessä on voima myös pyhitykseen. Kohdat ovat muistaakseni Jesajan 45-luvusta. Lainasitkin tuolla jo 1.Kor.1-luvun loppujakeita joissa ei opeteta, että pelastusvarmuutemme on tullut meille pyhitykseksi eikä pyhityksemme pelastusvarmuudeksemme.
jk.1 Uskon, että meillä on hyvin yhtenäiset käsitykset näistä pelastuksen keskiössä olevista asioista, mutta miellämme ehkä jotkut kielemme ilmaukset eri tavoin. En osaa kovinkaan hyvin suomen kielen kielioppia ja nipin napin sen saan tunnustettua julkisesti.
jk.2 Pyhitys-termin synonyymi on erottautuminen. Se lienee hyvä laittaa joskus tuon pyhitys-sanan tilalle niin pysytään paremmin asian ytimessä. Siis "pyhitys on pelastusvarmuuden hedelmä" = "erottautuminen [Jumalalle] on pelastusvarmuuden hedelmä". Tämä särähti korvaani ja yhä särisee.
-
Uskon, että meillä on hyvin yhtenäiset käsitykset näistä pelastuksen keskiössä olevista asioista, mutta miellämme ehkä jotkut kielemme ilmaukset eri tavoin.
Luultavasti olemme itse asiasta samaa mieltä. Ehkä annamme asian "muhia"?
-
Onkohan olemassa jotain hyvää kirjaa pelastusvarmuudesta? Tietääkö joku?
-
Raamattu :)
Ei oikein muuta tule pikimmiten mieleen.
-
Raamattu :)
Ei oikein muuta tule pikimmiten mieleen.
Sieltähän se tietysti löytyy kuten moni muukin asia. Tarvittaisiin kuitenkin jokin suppea ja yksinkertainen esitys, josta vähäiselläkin teologisela osaamisella asia olisi omaksuttavissa ilman että alkaa luomiskertomuksesta ja päättää ilmeestyskirjaan. Jollekin pelastusvarmuus on selkeä tässä ja nyt, ongelma on siinä, että ahdistettu ystävä tarvitsisi jotain hyvin yksinkertaista, että vapautuisi kaikenlaisesta täytymisestä Hengen vapauteen.
PS.
Monet kristilliset yhteisöt tarjoavat uskonnollista puuhastelua ehtona pelastusvarmuudelle.
-
Juha Vähäsarjan päivittäishartauskirjat varmaan sopisivat Pauluksen tarkoittamalle henkilölle. Ne eivät käsittele varsinaisesti pelastusvarmuutta, mutta niistä löytyy vastauksia siihenkin asiaan:
"Olet ymmärtänyt toisten puheista, että olet kunnon uskova, jos koet tämän tai tavoitat tuon. Olet kyllä Jumalan lapsi, mutta... ja seuraa lista asioista, jotka tulee täyttää tai saavuttaa. Aina löytyy rimoja, jotka pitäisi ylittää. Aina riman asettajia, joita täytyisi kuunnella. Evankeliumi on siinä, että kaikki vaatimusten rimat on lyöty Golgatalle ristiin ja niille rimoille on lyöty mies meidän puolestamme."
Esimerkkejä kirjojen nimistä:
Joka päivä Huolta vailla
Joka päivä Lapsen lailla
-
Kiitos xyz. Minulla on jossain Poul Madsenin kirja Hengen vapauteen. Se on muistaakseni hyvä kirja, pitänee jostain etsiä se käsiin. Puhdas evankeliumi on kuin märkä saippua, joka tahtoo aina luiskahtaa käsistä juuri kun siitä saa otteen. Ja vihollinen on siinä sanomassa, ettei koko uskonelämästäsi tule mitään, kun et tuostakaan ole tehnyt parannusta.
Viholliselle on hyvä kuitenkin sanoa päin pläsiä Hebr. 10:14: "Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Ja toinen hyvä jae on Hebr. 10:10: "Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan."
-
Lasten ja nuorten kesäleirien iltatilaisuuksissa oli hyvin tyypillinen tällainen kysymys: "Oletko uskossa vai etkö ole vai oletko epävarma?" Tuo useimmiten tietysti vähän sellaiseen pitempään muotoon puettuna. Miksiköhän tuota kysyttiin tunteikkaassa iltatilaisuudessa eikä esimerkiksi aamun ensimmäisellä Raamattutunnilla?
Juu, nämä jutut tulee elävästi mieleen. Iltatilaisuus alkoi siinä klo 8 - 9 aikana ja kun porukka oli pääasiassa alakouluikäistä ja homma jatkui tuonne yli 11 ja loppupäässä rukoiltiin (opetettiin) kieliä, niin kyllähän siellä porukkaa tuli "uskoon" ja "täyttyi pyhällä hengellä". Jälkeen päin tajusin että saarnaajien ja vanhimmistoveljien tai muuten tosiukovaisten lapset osasivat sen paremmin. Olivat päivällä olleet tuhmia ja nyt tultiin uskoon (uudetaan) ja saatiin kielet. Kaikki eivät tajunneet että kielillä puhumista voi opetella kiitoskiitoskiitos menetelmällä. Aamulla lipunnoston aikaan sitten leirin vetäjä haastteli julkisesti niitä jotka ovat alkaneet seurata herraa. Sitten tarinaa kuinka joku raamatun profetia on toteutumassa ja jeesus tulee takaisin 1982 tai viimeistään 1988...
-
Olavi Peltola kirjoittaa pelastusvarmuudesta:
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Pelastusvarmuus.htm
-
Miksi ihmisellä pitäisi olla pelastusvarmuus?
Itse olen yrittänyt opetella sietämään epävarmuutta elämässä.
-
Minun henkilökohtainen "pelastusvarmuuteni" on sitä, että jos pelastun, niin vain ja ainoastaan Kristuksen ansiosta.
-
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi" (Ef. 2: 8-9).
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden... " (Room. 3: 23-24).
-
Olen armon saanut ja Jumalan lapsi. Sitä on pelastusvarmuus.
-
Kiva tavata Oloneuvosta joskus keskellä yötä. Niin, ja Sandiaa. Ajatus kulkee hyvin tähänkin aikaan. Minä lähden nyt kuitenkin jatkounille. :)
-
Tässä yhdenlaista pelastusvarmuutta josta on syytä vapautua ajoissa.
(https://thumbs2.imgbox.com/89/02/BnMRaQ8T_t.png) (http://imgbox.com/BnMRaQ8T) <--- klikkaa kuvaa
Voi yhden kerran, että hän voi olla noin hyvä ihminen (puhun itsestäni kolmannessa persoonassa tällaisina hetkinä [vaatimattomuuteni tähden], kun liikutun hyviä tekoja muistellessani).
2005 (esimerkin mainitakseni) minulla oli kyllä tarkoitus viedä kolaripaikalta se reppana ukkeli sairaalaan, mutta en voinut ukon verenvuodon ja tahriintuneiden vaatteiden tähden - uusi leasingautoni olisi likaantunut.
-
Lasten ja nuorten kesäleirien iltatilaisuuksissa oli hyvin tyypillinen tällainen kysymys: "Oletko uskossa vai etkö ole vai oletko epävarma?" Tuo useimmiten tietysti vähän sellaiseen pitempään muotoon puettuna. Miksiköhän tuota kysyttiin tunteikkaassa iltatilaisuudessa eikä esimerkiksi aamun ensimmäisellä Raamattutunnilla?
Etsin hakutoiminnolla tuota kysymystä: Oletko uskossa? Edellinen oli ainoa, minkä löysin. Olen pohtinut kysymystä lähinnä vastauksen tiimoilta. Ainoa oikea vastaus kysymykseen on "Kyllä" riippumatta siitä keneltä kysytään. Jos joku väittää, ettei hän usko, niin hän valehtelee.
On nimittäin sillä tavalla, että jokainen uskoo taatusti johonkin ja siinä mielessä hän on "uskossa".
Aihe alkoi kiinnostamaan evoluutiokeskustelun tiimoilta. Evoluutioon uskovat ovat mielestäni jopa kadehdittavan vahvauskoisia. Muuhun tulokseen en voi tulla, kun varsinkin näin kesäisin ihmettelen luontoa ja sen ihmeellistä moninaisuutta.
-
"Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Koetelkaa itseänne.
Vai ettekö tunne itseänne, ettekö tunne, että Jeesus Kristus on teissä?
Ellei näin ole, te ette kestä koetusta."
(2. Kor. 13:5)
-
Oletko uskosssa?
Erittäin hyvä kysymys.
Vastaus riippuu itsetunnosta. Peilaan tätä nyt siihen mitä kaikkea on saanut lukea uskovaisten foorumeilta vuosien aikana. Vieläkö liekki lepattaa, vai joko sen ovat saaneet sammumaan oikeat uskossa olevat?
Se hetki kun tajuaa, että ei minusta ole tuohon, on hyvä hetki tulla uskoon. Ei omaan uskoon, vaan Pojan uskoon. Omassa uskossaan vahvat eivät tunne Pojan uskoa.
-
Minulla kokemuksellisesti "uskossa oleminen" tarkoittaa sitä mitä minulle tapahtui 16 kesäisenä. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntasalin "takasalissa" olin vihdoin niin murtunut Herran kutsusta, että itkien, kasvot märkänä ja nenä vuotavana pyysin Herraa ottamaan koko elämäni, en enää vastusta.
Sen jälkeen olen aina kokenut että sain silloin uskon, se tuli minuun, PYhä Henki tuli asumaan minuun. Tiedän sen siitä että Raamattu tuli niinkuin "omaksi" silloin. Kaikki mitä siellä on, puhuu juuri siitä mitä minulle tapahtui.
En näe asiaa mitenkään itsetuntoasiana. Se tapahtui minulle, olin kuin avuton lapsi.
En tiedä onko kaikilla uskovilla sama kokemus. Mutta olen ollut huomaavinani että sama vakuus on kaikilla joilla on Pyhä Henki sydämessä. Ajattelen Pyhä Henki "aiheuttaa" tuon todellisuuden mihin ihminen pääsee uudestisyntymisessä.
En osaa nähdä sitä mitenkään itsetuntoasiana. Ja en varmasti kysele ulkopuolisilta olenko uskossa heidän mielestään. Mistä he sen varmuudella tietäisivät. Senpä takia tuossa Solteron lainaamassa Raamatun lauseessa EI neuvota arvioimaan sitä ovatko MUUT uskossa.
-
Viime vuosina olen huomannut yhä useammin joutuvani kiittämään Herraa siitä,
että olen saanut tulla uskoon.
Uskoni ei perustu tietämisiin, Raamatun tuntemiseen eikä uskonharjoituksiini.
Se ei ole tunnetta, kokemuksia eikä itseni psyykkaamista uskovaiseksi.
Usko on yliluonnollinen ilmiö, jota Jumala tarjoaa minulle lahjaksi,
ja jonka lahjan otan toistuvasti vastaan.
Oikein hätkähdän joskus, kun tajuan, että voin oikeasti olla yhteydessä Kaikkivaltiaaseen Luojaan ja Herraan.
Saan oikeasti kohdata kaikkein Pyhimmän.
Mutta jos Jumala ei ylläpitäisi uskoani, olisin täysin tyhjän päällä.
Aikaisemmat hengelliset ja muut elämykseni, rukoilut, Raamatun lukemiset yms. ovat vain oman osuuteni hoitamista.
Mutta usko ei muodostu niistä.
Jos Pyhä Henki ei vaikuttaisi koko ajan kaikilla elämänalueillani,
olisin vain uskonnollinen, jonkinlaisen hartaan ja kristillisvaikutteisen maailmankatsomuksen omaksunut ukko.
Ilman Jumalan aktiivista ja valvovaa toimintaa uskoni olisi vain kristinuskon harjoittamista.
Voisin olla hyvä uskovainen ja erittäin hurskas, laupias ja autuas,
mutta jos Jumala ei olisi oikeasti vanhurskauttanut minua Jeesuksen uhrityön perusteella, minulta puuttuisi pelastava usko.
Lahjaksi saamani usko saa minut haluamaan enemmän Herran läheisyyttä rukoilun ja Sanan lukemisen kautta.
Kyse on hengellisessä elämässä kasvamisesta ja kilvoittelusta.
Mutta mitään ansioita tai korkeatasoisempaa uskoa en niistä silti saa.
Usko joko on tai sitä ei ole.
-
Ei se oikeasti olekaan itsetunnosta kiinni. Kunhan provosoivasti kirjoitin.
Ja on ihan hyvä kokea se, ettei minusta ole uskomaan. Kun kyse ei olekaan minusta/sinusta.
Raamattu kyllä neuvoo ihan oikein, että itseään täytyy arvioida ja tutkia. En ole kokemukseni perusteella ihan vakuuttunut, että malttavatko innokkaimmat arvioijat pysyä niissä kehyksissä.
Mietin lähinnä niitä jotka vielä etsivät. Ettemme omalla malttamattomuudellamme yritä "herätellä rakkautta" liian kiivaasti. Että luottaisimme Jumalan aloittamaan työhön toistemme suhteen.
-
Minulla kokemuksellisesti "uskossa oleminen" tarkoittaa sitä mitä minulle tapahtui 16 kesäisenä. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntasalin "takasalissa" olin vihdoin niin murtunut Herran kutsusta, että itkien, kasvot märkänä ja nenä vuotavana pyysin Herraa ottamaan koko elämäni, en enää vastusta.
Sen jälkeen olen aina kokenut että sain silloin uskon, se tuli minuun, PYhä Henki tuli asumaan minuun. Tiedän sen siitä että Raamattu tuli niinkuin "omaksi" silloin. Kaikki mitä siellä on, puhuu juuri siitä mitä minulle tapahtui.
On tosi kivaa lukea näitä uskoontulokertomuksia ihan siinäkin mielessä, että niissä on niin paljon samoja elementtejä, joita itse on saanut käydä läpi. Kuten esim. tuo uskoontuloikäkin on usein juuri tuo 16 vuotta. Niin oli minullakin. Ja on ihan hyvä sekin, että näitä uskoontulemisia tapahtuu kirkonkin piirissä, kuten itsellänikin.
On paljon puhetta siitä, että pitää olla oma seurakunta, johon kuuluu. Itse olen sitä mieltä, että jokainen uskova kuuluu Kristuksen seurakuntaan. Se voi olla luterilainen, baptisti-, helluntaiseurakunta tai joku muu. Mutta niitä ei kysellä viimeisellä rajalla.
Itse olen ollut ilman "nimikkoseurakuntaa" jo 21 vuotta, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin ilman seurakuntaa. Tilanne on vain se, mikä se on. En katso voivani tulla oikeammaksi kristityksi liittymällä johonkin. Pienimuotoiset kokoontumiset ovat täyttäneet tämän seurakunta-aukon.
-
Miksi ihmisellä pitäisi olla pelastusvarmuus?
Itse olen yrittänyt opetella sietämään epävarmuutta elämässä.
Minulle pelastusepävarmuus on ollut se kaikkein vapauttavin ajatus mitä voi olla. Ei tarvitse yrittää edes uskoa, koska ihmisen taivaaseen pääseminen tai helvettiin joutuminen riippuu Jumalan valinnasta. Vasta taivaan portilla sen tietää, pääseekö taivaaseen vai joutuuko helvettiin. Jumalan iankaikkisesta ennaltatietämyksestä ja valinnasta voimme lukea luterilaisista tunnustuskirjoista Yksimielisyyden ohje.
http://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html
-
Raamattu opettaa pelastuksen perustuvan pelkästään horjumattomaan uskoon Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön.
Pyhä Henki antaa varman ja lujan toivon, joka ulottuu kuoleman rajan yli.
Jeesus ei jätä ihmisiä yksin epävarmuuteen mahdollisesta pelastumisesta,
vaan Hän toimii aktiivisesti ylipappina ja pitää uskovistaan kiinni,
ikään kuin ankkuriköyden avulla:
"Jättäkäämme sen tähden Kristuksen opin alkeet
ja edetkäämme täysi-ikäisyyteen, ryhtymättä uudestaan laskemaan perustusta:
parannusta kuolleista teoista ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista,
kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
Näin me teemme, jos vain Jumala sallii.
Mahdotontahan on uudistaa parannukseen niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaallista lahjaa ja
tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta ovat luopuneet.
He näet itse uudestaan ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häpäisevät häntä julkisesti.
Koska Jumala tahtoi lupauksen perillisille vieläkin vakuuttavammin osoittaa,
että hänen päätöksensä on muuttumaton, hän vakuutti sen valalla.
Näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei voi valehdella,
me näin saamme voimakkaan rohkaisun, me,
jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.
Se toivo on meille kuin sielun ankkuri, varma ja luja, ja se ulottuu esiripun sisäpuolelle asti.
Sinne Jeesus meni edelläjuoksijana meidän puolestamme, kun hän oli tullut ylipapiksi ikuisiksi ajoiksi, Melkisedekin järjestyksen mukaan."
(Hepr. 6: 1-6; 17-20)
-
Miksi ihmisellä pitäisi olla pelastusvarmuus?
Itse olen yrittänyt opetella sietämään epävarmuutta elämässä.
Minulle pelastusepävarmuus on ollut se kaikkein vapauttavin ajatus mitä voi olla. Ei tarvitse yrittää edes uskoa, koska ihmisen taivaaseen pääseminen tai helvettiin joutuminen riippuu Jumalan valinnasta. Vasta taivaan portilla sen tietää, pääseekö taivaaseen vai joutuuko helvettiin. Jumalan iankaikkisesta ennaltatietämyksestä ja valinnasta voimme lukea luterilaisista tunnustuskirjoista Yksimielisyyden ohje.
http://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html
Luin viestissäsi olevan linkin tekstin. Mielestäni tulkintasi ei vastaa alkuperäistä katkelmaa Tunnustuskirjoista.
Kirjoituksen mukaan Pyhä Henki todistaa pelastuneille, että he ovat Jumalan lapsia. Siis epävarmuutta Ei ole.
"Valittuja kuvataan sen vuoksi näin: "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän" (Joh. 10:27 s.). Ne jotka "aivoituksen mukaan" on määrätty saamaan perintöosa, ne kuulevat evankeliumin, uskovat Kristukseen, rukoilevat ja kiittävät; heidät pyhitetään rakkaudessa (Ef. 1:11, 13, 14 s.). Heillä on toivoa ja kärsivällisyyttä, he saavat ristiä kantaessaan lohtua (Room. 8:25). Vaikka tämä kaikki ilmeneekin heissä kovin heikosti, on heillä ainakin vanhurskauden nälkää ja janoa (Matt. 5:6).
Näin Jumalan Henki todistaa valituille, että he ovat Jumalan lapsia. "
-
Miksi ihmisellä pitäisi olla pelastusvarmuus?
Itse olen yrittänyt opetella sietämään epävarmuutta elämässä.
Minulle pelastusepävarmuus on ollut se kaikkein vapauttavin ajatus mitä voi olla. Ei tarvitse yrittää edes uskoa, koska ihmisen taivaaseen pääseminen tai helvettiin joutuminen riippuu Jumalan valinnasta. Vasta taivaan portilla sen tietää, pääseekö taivaaseen vai joutuuko helvettiin. Jumalan iankaikkisesta ennaltatietämyksestä ja valinnasta voimme lukea luterilaisista tunnustuskirjoista Yksimielisyyden ohje.
http://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html
Luin viestissäsi olevan linkin tekstin. Mielestäni tulkintasi ei vastaa alkuperäistä katkelmaa Tunnustuskirjoista.
Kirjoituksen mukaan Pyhä Henki todistaa pelastuneille, että he ovat Jumalan lapsia. Siis epävarmuutta Ei ole.
"Valittuja kuvataan sen vuoksi näin: "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän" (Joh. 10:27 s.). Ne jotka "aivoituksen mukaan" on määrätty saamaan perintöosa, ne kuulevat evankeliumin, uskovat Kristukseen, rukoilevat ja kiittävät; heidät pyhitetään rakkaudessa (Ef. 1:11, 13, 14 s.). Heillä on toivoa ja kärsivällisyyttä, he saavat ristiä kantaessaan lohtua (Room. 8:25). Vaikka tämä kaikki ilmeneekin heissä kovin heikosti, on heillä ainakin vanhurskauden nälkää ja janoa (Matt. 5:6).
Näin Jumalan Henki todistaa valituille, että he ovat Jumalan lapsia. "
Sinulla on asiasta vähän eri käsitykset. Lutherin mukaan Jumala valitsee. Pelastusvarmuus-kokemususko on minulle täysin vierasta, se on lähinnä omat tikapuut taivaaseen-uskoa. Siinä uskoo pelastuvansa, koska uskoo omaan pelastusvarmuuteensa nostamalla itseään Jumalan edelle. Toki kukaan ei nosta itseään tietoisesti Jumalan edelle, mutta oppi/teoria/väite nostaa uskovaisen Jumalan edelle. Monet eivät tiedosta sitä.
-
Usein tunnustavat luterilaiset puhuvat jälleennäkemisen toivosta. Toivo ei ole sama asia kuin varmuus. Joten ei ainakaan voida kaverin tai itsensä puolesta luvata varmuutta, mutta toivoa. Herra yksin päättää.
-
En ole kuullut, että kukaan pelastusvarmuudesta puhuva uskoisi omaan pelastusvarmuuteen. Useimmiten se tarkoittaa luottamusta siihen, että Jumala on sitoutunut toimimaan Sanansa mukaisesti.
-
Raamattu opettaa Jeesukseen uskovia tarttumaan kiinni iankaikkiseen elämään.
Se on paljon konkreettisempaa kuin pelkkä toivominen.
"Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään,
johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
jolla ainoalla on kuolemattomuus;
joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta."
(1. Tim. 6: 12-16)
-
Raamattu opettaa Jeesukseen uskovia tarttumaan kiinni iankaikkiseen elämään.
Se on paljon konkreettisempaa kuin pelkkä toivominen.
"Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen" (Hepr. 6:19).
-
Raamattu opettaa pelastuksen perustuvan pelkästään horjumattomaan uskoon Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön.
Uskon horjumattomuuden mittaaminen ei uskoakseni kuulu kenellekään.
-
Raamattu opettaa pelastuksen perustuvan pelkästään horjumattomaan uskoon Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön.
Uskon horjumattomuuden mittaaminen ei uskoakseni kuulu kenellekään.
En ymmärrä, mitä tarkoitat "mittaamisella".
Uskosta pois horjahtamisen vaaroista puhutaan monessa kohdassa Raamatussa, esim. tässä:
"Varokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän,
niin että hän luopuu elävästä Jumalasta.
Kehottakaa sen sijaan toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan ”tänä päivänä”, ettei kukaan teistä synnin pettämänä paatuisi.
Mehän olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta,
kunhan vain pysymme loppuun asti vahvoina siinä luottamuksessa,
joka meillä alussa oli."
(Hepr. 3: 12-14)
-
Raamattu opettaa pelastuksen perustuvan pelkästään horjumattomaan uskoon Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön.
Uskon horjumattomuuden mittaaminen ei uskoakseni kuulu kenellekään.
En ymmärrä, mitä tarkoitat "mittaamisella".
Uskosta pois horjahtamisen vaaroista puhutaan monessa kohdassa Raamatussa, esim. tässä:
Sittenkö pääsee taivaaseen, jos ei horju uskosta ja on pelastusvarmuus?
-
Raamatun mukaan jokainen, joka huutaa avuksi Herraa Jeesusta pelastuu.
Vai ajatteletko puhdasoppisen luterilaisuuden olevan varmempi pelastaja, kun on kaikessa toimittu ja toimitettu tunnustuskirjojen mukaan?
Herran Jeesuksen uskon saaneet omaavat oman tunnustuskirjan; jota kutsutaan Raamatuksi.
-
Raamattu opettaa pelastuksen perustuvan pelkästään horjumattomaan uskoon Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön.
Uskon horjumattomuuden mittaaminen ei uskoakseni kuulu kenellekään.
En ymmärrä, mitä tarkoitat "mittaamisella".
Uskosta pois horjahtamisen vaaroista puhutaan monessa kohdassa Raamatussa, esim. tässä:
Sittenkö pääsee taivaaseen, jos ei horju uskosta ja on pelastusvarmuus?
Niin Raamattu opettaa.
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
(Ap. t. 16:31)
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut."
(Room. 10:9)
Pelastus perustuu Jeesuksen Kristuksen lunastustyöhön.
Kysymys on uskosta.
Herra haluaa lahjoittaa jokaiselle uskon.
Kun ihminen ottaa tämän lahjan vastaan ja säilyttää uskonsa kuolemaan asti,
pelastuu tulevalta kadotustuomiolta.
Tämä on kristinuskon perusasia.
-
Miksi ihmisellä pitäisi olla pelastusvarmuus?
Itse olen yrittänyt opetella sietämään epävarmuutta elämässä.
Minulle pelastusepävarmuus on ollut se kaikkein vapauttavin ajatus mitä voi olla.
Juu, kyllä sen hyväksymisen myötä stressaaminen väheni kummasti.
-
Pelastus perustuu Jeesuksen Kristuksen lunastustyöhön.
Kysymys on uskosta.
Juurin noin. Iankaikkinen elämämme ja taivasosuutemme lepää kokonaan ja yksinomaa sen varassa, että syntimme pantiin Jeesuksen päälle ja Hän kantoi niiden rangaistuksen sijaiskärsijänä puolestamme. "Rangaistus pantiin Hänen päällensä että meillä rauha olisi". Jos lisäämme Jeesuksen lunastustyöhön jotain omaamme, vaikka vain hitusenkin verran, kadotamme sen pelastusvarmuuden jonka Golgatan ristintyö meille "maksutta ja hinnatta tarjoaa". "Töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi."
-
Antaako Jumala ihmiselle pelastusepävarmuuden vai mistä sen saa?
-
Joo antaa.
Tai siis tietoisuuden, että on Jumalan lapsi. Onko se sama kuin pelastusvarmuus..mielestäni on.
-
Minä kyllä kysyin tuosta pelastusepävarmuudesta ::)
-
Minä kyllä kysyin tuosta pelastusepävarmuudesta ::)
Toivottavasti Hän antaa pelastusepävarmuuden niille, jotka eivät ole tulleet pelastukseen sisälle, jotta he voisivat vaikkapa hapuilemalla Hänet löytää, saada syntinsä anteeksi ja omistaa omakohtaisesti pelastusvarmuuden.
-
Minä kyllä kysyin tuosta pelastusepävarmuudesta ::)
Ai jaa kato joo. :D
Teinpä paljon oletuksia viestistä lukematta sitä huolellisesti.
En tiedä. Hyvä kysymys. ???
-
Ja toivottavasti niiden kohdalla, joilla uskovina on pelastusepävarmuus, tulisi tilalle luottamus.
Ei omaan uskoon ja omaan pelastusvarmuuteen vaan Kristukseen:
Room. 8:
38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Ketään epävarmaahan ei pidä potkia kauemmas vaan rohkaista luottamaan.
Rohkaisua kun kuitenkin itse kukin aika ajoin tarvitsemme.
-
Antaako Jumala ihmiselle pelastusepävarmuuden vai mistä sen saa?
Sitä ei ehkä saa ollenkaan, jos pelastusvarmuudesta ahdistuminen ei ole tullut jumalasuhteen tielle. Mut silloinhan sitä ei tarvitakaan, vaan riittää normaali pelastusvarmuus. Joten jos ei koe sitä tarvitsevansa, niin asialla ei kannata alkaa vaivata päätään.
-
Raamattu opettaa tässä, miten arkielämäänsä saa pelastusvarmuuden:
"Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille hänen tuntemisensa kautta kaiken, mitä tarvitaan elämään ja jumalanpelkoon.
Hän on kutsunut meidät omalla kirkkaudellaan ja voimallaan
ja niiden kautta lahjoittanut meille kallisarvoiset ja mitä suurimmat lupaukset,
että te niiden avulla tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta
ja pääsisitte pakoon turmelusta,
joka maailmassa himojen tähden vallitsee.
Pyrkikää juuri siitä syystä innokkaasti osoittamaan uskossanne hyveitä,
hyveissä ymmärrystä, ymmärryksessä itsehillintää,
itsehillinnässä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalanpelkoa,
jumalanpelossa veljesrakkautta ja veljesrakkaudessa
rakkautta kaikkia kohtaan.
Jos teillä on nämä ja ne yhä enentyvät, ne eivät anna teidän olla toimettomia eivätkä hedelmättömiä Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
Mutta se, jolla ei näitä ole, on sokea ja likinäköinen.
Hän on unohtanut puhdistuneensa entisistä synneistään.
Pyrkikää sen tähden, veljet, yhä innokkaammin tekemään kutsumisenne ja valintanne lujaksi.
Jos näin teette, ette koskaan lankea,
ja niin teille runsaskätisesti tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan."
(2. Piet. 1: 3-11)
-
En ymmärtänyt, miten tuo kohta opettaa saamaan pelastusvarmuuden. Pystytkö vääntään rautalangasta?
-
Raamattu opettaa pelastuksen perustuvan pelkästään horjumattomaan uskoon Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön.
Uskon horjumattomuuden mittaaminen ei uskoakseni kuulu kenellekään.
En ymmärrä, mitä tarkoitat "mittaamisella".
Uskosta pois horjahtamisen vaaroista puhutaan monessa kohdassa Raamatussa, esim. tässä:
Sittenkö pääsee taivaaseen, jos ei horju uskosta ja on pelastusvarmuus?
Niin Raamattu opettaa.
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
(Ap. t. 16:31)
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut."
(Room. 10:9)
Pelastus perustuu Jeesuksen Kristuksen lunastustyöhön.
Kysymys on uskosta.
Herra haluaa lahjoittaa jokaiselle uskon.
Kun ihminen ottaa tämän lahjan vastaan ja säilyttää uskonsa kuolemaan asti,
pelastuu tulevalta kadotustuomiolta.
Tämä on kristinuskon perusasia.
Noissa kohdissa ei lue:
"Usko Herraan Jeesukseen ja omaa pelastusvarmuus, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, ja sinulla on pelastusvarmuus, niin sinä pelastut."
-
Miten uskosta horjahdetaan pois? Siis mitä se horjahtaminen tarkoittaa, niinku käytännössä?
-
Ainakin tätä:
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta
-
Raamatun mukaan jokainen, joka huutaa avuksi Herraa Jeesusta pelastuu.
Tuossakaan ei vaadita pelastuvarmuutta pelastukseen, vaan vain Herran Jeesuksen avuksi huutamista.
-
Ihminen on kummallinen olento.
Me luemme tekstin, ja luomme käsitteen jolla pyritään kiteyttämään tekstin ydinsanoma.
Sitten tuo käsite alkaa meidän mielessämme sotimaan sitä ydinsanomaa vastaan, jota se luotiin kuvaamaan.
Sitten alamme riitelemään keskenämme käsitteestä, ja unohdamme koko ydinsanoman.
Jospa keskittyisimme enemmän ydinsanomaan, kuin luomiimme käsitteisiin?
-
Ja sit jos vielä käsitettä ei ole kunnolla määritelty, vaan ihmiset käsittää käsitteen erilailla...
-
Ja sit jos vielä käsitettä ei ole kunnolla määritelty, vaan ihmiset käsittää käsitteen erilailla...
Niinpä! Sitten päädytään tähän, että toisten mielestä käsitteen täydellinen vastakohta kuvaa paremmin ydinasiaa.
Itse ymmärrän kyllä jotenkin, mitä tuolla epävarmuudella haetaan takaa. Vaikka näenkin, että siihen päädytään tavallaan ajatusmutkan kautta. Mutta koska tämä on näin vaikeaa, voi mielestäni koko "pelastusvarmuus"-käsitteen unohtaa. Kiteytys joka vaatii pitkää selittämistä ja saa helposti aikaan samaan asiaan uskovien kesken väittelyjä, ei ole kovin onnistunut kiteytys.
-
En ymmärtänyt, miten tuo kohta opettaa saamaan pelastusvarmuuden. Pystytkö vääntään rautalangasta?
Siinähän kehotetaan (jae 10) tekemään oma kutsumus ja valinta (= ratkaisu) lujaksi,
jotta ei lankea pois uskosta.
Pelastumisen varmuus lisääntyy silloin.
Jakeissa 5-7 mainitaan elämisen tapoja, joilla oma valinta vahvistuu
eli pelastumiseen johtava usko säilyy.
-
Liian monimutkasta mulle. En oikeen vieläkään ymmärtänyt.
Mut siis ettäkö niinku pitäs tehdä ite jotain tekoja pelastumisen varmistamiseksi?
-
Liian monimutkasta mulle. En oikeen vieläkään ymmärtänyt.
Mut siis ettäkö niinku pitäs tehdä ite jotain tekoja pelastumisen varmistamiseksi?
Hyvät teot eivät tietenkään varmista pelastumista.
Mutta kun haluaa tietoisesti elää lähellä Herraa, omat ajatukset ja tekemiset
muuttuvat vähitellen Hänen mielensä mukaisiksi.
Kompastumisiakin tapahtuu, mutta niiden jälkeen saa rohkeasti nousta ja jatkaa matkaa.
Raamatussa puhutaan paljon uskon kilvoittelusta.
Se on syvenevää oman syntisyyden ja Jumalan armon tuntemista.
Kun rukoilee paljon avoimesti ja rehellisesti Herran edessä ja tutustuu
yhä enemmän Hänen Raamatussa ilmoittamaansa tahtoon,
silloin kilvoittelee uskon tiellä.
Samalla pelastumisen toivo muuttuu koko ajan lähemmäksi varmuutta.
Tällaista olen havainnut omassakin tapauksessani,
vaikka olen vielä hyvin keskeneräinen.
-
En ymmärtänyt, miten tuo kohta opettaa saamaan pelastusvarmuuden. Pystytkö vääntään rautalangasta?
Siinähän kehotetaan (jae 10) tekemään oma kutsumus ja valinta (= ratkaisu) lujaksi,
jotta ei lankea pois uskosta.
Pelastumisen varmuus lisääntyy silloin.
Jakeissa 5-7 mainitaan elämisen tapoja, joilla oma valinta vahvistuu
eli pelastumiseen johtava usko säilyy.
Mielestäni tuo, ja kaikki muut asiaan liittyvät jakeet, puhuvat siitä että Jumala on uskollinen ja johdonmukainen teoissaan. Hän on asettanut luomakuntaan tietyt lainalaisuudet, ja vaikka niistä joskus äärimmäisen harvoin on jostain hyvästä syystä poikennut (esim pysäyttämällä auringon kulun Joosuan aikaan), niin Hänen säätämät hengelliset lainalaisuudet ovat sataprosenttisesti luotettavia. Se on totuus riippumatta siitä, kuinka siihen pystymme tai emme pysty uskomaan. Ja kun tämän ymmärtää, syntyy aito ja kestävä usko, koska eihän totuutta voi olla uskomatta vaikka yrittäisi :)
-
Liian monimutkasta mulle. En oikeen vieläkään ymmärtänyt.
Mut siis ettäkö niinku pitäs tehdä ite jotain tekoja pelastumisen varmistamiseksi?
Itse kysyisin Herralta: "Herra nayta olenko sinun omasi.
-
Ei ole tarvetta kysyä sellaista. Sehän siinä epävarmuudessa niin hienoa onkin.
-
pelastumisen toivo muuttuu koko ajan lähemmäksi varmuutta.
Nyt ymmärrän hieman, mitä ajat takaa.
Mulle vain riittää tuo toivo. Ei tarvii enää varmuutta.
Kun pääsis uskosta ja toivosta vielä lähemmäksi rakkautta. Se on vielä hakusassa, aika pahasti.
-
Mulle on uskoon tulemisen hetkestä lähtien ollut aina selvää, että Jumalan puolelta pelastus on varma asia. Minun puolelta kyse on pelkästään siitä, tahdonko sitä vai en. Jos tahdon (valita, hyväksyä) Jumalan jo valmistaman pelastuksen, on se minulle varma asia. Jos en tahdo (valita, hyväksyä) sitä, on myös täysin varmaa että en tule pelastumaan.
Joku on kritisoinut tätä siitä, että se jättäisi jotain pelastuksesta ihmisen varaan. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut tai kokenut asiaa niin. Kyse on siitä, että olen hukkumaisillani, ja Jumala ei ainoastaan heitä pelastusrengasta johon voin viimeisillä voimillani tarttua, vaan Hän tarttuu minuun kiinni ja nostaa minut ylös vedestä. Voin valita tartunko Hänen käteensä ja irroitan sen itsestäni, vai annanko Hänen pelastaa minut. Kadotuksen valitseminen on pistintä vastaan potkimista, eli tietoista ja aktiivista toimintaa ihmisen puolelta. Pelastuksen valitseminen on Jeesuksen uhrin hyväksymisen, jonka kautta Jumala tekee ihmeellisen pelastustyönsä ja jatkaa sen tekemistä erilaisin tavoin ja ilmenemismuodoin koko meidän elämämme ajan - sitä on kaikki hengellinen elämämme ja tekemisemme. "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa".
Kiistat aiheesta syntyy mun nähdäkseni siitä, kun ei oikein olla ymmärretty tätä paradoksia, vaan ajatellaan asiaa inhimillisestä näkökulmasta. Eli että kyse on joko siitä, että ihminen tekee, tai siitä että Jumala tekee. Raamattu avaa erilaisen näköalan, jonka kautta ymmärretään että kun meistä näyttää siltä että ihminen tekee, se voikin olla Jumala joka tekee. Ihmisen tavoin puhuessa me voimme sanoa että valitsemme pelastuksen, mutta Hengen salaisuuksia selittäen Jumala pelastaa.
-
Pelastusvarmuus auttaa siinä, että pysyy helpommin uskossa, koska tuntee Jeesuksen läsnäolon. Ei siis luovu niin helposti. Pelastuminen ei sitä edellytä.
2. Kor. 13:5
Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.
Pelastuakseen pitää uskoa. Siitä tietää että on usko, jos huutaa Herraa avuksi. Tuskin kukaan rukoilee Jumalaa, johon ei usko.
Hepr. 11:6
Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
Tämäkin on hyvä pitää kuitenkin mielessä
1. Kor. 10:13
Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää
-
Pelastusvarmuus auttaa siinä, että pysyy helpommin uskossa, koska tuntee Jeesuksen läsnäolon.
Onko pelastusvarmuus sitä, että tuntee Jeesuksen läsnäolon? Poistuuko tai horjahtaako sitä sitten helpommin pois uskosta, jos ei tunne Jeesuksen läsnäoloa?
-
Kun ihminen vapisee kadotusvarmuuden alla ja rukoilee armoa Jumalalta, niin eikö tämä omatunnon rauha ja uusi elämä ole sitä pelastus"varmuutta". Pelko kadotuksesta häviää ja tulee usko siihen pelastukseen. Ehkä pelastus-usko olisi kuvaavampi sana, sillä Paavalikin sanoo "en katso sitä vielä voittaneeni, vaan riennän kohti päämäärää". (Fil.3) Sellaisessa tilassa oleva ei kestä puhetta lopullisesta epävarmuudesta, kun etsii koko sielullaan rauhaa ja vakuutusta armosta.
On olemassa väärääkin varmuutta, muutenhan kaikki varmat pääsisivät heittämällä portista sisään. Usko on sydämessä eikä varmuudessa ja Jumala tutkii sydämet.
-
Olavi Peltola kirjoittaa pelastusvarmuudesta:
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Pelastusvarmuus.htm
Nostan tämän. Olavi Peltola käsittelee aihetta syvällisesti ja monipuolisesti, hyvää luettavaa.
-
Pelastusvarmuus auttaa siinä, että pysyy helpommin uskossa, koska tuntee Jeesuksen läsnäolon.
Onko pelastusvarmuus sitä, että tuntee Jeesuksen läsnäolon? Poistuuko tai horjahtaako sitä sitten helpommin pois uskosta, jos ei tunne Jeesuksen läsnäoloa?
Ei semmoista voi sanoa varmuudeksi, joka on tänään tätä ja huomenna jotain muuta. Pelastusvarmuus on jotain sellaista, joka ei ole kiinni siitä, miltä meistä tuntuu. Jotta kysymys olisi varmuudesta, niin sen täytyy olla näiden vaihtelevien tunnetilojen ulkopuolella.
Raamatusta löytyy pohja kestävälle pelastusvarmuudelle. Ketjun alussa käsiteltiin mielestäni jo aika monipuolisesti tätä asiaa, joten ehkä kannattaa palata niihin.
-
Pelastusvarmuus auttaa siinä, että pysyy helpommin uskossa, koska tuntee Jeesuksen läsnäolon.
Onko pelastusvarmuus sitä, että tuntee Jeesuksen läsnäolon? Poistuuko tai horjahtaako sitä sitten helpommin pois uskosta, jos ei tunne Jeesuksen läsnäoloa?
ehkä sekoitin asioita, en tarkalleen tiedä mitä pelastusvarmuus on, kun sitä sanaa ei taida Raamatusta löytyä. Minä en tiedä onko itselläni pelastusvarmuutta vai ei, varmaan riippuu siitä, mitä sillä tarkoitetaan, mutta rauha on kumminkin sydämessä ja se riittää minulle.
Tuohon viimeisimpään lauseeseesi vastaisi varmaan tämä kohta:
2. Kor. 13:5
Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.
-
Hengellinen ulottuvuus on tunteiden, järjen ja mielikuvituksen yläpuolella.
Usko ja pelastuksen odotus ovat hengellisyyttä, koska ollaan tekemisissä yliluonnollisten asioiden kanssa.
On varmaan yleistä, että pelastusvarmuus onkin joskus epävarmuutta.
Silloin iankaikkisuus ei tunnu todelliselta eikä odotettavissa olevalta.
Mutta tunteet eivät määrittele todellisuutta.
Jumala on sama aina ja ikuisesti.
Hän on uskollinen ja täysin luotettava.
Pyhä Henki on annettu uudestisyntyneille pelastuksen sinetiksi.
Hän ei jätä ihmistä, vaikka kokemukset, tunteet ja järkeilyt ailahtelevat.
"Kristuksessa me olemme myös saaneet perintöosan,
niin kuin meistä oli ennalta määrätty hänen suunnitelmassaan,
hänen, joka vaikuttaa kaiken oman tahtonsa ja päätöksensä mukaan,
että me, jotka olemme jo ennalta panneet toivomme Kristukseen,
eläisimme Jumalan kirkkauden ylistykseksi.
Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, ja uskoneet sen,
pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki,
joka on meidän perintömme vakuutena hänen omaisuutensa lunastamiseksi,
hänen kirkkautensa ylistykseksi."
(Ef. 1: 11-14)
-
Hengellinen ulottuvuus on tunteiden, järjen ja mielikuvituksen yläpuolella.
Hengellinen ulottuvuus ei taida kuitenkaan olla erillään tunteista, järjestä ja mielikuvituksesta. Jumala on henki, ja Hänellä on monenlaisia tunteita, järkeä (viisautta), ja rikas mielikuvitus päätellen siitä millaisen miljoonien kasvi- ja eläinlajien maailman Hän on luonut. Ja ihminen on Jumalan kuva.
-
Hengellinen ulottuvuus on tunteiden, järjen ja mielikuvituksen yläpuolella.
Hengellinen ulottuvuus ei taida kuitenkaan olla erillään tunteista, järjestä ja mielikuvituksesta. Jumala on henki, ja Hänellä on monenlaisia tunteita, järkeä (viisautta), ja rikas mielikuvitus päätellen siitä millaisen miljoonien kasvi- ja eläinlajien maailman Hän on luonut. Ja ihminen on Jumalan kuva.
Jumala on luonut ihmisen järjelliseksi ja tunteelliseksi ja antanut mielikuvituksen.
Tietysti hengellisiin elämyksiin liittyy usein tunteita, kuten kunnioittavaa pelkoa ja riemua.
Ainakin jonkin verran älyä tarvitaan mm., jotta voi oivaltaa evankeliumin sanoman.
Mielikuvitus on luovuuden edellytys, ja se rikastuttaa elämää.
Jumalan kuvana ihminen voi yrittää sijoittaa näitä ominaisuuksia myös Jumalaan,
koska sillä tavalla Hänet saa ikään kuin tutummaksi, ihmisen tavoitettavaksi.
Kaikkivaltias Luoja ei kuitenkaan ole alistettu biologis-sielullisille ilmiöille niin kuin ihminen on.
Jumala voi käyttää ihmisen tunteita kutsuessaan häntä luokseen esim. masennuksen, surun tai tyhjyyden tunteiden välityksellä.
Mutta jos Jumalan kohtaaminen on ihmisen puolelta vain tunteiden myllerrystä, mielikuvituksen lentoa tai järjen päätelmiä,
se jää lyhytaikaiseksi.
Uskoontulo on hengellinen ilmiö, samoin kuin muukin yhteydenpito Jumalan ja ihmisen välillä.
Silloin ihmisen valtaa Jumalan antama Pyhä Henki, jolla on ylivoima ihmisen tunteiden ja mielikuvittelun suhteen.
Uskon lahjaksi saaminen ja sen säilyminen on järjenvastainen, ihmisen muulle kokemusmaailmalle selittämätön ilmiö.
Siitä seuraa paljon iloa ja rauhaa, mutta myös yliluonnolliseen liittyviä elämyksiä,
kuten kokemus pyhän ja ajattomuuden todellisuudesta.
Hengelllinen ulottuvuus aukeaa.
-
Hengellinen ulottuvuus on tunteiden, järjen ja mielikuvituksen yläpuolella.
Hengellinen ulottuvuus ei taida kuitenkaan olla erillään tunteista, järjestä ja mielikuvituksesta. Jumala on henki, ja Hänellä on monenlaisia tunteita, järkeä (viisautta), ja rikas mielikuvitus päätellen siitä millaisen miljoonien kasvi- ja eläinlajien maailman Hän on luonut. Ja ihminen on Jumalan kuva.
Uskoontulo on hengellinen ilmiö, samoin kuin muukin yhteydenpito Jumalan ja ihmisen välillä.
Ovatko hurmahenkiset manifestaatiot hengellisiä ilmiötä?
-
Kun ihminen vapisee kadotusvarmuuden alla ja rukoilee armoa Jumalalta, niin eikö tämä omatunnon rauha ja uusi elämä ole sitä pelastus"varmuutta". Pelko kadotuksesta häviää ja tulee usko siihen pelastukseen. Ehkä pelastus-usko olisi kuvaavampi sana, sillä Paavalikin sanoo "en katso sitä vielä voittaneeni, vaan riennän kohti päämäärää". (Fil.3) Sellaisessa tilassa oleva ei kestä puhetta lopullisesta epävarmuudesta, kun etsii koko sielullaan rauhaa ja vakuutusta armosta.
On olemassa väärääkin varmuutta, muutenhan kaikki varmat pääsisivät heittämällä portista sisään. Usko on sydämessä eikä varmuudessa ja Jumala tutkii sydämet.
Kadotusvarmuuden alla olevalla on ehkä hallitsematon pelko elämän rajallisuuden edessä. Mutta miksi huolestua sellaisesta, johon itse ei voi vaikuttaa? Eikö järkevämpää olisi pyrkiä elämään hyvin? Sen pitäisi riittää syntiselle, sillä jokainen, joka pääsee taivaaseen, pääsee sinne Jumalan armosta, ja vain Hänen valintansa tähden. Jokainen, joka joutuu kadotukseen, joutuu sinne omasta syystään.
-
Hengellinen ulottuvuus on tunteiden, järjen ja mielikuvituksen yläpuolella.
Hengellinen ulottuvuus ei taida kuitenkaan olla erillään tunteista, järjestä ja mielikuvituksesta. Jumala on henki, ja Hänellä on monenlaisia tunteita, järkeä (viisautta), ja rikas mielikuvitus päätellen siitä millaisen miljoonien kasvi- ja eläinlajien maailman Hän on luonut. Ja ihminen on Jumalan kuva.
Uskoontulo on hengellinen ilmiö, samoin kuin muukin yhteydenpito Jumalan ja ihmisen välillä.
Ovatko hurmahenkiset manifestaatiot hengellisiä ilmiötä?
Mitä tarkoitat hurmahenkisillä manifestaatioilla?
-
Kun ihminen vapisee kadotusvarmuuden alla ja rukoilee armoa Jumalalta, niin eikö tämä omatunnon rauha ja uusi elämä ole sitä pelastus"varmuutta". Pelko kadotuksesta häviää ja tulee usko siihen pelastukseen. Ehkä pelastus-usko olisi kuvaavampi sana, sillä Paavalikin sanoo "en katso sitä vielä voittaneeni, vaan riennän kohti päämäärää". (Fil.3) Sellaisessa tilassa oleva ei kestä puhetta lopullisesta epävarmuudesta, kun etsii koko sielullaan rauhaa ja vakuutusta armosta.
On olemassa väärääkin varmuutta, muutenhan kaikki varmat pääsisivät heittämällä portista sisään. Usko on sydämessä eikä varmuudessa ja Jumala tutkii sydämet.
Kadotusvarmuuden alla olevalla on ehkä hallitsematon pelko elämän rajallisuuden edessä. Mutta miksi huolestua sellaisesta, johon itse ei voi vaikuttaa? Eikö järkevämpää olisi pyrkiä elämään hyvin? Sen pitäisi riittää syntiselle, sillä jokainen, joka pääsee taivaaseen, pääsee sinne Jumalan armosta, ja vain Hänen valintansa tähden. Jokainen, joka joutuu kadotukseen, joutuu sinne omasta syystään.
Olen itse ollut siinä tilassa. Ei silloin auta minkäänlainen järkeily tai itsensä tyynnyttely. Silloin tajuaa ettei pysty millään tavalla elämään hyvin- kaikki omat kyvyt ja elämänhallinta on suhteellista ja lainaa, ne voidaan ottaa pois hetkeksi että asiat tulisivat laitetuksi oikeaan järjestykseen.
-
Pelastusvarmuus voi tulla tavalla tai toisella. Lainaan tähän erästä tapausta, joka oli toisaalla esillä aiemmin:
"Muuan Yrjö-niminen kaveri oli noissa samoissa ahdistuksissa ja kuljeskeli jossain epätoivoisena. Silloin hän näki tuulen kuljettaman paperinpalan risussa tuulen heiteltävänä. Yrjö otti paperin käteensä ja alkoi lukea: 'Sillä niin on Jumala rakastanut maailmaa, ettei ykikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän…' Lehtiseen oli tullut painovirhe, siinä todella luki "ykikään" ja tätä Yrjöä sanottiin Ykiksi. Viesti meni perille ja epätoivo hellitti. Sanoma osui maaliin."
Sanotaan, että kertaus on opintojen äiti. Lainaan tätä neljän vuoden takaista kirjoitusta, joka saattaa jollekin olla todella tärkeä. Siinä mennään tämän asian ytimeen.