Kun pahoja julkisyntejä tehnyt ihminen kääntyy Jumalan puoleen,
katuu tekojaan ja vastaanottaa uskon ja armon,
hän ei varmaan koe asiassa mitään romanttista.
Hänhän ei ole sankari, vaan edustaa ihmisyyden surkeimpia puolia.
Näyttävimmätkään synnit eivät ole urotekoja,
eikä uskoontulokaan ei ole ihmisen ylevä suoritus.
Suursyntinen on erityisen heikko yksilö,
usein monella tavalla kieroutunut ja epäluotettava.
Nämä ominaisuudet eivät aina katoa yhtäkkiä uskoontulonkaan yhteydessä,
vaan tarvitaan kasvua ihmisenä ja uskovana.
Tässä eheytymisessä voi olla jonkun kohdalla avuksi se,
että hänen menneisyytensä ja uusi elämänsä saavat julkisuutta.
Silloin ihmisen on opeteltava vastaamaan sanoistaan ja teoistaan,
ettei olisi häpeäksi Herralle.
Nöyryyden pitää myös lisääntyä, jotta ei unohda, mistä on tullut ja millaiseksi on muuttunut.
Tuo muutos perustuu kokonaan Jumalan laupeuteen Jeesuksen uhrityön kautta.
Syntisestä ei ole tullut uskon sankaria, vaan hän on paljon pahaa tehnyt yksilö,
joka ei ole saanut ansionsa mukaan.
Hän ei ole muuttunut ihmisenä kelvolliseksi Jumalan silmissä,
vaan vain Jeesuksen veri on hänet vanhurskauttanut.
Tämä koskee tietysti kaikkia ihmisiä, myös vain
"pienehköjä piilosyntejä" tehneitä, jotka ovat jossain vaiheessa uudestisyntyneet.
Ihmisen syntisyys Jumalan edessä on yhtä suuri,
olipa hän tappaja, alkoholisti, raiskaaja tai lapsesta lähtien Jumalaan turvannut, kilttiä ja siistiä elämää elänyt.
Hän on joka tapauksessa ansainnut kadotustuomion,
ellei ota elämänsä aikana vastaan Herran tarjoamaa lunastusta.
"Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen
tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat;
sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan
sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa."
(Room. 3: 21-24)