Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Ifa - 05.09.18 - klo:16:47
-
Tekeekö uskovainen syntiä, tarvitseeko tehdä parannusta? Vertauksessa kadonneesta lampaasta 99 lammasta "eivät parannusta tarvitse". Ovatko jo löydetyt lampaat synnittömiä? Jeesuksen sanottiin tulleen ottamaan pois maailman synnin ja vapahtamaan kansansa heidän synneistään. Ja jonka Poika tekee vapaaksi, hän on todellisesti vapaa.
Paljon muitakin kohtia on, joihin synnittömyyden opettajat perustavat oppinsa. Ja kaikki ne kohdat, joissa viitataan puhdistautumiseen ja synnin poislaittamiseen (jopa Isämeidän-rukous), on kuulemma tarkoitettu uskosta osattomille.
Parannusta ja anteeksiantoa tarvitseva uskovainen elää väärän rauhan valheessa ja jos joku uskova uskaltaa sanoa ääneen tällaisen tarpeen, hän ei ole koskaan uudestisyntynytkään.
Paavali on ymmärretty täysin väärin, hän kuulemma noudatti tarkasti Tooraa eikä opettanut olevansa uskova ihminen, joka tekee sitä mitä ei tahdo. Tästä päästäänkin kysymykseen: onko synnittömyysopetuksella ja Toora-vakaumuksellisuudella (tarkoitan juutalaisuuden juhlia, sapattisäädöksiä, tiettyä pukeutumista noudattavia) yhteyttä? Jeesuksen seuraajan kuuluu vaeltaa niinkuin Hän vaelsi, eli viettää mm. lehtimajanjuhlaa, koska Jeesuskin meni näille juhlille, myös Paavali. Ymmärrän Jeesuksen seuraamisen olevan ihan muuuta kuin tuo. En tiedä, ovatko nuo kaksi yhteydessä toisiinsa, mutta sellainen vaikutelma on tullut.
Suomessa leviää tällainen suuntaus. Tätä edustavia opettajia kiertää pitämässä tilaisuuksia. Oletteko törmänneet heihin, olleet kuulemassa heidän julistustaan? Olen suunnitellut meneväni, kunhan sopiva tilaisuus löytyy.
Tällä viestillä en missään tapauksessa halua pahoittaa kenenkään mieltä. Jos niin kuitenkin käy, kerrothan, jotta voin heti poistaa tekstin. Olen vain hyvin hämmentynyt tällaisesta, en tiedä mitä ajatella.
-
Paavali kirjoittaa:
"Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
(Room. 7: 14-25)
Mitenkähän "synnittömät" käsittävät em. tekstin?
Tosin ko. kohta on luettava osana Paavalin opetusta laista ja synnistä, jota on
Roomalaiskirjeen 6. - 8. luvuissa.
Mutta Paavali korostaa tuossakin sitä, että uskova on syntinen,
mutta armahdettu.
Armo on anteeksisaamista, mutta ei syntisyyden poistamista.
Kaikkein pisimmällekin pyhittyneeksi itsensä kokeva pitkäaikaisuskova on kuitenkin samalla viivalla juuri uskoon tulleen kanssa.
Hänenkin pyhyytensä on pelkästään Kristuksen kertakaikkista vanhurskautta,
ja se on ihmisellä vain lainassa.
Henkilön olemus ja teot voivat tulla pyhemmiksi ja hurskaammiksi kuin toisilla,
mutta ihmisyksilönä hänestä ei tule pyhää eikä vanhurskasta
eikä synnitöntä ennen kuin aikanaan Jumalan luona-
mikäli pysyy uskossa.
-
Paavali on ymmärretty väärin, näin he sanovat. Siinä Paavali kuvaa syntiensä kanssa kamppailevaa, uskosta osatonta ihmistä heidän mukaansa. Kaikkeen on selitys. Sellainen uskova, joka ei tunnustaudu synnittömäksi arkisessa elämässään, on synnin puolustaja.
Niin ja juhlien juhlimattomuus on tottelemattomuutta, joka vie eroon Jumalasta.
Aika järkyttävää minusta.
-
Opeista huolimatta uskovakin on melko pitkalle sokea omista synneistaan. Joka kerta kun uskova tekee parannusta, on kyse Pyhan Hengen tyosta .
-
Noinhan terveesti uskossa oleva asian ymmärtää, että parannuskin on suurta armoa. Nyt on vain leviämässä tällainen liikehdintä ja opetus. Se on jotakin kummallista väärinymmärtämistä, johon ei pääse mikään oikea läpi.
-
Kuulin tuon tulkinnan Paavalin kirjoituksesta joskus 90 luvulla äärikalvinistiseurakunnassa.
En tiedä kuinka reformoitu uskonkäsitys vaikuttaa nykyään Suomessa, siis minkälaista jälkeä se saa aikaan.
Ja sitten myös tuo toorauskovaisuus on jotain muuta.
Ihme juttu. Jeesushan sanoi suoraan että laki on se joka tuomitsee meidät. Eli siinä laitetaan turva johonkin joka tulee tuomitsemaan meidät.
-
Niin, parannus on kääntymistä. Kääntymistä Jeesuksen puoleen. Sitäkään ihminen ei "ominpäin" tee, vaan Pyhä Henki saa senkin aikaiseksi.
Parannus sanalla on vähän ikävä kaiku joskus, kun ihmiset sotkevat sen itsensä paranteluun. Niin se vaan on, että ei uskosta ja uskonelämästä (parannuksineen) tule yhtään mitään ilman Jeesusta. Ei ihmisestä ole.
Aina kun ihminen koettaa saada apua elämäänsä tai lähempää yhteyttä Jumalaan ja kääntää katseen itseensä, homma ei voi kuin mennä pieleen. Katse on nostettava edelleen tänä päivänäkin sinne tolpan nokkaan nostettuun vaskikäärmeeseen.
-
Minä ymmärrän kirjoituksista, että jokaisesta kiusauksesta on valmistettu ulospääsy niin että voimme ne kestää. Eli käyttämällä joka kiusauksessa tuota Jumalan valmistamaa ulospääsyä, emme tee koskaan syntiä.
Toki uskovalle on olemassa ”turvaverkko” jos joskus lankeaakin. Jeesus kuoli syntiemme sovitukseksi ja anteeksisaamiseksi noin 2000 vuotta ennenkuin teimme ainuttakaan syntiä, joten se sovitus kattaa koko elämämme synnit, olivatpa ne tällä hetkellä meille menneitä tai tulevia.
-
Mutta otsikkoon vastaten, niin jos tekee syntiä niin silloin on parannuksen tarve. Mutta ei silloin ole tarvetta parannukseen, kun ei ole tehnyt syntiä. Eli parannuksen tarve ei ole mikään staattinen olotila.
Pyhitys ja pyhityksen tarve on sitten eri asia, se on jatkuvaa jokaisella. Jotkut ehkä sekoittavat pyhityksen ja parannuksen tarpeet?
-
Minä ymmärrän kirjoituksista, että jokaisesta kiusauksesta on valmistettu ulospääsy niin että voimme ne kestää. Eli käyttämällä joka kiusauksessa tuota Jumalan valmistamaa ulospääsyä, emme tee koskaan syntiä.
Mitenhän tämän sanottavani muotoilisin...kiusauksiin lankeamisen kautta tehdyt synnit ovat minimaalisen pienilukuisia, tämä on oma kokemus. Syntisyys ja raadollisuus on jotakin totaalista. Ellei Jumalan vielä suurempi ylenpalttinen armo olisi ilmestynyt, olisin tehnyt epätoivoisen teon, ja sitä ennen menettänyt järkeni.
-
Niin. Jos tiedostaa kiusauksen, niin sehän on jo melko paljon.
Toinen juttu on kun tekee jotain mikä lähtee niin paljon omasta luonnosta, että se toteaminen synniksi on melko kaukana. Omassa mielessä. Toisille se voi olla ilmeisestä. Tietty jos siinä on sitten avoin palautteelle niin hieno juttu. Mutta tuppaa helposti defenssit päälle jos joku huomauttaa jostain.
-
Joskus on vaikea kuunnella "opetusta" parannuksesta jos "opettaja" on ymmärtänyt synnin kovin pinnallisesti. Tulee sellainen olo, että mitäpä jos ensin yhdessä miettisimme sitä käsitystä synnistä ihan vaikka Raamattu kourassa.
-
Ymmärsin että tässä puhutaan tietoisesta parannuksen tekemisestä määrätystä tekemästään synnistä. Synti ja syntisyys on aiheena toki paljon laajempi ja syvempi, mutta itse vastasin tuohon avaukseen joka alkaa kysymyksellä ”Tekeekö uskova syntiä”.
Ja minun näkemykseni mukaan kaikki tekemämme synnit ovat kiusaukseen lankeamista.
-
Onko uskova armon tarpeessa joka päivä?
-
Onko uskova armon tarpeessa joka päivä?
Ei ainoastaan joka päivä, vaan joka hetki.
-
Mutta otsikkoon vastaten, niin jos tekee syntiä niin silloin on parannuksen tarve. Mutta ei silloin ole tarvetta parannukseen, kun ei ole tehnyt syntiä. Eli parannuksen tarve ei ole mikään staattinen olotila.
Pyhitys ja pyhityksen tarve on sitten eri asia, se on jatkuvaa jokaisella. Jotkut ehkä sekoittavat pyhityksen ja parannuksen tarpeet?
Siis että joku voisi muuttua niin pyhittyneeksi, että hänellä ei ole edes tarvetta parannukseen?
-
Mutta otsikkoon vastaten, niin jos tekee syntiä niin silloin on parannuksen tarve. Mutta ei silloin ole tarvetta parannukseen, kun ei ole tehnyt syntiä. Eli parannuksen tarve ei ole mikään staattinen olotila.
Pyhitys ja pyhityksen tarve on sitten eri asia, se on jatkuvaa jokaisella. Jotkut ehkä sekoittavat pyhityksen ja parannuksen tarpeet?
Siis että joku voisi muuttua niin pyhittyneeksi, että hänellä ei ole edes tarvetta parannukseen?
Nyt en kyllä ymmärrä ajatuksenkulkua jonka kautta viestini voi käsittää tuolla tavalla :D
Koitetaan toisella tavalla, käytännön esimerkillä.
Herään aamulla ja kiitän Herraa. Keitän puuroa ja veisaan ylistystä. Syön ja luen Raamattua.
Tähän mennessä en ole tehnyt syntiä, joten minulla ei ole parannuksen tarvetta.
Menen ulos ja huomaan että joku on puhkonut pyörästäni renkaat. Kiroilen.
Nyt minulla on parannuksen tarve.
Eli tarkoitin yksinkertaisesti sitä, että silloin kun en tee syntiä, ei minulla ole parannuksen tarvetta, mutta jos lankean kiusaukseen ja teen syntiä, on minulla parannuksen tarve.
Ei siis voi sanoa, että ”uskovalla on parannuksen tarve” tai ”uskovalla ei ole parannuksen tarvetta”, sillä parannuksen tarve ei ole pysyvä olotila. Voidaan sanoa, että silloin on parannuksen tarve, kun on parannuksen tarve. Siihen ei varmaan kukaan voi väittää vastaan ;)
-
Koitetaan toisella tavalla, käytännön esimerkillä.
Herään aamulla ja kiitän Herraa. Keitän puuroa ja veisaan ylistystä. Syön ja luen Raamattua.
Tähän mennessä en ole tehnyt syntiä, joten minulla ei ole parannuksen tarvetta.
Taidan olla etevämpi tuossa synnintekemisessä. Minulta se onnistuu rukoillessa ja Raamattuakin lukiessa.
-
Koitetaan toisella tavalla, käytännön esimerkillä.
Herään aamulla ja kiitän Herraa. Keitän puuroa ja veisaan ylistystä. Syön ja luen Raamattua.
Tähän mennessä en ole tehnyt syntiä, joten minulla ei ole parannuksen tarvetta.
Taidan olla etevämpi tuossa synnintekemisessä. Minulta se onnistuu rukoillessa ja Raamattuakin lukiessa.
Ainakin olit etevä tulkitsemaan väärin tuon toisen keskustelijan väärinkäsitystä oikovan kirjoitukseni.
-
Varmaan on olemassa henkilöitä, jotka ovat vapaita kaikista ajatusten tasolla olevista synneistä, ja tietenkin kaukana syntisistä teoista.
He vain rukoilevat ja lukevat Raamattua ja hengellisiä luotettavia kirjoja yksin ollessaan.
Muita kohdatessaan he ovat rakastavia ja rakastettavia, laupiaita ja sävyisiä.
Tällaiset pyhät robotit ovat kai uskovaisuuden ihanne.
He ovat juuri ne lauman 99 pyhittynyttä lammasta, jotka eivät tarvitse parantajaa ja auttajaa, koska eivät koskaan eksy.
Mutta onneksi Jeesus lupaa lähteä erämaahan etsimään sinne kadonnutta.
Ja Hän tuo surkean lampaan takaisin, koska Hän rakastaa muitakin kuin vahvoja, menestyviä ja terveitä yksilöitä.
-
Koitetaan toisella tavalla, käytännön esimerkillä.
Herään aamulla ja kiitän Herraa. Keitän puuroa ja veisaan ylistystä. Syön ja luen Raamattua.
Tähän mennessä en ole tehnyt syntiä, joten minulla ei ole parannuksen tarvetta.
Taidan olla etevämpi tuossa synnintekemisessä. Minulta se onnistuu rukoillessa ja Raamattuakin lukiessa.
Noin olen minäkin -kuten Paulus- asian käsittänyt ja myös elämän arjessa kokenut. Synti on perustavaa laatua oleva elämän asenne. Synti ei ole vain pahan tekemistä vaan se on pahana olemista, päättäväistä ja määrätietoista riippumattomuutta Jumalasta.
-
Koitetaan toisella tavalla, käytännön esimerkillä.
Herään aamulla ja kiitän Herraa. Keitän puuroa ja veisaan ylistystä. Syön ja luen Raamattua.
Tähän mennessä en ole tehnyt syntiä, joten minulla ei ole parannuksen tarvetta.
Taidan olla etevämpi tuossa synnintekemisessä. Minulta se onnistuu rukoillessa ja Raamattuakin lukiessa.
Noin olen minäkin -kuten Paulus- asian käsittänyt ja myös elämän arjessa kokenut. Synti on perustavaa laatua oleva elämän asenne. Synti ei ole vain pahan tekemistä vaan se on pahana olemista, päättäväistä ja määrätietoista riippumattomuutta Jumalasta.
Tässä keskustelussa toiset puhuvat aidasta ja toiset aidan seipäistä. Hankaloittaa hieman keskinäistä ymmärtämistä, kun kirjoitan synnin tekemisestä (mistä tässä alunperin oli kysymys) ja toiset vastaavat siihen syntisenä olemisesta.
Mutta jos halutaan puhua syntisenä olemisesta, niin sopiihan sekin. Kysyisin siihen liittyen, tuleeko siitä mielestänne tehdä parannusta? Tarkoitan nyt uskovaa ihmistä.
-
Väännetään vielä rautalangasta, kun tuon viestini näköjään pystyy ymmärtämään monellakin tavalla väärin. En tarkoittanut suinkaan että Raamattua lukien tai rukoillen ei voisi tehdä syntiä, vaan tuo sepittämäni esimerkki oli äärimmilleen karrikoitu tarina jonka kautta koitin tuoda esille sitä yksinkertaista pointtia, että on mahdollista elää hetkiä jolloin ei tee syntiä, ja on mahdollista elää hetkiä jolloin tekee syntiä.
-
Jokainen ihminen on itsessään täysin syntinen eli ilman vanhurskautta.
Vain Jeesuksen meille lainaaman vanhurskauttamisen avulla saamme lähestyä Herraa ja pyytää armoa.
Syntisyytensä vuoksi ihminen tekee tahtomattaankin monenlaisia syntejä mielikuvituksensa, tahtonsa, toiveidensa ja uniensa kautta.
Ihmisen persoonallisuus vaikuttaa paljon siihen, millaisten syntien kautta hänen syntisyytensä ilmenee, mutta syntisyys on ja pysyy ihmisen ominaisuutena, pyhitystasosta riippumatta.
Syntisyydestä ei siis voi tehdä parannusta, vaan ainoastaan joistakin yksittäisistä, tiedostetuista synneistä.
-
Soltero, minunkin nähdäkseni syntisyydestä ei tule eikä voi tehdä parannusta. Siis siinä mielessä, että syntinen luonto kokonaan katoaisi olemasta.
Mutta nuo kuvaamasii ”tahattomat synnit”, niin en itse näe että esimerkiksi kaikki mieleen tulevat synnilliset ajatukset tai kuvat tarkoittaisivat että teemme siinä syntiä. Syntiä teemme vasta kun otamme niistä kiinni. Mutta mieleen voi tulla kaikenlaisia takaumia synnillisistä asioista joita matkan varrella olemme kokeneet. Ja paholainen voi myös tuoda ajatuksia mieleemme. Näistä ei tarvitse tehdä parannusta, vaan niitä pitää vastustaa.
Pyhitys on sitten asia, jonka myötä voimme itse myös vaikuttaa myös näihin asioihin. Pyhittymällä mieli puhdistuu, ja edellämainitun kaltaisia ja muita sellaisia tulee mieleen aina vain vähemmän. Mutta pyhitys ei ole parannusta, niillä on selkeä ero.
-
Soltero, minunkin nähdäkseni syntisyydestä ei tule eikä voi tehdä parannusta. Siis siinä mielessä, että syntinen luonto kokonaan katoaisi olemasta.
Mutta nuo kuvaamasii ”tahattomat synnit”, niin en itse näe että esimerkiksi kaikki mieleen tulevat synnilliset ajatukset tai kuvat tarkoittaisivat että teemme siinä syntiä. Syntiä teemme vasta kun otamme niistä kiinni. Mutta mieleen voi tulla kaikenlaisia takaumia synnillisistä asioista joita matkan varrella olemme kokeneet. Ja paholainen voi myös tuoda ajatuksia mieleemme. Näistä ei tarvitse tehdä parannusta, vaan niitä pitää vastustaa.
Pyhitys on sitten asia, jonka myötä voimme itse myös vaikuttaa myös näihin asioihin. Pyhittymällä mieli puhdistuu, ja edellämainitun kaltaisia ja muita sellaisia tulee mieleen aina vain vähemmän. Mutta pyhitys ei ole parannusta, niillä on selkeä ero.
Kyllä Jeesus sanoo että synnilliset ajatukset ovat syntiä.
Minusta pyhitys on sitä että Kristuksen rakkaus ja hengen hedelmät tulevat esille.
-
Kyllä Jeesus sanoo että synnilliset ajatukset ovat syntiä.
Kyllä, Hän sanoi että synnin tekeminen ajatuksen tasolla on syntiä. Mutta on eri asia olla kiusauksessa tehdä syntiä, kuin tehdä sitä - myös ajatuksissa. Minulle voi tulla houkutus vihata tai kadehtia tai katsoa himoiten, mutta vasta kun ”tartun kiinni” ajatukseen ja alan vaalimaan sitä, vasta sitten teen syntiä. Jonkun sanoin ”Et voi estää lintua lentämästä pääsi yli, mutta voit estää sitä tekemästä pesän päällesi”.
-
Kyllä Jeesus sanoo että synnilliset ajatukset ovat syntiä.
Kyllä, Hän sanoi että synnin tekeminen ajatuksen tasolla on syntiä. Mutta on eri asia olla kiusauksessa tehdä syntiä, kuin tehdä sitä - myös ajatuksissa. Minulle voi tulla houkutus vihata tai kadehtia tai katsoa himoiten, mutta vasta kun ”tartun kiinni” ajatukseen ja alan vaalimaan sitä, vasta sitten teen syntiä. Jonkun sanoin ”Et voi estää lintua lentämästä pääsi yli, mutta voit estää sitä tekemästä pesän päällesi”.
Tässä olen samaa mieltä Janon kanssa. Mieleen voi tulla vääriä ajatuksia ja houkutuksia. Sellaisessa tilanteessa sanon joskus mielessäni: "pahat ajatukset: Jeesuksen nimessä, häipykää". Eli torjun kiusauksen.
Ei kiusaus ole syntiä, vaan kiusaukselle periksi antaminen.
-
"Tämä on nyt se Jumalan maailmalle antama suuri kunnia: se on huorintekijöitä täynnä! Kyllä kai Jumala ansaitsisi meidän vihastuksemme, kun hän tällä tavalla häpäisee ja herjaa meitä! Ja päälle päätteeksi tekemättä yhtäkään poikkeusta.
Etkö nyt tästä huomaa, ettei Jumala pidä sinua puhtaana. Tämä käsky on meidät kaikki häpäisevä herjausnimi. Vaikka me näet emme maailman nähden julkisesti tekisikään huorin, tapahtuu se kuitenkin sydämessämme. Tilaisuuden tullen tekisimme huorin itse teossakin. Tämä tauti on nimittäin juurtunut kaikkiin ihmisiin erotuksetta. Mieheen ja naiseen, nuoreen ja vanhaan. Kaikki olemme saman sairaalan potilaita.
Tämä tartunta ei liioin ole punaisessa nutussa, jonka voimme riisua yltämme. Me olemme sen tuoneet mukanamme äidinkohdusta. Se on läpikotaisin tunkeutunut lihaan ja nahkaan, ytimiin ja luihin ja kaikkiin suoniin. Tosin sanot, että monihan elää kunniallisesti. Niinpä niin, mutta minäpä en puhukaan teoista, vaan itse luonnosta.
Jumala ei anna ulkomuodon itseään pettää. Hän tutkii meidät sisintä myöten. Jumalan armo tai esivallan uhkaava miekka hillitsevät muutamia ulkonaisesti rikkomasta tätä käskyä, etteivät joutuisi julkisen häpeän alaisiksi. Ellei näin olisi, saisimme varmastikin nähdä, mitä sydämissämme asuu."
Lainaus samalta joka mainitsi linnuista ja ajatuksista. (viesti 26)
-
Parannuksesta taitaa olla jo monta eri keskustelua, tässä ainakin on yksi:
http://puimatanner.net/index.php?topic=803.msg30270#msg30270
-
Joka pitää koko lain,mutta rikkoo yhdessä kohdin?Niin,on kokonaan syyllinen.Ei taida meistä kovin kummoisia tulla....Nyt neuvojasi hiukan jo vihdoin aavistan:on aivan kaikki armoa Herran Jumalan.Se parannus myös,mikä melle on takemätön paikka.