Uutiset, plokien kommentointia, lehtijutut ym.

[sandia]

Juu. Jeesus kuvaa ihmisen,  joka pyysi omaa velkaansa anteeksi toiselta ja sai. Sitten kuitenkin tämä velan anteeksisaanut  armottomasti kynii toisen joka oli hänelle  puolestaan velkaa. Minua tuo puhuttelee tosi paljon. Eikö sen pitäisi tukkia meidän suu toisten tuomitsemisesta.

Herra on havainnollistanut tätä minulle siten, että olen joutunut jonkun ilkeyden kohtaaksi ja näen selvästi mistä lähtökohdasta tämä toinen ihminen olettaa voivansa painaa minut täysin alas. Kun sitten olen tuominnut tuollaisen käyttäytymisen, alan nähdä, että minussa on kyky ja taipumus ihan samaan ja olen myös tehnyt sitä.

Itse asiassa Paavali sanoo asian suoraan täysin yleistämällä sen kaikkiin ihmisiin (niin olen sen tulkinnut). Hän kirjoittaa muistaakseni Roomalaiskirjeessä:"sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja."

[Korpima]

Tämä toisten tuomitseminen kietoutuu minusta hieman hankalasti siihen, että omat synnit pitäisi kuitenkin huomioida ja tunnistaa. Tuntuu että sama arviointiprosessi on käynnissä, joskin omat synnit on varmasti vaikeampi nähdä kuin muiden (malka silmässä). Joskus pitäisi muistaakseni myös raamatullisesti ojentaa toisia - tai ainakin kaitsijoiden. Samoin tuomareilla on vaikea virka, jossa todella tulee tuomita ihmisiä.

Raamatun kohdassa sanotaan että (1. Kor. 6:2):

Ettekö tiedä, että pyhät tulevat kerran olemaan maailman tuomareina? Jos te saatte tuomita maailmaa, ettekö muka kelpaa tuomareiksi vähäpätöisissä asioissa?
Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin – kuinka emme sitten voisi ratkaista tämän elämän asioita? (https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/1CO.6)

Samoin maailman hyvää ja pahaa pitäisi arvioida - siis siinä mielessä ainakin, ettei tekisi itse pahaa. Tai vaikka kirkon ympäristössä, jos ottaa kantaa vaikkapa moderneihin kiistakysymyksiin. Juuri tuli mieleen avioero, kun sellainen tuli vastaan yhdessä tekstissä - pitäisikö kurtistella kulmia (hyi, hyi!), vai peukalo pystyyn ja sanoa "tsemppiä, kyllä se siitä!" "Lakihenkisyys" vs. rakkaudellinen sormien läpi katselu.

Tavallaan helpointahan olisi vain keskittyä rakkauteen ja tsemppaavaan optimismiin. Mutta kyllä varmasti joskus joutuu ja kannattaa ottaa tiukasti kantaa: "tämä on väärin, ei näin, tästä tulee tuomio". Rakkaus ja totuus (tai tuomio) voivat olla joskus hankalia yhdistää täydellisesti. Jumalan tuomio on oikea ja täydellinen, mutta miten ihmisen tulisi arvioida ja ajatella asioista (omien ja muiden)? Epätäydellisyyttä on kuitenkin maailma täynnä, silti esimerkiksi oikeusjärjestelmäkin suitsii pahaa tuomioiden avulla.

Lisäys: löysin täältä ketjun tuomitsemisesta (http://puimatanner.net/index.php?topic=1304.msg55394), jossa oli myös linkki pitkähköön opetukseen. Täytynee tutustua paremmin.

[Korpima]

Kotimaa-lehdessä on kolumni (https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kolumni-tarkeaa-on-taju-pyhyydesta-ja-ihmisen-pienuudesta-noyryys-luojan-kaikkivaltiuden-edessa/), jossa on minusta hieman huolestuttavia ajatuksia. Etenkin kun kuuntelin juuri äsken Norvannon opetusta Joelin kirjasta, jossa tuli esille se, että VT:ssä kansaa usein jouduttiin nuhtelemaan epäjumalanpalveluksesta.

Kolumnissa mainitaan "kansanuskon perintö" ja että se on nähty harhaoppiseksi. Ja hyvin vähällä tiedolla veikkaisin itse, että VT:ssä on ollut samanlaista toimintaa kuin mitä aiemmat uskomukset. Kristinuskohan on siis uusi uskonto, uusi tieto Jumalasta; vanha on pakanallista. Kuten Kristus sanoi jotenkin tyyliin että "koko maailma on Pahan vallassa". Siis Saatana vallitsee, jos Kristukseen ei uskota (hylätään Saatana, seurataan Kristusta). Tämä on minusta kaksijakoinen näkemys ja minussa herättää tiettyä varovaisuutta muita aiempia uskomuksia kohtaan.

Tekstistä: "Kaikkivaltiasta Luojaa muinaiset suomalaisetkin kai pohjimmiltaan lähestyivät."

Hieman epäilen; tietoa Luojastahan ei aiemmin ei ollut, vaan pakanallisia ja shamanistisia uskomuksia. Pyhästä Hengestä ei ainakaan ollut mitään tietoa vielä tuolloin.

Toinen lainaus: "En tiedä, puhunko metsälle, metsän hengille vai Jumalalle. Onko sillä lopulta väliä? Tärkeältä tuntuu taju pyhyydestä ja ihmisen pienuudesta, nöyryys Luojan kaikkivaltiuden edessä. Pohjimmiltaan luomakunta on yksi."

Minusta sillä on äärettömän paljon väliä, ketä lähestytyään ja kehen uskoo. Kuten Norvanto opetuksessaan korosti, vain Herra (eli Jeesus) voi pelastaa ja auttaa. Hän on Luoja ja ainutlaatuinen. Jotenkin tuntuu, että kolumnistilla menee iloisesti sekaisin kaikki hengelliset kategoriat: mikä vain on mitä tahansa, "kaikki on samaa luotua ja luojaa". Kristillisessä perinteessä taas varmasti esimerkiksi Saatana ja Kristus ovat eri asia. Ja Luoja on eri asia kuin luotu todellisuus. Ei pidä seurata tai rukoilla kaikkia henkiä, vaan Jeesusta.

Samoin luodut olennot eivät nähdäkseni ole samaa ykseyttä (tämäkin taitaa olla tuontiajatuksia muista uskonnoista), vaan tarkoituksella erilaisia ja yksilöllisiä.

[sandia]

Hyvä kun otit tuon artikkelin esille.
Melkein huvittavaa, että artikkelin kirjoittajan mielestä sillä ei ole eroa puhuuko Jumalalle vai puulle!! Tai tragikoomista.

Muistaakseni Jeremian kirjassa oli Jumalan puhetta profeetan kautta juuri tuosta. Yritän löytää ellei joku muu muista sitä kohtaa.

[Korpima]

Yritin miettiä vielä laupeuden kautta tuota metsä/metsän henki/Jumala -erottelua.

Voihan sen ehkä yrittää ymmärtää niin, että itsekin itsekseni rukoillessa tulee toki joskus mieleen, että puhunko vain itsekseni. Mutta itselläni tarkoitus on kyllä puhua Jumalalle, vaikka helpostihan se on vähän "itsekseen ajattelua". Jos Jeesus olisi näkyvästi vieressä tai näkisin jonkin taivaallisen valtaistuimen, niin varmaan rukoukset olisivat erilaisia. Jotenkin ottaisi Jumalan majesteetillisuuden ja valtakorkeuden paremmin huomioon.

Mutta joo, kyllä silti yritän pitää Jumalan mielessä kun rukoilen.

Tuli myös mieleen, että onhan sillä nähdäkseni väliä kenelle puhuu ja kommunikoi tai rukoilee. En itsekään ole puu tai "metsän henki", vaan ihminen. Jos siis joku vaikka kävelyllä puhuisi minulle, niin hän ei puhuisi puille tai jollekulle hengelle tai Jumalalle, vaan minulle. Nämä olennot eivät siis ole samoja - on eri asia puhuuko minulle, toiselle ihmiselle, puulle tai Jumalalle. En esimerkiksi ole itse metsä, eikä Jumalakaan ole metsä.

Joskus tuli mieleen opastusta rukoukseen kuitenkin siten, että rukousta olisi voinut harjoittaa puhumalla (muistaakseni) jollekin esineelle, vaikkapa lampulle. Mutta onhan "oikeasti" Jumala kuitenkin eri asia kuin lamppu, vaikka rukousta voi näin harjoitella. Jos siis koko ajatus rukouksesta on vieras.

[sandia]

Minusta tuo Kotimaan artikkeli hyökkäsi täysin kristinuskoa vastaan. Hänen kirjoituksensa laittoi muinaiset pakauskonnot kristinuskon edelle ja syytti uskonpuhdistusta näiden häviämisestä.

Tuossa siis linkki siihen artikkellin
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kolumni-tarkeaa-on-taju-pyhyydesta-ja-ihmisen-pienuudesta-noyryys-luojan-kaikkivaltiuden-edessa/

Se on helppo kokonaisuudessaan lukea siitä.

Tässä pari lainausta.

Itseäni surettaa, että koko suomalais-ugrilainen muinaisen kansauskon perintö tuomittiin kirkossamme aikanaan harhaoppiseksi. Pyhät lehdot tuhottiin ja suomalainen luontosuhde muuttui <\n>jotenkin tekniseksi.

Kun menen metsään, pyydän mielessäni: Antaisitko minun nähdä suppilovahveroita ja löytää sopivasti saalista? En tiedä, puhunko metsälle, metsän hengille vai Jumalalle. Onko sillä lopulta väliä? Tärkeältä tuntuu taju pyhyydestä ja ihmisen pienuudesta, nöyryys Luojan kaikkivaltiuden edessä. Pohjimmiltaan luomakunta on yksi.

Vastaukseni tuohon kysymykseen: "On. Sillä on väliä"

Sillä on melkoisen iso väli puhummeko luodulle vai Luojalle. Tai "metsän hengille". Raamatun mukaan.
Tietty sillä "ei ole väliä" sen jälkeen kun hylännyt Raamatun Jumalan ilmoituksena ihmiselle.

Kirjoittaja, Emilia Karhu näyttää olevan Kotimaa lehden toimittaja.

[Korpima]

Joo, ja onhan kyseessä kuitenkin kolumni oletettavasti luetussa kristillisessä tai kirkollisessa lehdessä.

Ei ehkä mikään opetuspuheenvuoro, mutta silti voihan tuosta saada melkoisen sekavan kuvan.

[sandia]

Minusta se ainakin ilmaiseen kirjoittajan ajattelun kristinuskosta.

[Korpima]

Vaatiihan hengellinenkin ajattelu rajanvetoja ja että eri asiat tosiaan ovat eri juttuja. Siis selkeyttä ja erittelyjä.

Jumala ei ole se kultainen vasikka.

[sandia]

Uskaltaisin sanoa, että uudestisyntynyt uskova ei kirjoittaisi tuon artikkelin ajatuksia.
Pyhä Henki on ilmaissut Jeesuksen uskovalla ja sen jälkeen asiat todella näyttäytyvät eri valossa.

[sandia]

Harmi kun en löydä siitä VT kohtaa missä kerrotaan kun ihminen muovaa puusta epäjumalan ja sitten puhuu sille.
Yritin Raamattu hakua eikä se suostunut tunnistamaan edes sanaa epäjumala.

Pitää etsiä jostain vanhempi raamattuni, muista sen aukeaman kohdan, joten ehkä selaamalla löydän sen.

Ilmiönä tuo Kotimaan kirjoitus on mielenkiintoinen. Se kertoo melko paljon kulttuurin tilasta.

[Korpima]

Hieman samansuuntaista löysin kohdasta Jeremia 10:2-5:

Näin sanoo Herra:
– Älkää omaksuko vieraiden kansojen tapoja,
älkää peläten tuijottako taivaan merkkejä,
niin kuin nuo pakanat tekevät.
Heidän uskomuksensa ovat typeriä kuvitelmia.
He kaatavat metsästä puun,
ja puuseppä muodostelee sen taltallaan,
hän koristelee sen hopealla ja kullalla
ja kiinnittää sen paikoilleen vasaralla ja nauloilla,
ettei se kaadu.
Tällaisia ovat heidän jumalansa.
Ne ovat kuin linnunpelättimet kurkkumaalla,
eivät ne osaa puhua.
Ne eivät pysty liikkumaan itse,
niitä täytyy kantaa paikasta toiseen.
Älkää pelätkö niitä,
eivät ne tee teille pahaa,
mutta ei niistä apuakaan ole.
(https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/JER.10)

Kotimaahan on kuitenkin kirkkoon liitetty lehti; tuollaista sisältöä voisi odottaa maailmasta, mutta että vielä kristillisestä julkaisustakin. Mutta kyllähän se ainakin kolumniksi on "onnistunut", kun herättää keskustelua.

[sandia]

Luulen että tarkoitin juuri tuota.

[HelenaM]

Nykyisin tuonkaltaista löytyy kirkollisista julkaisuista. Monia muitakin merkkejä tai asioita on, joista voi tunnistaa luterilaisuuden vieraantumisen Raamatun sanasta. Esimerkkinä tulee mieleen tutkimus, jonka mukaan alle puolet papeista uskoi neitseestä syntymiseen. Tämä oli jo vuosia sitten.

Alla olevassa linkissä on kritiikkiä kirkolle. Siinä Aino Suhola puhuu suoria sanoja. Hämmästelen myönteisesti nykysuuntauksen vallitessa, että vielä löytyy ja että päästetään ääneen kaltaisensa puhuja.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/toimittaja-aino-suhola-laukaan-seurakunnan-430-vuotisjuhlassa-neulankin-loytaa-heinasuovasta-kohta-varmemmin-kuin-jumalan-radion-aamuhartauksista/

[Malakia]

Minusta tuo Kotimaan artikkeli hyökkäsi täysin kristinuskoa vastaan. Hänen kirjoituksensa laittoi muinaiset pakauskonnot kristinuskon edelle ja syytti uskonpuhdistusta näiden häviämisestä.

Tuossa siis linkki siihen artikkellin
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kolumni-tarkeaa-on-taju-pyhyydesta-ja-ihmisen-pienuudesta-noyryys-luojan-kaikkivaltiuden-edessa/

Kiitos linkistä. Yllättää, vaikka ei yllätäkkään.

Kirjoittaja puolustaa suoraan vanhoja pakanallisia tapoja, ja murehtii niiden katoamista, no, ei ainakaan ole vielä Kotimaa lehdestä kadonneet....

Tosin, Kirkko ja kaupunki-lehti on vieläkin liberaalimpi, saavutus sekin.