Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Natanael - 24.11.13 - klo:15:04
-
Ketju jaettu. Lydia
Olen tosi iloinen kun aivan selvästi paikallinen ev.lut.srk on saanut uskovan papin. Aaamunavauksessa kertoi oppilaille Jeesuksen toisesta tulemisesta.
Tiedan erään vapaan suunnan seurakunnan, joka kertoo olevansa paikallisseurakunta, mutta joka pitää säännöllisesti kokouksiaan naapuripaikkakunnalla. Se ei ole siis selvästi paikallinen srk.
-
Miten paikallinen pitää olla että on paikallisseurakunta?
-
Miten paikallinen pitää olla että on paikallisseurakunta?
Miten iso paikka voi olla, että siitä ei tule koko kangas?
-
Miten paikallinen pitää olla että on paikallisseurakunta?
Miten iso paikka voi olla, että siitä ei tule koko kangas?
Pienempi kuin koko kangas
-
Miten paikallinen pitää olla että on paikallisseurakunta?
Miten iso paikka voi olla, että siitä ei tule koko kangas?
Pienempi kuin koko kangas
Luultavimmatusti paikallisseurakunta on siis seurakuntaa pienempi. Sitä tuossa edellä ihmettelin, kun jossain yhtä paikkaa laitetaan kahteen kohtaan.
-
Olen tosi iloinen kun aivan selvästi paikallinen ev.lut.srk on saanut uskovan papin. Aaamunavauksessa kertoi oppilaille Jeesuksen toisesta tulemisesta.
Tiedan erään vapaan suunnan seurakunnan, joka kertoo olevansa paikallisseurakunta, mutta joka pitää säännöllisesti kokouksiaan naapuripaikkakunnalla. Se ei ole siis selvästi paikallinen srk.
Onko se kuitenkin pienempi kuin koko seurakunta?
-
Olen tosi iloinen kun aivan selvästi paikallinen ev.lut.srk on saanut uskovan papin. Aaamunavauksessa kertoi oppilaille Jeesuksen toisesta tulemisesta.
Tiedan erään vapaan suunnan seurakunnan, joka kertoo olevansa paikallisseurakunta, mutta joka pitää säännöllisesti kokouksiaan naapuripaikkakunnalla. Se ei ole siis selvästi paikallinen srk.
Onko se kuitenkin pienempi kuin koko seurakunta?
Vähän vaikea sanoa mikä se on. Joskus ajat sitten tuolla paikkakunnalla isompi paikallissrk toiselta paikkakunnalta järjesti kokouksia. Sitten tuon paikkakunnan uskovat järjestäytyivät seurakunnaksi, vaikka oli tullut kuntaliitos toisen ja tämän isomman paikkakunnan kanssa. Tämän jälkeen tämä isompi srk jatkoi omien kokouksiensa järjestämistä ja vastaavasti tämä uusi srk alkoi pitää kokouksiaan toisellakin paikkakunnalla ja myos siellä isomman srk:n alueella mikä oli alkujaan toista paikkakuntaa, mutta mikä on nyt samaa paikkakuntaa.
-
Näin sitä kautta rantain päästään itse asian ytimeen :)
Onko mainitussa tapauksessa taustalla jonkin sortin erimielisyys vai mitenköhän asiat ohjautuneet tuohon malliin?
Toisaalta jokin kuntaliitos ei välttämättä muuta maantieteellisiä tosiasioita eli tarvetta kokoontua paikallisesti entissen malliin.
-
Tuossa tapauksessa on vielä sellainenkin erikoisuus, että tuo isompi srk laittoi sivutoimipisteensä kolmannen kunnan puolelle. Sen kunnan alueella oli jo ennestään srk, joka oli aikanaan lohjennut tästä isommasta.
-
Onko mainitussa tapauksessa taustalla jonkin sortin erimielisyys
Kyllä joo.
-
Paikallissrk on lopulta aika vaikea määritellä. Onko se jotain maantieteellisiä rajoja? Entäpä jos kulkeminen suuntautuu työn tai sukulaisten vuoksi toisaalle? Sitten on vielä nämä ihmissuhteet hyvässä ja pahassa sotkemassa.
-
Kysyn: Voiko seurakuntaa ylipäätään perustaa mihinkään, missä on jo olemassa seurakunta (ts. Jumalan lapsia)? Ymmärrän, että lähetyskentillä se on mahdollista, mikäli siellä ei ole ennestään kristillistä seurakuntaa.
Jos katsomme Ilmestyskirjan seurakuntia, niin ne olivat enemmän tai vähemmän Herran mielen mukaisia, mutta Herran seurakuntia ne silti olivat.
Jos lähtisin perustamaan uutta seurakuntaa johonkin, jossa evankeliumia on vuosikaudet (enemmän tai vähemmän menestyksellisesti) julistettu, niin eikö siitä tulisi ilman muuta uusi lahko, jossa ihmiset kokoontuisivat minun ympärilleni eikä Kristuksen ympärille?
-
Kysyn: Voiko seurakuntaa ylipäätään perustaa mihinkään, missä on jo olemassa seurakunta (ts. Jumalan lapsia)? Ymmärrän, että lähetyskentillä se on mahdollista, mikäli siellä ei ole ennestään kristillistä seurakuntaa.
Jos katsomme Ilmestyskirjan seurakuntia, niin ne olivat enemmän tai vähemmän Herran mielen mukaisia, mutta Herran seurakuntia ne silti olivat.
Jos lähtisin perustamaan uutta seurakuntaa johonkin, jossa evankeliumia on vuosikaudet (enemmän tai vähemmän menestyksellisesti) julistettu, niin eikö siitä tulisi ilman muuta uusi lahko, jossa ihmiset kokoontuisivat minun ympärilleni eikä Kristuksen ympärille?
Hmm... miten määritellään lahko?
Jos julistaisit Kristusta ja ihmiset haluaisivat lähteä Häntä seuraamaan niin olisiko se lahko?
-
Kysyn: Voiko seurakuntaa ylipäätään perustaa mihinkään, missä on jo olemassa seurakunta (ts. Jumalan lapsia)? Ymmärrän, että lähetyskentillä se on mahdollista, mikäli siellä ei ole ennestään kristillistä seurakuntaa.
Jos katsomme Ilmestyskirjan seurakuntia, niin ne olivat enemmän tai vähemmän Herran mielen mukaisia, mutta Herran seurakuntia ne silti olivat.
Jos lähtisin perustamaan uutta seurakuntaa johonkin, jossa evankeliumia on vuosikaudet (enemmän tai vähemmän menestyksellisesti) julistettu, niin eikö siitä tulisi ilman muuta uusi lahko, jossa ihmiset kokoontuisivat minun ympärilleni eikä Kristuksen ympärille?
Suomessakin pitäisi sitten uskovien liittyä katoliseen kirkkoon, koska luterilaisuutta ei ollut vielä edes olemassa, kun kristinusko historioitsijoiden mukaan tuli Suomeen. Idässä on varmaan ollut myös ortodoksien vaikutuksta.
-
Jos julistaisit Kristusta ja ihmiset haluaisivat lähteä Häntä seuraamaan niin olisiko se lahko?
Ei se välttämättä vielä ole lahko. Mutta helposti se muodostuu sellaiseksi, jos lähden perustamaan omaa seurakuntaa alueelle, jossa toimii jo vaikka epätäydellinenkin seurakunta. Raamattu ei mielestäni tunne sitä vaihtoehtoa, että jollakin paikkakunnalla on useita eri nimisiä seurakuntia "sisäkkäin". Ei sittenkään, vaikka paikallinen seurakunta olisi ollut pahasti metsässä.
Maailmassa on eri arvioiden mukaan tällä hetkellä n. 25.000-30.000 eri nimistä "Herran seurakuntaa". Onko tämä tervettä? Siihenhän kehitys johtaa, jos joku löytää sanoman, jota muilla ei ole ollut.
Raamatun malli on käsittääkseni se, että paikkakunnalla oli ainoastaan yksi seurakunta, joka kokoontui kylläkin pienimuotoisesti eri paikoissa ja varmaankin niissä esiintyi erilaisia korostuksia. Sitten lähdettiin sille tielle, että ME muodostamme sen oikean seurakunnan ja "muut" harhailevat.
-
Suomessakin pitäisi sitten uskovien liittyä katoliseen kirkkoon, koska luterilaisuutta ei ollut vielä edes olemassa, kun kristinusko historioitsijoiden mukaan tuli Suomeen. Idässä on varmaan ollut myös ortodoksien vaikutuksta.
Miksi pitäisi välttämättä aina "liittyä" johonkin? Mielestäni kuulun paikalliseen Herran seurakuntaan eli pyhien yhteyteen. Minullahan on aina yhteys niiden kanssa, joiden ainoa uskon perusta on Kristuksen suorittamassa sovituksessa. Jos katolisella tai helluntailaisella tai luterilaisella on nimi Elämän kirjassa, niin hän on ilman muuta sisareni tai veljeni. Kuulumme siis samaan Herran seurakuntaan, vaikka nimemme ei olisikaan samassa (maallisessa) rekisterissä.
-
Käsittääkseni paikallisuuteen kuuluu kuitenkin jonkin asteinen järjestäytyminen, esim. vanhimpien asettaminen.
-
Suomessakin pitäisi sitten uskovien liittyä katoliseen kirkkoon, koska luterilaisuutta ei ollut vielä edes olemassa, kun kristinusko historioitsijoiden mukaan tuli Suomeen. Idässä on varmaan ollut myös ortodoksien vaikutuksta.
Miksi pitäisi välttämättä aina "liittyä" johonkin? Mielestäni kuulun paikalliseen Herran seurakuntaan eli pyhien yhteyteen. Minullahan on aina yhteys niiden kanssa, joiden ainoa uskon perusta on Kristuksen suorittamassa sovituksessa. Jos katolisella tai helluntailaisella tai luterilaisella on nimi Elämän kirjassa, niin hän on ilman muuta sisareni tai veljeni. Kuulumme siis samaan Herran seurakuntaan, vaikka nimemme ei olisikaan samassa (maallisessa) rekisterissä.
Kaikki ovat sisaria ja veljiä, jotka laittavat toivonsa Jeesukseen. Ja he kuuluvat kaikista uskovista koostuvaan Herran ruumiseen. Mutta sitten käytännössä seurakuntien taholta pidetään kuitenkin jollain tavalla ulkopuolisena niitä, jotka eivät kuulu paikallisseurakuntaan.
-
Käsittääkseni paikallisuuteen kuuluu kuitenkin jonkin asteinen järjestäytyminen, esim. vanhimpien asettaminen.
Ilman muuta se on ihanne, joka on historian saatossa turmeltunut. Kun tilanne on nyt se, mikä on, niin siihen ei nähdäkseni ole enää paluuta. Uuden "seurakunnan" muodostaminen ei mielestäni ole enää ratkaisu. On kuitenkin paljon tilaisuuksia toimia alussa olevan mallin mukaan, jonka Paavali antoi ohjeeksi korinttolaisille (1. Kor. 14:26):
"Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää: kaikki tapahtukoon rakennukseksi."
Tämä käytäntö on käsitykseni mukaan lähes kaikkialla romutettu. Mikä siihen onkaan sitten syynä? Pienimuotoisissa kokoontumisissa vuorovaikutus toimii edelleen, mutta jos satoja on koolla, se ei juurikaan ole enää mahdollista.
-
Näihin seurakunta-asioihin liittyen tuli taas mieleen seuraava asia:
Joh. 17
"20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut."
Miten tuo voi toteutua, kun samalla paikakunnalla on paljon erinimisiä seurakuntia? Olen kuulut joidenkin ei-uskovien tuota ihmettelevän, että miksi on niin paljon eri seurakuntia ja oppeja.
Eri seurakunnilla on sen verran eri näkemykset opeista, että ne eivät kuitenkaan taivu "saman katon alle", vaikka puhutaankin yhteiskristillisyydestä jne.
Sitten toisaalta on ekumeniahankkeita, mutta niitä taas monet uskovat pitävät antikristuksen kirkkoon johtavina toimina.
Aikaa ei kuitenkaan voi kääntää taaksepäin ja peruuttaa seurakunnan perustamisia.
-
Paulus ehtikin kirjoittaa jo tuosta samasta asiasta, että ei ole mahdollista palata siihen alkuun.
-
Näihin seurakunta-asioihin liittyen tuli taas mieleen seuraava asia:
Joh. 17
"20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut."
Miten tuo voi toteutua, kun samalla paikakunnalla on paljon erinimisiä seurakuntia? Olen kuulut joidenkin ei-uskovien tuota ihmettelevän, että miksi on niin paljon eri seurakuntia ja oppeja.
Eri seurakunnilla on sen verran eri näkemykset opeista, että ne eivät kuitenkaan taivu "saman katon alle", vaikka puhutaankin yhteiskristillisyydestä jne.
Sitten toisaalta on ekumeniahankkeita, mutta niitä taas monet uskovat pitävät antikristuksen kirkkoon johtavina toimina.
Aikaa ei kuitenkaan voi kääntää taaksepäin ja peruuttaa seurakunnan perustamisia.
Tämä on kyllä totta.
Yksilöinä voimme kuitenkin tehdä sen että puhumme mieluummin hyvää ja kunnioittavasti niistä, jotka eivät kuulu "meihin" (eikä ainoastaan puhua vaan oikeasti ajatella hyvää ja kunnioittavast) . Uskon sen olevan Jeesuksen rukouksen mukaista.
-
Historian saatossa on monta esimerkkiä siitä, mikä on järjestäytyneen
seurakunnan "elinkaari". Kärjistäen:
* ensin on herätys, ihmisiä tulee uskoon, kirkkokunnat nähdään
kaavoihinsa kangistuneina, perustetaan siis uusi seurakunta
* uusi seurakunta organisoituu, tavat vakiintuvat, perinteet tulevat
tärkeiksi jne. Aikaa voi kulua paljon, kymmeniäkin vuosia, mutta jossakin
vaiheessa herätys muuttuu herätysliikkeeksi
* herätysliike kangistuu, käy niin että elävää uskoa ei kovin paljon
enää olekaan, herätysliikkeestä tulee vain "liike" (tai kirkkokunta)
Ja sitten tulee uusia tuulia, joidenkin silmät avautuvat tälle
kangistumiselle, tulee kenties uusi herätys, ja taas sama kiertokulku
alkaa uudestaan: herätys -> herätysliike -> liike
Mitä ajattelette: voiko tällaiselle kehityskululle mitään, käykö aina näin?
Pitääkö näistä liikkeistä pysyä ulkona?
-
Eri seurakunnilla on sen verran eri näkemykset opeista, että ne eivät kuitenkaan taivu "saman katon alle", vaikka puhutaankin yhteiskristillisyydestä jne.
Sitten toisaalta on ekumeniahankkeita, mutta niitä taas monet uskovat pitävät antikristuksen kirkkoon johtavina toimina.
Yhteiskristillisyys ja ekumenia voivat tarkoittaa melkein mitä tahansa, ainakin minun korvissani niillä on negatiivinen kaiku. Mutta kristittyjen yhteys on kokonaan toinen juttu. Se on olemassa olevaa todellisuutta, sitä ei voi luoda eikä siihen tarvitse edes pyrkiä.
-
Yhteiskristillisyys ja ekumenia voivat tarkoittaa melkein mitä tahansa, ainakin minun korvissani niillä on negatiivinen kaiku. Mutta kristittyjen yhteys on kokonaan toinen juttu. Se on olemassa olevaa todellisuutta, sitä ei voi luoda eikä siihen tarvitse edes pyrkiä.
Osasit hyvin sanoa asian ytimen! Tämä kolahtaa minunkin parkkiintuneeseen sydämeeni.
-
Eri seurakunnilla on sen verran eri näkemykset opeista, että ne eivät kuitenkaan taivu "saman katon alle", vaikka puhutaankin yhteiskristillisyydestä jne.
Sitten toisaalta on ekumeniahankkeita, mutta niitä taas monet uskovat pitävät antikristuksen kirkkoon johtavina toimina.
Yhteiskristillisyys ja ekumenia voivat tarkoittaa melkein mitä tahansa, ainakin minun korvissani niillä on negatiivinen kaiku. Mutta kristittyjen yhteys on kokonaan toinen juttu. Se on olemassa olevaa todellisuutta, sitä ei voi luoda eikä siihen tarvitse edes pyrkiä.
Onhan se kristittyjen yhteys Pyhän Hengen kautta todellisuutta, mutta näkeekö "maailma" sitä? Maailma näkee ne näkyvät kirkot ja seurakunnat, eri opit jne.
-
Ja sitten tulee uusia tuulia, joidenkin silmät avautuvat tälle
kangistumiselle, tulee kenties uusi herätys, ja taas sama kiertokulku
alkaa uudestaan: herätys -> herätysliike -> liike
Liikkeen jälkeen tulee vielä pysähdys.
-
Ja sitten tulee uusia tuulia, joidenkin silmät avautuvat tälle
kangistumiselle, tulee kenties uusi herätys, ja taas sama kiertokulku
alkaa uudestaan: herätys -> herätysliike -> liike
Mitä ajattelette: voiko tällaiselle kehityskululle mitään, käykö aina näin?
Pitääkö näistä liikkeistä pysyä ulkona?
Kiertokulkuun kuuluu sekin, että joskus liikekin lakkaa. Se vaiheen nimi on "pyse".
Nykytilanteessa on hieman huvittaviakin piirteitä. Koska ev.lut. seurakunnissa ei ole kirkkokuria, niin se tekee mahdolliseksi harjoittaa hengellistä toimintaa kirkon suojissa ja -tiloissa ja jopa hyväksyttynä osana seurakunnan toimintaa. Eikä kirkon taholta tule vaatimuksia, että pitäisi liittyä kirkkoon. Minulla on tästä jo 15 vuoden kokemus. Aikaisemmassa elämässäni en voinut edes uneksia tällaisesta.
-
Historian saatossa on monta esimerkkiä siitä, mikä on järjestäytyneen
seurakunnan "elinkaari". Kärjistäen:
* ensin on herätys, ihmisiä tulee uskoon, kirkkokunnat nähdään
kaavoihinsa kangistuneina, perustetaan siis uusi seurakunta
Helluntaiherätyksen osalta Suomessa homma meni niin, että aluksi uskovat pysyivät omissa kirkoissaan ja seurakunnissaan, mutta sitten muuan G. Olsen-Smidth alkoi kehottaa heitä lähtemään niistä. Jos tätä ei olisi tapahtunut, luulen, että oltaisiin nykyistä terveemmässä tilanteessa ja monelta ylilyönniltä olisi vältytty.
-
Yhteiskristillisyys ja ekumenia voivat tarkoittaa melkein mitä tahansa, ainakin minun korvissani niillä on negatiivinen kaiku. Mutta kristittyjen yhteys on kokonaan toinen juttu. Se on olemassa olevaa todellisuutta, sitä ei voi luoda eikä siihen tarvitse edes pyrkiä.
Osasit hyvin sanoa asian ytimen! Tämä kolahtaa minunkin parkkiintuneeseen sydämeeni.
Tarkennan vielä, miten kristittyjen yhteys ja yhteiskristillisyys mielestäni eroavat. Yhteiskristillisyyttä voidaan harjoittaa siten, että "haudataan" oppikysymykset siksi aikaa, että voidaan järjestää jotain (ehkä näyttävääkin) yhteistoimintaa. Sen jälkeen palataan jälleen omiin poteroihin.
Kristittyjen yhteydessä sitävastoin ei kätketä opillisia eroja, vaan ne otetaan realiteetteina ja niitä voidaan kiihkottomasti käsitellä ilman toisen halveksuntaa. Kun tämmöistä yhteyttä koetaan pienessä mittakaavassa, niin siinä auttaa yksi parhaista "armolahjoista": huumorintaju! Uskomatonta, mutta kokemusta on.
-
Tämä Fuengirolan (Aurinkorannikon) suomalainen helluntaiseurakunta on kai oikeasti paikallisseurakunta.
Se on virallisesti seurakunta, eikä kovin lähellä ole muita
vastaavan kaltaisia.
Se on siis paikallinen s-kielinen h-seurakunta.
-
Kristittyjen yhteydessä sitävastoin ei kätketä opillisia eroja, vaan ne otetaan realiteetteina ja niitä voidaan kiihkottomasti käsitellä ilman toisen halveksuntaa. Kun tämmöistä yhteyttä koetaan pienessä mittakaavassa, niin siinä auttaa yksi parhaista "armolahjoista": huumorintaju! Uskomatonta, mutta kokemusta on.
Oikeastaan aika harva osaa perustella oman taustayhteisönsä oppeja varsinkaan Raamatulla lukuunottamatta kastetta. Tuosta seuraa se, että niistä muista asioista ei voi/osata oikein väitellä ja siksi niistä voidaankin keskustella yhdessä totuutta etsien.
-
Kristittyjen yhteydessä sitävastoin ei kätketä opillisia eroja, vaan ne otetaan realiteetteina ja niitä voidaan kiihkottomasti käsitellä ilman toisen halveksuntaa. Kun tämmöistä yhteyttä koetaan pienessä mittakaavassa, niin siinä auttaa yksi parhaista "armolahjoista": huumorintaju! Uskomatonta, mutta kokemusta on.
Oikeastaan aika harva osaa perustella oman taustayhteisönsä oppeja varsinkaan Raamatulla lukuunottamatta kastetta. Tuosta seuraa se, että niistä muista asioista ei voi/osata oikein väitellä ja siksi niistä voidaankin keskustella yhdessä totuutta etsien.
Kun on ollut muutaman vuoden tuossa ns. NM:ssa (en halua mainostaa sitä, hui),
on oppinut verisesti tietämään, mitä opillista näkemystä kunnon helluntailainen ei missään tapauksessa milloinkaan voi sietää.
Samoin luterilaisuuden peruspilarit, joista oikeaoppiset pitävät kuolemankin yli tiukasti kiinni, hahmottuvat vähitellen.
Tulee joskus mieleen, että millaista olisikaan, jos noita uskovia eri leireihin erottavia "pyhiä,
ainoita oikeita, puhtaasti raamatullisia" oppeja ei olisi milloinkaan keksitty.
Jos olisi vain Raamatun Sana.
Mutta kai meidän ihmisten on tarkoitettukin rakentelevan Jumalan sanan varaan pikku oppejamme,
jotta meillä olisi sotamateriaalia ja kohteita joita voimme puukottaa ja ampua
hurskailla aseillamme.
-
Oikeastaan aika harva osaa perustella oman taustayhteisönsä oppeja varsinkaan Raamatulla lukuunottamatta kastetta. Tuosta seuraa se, että niistä muista asioista ei voi/osata oikein väitellä ja siksi niistä voidaankin keskustella yhdessä totuutta etsien.
On aika mielenkiintoista, että kastekysymyksenkään tarvitse olla joko tai vaan se voi olla sekä että. Poistuu suuri este kristittyjen yhteydeltä.
-
Jonkun opin sietämättömyys on ihan eri asia kuin osata perustella oman seurakuntansa oppi.
Mielestäni helluntailainen oppi on ohut. Se taas ei tarkoita sitä, etteikö joillakin helluntailaisilla opettajilla voisi olla syvällinen oppi.
Luterilaisuus niin kuin helluntailaisuuskin ei ole vain yksi yhtenäinen kokonaisuus. Luterilaisiakin oppeja on useita.
-
Mutta kai meidän ihmisten on tarkoitettukin rakentelevan Jumalan sanan varaan pikku oppejamme,
jotta meillä olisi sotamateriaalia ja kohteita joita voimme puukottaa ja ampua
hurskailla aseillamme.
Ihan alussa nuo 'pikku opit' olivat saman seurakunnan sisällä
18 Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin.
19 Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.
-
Luterilaisuuden parasta antia ainakin itselleni on ollut opetus uskonvanhurskaudesta sekä lain ja evankeliumin erottamisesta. Tässähän on sovittamaton ero "puhtaaseen" katolisuuteen verrattuna.
Yksi mielestäni erittäin tärkeä asia on ollut se, että olen voinut lukea Raamattua ilman "tietynvärisiä silmälaseja". Kun luin Roomalaiskirjeestä (8:9), että jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa ja aloin tutkimaan, miten alussa Pyhä Henki tuli uskoviin, niin hämmästyin sitä, että vesikaste tapahtui yleensä ensin. Vain Korneliuksen kodissa Pyhä Henki tuli ensin.
Tämä vei ajatukseni täysin uusille urille vesikasteen suhteen.
-
Luterilaisuuden parasta antia ainakin itselleni on ollut opetus uskonvanhurskaudesta sekä lain ja evankeliumin erottamisesta. Tässähän on sovittamaton ero "puhtaaseen" katolisuuteen verrattuna.
Samaa kokemus.
Yksin uskosta, yksin armosta.
Tämä asia on hiukan hämärtynyt helluntailaisuudessa.
Sille ei voi mitään, vaikka asiaa ei myönnetä.
On niin valtava kiusaus vaatia ihmisiltä ensin edes hiukan tekoja, edes pientä
hengellistä suoritusta, ennen kuin haluttaisiin antaa lupa ottaa armo vastaan.
Ja kuitenkin Raamattu sanoo:
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi" (Ap.t. 16:31)
Usko on mahdollista armon perusteella. Ja usko Jeesukseen pelastaa.
Uskon teot ovat aivan eri asia. Niitä on enemmän tai vähemmän, mutta
uskossa vaeltaminen, pelastuksesta puhumattakaan,
ei perustu omiin tekoihin.
-
Usko on mahdollista armon perusteella. Ja usko Jeesukseen pelastaa.
Tiukka luterilaisuus sanoisi tuohon, että usko ei pelasta, vaan se ottaa pelastuksen vastaan. Usko on siis vain väline, jonka avulla pelastus saadaan.
-
Usko on mahdollista armon perusteella. Ja usko Jeesukseen pelastaa.
Tiukka luterilaisuus sanoisi tuohon, että usko ei pelasta, vaan se ottaa pelastuksen vastaan. Usko on siis vain väline, jonka avulla pelastus saadaan.
Ja vähemmänkin tiukka tietää, että usko ei pelasta, vaan Jeesus Kristus.
Ei tarvitse edes olla -lainen, -läinen, -linen eikä -isti.
-
Käsittääkseni paikallisuuteen kuuluu kuitenkin jonkin asteinen järjestäytyminen, esim. vanhimpien asettaminen.
Ilman muuta se on ihanne, joka on historian saatossa turmeltunut. Kun tilanne on nyt se, mikä on, niin siihen ei nähdäkseni ole enää paluuta. Uuden "seurakunnan" muodostaminen ei mielestäni ole enää ratkaisu.
Selittäisitkö tätä. Miten niin ei uuden srk:n perustaminen olisi ratkaisu tai perusteltua joissain tilanteissa? Onhan ylivoimainen enemmistö suomalaisista vailla minkäänlaista srk-yhteyttä, vaikka kirjoilla olisivatkin, useimmiten, evlutissa. Ja kun uusi srk perustetaan, niin täytyyhän sille asettaa vanhin eli paimen, jonka srk on ensin kutsunut.
Miksi ei nyt voisi aloittaa alusta vaikka vuosisatojen kuluessa on yhtä sun toista mennyt pieleen? Kukin meistä elää vain yhden kerran.
-
On kuitenkin paljon tilaisuuksia toimia alussa olevan mallin mukaan, jonka Paavali antoi ohjeeksi korinttolaisille (1. Kor. 14:26):
"Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää: kaikki tapahtukoon rakennukseksi."
Tämä käytäntö on käsitykseni mukaan lähes kaikkialla romutettu. Mikä siihen onkaan sitten syynä? Pienimuotoisissa kokoontumisissa vuorovaikutus toimii edelleen, mutta jos satoja on koolla, se ei juurikaan ole enää mahdollista.
Näinhän tämä kohta käisitetään ja ihannoidaan alkusrk:n elävyyttä. Mutta mitäpä jos olemmekin käsittäneet väärin.
Paavali nuhteli ja ojensi Korintilaisia epäjärjestyksetä ja häiritsevästä touhukkuudesta, jolloin keskeytettiin edeltävän puheenvuoro. Kokoontumiset olivat pikemminkin kaoottisia kaikkien pyrkiessä saamaan suunvuoron. Paavalin yo jae voidaan lukea toteamukseksi mikä vallitseva tilanne oli, eikä kehoitukseksi, että noin on oltava. Sen jälkeen P. alkaa opettaa väelle järjestystä.
Onhan mahdotonta ajankäytöllisestikin, että kaikilla samassa kokoontumisessa pitäisi olla jotain annettavaa, jos srk:ssa on vaikka 50 tai 100 jäsentä saati enemmän. Mikä osuus on pastorin puheella / opetuksella tuossa mallissa? Voi kokea vaatimuksena tuon jakeen totutun tulkinnan kohdalla, että pitäisi olla aina jotain heng. antia muille.
_ En näitä ajatuksia toki omasta fiksuudestani ole keksinyt, vaan luin taannoin mielenkiintoisen artikkelin, jossa minusta on oikeampi ja järkevämpi lukutapa po jakeesta kuin perinteinen. Kaivelen tekstin esiin, kunhan ehdin.
Korintin jp- elämä tarkastelussa s.10:
http://www.luthersaatio.fi/images/julkaisut/pyhakonlamppu/2012/lamppu_2012_02.pdf
-
Selittäisitkö tätä. Miten niin ei uuden srk:n perustaminen olisi ratkaisu tai perusteltua joissain tilanteissa? Onhan ylivoimainen enemmistö suomalaisista vailla minkäänlaista srk-yhteyttä, vaikka kirjoilla olisivatkin, useimmiten, evlutissa. Ja kun uusi srk perustetaan, niin täytyyhän sille asettaa vanhin eli paimen, jonka srk on ensin kutsunut.
Sain jokin aika käsiini monisteen, jossa kerrottiin baptistiseurakuntien historiasta Suomessa. Paljoa en siitä muista, mutta se jäi mieleen, että Oulaisissa(?) sanottiin olleen vain kolme uskovaa. Tietysti he olivat baptisteja!
Tämmöinen ajattelu kertoo juuri lahkoutumisesta, eli ei nähdä, tai paremmin ei haluta nähdä, että on olemassa Jumalan lapsia oman, ahtaan näkemyksen ulkopuolella.
Tietenkin voi olla jossain paikkakunta, jossa hengellinen toiminta on olematonta. Mutta silloinkaan en lähtisi perustamaan uutta seurakuntaa, vaan etsisin yhteyden muihin Jumalan lapsiin, joita varmasti on olemassa.
Jos paikkakunnalla on uskovia, joiden käsitys on: Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, niin minkään ei pitäisi estää olemasta yhtä. Kaste-erimielisyydet kertovat ainoastaan siitä, että puuttuu rakkaus totuuteen, joka on edellytys kristittyjen yhteydelle. Pahimmassa tapauksessa paikkakunnalla on vain lahkoja, joista luterilaisuus saattaa olla yksi.
-
Onhan mahdotonta ajankäytöllisestikin, että kaikilla samassa kokoontumisessa pitäisi olla jotain annettavaa, jos srk:ssa on vaikka 50 tai 100 jäsentä saati enemmän. Mikä osuus on pastorin puheella / opetuksella tuossa mallissa? Voi kokea vaatimuksena tuon jakeen totutun tulkinnan kohdalla, että pitäisi olla aina jotain heng. antia muille.
_ En näitä ajatuksia toki omasta fiksuudestani ole keksinyt, vaan luin taannoin mielenkiintoisen artikkelin, jossa minusta on oikeampi ja järkevämpi lukutapa po jakeesta kuin perinteinen. Kaivelen tekstin esiin, kunhan ehdin.
Korintin jp- elämä tarkastelussa s.10:
http://www.luthersaatio.fi/images/julkaisut/pyhakonlamppu/2012/lamppu_2012_02.pdf
Mielestäni tuo Pöytyn kirjoitus vie toiseen pöpelikköön. Hän ei tuo lainkaan esille tervettäkään vuorovaikutusta, mitä selvästikin Paavali tarkoittaa 1. Kor. 14:31. En ole lainkaan ymmärtänyt, että kyseessä olisi vaatimus suorittaa jotain ohjelmaa tai olla esillä. Voihan pelkkä läsnäolokin olla rakentavaa. Tuossa edellä puhuit pastoreista, mikä osuus heillä pitäisi olla? Eihän niitä Korintossa kaiketi ollut lainkaan.
Voi olla niinkin, että seurakuntien kokoontumisissa oli läsnä vain pieni joukko, joka kokoontui kodeissa, eihän silloin ajettu autoilla pitkien matkojen päästä. Tällöin vuorovaikutus tulee paremmin ymmärrettäväksi. Samoin on myös tänään, kun koolla on noin 10 henkeä, se voi olla todella paljon rakentavampaa kuin istua kirkon penkissä saarnaa kuuntelemassa ja tuijottamassa edessä istuvan niskaa.
-
2. Moos. 16:29
Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä kahden päivän leivän. Olkoon jokainen alallaan, älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa seitsemäntenä päivänä."
-- paikallisseurakunta pitäisi siis olla sallitun matkan sisäpuolella :)
-
Historian saatossa on monta esimerkkiä siitä, mikä on järjestäytyneen
seurakunnan "elinkaari". Kärjistäen:
* ensin on herätys, ihmisiä tulee uskoon, kirkkokunnat nähdään
kaavoihinsa kangistuneina, perustetaan siis uusi seurakunta
Helluntaiherätyksen osalta Suomessa homma meni niin, että aluksi uskovat pysyivät omissa kirkoissaan ja seurakunnissaan, mutta sitten muuan G. Olsen-Smidth alkoi kehottaa heitä lähtemään niistä. Jos tätä ei olisi tapahtunut, luulen, että oltaisiin nykyistä terveemmässä tilanteessa ja monelta ylilyönniltä olisi vältytty.
Olsen-smidth tarina päättyikin sitten aika surullisesti.
-
Historian saatossa on monta esimerkkiä siitä, mikä on järjestäytyneen
seurakunnan "elinkaari". Kärjistäen:
* ensin on herätys, ihmisiä tulee uskoon, kirkkokunnat nähdään
kaavoihinsa kangistuneina, perustetaan siis uusi seurakunta
Helluntaiherätyksen osalta Suomessa homma meni niin, että aluksi uskovat pysyivät omissa kirkoissaan ja seurakunnissaan, mutta sitten muuan G. Olsen-Smidth alkoi kehottaa heitä lähtemään niistä. Jos tätä ei olisi tapahtunut, luulen, että oltaisiin nykyistä terveemmässä tilanteessa ja monelta ylilyönniltä olisi vältytty.
Olsen-smidth tarina päättyikin sitten aika surullisesti.
Kaikki jotka rakastavat ja elävät valheessa ja petoksessa, päättyvät ikuiseen kadotukseen, mutta ne jotka rakastavat Isää ja Poikaa, saavat olla iankaiken Aabrahamin Jumalan tykönä :)
Jos tekevät mitä Aabraham teki.
esim hylkäävät väärät uskot kuten Aabraham teki.
eikä palvo kuuta ja vanno sen kautta.
ja tietysti he rakastavat Isää ja kaikkea mitä Isä on ja tekee.
Miten on Arvoisa Tosikko, jos kiroaa Pyhää Israelia, on kiroajan elämän elämä päättyvä surullisesti ?
-
Miten on Arvoisa Tosikko, jos kiroaa Pyhää Israelia, on kiroajan elämän elämä päättyvä surullisesti ?
Tarkoitatko nyt jotakin valtiota tuolla lähi-idässä?
-
Ja sitten tulee uusia tuulia, joidenkin silmät avautuvat tälle
kangistumiselle, tulee kenties uusi herätys, ja taas sama kiertokulku
alkaa uudestaan: herätys -> herätysliike -> liike
Mitä ajattelette: voiko tällaiselle kehityskululle mitään, käykö aina näin?
Pitääkö näistä liikkeistä pysyä ulkona?
Kiertokulkuun kuuluu sekin, että joskus liikekin lakkaa. Se vaiheen nimi on "pyse".
Nykytilanteessa on hieman huvittaviakin piirteitä. Koska ev.lut. seurakunnissa ei ole kirkkokuria, niin se tekee mahdolliseksi harjoittaa hengellistä toimintaa kirkon suojissa ja -tiloissa ja jopa hyväksyttynä osana seurakunnan toimintaa. Eikä kirkon taholta tule vaatimuksia, että pitäisi liittyä kirkkoon. Minulla on tästä jo 15 vuoden kokemus. Aikaisemmassa elämässäni en voinut edes uneksia tällaisesta.
Nykyisellään tällä paikkakunnalla on syntynyt useampia miesten piirejä - nekin ev.lut. kirkon toimesta. Olen kahdessa käynyt, uusimmassa kirkon aluekappalainen on piirin vetäjä. Edellisessä kokoontumisessa ev.lut. kirkon jäseniä oli mukana ainoastaan yksi - tämä aluekappalainen. Ehkä tämä on lähetystyötä?