Ihmisellä on kai taipumus pitää itseään erikoistapauksena,
ainutlaatuisena yksilönä.
En tiedä, koskeeko se kaikkia, mutta ainakin kokemusteni mukaan arveluttavia tai pahoja tekoja tekeviä.
Tämä on havaittu kauan sitten mm. AA:ssa toipuvien alkoholistien keskuudessa
(olen AA-lainen).
Alkoholistisesti juova henkilö kokee helposti itsensä erityistapaukseksi,
jonka koko elämä on poikkeuksellista,
ja samoin hänen juomisensa lieveilmiöineen on vain hänen yksilöllinen,
ikioma juttunsa.
Siihen muiden ei pidä puuttua, koska he eivät ole esim. samalla "kosmisen yksinäisyyden" tasolla.
Tämä on yksi syy siihen, miksi alkoholisteihin kohdistetut päihdehoidot ja muut valvonta-, kurinpito- ja huoltotoimenpiteet eivät juurikaan tehoa.
Minulla on tästä hyvin paljon henkilökohtaista(kin) kokemusta,
ns. luukun eli tiskin molemmilta puolilta.
AA:han päästyään alkoholistilta poistuvat aika pian harhaiset ainutlaatuisuuskäsitykset,
kun hän tutustuu AA-ohjelmaan ja kohtaa toisia vertaisiaan alkoholisteja.
Silloin yleensä raittius alkaa.
Oletan samanlaisen itsensä nostamisen erikoistapaukseksi liittyvän myös monen rikollisen maailmaan.
Olin aikoinani Sörkan vankilassa työssä, ja kiinnitin asiaan huomiota.
Koska olin jo tuona aikana alkoholisti (vaikka vielä salatusti),
koin monet vangit sielunveljiksi juuri heidän minäkuvansa ja yleensä ihmiskäsityksensä takia (siis vaikka kaikki eivät olleet alkoholisteja, vaan vain rikollisia).
Paljon myöhemmin minulla oli hyvä kaveri, joka oli lusinut monessa erässä Kakolassa väkivalta- ja murtotuomioita.
Hän oli myös juoppo, mutta ei alkoholistisella tavalla.
Tutustuin hänen ja kaveripiirinsä kautta syvemmin vihaan,
joka johtaa väkivaltaisuuteen ja varastamiseen, parin kaverin kohdalla myös raiskauksiin.
En yrittänytkään psykologisoida asiaa,
vaan tein ainoastaan havaintoja.
Oleellinen huomio oli se, että tällaisella henkilöllä on hyvin vahva kokemus siitä,
että hän on poikkeuksellisen lahjakas ja taitava yksilö,
jolla on erityisiä kykyjä, jotka menisivät hukkaan,
ellei hän tekisi rikoksia.
Hän tietää (omasta mielestään), että kenelläkään toisella ei ole samanlaista vihaa kuin hänellä, eikä kukaan osaa yhtä taitavasti käyttää vihaansa-
siis esim. hakata yhtä pätevästi ihmisiä.
Kerran kaverini kertoi aidosti ylpeänä siitä, miten hän oppi jo 12-vuotiaana, kuinka auto käynnistetään ja varastetaan ilman virta-avainta.
Samoin hän iloitsi siitä, että on etevä käsittelemään toista niin, että varmasti sattuu.
Silloin mainitsin, että kyllähän kaikki ihmiset osaavat satuttaa toisia ja varastaa tavaroita, mutta eivät halua tehdä sellaista.
Hänen vilpitön vastauksensa oli: "Et sinä ymmärrä näitä asioita."
Silloin mieleeni palasi elävästi aika, jolloin join alkoholistisesti,
ja joku "kunnon ihminen", huoltolan terapeutti tms. yritti ojentaa minua.
Omakin rehellinen kokemukseni oli silloin: "Tuo ei ymmärrä mitään minun maailmastani".
Uskovana käsitän, että sielunvihollinen saa ihmistä kiedottua yhä tiukemmin pahuuden verkkoon juuri synnyttämällä illuusion
omista ainutlaatuisista kyvyistä ja niihin liittyvistä erityistehtävistä.
Se luo hyvin vahvan kokemuksen siitä, että on oikeutettu, suorastaan valittu esim. narkomaanin,
varkaan, alkoholistin tai tappajan uralle.
Vaikka esim. päihderiippuvuus ja rikollisuus ovat yhteiskunnallisesti eri asioita,
ne ovat kuitenkin Raamatun näkökulmasta rinnastettavia julkisyntejä,
joissa ilmenee syntiinlangenneen ihmisen ahneus, viha, ilkeys, rakkaudettomuus, valheellisuus ja itsekkyys.
Jos ihminen ei ota vastaan parantavaa ja pelastavaa evankeliumia,
hän hukkuu ja kuolee syneihinsä, oli sitten rikollinen tai ei.
Mutta maan päällä vaikuttaessaan Jeesus lähestyi nimenomaan sairaita ja langenneita -
ei ensisijaisesti hurskaita,
kunniallisia eikä hyviä kansalaisia.
Edelleen nykyaikana Jumalan rakkaus voittaa elämänpelon, ihmisvihan ja
ahdistuksen, vaikka ne olisivat jo saattaneet ihmisen
alkoholistiksi tai tappajaksi.
Jumala kutsuu ja ihminen valitsee oman vastauksena.