Luin joku aika sitten Petri Mäkilän kirjan Helluntailainen - Klassisen helluntailaisuuden teologinen ihmiskäsitys.
Tuo kirja oli aika paljon ajatuksia herättävä, koska se toi esille jäsennettynä sitä mitä ja miksi helluntailaiset ajattelevat niin kuin ajattelevat. Mäkilä lainaa tuossa opinnäytetyön yhteydessä syntyneessä kirjassaan useita amerikkalaisia helluntailaisia opettajia.
Laitan kirjasta tähän ketjuun muutaman lainauksen:
"Helluntailaisuudessa ihmisen pelastukseen kuuluu vaiheita, jotka muodostavat tavallaan helluntailaisen pelastusjärjestyksen, ordo salutis.
Ensin on Jumalan valinta, jota seuraa ihmisen kääntyminen, joka muodostuu parannuksen teosta ja pelastavasta uskosta. Sitten tulee vanhurskautus, uudestisyntyminen, adoptio ja pyhitys. Helluntailaisen pelastusnäkemyksen mukaan ihmisen kääntyminen on ihmisen ja Jumalan yhteistyötä. Ihminen ei voi pelastua ilman Jumalan työtä hänessä, sillä hän ei voi pelastaa itse itseään. Kuitenkin hän on se joka tekee parannuksen, ja hän on se, joka uskoo."
"Pruittin mukaan parannus ja usko johtavat välittömästi pelastukseen eli uudestisyntymiseen."
Tuo viimeinen lause on aika lailla erilainen kuin mitä Ap.t.2:38 sanoo:
Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Varmaan kannattaa miettiä mitä sanalla parannus tarkoitetaan.
Onko se synonyymi sanalle 'katumus' vai tarkoitetaanko sillä muutosta aiempaan elämään?
Laitanpa tähän vertailukohdaksi C.F.W.Watherin ajatuksia kirjasta 'Laki ja evankeliumi'
"Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos opetetaan, että katumus on uskon ohella syntien anteeksiantamuksen syy."
"Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos vaaditaan uskoa vanhurskautuksen ja autuuden ehtona ikään kuin ihminen ei tulisi autuaaksi Jumalan edessä ainoastaan uskon kautta, vaan myös uskon tähden, uskon perusteella ja uskoon katsoen."
"On toista tulla vanhurskautetuksi uskon tähden, toista taas uskon kautta."
Voiko ihminen uskoa ennen uudestisyntymistään?