Luulin, että edessä olisi
ihan tavallinen päivä turvallisesti äidin rinnalla.
Mutta sitten kaksi aivan vierasta miestä lähestyi meitä.
Vaikuttivat hiukan hermostuneilta.
Tulevatko ne hakemaan äidin töihin.
Äitikin jo vähän hermostui ja alkoi inistä.
Nuo hiukan epävarman oloiset miehet tulivat ihan lähelle.
Voi kauhistus!
Ne alkoivat käydä minuun käsiksi.
Äiti huusi entistä kovemmin.
Vihdoin isäntämme tuli paikalle
ja alkoi puhutella noita outoja miehiä.
Mutta kävikin ihan kummallisesti.
Isäntä ei ajanutkaan noita miehiä pois,
vaan lähti itse pois ja jätti äitini ja minut noiden miesten käsiin.
Ne ottivat äitini ja minut mukaansa ja alkoivat taluttaa meitä jonnekin.
Minusta tuntui, että elämäni loppui siihen paikkaan.
Nyt .... se ... on ... loppu.
Sitten nuo miehet veivät minut isomman miesjoukon keskelle.
Minä rimpuilin, mutta miehet pitivät minusta kiinni.
He ottivat päältään loimen ja laittivat sen selkääni.
Sitten he pitelivät minusta kiinni ja yksi miehistä asettui istumaan päälleni.
Olin aivan kauhuissani.
Ja taas täytyi jatkaa matkaa - nyt tuota miehenpainoista kuormaa kantaen.
Kumma kyllä,
mutta jotenkin minä rauhoituin tuota kuormaa kantaessani.
Tämähän onkin ihan uusi elämys.
Mutta sitten ihmisiä alkoi kerääntyä meidän ympärillemme.
Kohta heitä oli jo iso joukko. Taas alkoi hermostuttaa.
Muistan yhden naisen. Hän näytti jotenkin haltioituneelta.
Juuri kun tulimme hänen kohdalleen,
hän veti keuhkonsa täyteen ilmaa
ja sitten puhalsi ilmoille valtavan kovalla ja kimeällä äänellä:
Hooooooooooo...
Minä säikähdin niin, että polveni tutisivat ja melkein kaaduin siihen paikkaan.
Mutta tuo nainen vain jatkoi huutamista.
Kohta muutkin ihmisen alkoivat huutaa
Hoosiannaa ...
Minä olin taas todella hukassa ja ihahdin kovalla äänellä:
Oi auta, Oi pelasta.
Mutta pahin oli vielä edessä.
Kohta koko kaupunki oli tullut mesomaan ympärillemme.
Sitten joku otti loimensa päältään ja alkoi heiluttaa sitä
juuri minun silmieni edessä.
Muut riehaantuivat samalla tavalla
ja sitten he heittivät niitä minun eteeni.
Sitten jotkut alkoivat katkoa lehviä puista
ja heiluttivat niitä minun edessäni.
Sitten he alkoivat heittää niitäkin minun eteeni.
Täysi mellakka.
Vihdoin ryhdikkäitä miehiä tuli nuhtelemaan ratsastajaa.
Jostain syystä he eivät voineet itse estää ihmismassaa metelöimästä,
mutta arvelivat, että ratsastaja kykenisi siihen.
Ymmärsin, että Hän ei kuitenkaan niin tekisi,
sillä siinä tapauksessa kivet alkaisivat huutaa.
Anna minun kaikki kestää.
Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.
Mutta kyllä se niin kummallinen tapaus oli,
että varmasti kivet olisivat alkaneet huutaa,
jos ihmiset olisivat vaienneet.
Lopulta tulimme perille.
Ratsastaja meni isoon rakennelmaan sisälle,
ja minä sain palata äitini kanssa rauhassa kotiini.
Myöhemmin kuulin,
että tuo ratsastaja oli riehunut sitten ihmisjoukossa oikein ruoskan kera.
Muutaman päivän kuluttua Hänet naulittiin ristille.
Silloin koko maailma pimeni keskellä päivää.
Ja ihmiset olivat aika hiljaisia.
Sitten tuo ratsastaja oli huutanut valtavan kovalla äänellä,
ja silloin koko taivas repesi ja kalliot halkesivat.
Ja siinä rakennelmassa, jonne Hänet vein,
hirrrvittävän paksu ja valtavan iso loimi oli renennyt ylhäältä alas asti.
Niin ihmeellistä kaikki oli,
että en yhtään hämmästyisi,
vaikka saisin vielä joskus tavata Hänet jossakin.
Voisimme sitten yhdessä muistella tuota päivää,
minun elämäni ihmeellisintä päivää,
jonka sain antaa Hänen palvelukseensa.