Lahjavanhurskaus on syy, elämän vanhurskautuminen on seuraus. Molemmat ovat
meissä "sisällä" ja vaikea sisintään on jatkuvasti pilkkoa teologisella teoretisoinnilla.
Biologinen vertaus: olemme syntyneet hedelmöityksessä (saaneet lahjaksi elämän),
ja koko elämämme sen jälkeen on seurausta hedelmöityksestä. Mutta elääkseen
ja kasvaakseen on melko turha jatkuvasti sitä pohtia, mikä on lahjaa ja mikä
saamamme lahjan käyttämistä oikein. Syy ja seuraus on näissä asioissa
"tiukassa yhteistyössä" koko ajan.
Jos yhteisö, jonka vaikutuspiirissä on, ei käytännössä tee selvää eroa syyn ja seurauksen välilä, yksilö, jolla ei ole itsellä käsitteet selvinä, on pulassa. Käytännössä vanhurskauden mittarointi näkyy vaatimuksina tehdä jotain tai olla tekemättä jotain. Min- ja max- rajojen ulkopuolelle mittaroinnin tuloksena joutunut on luopio tms. Pitää olla hyvin vahva ihminen, että voi olla välittämättä sellaisesta ja käytännössä hänelle tulee vastaan seuran vaihto. Näyttää siltä, että Jumala ei suostu pyhittämään uskovia samassa järjestyksessä. Sen vuorella olevan Ain kaupungin sinänsä välttämätön tuhoaminen saattaa olla ajallisesti vuorossa vasta luolassa piilossa olevien kuninkaiden voittamisen jälkeen.
Okei, nyt ymmärrän mitä tarkoitat. Olin jo unohtanut yhteisön ja vaatimusten saarnaamisen.
Ehkä olen sitten jo oppinut jotain, kun olen toisten sanelemista vaatimuksista vapaa, ainakin melkein
Minulla tuo "seuran vaihto" tarkoitti sitä, että jäin yhdistysten tms ulkopuolelle pitkäksi aikaa,
yhteys uskoviin oli sitä että silloin tällöin tapasimme toisia, jotka myös useimmiten olivat näitä
ulkopuolelle jääneitä. Ei ole ollut helppo tie, mutta jotakin tällä tiellä on oppinut näkemään - ja
varomaan.
