Kirjoittaja Aihe: Millä ja miten murehdutamme, tai mikä murehduttaa Pyhää Henkeä?  (Luettu 12576 kertaa)

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Jos jonkin mielipiteen on kirjoittanut helluntailainen, mielipide on oikea. Jos saman asian kirjoittaa luterilainen, mielipide on väärä, koska kyseisen mielipiteen kirjoittaja kuuluu väärään seurakuntaan.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
On hyvin kyynistä ajatella, että kukaan ei voi oikeasti rakastaa lähimmäisiään, ja koska olemme kohtalonomaisesti tuomitut tähän kyvyttömyyteen,
joudumme tahtomattamme koko ajan murehduttamaan Pyhää Henkeä.

Jos rakastat lähimmäistäsi niinkuin itseäsi olet yksi poikkeus tässä universumissa.

Lainaus
Tässä on mielestäni tajuttu armo väärin ja siirrytty kylmään lakiuskoon.

Juuri päinvastoin.
Tottelen mieluummin Raamattua kuin noin omituisia ihmismielipiteitä.

Millä perusteella juuri sinun ihmismielipiteesi olisivat Raamatun mukaisia?
Ei se ole ihmismielipide, vaan Raamatussa meitä kehotetaan rakastamaan lähimmäisiämme niin kuin itseämme.
Ei se siis ole mikään mielipide eikä turhaa puhetta.
Emme elä lakiliitossa, joten meille ei ole asetettu rakastamistakaan laiksi.
Lakeja noudattamalla emme edes pelastu.
En ymmärrä sinun ja Pauluksen näennäistä armon julistamista, kun teillä kuitenkin on hyvin laista riippuvainen usko.

Mielestäni sinä lievennät Jumalan asettamaa lakia sanomalla, että ne eivät ole lakia, vaan jotain kehoituksia tms.
Lain tarkoitushan selvästi ilmoitettu Raamatussa.

Lainaus
Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

Vasta sitten kun laki saa murskata omat luulot, on armon julistamisen vuoro.

Entäpä, jos ei kuulu mihinkään näkyvään seurakuntaan?

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461

Minä en usko tuollaisiin Raamatun ilmoitukseen lisättyihin uskonoppeihin.

Lydia

  • Vieras
Jos jonkin mielipiteen on kirjoittanut helluntailainen, mielipide on oikea. Jos saman asian kirjoittaa luterilainen, mielipide on väärä, koska kyseisen mielipiteen kirjoittaja kuuluu väärään seurakuntaan.

Tai sitten juuri päinvastoin.
Ollaan kuitenkin samaa väkeä ja menossa samoihin häihin. Uskon pitäisi olla yhdistävä tekijä. Lihallisuus lyö kiilaa uskovien kesken. Meidän pitäisi nyt pitää yhtä jos koskaan kun saatana nostaa profiliaan yhä enenevässä määrin yhteiskunnassamme.
Mites se menikään..mörkö se tahtoo piiriin tinttanttanttantallanlei..

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Jos jonkin mielipiteen on kirjoittanut helluntailainen, mielipide on oikea. Jos saman asian kirjoittaa luterilainen, mielipide on väärä, koska kyseisen mielipiteen kirjoittaja kuuluu väärään seurakuntaan.

Entäpä, jos ei kuulu mihinkään näkyvään seurakuntaan?

Sama juttu. Väärä mielipide, koska ei kuulu oikeaan seurakuntaan.

Poissa Adina

  • Viestejä: 416
Jos jonkin mielipiteen on kirjoittanut helluntailainen, mielipide on oikea. Jos saman asian kirjoittaa luterilainen, mielipide on väärä, koska kyseisen mielipiteen kirjoittaja kuuluu väärään seurakuntaan.

Tai sitten juuri päinvastoin.
Ollaan kuitenkin samaa väkeä ja menossa samoihin häihin. Uskon pitäisi olla yhdistävä tekijä. Lihallisuus lyö kiilaa uskovien kesken. Meidän pitäisi nyt pitää yhtä jos koskaan kun saatana nostaa profiliaan yhä enenevässä määrin yhteiskunnassamme.
Mites se menikään..mörkö se tahtoo piiriin tinttanttanttantallanlei..

Niinpä ja uskoisin että joka seurakunnasta löytyy vilpittömiä uskovia..tulisiko meidän siunata kaikkia? olen kuullut myös opetusta että kaikkia ei pidä siunata ???
Tuossa kuitenkin on ehto että; siunauksen perisitte;

. Piet. 3:9
   
Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
Kol. 3:2
   
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Ei kai sellaisella asialla ole merkitystä, minkä nimiseen seurakuntaan kukin kuuluu.
Vaikka jotkut tälläkin foorumilla jakavat nykyiset seurakunnat Ilmestyskirjan 2. ja 3. luvuissa oleviin raamatullisiin seurakuntiin erilaisine vikoineen ja tuomioineen, minä en usko, että niin voidaan tehdä.

Kenelläkään ihmisellä ei ole kykyä eikä oikeutta arvioida, onko jokin nykyinen uskonsuunta tai seurakuntaryhmittymä esim. Sardeksen tai Laodikean kaltainen.
Ilmestyskirjassahan on kysymys Johanneksen aikanaan saamasta profetiasta, jonka toteutumisajasta emme tiedä.

Siihen että joidenkin ihmisten hengelliset näkemykset vaikuttavat minusta oikeilta tai oudoilta,
ei vaikuta seurakuntiin kuuluminen tai kuulumattomuus,
vaan se, ovatko ne sen ainoan Raamatun mukaisia, jossa Jumala ilmoittaa ihmiskunnalle itsensä, tahtonsa ja pelastuksen tien.

Jos Raamatun Sanaa selitetään järkipäätelmien ja älyllisten pohdintojen kautta, on aina suuri vaara muuntaa Jumalan Sanaa ihmiselle kivemmaksi ja ajattelutapaamme sopivammaksi.
Tulee outouden ja vaaran säväys, ja sitä tapahtuu tälläkin foorumilla silloin tällöin.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)

Sama tapahtuu silloin, jos (Jumalan lahjat) järki ja äly laitetaan "narikkaan".
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Tietenkin ajattelukyky ja järki on annettu ihmiselle käytettäväksi ja kehitettäväksi.

Hengellisesti elettäviä ja koettavia asioita ei kuitenkaan kannata puristaa siihen ahtaaseen putkeen, jonka kautta järjen päätelmät syntyvät.
Järkeily on vain lihallista ja sielullista.

Hengellinen todellisuus on paljon suurempi ja avarampi kuin älyllinen mietiskely-
se on aivan toisessa ulottuvuudessa kuin ihmisen loogiseen ajatteluun perustuva, erittäin rajoittunut maailma.

"Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle."  (2. Kor. 10:5)

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Uskon vastakohta lienee epäusko.
Järjen vastakohta on järjettömyys.

"Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty."

"Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä."

"mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;"

"Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. "

Nuo raamatunlauseet ovat tietenkin totta, mutta ei niillä tarkoiteta sitä, että hengellisen
tietämisen sijasta pitäisi järkeillä älyllisesti.
Koko kristinusko perustuu uskoon, joka ei ole tietämistä tai mietiskelyä, eikä sitä voi älyllisesti ymmärtää.

 "Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;

 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan."  (1. Kor. 2: 11-15)
 
Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Uskon vastakohta lienee epäusko.
Järjen vastakohta on järjettömyys.

"Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty."

"Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä."

"mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;"

"Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. "
Nuo raamatunlauseet ovat tietenkin totta, mutta ei niillä tarkoiteta sitä, että hengellisen
tietämisen sijasta pitäisi järkeillä älyllisesti.
Koko kristinusko perustuu uskoon, joka ei ole tietämistä tai mietiskelyä, eikä sitä voi älyllisesti ymmärtää.

Tuskin ihmistä voidaan noin pilkkoa. Kyllä usko vaikuttaa kaikkeen, tietämiseen, mietiskelyyn ja myös älylliseen ymmärtämiseen. Raamattukin puhuu paljon tietämisestä ja ymmärtämisestä ja toisaalta moittii älyttömyydestä. On tietysti eri asia, jos on kysymys ei-uskovasta.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Uskon vastakohta lienee epäusko.
Järjen vastakohta on järjettömyys.

"Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty."

"Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä."

"mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;"

"Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. "
Nuo raamatunlauseet ovat tietenkin totta, mutta ei niillä tarkoiteta sitä, että hengellisen
tietämisen sijasta pitäisi järkeillä älyllisesti.
Koko kristinusko perustuu uskoon, joka ei ole tietämistä tai mietiskelyä, eikä sitä voi älyllisesti ymmärtää.

Tuskin ihmistä voidaan noin pilkkoa. Kyllä usko vaikuttaa kaikkeen, tietämiseen, mietiskelyyn ja myös älylliseen ymmärtämiseen. Raamattukin puhuu paljon tietämisestä ja ymmärtämisestä ja toisaalta moittii älyttömyydestä. On tietysti eri asia, jos on kysymys ei-uskovasta.
Mihin sitten liittyy edellä lainaamani 1. Korinttolaiskirjeen kohta?

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Jos Raamatun Sanaa selitetään järkipäätelmien ja älyllisten pohdintojen kautta, on aina suuri vaara muuntaa Jumalan Sanaa ihmiselle kivemmaksi ja ajattelutapaamme sopivammaksi.
Tulee outouden ja vaaran säväys, ja sitä tapahtuu tälläkin foorumilla silloin tällöin.

Sama tapahtuu silloin, jos (Jumalan lahjat) järki ja äly laitetaan "narikkaan".

Tietenkin ajattelukyky ja järki on annettu ihmiselle käytettäväksi ja kehitettäväksi.

Hengellisesti elettäviä ja koettavia asioita ei kuitenkaan kannata puristaa siihen ahtaaseen putkeen, jonka kautta järjen päätelmät syntyvät.
Järkeily on vain lihallista ja sielullista.

Hengellinen todellisuus on paljon suurempi ja avarampi kuin älyllinen mietiskely-
se on aivan toisessa ulottuvuudessa kuin ihmisen loogiseen ajatteluun perustuva, erittäin rajoittunut maailma.

"Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle."  (2. Kor. 10:5)

Jos järkeä käytetään siksi, että nimenomaan halutaan tuntea Jumala, ei ole mitenkään perusteltavissa, että loogista ajattelua ja älyllistä mietiskelyä ei saisi harrastaa.