Täällähän saa vallan rohkaisevaa tietoa älykännyköistä. Mielenkintoista.
Ei kannata ostaa, ettei roskis saa iloa uudesta roskasta. 
Minulla on ollut älypuhelin; olisikohan tämä neljäs. Eivät ne ole perin kestäviksi osoittautuneet. Yksi vaihtui, kun puhelin sanoi "sopimuksensa irti" ja toinen rupesi itsekseen soittelemaan ympäriinsä. Kummassakin oli takuu vielä voimassa ja sain pienellä välirahalla uudet vempeleet. Kolmannessa tapauksessa vika oli kokonaan minun, sillä unohdin mustakuorisen puhelimen mustalla nahalla verhoilun auton penkille tuntikausiksi ja se rikkoutui auringonpaisteen kuumuudesta. Ensimmäinen älypuhelimeni oli Nokia ja se palveli moitteettomasti, mutta aikojen saatossa osoittautui hitaaksi siirtämään dataa (3G verkko).
Näissä uusissa älypuhelimissa on "miljoona toimintaa" jotka ilmeisesti on ajateltu enemmänkin nuoria käyttäjiä varten kuin meitä varten, joille riittäisi se, että voimme soittaa, ottaa puheluja vastaan ja lähettää tekstiviestejä (jos nekään on tarpeellisia). Tietenkin älypuhelimessa on toimintoja joista on hyötyä, esimerkiksi navigaattori. Minulle ei kyllä ole niin väliä millä tavalla puhelin soi tai näytön värit sopivat keskenään, millaisia pelejä puhelimessa on ym. ym.
Vielä sanoisin yhden minusta kurjan asian. Tuttavat ovat nuhdelleet minua siitä, kun en pidä aina puhelinta kauppareissuilla ja pihalla mukana. Sisälle tullessani odottaa tekstiviesti: "Miksi et vastaa minulle? tai "Oletko jostain vihainen?" ym. Pitäisi aina (muka) olla puhelimen ulottuvilla vaikka en enää ole työelämässä. Silloin esimiehet vaativat, että puhelin oli aina matkassa mukana.
Että tällaisia, haloota.