Tuossa videossa oli hyvin nostettu esiin, että seurakunnan tulisi olla erilainen kuin maailma - noudattaa Jumalan paljon korkeampia standardeja mahdollisimman hyvin. Itselläni tosin voisi kenties helposti mennä siihen, että sitten varjelee niitä muureja ja standardeja, eikä muista Jumalan pelastavaa tahtoa. Siis rakkaus ihmisiin sitten unohtuu standardien vahtimisessa...
Ja onhan etenkin evankelis-luterilaisen kirkon maallistuessa tämä vähän vaikeaa, kun varmaan kohta kukaan (no, ehkä ei ihan vielä) ei ota Raamatullisia standardeja vakavissaan. Tai kehitys menee siihen suuntaan jatkuvasti. Jumalan standardithan ovat kuitenkin täydelliset ja hyvin perinteiset ja kristillisen konservatiiviset, eivät nykymaailmaa vastaavat. Ja kuka voi väittää niitä täysin noudattavansa? Mutta mihin vetää raja, raja pitäisi kuitenkin olla? Maailma = kirkko, ei kai näin voi olla, jos maailma etenee yhä kauemmaksi Raamatun ajatuksista.
Vähän sama tuli mieleen lukiessani Kotimaan Heinimäen kolumnia avioliittoaiheesta:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kolumni-kirkko-tarvitsisi-avioliittoneuvontaa/ Etenkin seuraava kohta: "Mestarinsa esimerkkiä rohkeasti seuraava kirkko olisi paljon kutsuvampi ja tervetulleeksi toivottavampi kuin tämä nykyinen alati huolestunut evankelis-luterilainen kerho."
Jotenkin tuntuu siltä, että Jeesushan on kutsuva, mutta pitää kiinni myös pyhistä standardeistaan, esimerkiksi hänen tiukkaa avioliittokäsitystään opetuslapsetkin ihmettelivät. Samoin Vanhan testamentin puolella pidettiin tiukka hajurako muihin kansoihin. Rakkaus vaatii rajoja ja standardeja (lakiakin), koska ne ovat hyväksi ja ne toimivat ihmisten elämässä.
Pitäisi siis yhdistää kutsuvuus ja rakkaus, mutta ylläpitää myös muurin sisäiset pyhyyden standardit.
