Ajattelin, että foorumilla voisi olla osio, johon koottaisiin ilmoitusasioita. Joitakin tapahtumia on silloin tällöin, joihin tekisi mieli mennä varsinkin, jos olisi tuttuja lähdössä. Keski-Suomessa on jo monena syksynä kokoonnuttu
Miesten iltaan yleensä jonkin ev.lut. seurakunnan kirkkoon, joskus on käytetty muitakin tiloja.
Seuraava tällainen kokoontuminen on ensi perjantaina Saarijärven kirkossa ja sinne on kuljetuksia eri paikkakunnilta. Laitan oheen pari ilmoitusta paikallisista lehdistä.
Tapahtuman hengellinen anti ei yleensä ole kehuttava, tosin siinä suhteessa on ollut joskus poikkeustakin. Olen ollut ainakin yhdessä sellaisessa, missä sanoma oli mielestäni ok. Yksi puheenvuoron käyttänyt oli silloin Heimo Lajunen, josta oheinen artikkeli kertoo:
http://www.tosimies-lehti.fi/juttu214_2.html