Tuo olikin hyvä kysymys: "Mitähän mahdamme tehdä näillä lisäpäivillä?" Sanon totuuden, että minulla ei ole aavistustakaan! Usein tuntuu siltä, että tämä elämä taisi nyt olla tässä. Sitten joskus hiipii mieleen ajatus, että valmistetaanko vielä johonkin ?.
Tuota lihavoitua olen usein pohtinut. Voimansa tunnossa olevia evankeliumin julistajia tapaa silloin tällöin kaduilla, siis niitä vihaisen näköisiä, punanaamaisia, tuuleen huutavia miehiä. En voi mitenkään samaistua näihin ja ajattelenkin, että mahtavatkohan lainkaan edistää evankeliumin asiaa, vai onko vaikutus täysin päinvastainen, jolloin kuulijoista tulee immuuneja itse asialle? Samaa ajattelen myös naisista, joilla on raamatunjae valmiina lähes joka asiaan ja jotka "rukoilevat joka aika".
Onko tarkoitus, että meistä tulee uskonnollisia automaatteja, joilta saa vastauksen joka kysymykseen? Tuskin. Muistuu jälleen mieleen Kaarlo Syväntö Israelissa, jossa ei saanut julistaa evankeliumia. Kaarlolta kysyttiin, miten hän sitä työtä tekee niissä olosuhteissa. Kaarlo vastasi, että vastaa, kun kysytään. Ja lisäsi, että pitää elää niin, että kysytään.
Kysynkin, että miten näissä olosuhteissa voisimme elää siten,
että meiltä tullaan kysymään?
Ehkä vastaus näihin pohdintoihin on "olla vähässä uskollinen". Eli lakataan ajattelemasta suuria ja eletään päivä kerrallaan luonnollisina ja omana itsenämme.
