Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Charlotte - 07.11.15 - klo:13:09
-
Todistamisesta, evankelioinnista.
Olen tullut siihen tulokseen omissa mietinnöissäni, että ihminen voi uskottavasti todistaa vain silloin kun asia on käynyt ihmisen oman sydämen läpi.
Teeskentely on todella inhottavaa, oli sen kohteena sitten kuka tahansa. Uskova voi esim. lähteä evankelioimaan kadulle tai muualle tai todistaa työpaikalla, mutta jos se evankeliointi on vain Raamatunlauseiden latelua ulkomuistista, niin mitä hyötyä siitä silloin on kenellekään?
Joillekin on erityinen kyky annettu ja joilla evankeliointi käy oman sydämen läpi, heillä on evankelioimisen armolahja (tai virka).
Toki Jumala voi käyttää ketä tahansa todistamiseen ja Raamatussa kehoitetaan todistamisiin, mutta se on aivan eri tilanne silloin, kun se tilanne tulee Jumalan johdattamana ja sellaisen ihmisen kautta, jolla on siihen erityinen armoitus.
Jumalan johdattamassa ja vaikutamassa toditustilanteessa/evankelioimisessa on mielestäni mukana Jumalan vaikuttamana rakkautta, armollisuutta, laupeutta jne. niitä todistamisen kohteena olevia ihmisiä kohtaan. Jos ei noita ole, niin mitä muuta se todistaminen/evankeliointi silloin on, kuin teeskentelyä?
-
Eräs ystävä kertoi olleensa raamattupiirissä, jossa eräs naishenkilö sanoi, että joka päivä on todistettava jollekin, muutoin on menossa helvettiin. On meitä moneksi.
-
Olen myös kuullut opetusta aikoinaan (ja netistä nykyäänkin), missä todistamisesta on tehty pelastusehto.
-
Koko sana "todistaminen" on käsitetty täysin väärin. Mielestäni kristityn koko elämä on todistamista, joskus siihen liittyy myös puhumista, mutta ei läheskään aina.
-
Mutta entä jos jonkun kristityn elämä on pelkkää surkeaa räpellystä, sellaista, jota ehkä ei-uskovatkin katsovat säälien ja kummastellen, niin miten siinä elämälläänkään todistaa?
-
Mutta entä jos jonkun kristityn elämä on pelkkää surkeaa räpellystä, sellaista, jota ehkä ei-uskovatkin katsovat säälien ja kummastellen, niin miten siinä elämälläänkään todistaa?
Käsitykseni mukaan elämällään todistaminen on puhtaimmillaan silloin, kun itse on siitä täysin tietämätön. Ja jos sanoilla todistaminen on ristiriidassa elämän kanssa, niin tekee ainoastaan vahinkoa evankeliumin asialle.
-
Mutta entä jos jonkun kristityn elämä on pelkkää surkeaa räpellystä, sellaista, jota ehkä ei-uskovatkin katsovat säälien ja kummastellen, niin miten siinä elämälläänkään todistaa?
Käsitykseni mukaan elämällään todistaminen on puhtaimmillaan silloin, kun itse on siitä täysin tietämätön. Ja jos sanoilla todistaminen on ristiriidassa elämän kanssa, niin tekee ainoastaan vahinkoa evankeliumin asialle.
Juuri näin sen ajattelen, ei voi olla ristiriitaa, se on juuri sitä teeskentelyä, minkä ihmiset kyllä huomaavat
-
Luonnollisimmillaan uskovan elämä muistuttaa monin tavoin pienen lapsen elämää. Suhde isään ja äitiin on mutkatonta ja heille kerrotaan pienetkin asiat. Kun suhde on kunnossa, lapsi ei laskelmoi ja on kaikessa rehellinen. Eikä lapsi yritä miellyttää vanhempiaan ollakseen enemmän vanhempiensa lapsi. Lapsen ei tarvitse näytellä eikä vakuutella kenellekään, että hän on juuri omien vanhempiensa lapsi.
-
Olen alkanut kertomaan ihmisille mistä etsin apua elämäni ahdistuksiin ja yllättävän myönteisesti ihmiset suhtautuvat. Sellaisetkin jotka eivät ole uskossa lohduttavat minua Jumalan avulla. Tänään törmäsin erääseen ihmiseen kaupassa ja alettiin jutteleen ja seisoimme ostarilla liki tunnin, kerroin uskostani.
Olen päättänyt että näytän värini ja toivon että Jumala siunaa sanani ja antaa viisautta ja antaa rohkeutta kertoa Jeesuksesta ja antaa hätää niistä jotka ovat menossa pimeyteen.
-
Olen alkanut kertomaan ihmisille mistä etsin apua elämäni ahdistuksiin ja yllättävän myönteisesti ihmiset suhtautuvat. Sellaisetkin jotka eivät ole uskossa lohduttavat minua Jumalan avulla. Tänään törmäsin erääseen ihmiseen kaupassa ja alettiin jutteleen ja seisoimme ostarilla liki tunnin, kerroin uskostani.
Olen päättänyt että näytän värini ja toivon että Jumala siunaa sanani ja antaa viisautta ja antaa rohkeutta kertoa Jeesuksesta ja antaa hätää niistä jotka ovat menossa pimeyteen.
En huomannut ajatella asiaa tuolta kannalta, että voi kertoa mistä etsii apua elämän ahdistuksiin.
Minulle on tullut mieleen evankelioinnista, että kun omassa elämässä näkyisi Hengen hedelmät, niin sitten ei-uskovat ihmettelisivät, että mistä tuolle tulee tuollainen kärsivällisyys, rauha, ilo jne.
(Näitä siis ei ole itselläni näkynyt, olen ollut "hermoheikko", ihmispelkoinen neurootikko jne.)
Laitoin sen tähden "olen ollut", koska Jumala voi muuttaa tilanteen
-
Luonnollisimmillaan uskovan elämä muistuttaa monin tavoin pienen lapsen elämää. Suhde isään ja äitiin on mutkatonta ja heille kerrotaan pienetkin asiat. Kun suhde on kunnossa, lapsi ei laskelmoi ja on kaikessa rehellinen. Eikä lapsi yritä miellyttää vanhempiaan ollakseen enemmän vanhempiensa lapsi. Lapsen ei tarvitse näytellä eikä vakuutella kenellekään, että hän on juuri omien vanhempiensa lapsi.
Ei siinä ole mitään ongelmaa, olla Jumalan edessä rehellinen, ongelmia tuottavat muut ihmiset, jotka ovat aina vaatimassa sitä sun tätä.
-
Olen alkanut kertomaan ihmisille mistä etsin apua elämäni ahdistuksiin ja yllättävän myönteisesti ihmiset suhtautuvat. Sellaisetkin jotka eivät ole uskossa lohduttavat minua Jumalan avulla. Tänään törmäsin erääseen ihmiseen kaupassa ja alettiin jutteleen ja seisoimme ostarilla liki tunnin, kerroin uskostani.
Olen päättänyt että näytän värini ja toivon että Jumala siunaa sanani ja antaa viisautta ja antaa rohkeutta kertoa Jeesuksesta ja antaa hätää niistä jotka ovat menossa pimeyteen.
En huomannut ajatella asiaa tuolta kannalta, että voi kertoa mistä etsii apua elämän ahdistuksiin.
Minulle on tullut mieleen evankelioinnista, että kun omassa elämässä näkyisi Hengen hedelmät, niin sitten ei-uskovat ihmettelisivät, että mistä tuolle tulee tuollainen kärsivällisyys, rauha, ilo jne.
(Näitä siis ei ole itselläni näkynyt, olen ollut "hermoheikko", ihmispelkoinen neurootikko jne.)
Laitoin sen tähden "olen ollut", koska Jumala voi muuttaa tilanteen
Rohkaisuksi: kyllä vain uskova on erilainen ilman omaa yrittämistäkin, ja toiset näkevät sen. Kysymys on siitä, missä
hengessä elämme, joskus se voi näkyä vaikka sitten rauhallisuutena, tai se voi näkyä silmiemme katseesta
("silmät ovat sielun peili"), tai mistä sitten milloinkin. Ehkä elämässä tekemämme valinnat kertovat jollekin jotakin.
Voi olla että emme itse edes tiedä, mitä kukin ei-uskova meissä näkee,
se on todellakin "henkimaailman asioita", mutta juuri ne hengen asiat ovat
loppujen lopuksi suurimpia asioita eivätkä jää vaille huomiota. Ei siinä
suuresti haittaa meidän vajavaisuutemme - koska kaikki ovat vajavaisia.
Tämä aarre on meillä saviastioissa, ja kun tiedän tämän niin olen
vapaa täydellisen esittämisestä - mikä helpotus...
-
Minulle on joskus käynyt niin etten olisi uskonut niiden työkavereitteni selän takana puhuneen siihen sävyyn minusta että sillä on jotakin mitä meillä ei ole. No kiitin Jumalaa jos joku jotakin näkee Kristuksesta minussakin.
-
Tuli tätä ketjua lukiessani mieleen kouluajat, jolloin olin varmaan jollakin tapaa paljon "innokkaampi" pitämään uskoani esillä tilanteessa kuin tilanteessa kuin mitä myöhemmin olen ollut. Mutta kun nyt ajattelen asiaa, niin en minä silloinkaan kyllä mikään kovin hyökkäävä evankelioija ollut. Tulee mieleen erään luokkatoverini kommentti suomen tunnilla sen jälkeen, kun olin lukenut ääneen aineeni. Ainekirjoituksissa melkein aina jollain tavalla käsittelin uskoa, ja aika usein opettaja laittoi minut lukemaan ääneen aineeni. Yhden tällaisen kerran jälkeen sitten tuo yksi luokkakaveri totesi että minun aineitani on kiva kuunnella, kun minä käsittelen niissä lähinnä omaa uskoani, enkä niinkään yritä syöttää uskoani muille. Hän taisi verrata niitä yhden toisen, vähän "saarnaavamman" kirjoitustyylin omaavan luokkatoverin aineisiin. No, jotkut tietysti ovat sitä mieltä, että kunnon uskovan tulee aina laittaa uskosta osattomat yskimään ja se, että joku ei-uskova kertoo kuuntelevansa mielellään uskovan juttuja, on varma merkki siitä että tämä uskova ei ole ainakaan kovin palava, jos on uskossa ollenkaan. Mutta kyllä minä itse ehkä kuitenkin ajattelisin, että monenlaista tyyliä tarvitaan erilaisten ihmisten tavoittamisessa.
-
No, jotkut tietysti ovat sitä mieltä, että kunnon uskovan tulee aina laittaa uskosta osattomat yskimään ja se, että joku ei-uskova kertoo kuuntelevansa mielellään uskovan juttuja, on varma merkki siitä että tämä uskova ei ole ainakaan kovin palava, jos on uskossa ollenkaan. Mutta kyllä minä itse ehkä kuitenkin ajattelisin, että monenlaista tyyliä tarvitaan erilaisten ihmisten tavoittamisessa.
Ajattelen niin, että tässäkin asiassa tulevat vastaan kaksi eri asiaa - usko ja uskonnollisuus. Edellinen vaikuttaa omalla tavallaan siksi, että siinä on elämä. Jälkimmäinen pannaan vaikuttamaan siksi, että se näyttäisi elävältä.
Todistaminen ei aina ole puhumista, vaikka on se joskus sitäkin. Jossain täällä olen kertonut tädistäni, joka oli nuorena tyttönä tullut uskoon, mutta joka ei juuri milloinkaan puhunut asiasta, vaikka eli yli 90-vuotiaaksi. Mutta hän eli uskovan elämää ja kaikki hänet tunsivat uskovana. Hän oli se, joka piti suvun keskellä "vanhurskautta voimassa". Voidaan sanoa, että juuri hänen vaikutustaan oli se, että moni suvussa sai uskon. Tietenkin Jumala oli kaiken takana, eikä tämä täti koskaan ajassa tullut tietämään, mikä hänen vaikutustaan oli. Mutta ei tämä täti virheetön ollut, ja hän varmaan itsekin tiesi sen ja ehkä siksi ei paljoa puhunut.
"Todistaminenkin" muuttaa ajan oloon muotoaan. Nuorena, juuri uskoon tulleena, saattaa olla aina puhumassa, mutta vanhemmiten asia muuttuu. Eikä se välttämättä ole uskon hiipumista. Usein uskoon sekoittuu varsinkin nuorena tietämättömyyttä, jota saa myöhemmin hävetä. Nuorena luulee tietävänsä lähes kaiken uskonasiasta ja puheet ovat sitten sen mukaisia. Minulle ainakin on käynyt niin.
-
"Todistaminenkin" muuttaa ajan oloon muotoaan. Nuorena, juuri uskoon tulleena, saattaa olla aina puhumassa, mutta vanhemmiten asia muuttuu. Eikä se välttämättä ole uskon hiipumista.
Osittain kyse on ehkä siitä, että nuorena ylipäätään tuo mielipiteitään voimalla ja innolla esiin. Se kuuluu ikävaiheeseen ja kertoo ehkä myös siitä, että ne vakaumukset ja mielipiteet ovat vasta muotoutumassa, vaikka niitä voidaan tuoda hyvin ehdottomina esille.
Toisaalta kyse on ehkä siitä, että kasvaessaan uskova oppii enemmän luottamaan Jumalaan ja siihen, että Hän voi toimia tavalla ja toisella erilaisissa tilanteissa.
-
Toisaalta kyse on ehkä siitä, että kasvaessaan uskova oppii enemmän luottamaan Jumalaan ja siihen, että Hän voi toimia tavalla ja toisella erilaisissa tilanteissa.
Tässä yhteydessä muistui mielleen eräs viisaus Erik Ewaldsilta. Hän sanoi, että "mitä enemmän meistä tulee Kristuksen kaltaisia, sitä enemmän meistä tulee keskenämme erilaisia". Muistelen hänen vielä lisänneen, että Jumala luo erilaisuutta, ei ole kahta samanlaista lumihiutaletta eikä kahta samanlaista koivunlehteä. Ihmisen uskonnollisuus sitä vastoin rakentuu kopiointiin, mikä näkyy ja kuuluu ja mistä voi heti päätellä, mihin ryhmittymään asianomainen kuuluu.
-
Ihmisen uskonnollisuus sitä vastoin rakentuu kopiointiin, mikä näkyy ja kuuluu ja mistä voi heti päätellä, mihin ryhmittymään asianomainen kuuluu.
Joo, ehkä tässä on jotain perää. Minun mielestäni on hyvä, että uskovalla on tietynlaiset "hengelliset juuret" ja identiteetti, joka on rakentunut tietyssä yhteisössä/liikkeessä/kirkossa. Mutta sitten on kuitenkin tarkoitus myös itsenäistyä, aivan niin kuin maallisestakin kodista itsenäistytään.
-
Ihmisen uskonnollisuus sitä vastoin rakentuu kopiointiin, mikä näkyy ja kuuluu ja mistä voi heti päätellä, mihin ryhmittymään asianomainen kuuluu.
Joo, ehkä tässä on jotain perää. Minun mielestäni on hyvä, että uskovalla on tietynlaiset "hengelliset juuret" ja identiteetti, joka on rakentunut tietyssä yhteisössä/liikkeessä/kirkossa. Mutta sitten on kuitenkin tarkoitus myös itsenäistyä, aivan niin kuin maallisestakin kodista itsenäistytään.
Ainakin minulle tuo on hankala juttu.
Ajattelutapa tulee pitkälti juurien mukaan ja on tosi vaikeaa ajatella toisista lähtökohdista, vaikka ei niitä juuriaan ihan hirveästi arvostaisikaan.
-
Ihmisen uskonnollisuus sitä vastoin rakentuu kopiointiin, mikä näkyy ja kuuluu ja mistä voi heti päätellä, mihin ryhmittymään asianomainen kuuluu.
Joo, ehkä tässä on jotain perää. Minun mielestäni on hyvä, että uskovalla on tietynlaiset "hengelliset juuret" ja identiteetti, joka on rakentunut tietyssä yhteisössä/liikkeessä/kirkossa. Mutta sitten on kuitenkin tarkoitus myös itsenäistyä, aivan niin kuin maallisestakin kodista itsenäistytään.
Ainakin minulle tuo on hankala juttu.
Ajattelutapa tulee pitkälti juurien mukaan ja on tosi vaikeaa ajatella toisista lähtökohdista, vaikka ei niitä juuriaan ihan hirveästi arvostaisikaan.
Niin, kyllähän sitä aika automaattisesti ajattelee jotkut asiat tietyllä tavalla. Mutta eihän itsenäistyminen toisaalta tarkoitakaan juurien katkomista tai hylkäämistä, vaan ehkä ennemminkin niiden ja niiden vaikutusten tunnistamista. Ja ehkä sitä, että voi joitakin osia niistä karsia pois, jos huomaa että itse ajattelee toisin.
-
Niin, kyllähän sitä aika automaattisesti ajattelee jotkut asiat tietyllä tavalla. Mutta eihän itsenäistyminen toisaalta tarkoitakaan juurien katkomista tai hylkäämistä, vaan ehkä ennemminkin niiden ja niiden vaikutusten tunnistamista. Ja ehkä sitä, että voi joitakin osia niistä karsia pois, jos huomaa että itse ajattelee toisin.
Omalta kohdaltani täytyy todeta, että tietyissä tilanteissa häpeän hengellisiä juuriani enkä haluaisi mitenkään tulla yhdistetyksi niihin.
Tämä liittyy toisaalta äärikarismaattisten ilmiöiden lisääntymiseen siellä mistä olen lähtöisin ja toisaalta erilaisten salaliittoteorioiden ja luulottelujen uskomiseen.
Tutumpien kesken minulle ei tuota ongelmaa kertoa taustoistani.
-
Niin, kyllähän sitä aika automaattisesti ajattelee jotkut asiat tietyllä tavalla. Mutta eihän itsenäistyminen toisaalta tarkoitakaan juurien katkomista tai hylkäämistä, vaan ehkä ennemminkin niiden ja niiden vaikutusten tunnistamista. Ja ehkä sitä, että voi joitakin osia niistä karsia pois, jos huomaa että itse ajattelee toisin.
Omalta kohdaltani täytyy todeta, että tietyissä tilanteissa häpeän hengellisiä juuriani enkä haluaisi mitenkään tulla yhdistetyksi niihin.
Tämä liittyy toisaalta äärikarismaattisten ilmiöiden lisääntymiseen siellä mistä olen lähtöisin ja toisaalta erilaisten salaliittoteorioiden ja luulottelujen uskomiseen.
Tutumpien kesken minulle ei tuota ongelmaa kertoa taustoistani.
Ymmärrän tunteen. Minunkin hengellisissä juurissani on asioita, joita häpeän. Taustayhteisöni on kunnostautunut erittäin voimakkaiden kannanottojen esittäjänä ja oman linjan vetäjänä. Vaikka olenkin samaa mieltä itse asioista, niin se tapa, millä noita asioita on ajettu, aiheuttaa minussa myötähäpeää.
-
Todistaminen on omasta uskosta ja uskoontulemisesta selittämistä niin, että tyhminkään ei jää tajuamatta kuinka syntinen on. Ratkaisua tulee painottaa. Ristin saa mainita, jos ei sitä liikaa painota. Sanoman kärki on se, että itse ratkaistaan ratkaisematon ongelma.
-
Ja evankeliointi on sitten sitä, että vahditaan pukeutumista ja musiikkityylejä.
Evankeliumi on uskoville ja sisältää lähinnä uuden liiton lakia, käskyjä ja ohjeistusta oikeaan.
Evankeliumin tarkoitus on tasapäistää ihmiset. Persoonat pilaavat sanoman.
-
Todistaminen on omasta uskosta ja uskoontulemisesta selittämistä niin, että tyhminkään ei jää tajuamatta kuinka syntinen on. Ratkaisua tulee painottaa. Ristin saa mainita, jos ei sitä liikaa painota. Sanoman kärki on se, että itse ratkaistaan ratkaisematon ongelma.
Veli todistaa nyt hyvin väkevästi.
-
Sydämellä evankeliointi, jokainen voi kertoa kokemuksensa Jeesuksen pelastavasta voimasta omalla kohdallaan. Kun Jeesus kutsui opetuslapsia seuraamaan häntä , sanoi heille MINÄ teen teistä ihmisten kalastajia.
Voimme pyytää että Jeesus varustaa meitä kertomaan hänestä ja antaa luvatun Voiman.