Tuskin kukaan valehtelisi sellaista asiaa,
että on ollut uskossa vauvasta alkaen.
Uskohan on kokonaan Jumalan lahjaa, eikä se ole ikäkysymys.
Silti ihmettelen joskus käsitettä lapsenusko.
Kaikilla sikiöillä ja pikkulapsilla on kai synnynnäinen tai muutoin luontainen
tietoisuus Luojastaan.
Mutta jos vauva syntyy jumalattomaan perheeseen, eikä koskaan saa hengellistä opetusta esi- ja yhteisistä rukouksista puhumattakaan,
hän luultavasti menettää jossain vaiheessa lapsenuskonsa.
Ajattelevatkohan vahvasti vauvakastetta puolustavat,
että jos tällainen lapsi on kuitenkin kastettu vauvana,
hän pääsee kasteen kautta vahvemmin armon ja uskon piiriin
kuin kastamaton yksilö?
En ole koskaan ennen kuullut synnynnäisestä tai luontaisesta tiedosta Luojasta.
En usko, että sellaista on.
Et siis usko, että pikkulapsilla olisi Jumalan antama lapsenusko?
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua."
(Saarn. 3:11)
En usko. Uskon että lapsenusko tulee siitä, että lapselle on kerrottu Jumalasta ja Jeesuksesta.
Se mikä on lapselle synnynnäistä tai ominaista, on luottavainen usko siihen mitä hänelle kerrotaan. Lähinnä siis sitä kautta, että lapsi ei kyseenalaista asioita siten kuin aikuinen. Se on mielestäni sama kuin lapsenusko.
Siksi se häviää kai useimmiten aivojen kehityksen ja myös ihmisen syntisen kapinallisuuden takia.
Samasta syystä lapsilla on luontainen kyky uskoa joulupukkiinkin, koska aikuiset suoralla naamalla heille siitä kertovat. Muistan omanneeni vuorenvarman uskon joulupukkiin. Se ei johdu siitä että joulupukki on olemassa, vaan siitä että mulle kerrottiin mikä ja kuka joulupukki oli.
Mutta kuten kai tässäkin ketjussa on tullut esille, joillakin Jumalan sana on kai jäänyt pysyvämmäksi siemeneksi ja sitä kautta ihminen on tullut pelastukseen.
Minulle ei kerrottu Jeesuksesta lapsena, en siis kuullut evankeliumia kuin vasta noin 12 vuotiaana. Mutta on varmaan henkilöitä jotka tiesivät Jeesuksen paljon enemmän jo pikkulapsesta asti.
Eli jos heidät on kastettu ja heille opetettu Jeesuksesta lapsesta asti, niin heille on tehty juuri se mitä Jeesus lähetyskäskyssä käski tehdä. "kastamalla heitä ja opettamalla heitä pitämään kaiken sen mitä minä olen käskenyt teidän pitää"
Tässä asiassa olemme eri mieltä.
Uskon vahvasti, että Jumala ilmoittaa salatulla tavallaan (ja ylirationaalisesti) olemassaolonsa ihmisen Luojana jo vauvoille, jopa sikiöille.
Jumala on laittanut aavistuksen jumaluudestaan ja iankaikkisuudesta ihmisiin aivan yksilönkehityksen alkuvaiheista alkaen.
Kyse ei ole opetetuista eli pakkosyötetyistä tarinoista.
Enkelit ovat todellisuutta, ja siksi uskon,
että vauvojakin valvovat Jumalan enkelit,
joiden olemassaolosta nämä ovat omalla tavallaan tietoisia.
En usko Jumalan jättävän sikiöitä ja vauvoja aivan oman onnensa nojaan.
Tietenkään pikkulapsi ei osaa erottaa, mikä on testattavissa olevan todellisuuden tiedostamista ja mikä on uskomista tai mielikuvitusta.
Lapsen uskoa Jumalaan voivat aikuiset myöhemmin vahvistaa tai poistaa sen.
Mutta Jumala toimii luotujensa puolesta ja Pyhä Henki huokailee sanattomasti jo
vauvan kautta.
Jos vauvalla ei ole luontaista uskoa, putoaa pohja pois vauvakasteelta.
Eihän vauva ymmärrä kastavan papin kielenkäyttöä eikä siis voi ottaa passiivisen kasterituaalin kautta Jeesusta elämänsä Herraksi.
Myöhempi hengellinen opetuskin olisi turhaa ensimmäisinä elinvuosina, jos Jumala ei antaisi lapselle kykyä uskoa yliluonnollisia, pyhiä asioita.
Siinä tapauksessa hengellinen opetus kannattaisi aloittaa vasta lähempänä 10. ikävuotta,
jolloin lapsi kykenee järkevästi erottamaan Jumalan ja Joulupukin toisistaan.
Minun näkemykseni mukaan vauvat tulee siunata Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja siirtää kaste mahdolliseen uskoontuloon asti.
Ainoastaan tunnustavien uskovien vanhempien vauvat voisi kastaa,
koska nämä todennäköisesti saavat sen jälkeen runsaasti hengellistä, raamatullista opetusta ja esirukousta.
