Kirjoittaja Aihe: Tuomarien kirja  (Luettu 14990 kertaa)

Poissa evlutkristitty

  • Viestejä: 553
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #45 : 19.02.18 - klo:00:39 »
Kristityillä on toisitaan poikkeava käsitys synnistä. Jokainen joka pitää lain, hän uskoo ja tiedostaa myös sen, että pienimmäkin piirron rikkominen, (tai päästäminen, eli huomiotta jättäminen) laista, tekee ihmisestä KOKO lain rikkojan.

Mikäli ei pidä kadehtimista syntinä, tai toisen hylkäämistä, tai yli tarpeen ahnehtimista, toisen vihaamista, ym. ym. Voi helposti ajautua omaa vanhurskautta palvelemaan, eli kuvittelemaan itsestään sellaista jota oikeasti ei ole. Silloin käy niin, että mitä siveydestä puuttuu se paikataan armolla. Silloin elämä ei olekkaan enään KOKONAAN armon varassa elämistä. 

Ap. t. 13:39 ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

*) Room. 3:20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

Harvempi kristittykään uskaltaa nähdä todellisen tilansa peilistä, se on todella karmeata katsottavaa:

Room. 3:9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,

Room. 3:10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,

Room. 3:11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
Room. 3:12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

Room. 3:13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
Room. 3:14 heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
Room. 3:15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
Room. 3:16 hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
Room. 3:17 ja rauhan tietä he eivät tunne.
Room. 3:18 Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."

Room. 3:19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, ...
***) ... että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
_______

Kiitos Jumalan, Isän Pojan ja Pyhän Hengen, meillä on YKSI TIE, joka johtaa pelastukseen.
2. Kor. 5:21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

Mitä me sitten Tuomarien kirjasta opimme? Juuri tuon minkä edellä kerroin, kuinka raadollisia heikkoja ja erehtyviä me olemme. Ja toisaalta sen millainen Jumala meillä on.

Erityiden merkittävää kaikissa Raamatun teksteissä on, että siellä ei pyritä kaunistelemaan, eikä peiuttelemään sitä, millaisia me ihmiset olemme, mekin joita Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa omikseen lunastanut.

Uskonnolliset kirjat päinvastoin kuvaavat usein uskovia jonkinlaisiana voittajina supersankarteina ja suorastaan yli-ihmisinä. Sehän ei ole totta! 

Mutta se on totta, että Jeesus tuli pelastamaan meitä tällaisia erehtyviä heikkoja lankeilevia syntisiä. HÄNESSÄ me tulemme vanhurskaiksi, uskomalla häneen. Hänen on kiitos kunnia ja ylistys iankaikkisesti. Armosta me olemme pelastetut emme itse meistämme, pelastus on Jumalan lahja. Ansioton rakkaus, minun osakseni tullut. 

Room. 5:20 Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi;
mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,





Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #46 : 22.02.18 - klo:10:20 »
Vielä mietin tuota Tuom.6 lukua

1 Mutta israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja Herra antoi heidät Midianin käsiin seitsemäksi vuodeksi.
2 Ja Israel sai tuntea Midianin käden voimaa, ja israelilaiset tekivät suojakseen midianilaisia vastaan ne onkalot, joita on vuorissa, ja luolat ja vuorilinnat.
3 Ja joka kerta kun israelilaiset olivat kylväneet, tulivat midianilaiset, amalekilaiset ja Idän miehet ja hyökkäsivät heidän kimppuunsa.
4 He leiriytyivät heitä vastaan ja hävittivät maan sadon aina Gassaa myöten eivätkä jättäneet mitään elintarpeita Israeliin, eivät myöskään lampaita, nautakarjaa eivätkä aaseja.
5 Sillä he lähtivät liikkeelle laumoineen ja telttoineen, he tulivat monilukuisina kuin heinäsirkat, heillä ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, ja he tulivat maahan sitä hävittämään.
6 Niin Israel joutui suureen kurjuuteen midianilaisten tähden; ja israelilaiset huusivat Herraa.


Kun israelilaiset tekivät syntiä, he joutuivat midianilaisten ahdistamiksi.
Tilanne siellä oli varmaan vähän samanlainen kuin Suomessa Isovihan ja Pikkuvihan aikana. Silloin vietiin omaisuutta ja perhe turvaan piilopirtteihin.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Isoviha
"Venäläiset kasakat ottivat ruokansa vallatusta maasta ryöstämällä, minkä tähden paikalliset asukkaat joutuivat turvautumaan korvikeruokaan ja monin paikoin väkeä nääntyi nälkään"


Edellä väitin, että midianilaisuus tarkoittaa Raamatussa orjuuttajaa.
Heistä kerrotaan mm. 1.Moos.37, kun Joosef myytiin.
Toinen orjuuttamiseen liittyvä kohta on 4.Moos.25

Mitä tapahtui tässä Tuom.6, kun midianilaiset tulivat?
He tuhosivat kasvavan uuden ruoan ja ilmeisesti myös jo korjatun viljan, mutta ei vielä puidun.
Maalaisjärjellä ajateltuna he olisivat vieneet puidun viljan mukanaan. Ilmeisesti israelilaiset onnistuivat jossain määrin pelastamaan satoa ja viemään sen piiloon luoliin.

Midianilaiset tuhosivat uuden viljan ja ryöstivät eläimet.
Eläimiä tarvittiin paitsi syötäväksi, antamaan villaa, kantamaan kuormia ym,  myös uhrieläimiksi.

Se vilja, mikä oli ennätetty saamaan suojaan onkaloihin ja luoliin, antoi elämää.

Elämässä tulee eteen tilanteita, joissa midianilaiset vievät kaiken. Sitä Jumalan sanaa, mikä on jo piilotettu sydämen sopukoihin, se ei enää voi viedä.

Minua kiehtoo tutkia mikä oli se ydinjuttu, jolla midianilaisista päästiin lopullisesti.

Tuom.8
28 Niin täytyi Midianin nöyrtyä israelilaisten edessä, eikä se enää nostanut päätänsä. Ja maassa oli rauha neljäkymmentä vuotta, niin kauan kuin Gideon eli.

Midianilaisista, orjuuttajista, tuli lopullinen voitto.
Amalekilaisia ei tuossa mainita.

En löytänyt parempaa sanaa kuin orjuuttaja tuolle midianilaisuudelle. Se on kuitenkin vähän laajempi käsite.
Oleellista on se, että tiettyjä kansoja Jumala ei jättänyt israelilaisia kiusaamaan.

Jumala lupasi, että seitsemän luvatussa maassa olevaa kansaa hävitetään:
heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset

Samoja kansoja jäi rajojen tuntumaan.
1 Nämä ovat ne kansat, jotka Herra jätti paikoilleen koetellakseen niiden kautta Israelia, kaikkia niitä, jotka eivät olleet kokeneet mitään kaikista Kanaanin sodista-
2 hän jätti ne ainoastaan sitä varten, että israelilaisten sukupolvet saisivat kokea sotaa, hänen opettaessaan heitä sotimaan, kuitenkin ainoastaan niitä, jotka eivät ennen olleet sotaa kokeneet-:
3 filistealaisten viisi ruhtinasta ja kaikki kanaanilaiset ja siidonilaiset ja hivviläiset, jotka asuivat Libanonin vuoristossa, Baal-Hermonin vuoresta siihen saakka, mistä mennään Hamatiin.
4 Nämä jäivät, että hän niiden kautta koettelisi Israelia saadakseen tietää, tottelisivatko he Herran käskyjä, jotka hän Mooseksen kautta oli antanut heidän isillensä.
5 Israelilaiset asuivat siis kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, hivviläisten ja jebusilaisten keskellä,


Midianilaiset eivät kuuluneet tuohon joukkoon.

« Viimeksi muokattu: 22.02.18 - klo:10:36 kirjoittanut KnutL »

Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #47 : 23.02.18 - klo:23:02 »
Knut. Mitä olet Tuomareiden kirjasta kirjoittanut. Mielestäni olet selkeästi oikeilla jäljillä.
Siunausta tutkimuksiisi.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #48 : 25.02.18 - klo:16:26 »
Knut. Mitä olet Tuomareiden kirjasta kirjoittanut. Mielestäni olet selkeästi oikeilla jäljillä.
Siunausta tutkimuksiisi.

Olen yrittänyt löytää Tuomarien kirjaa käsitteleviä suomenkielisiä selitysteoksia tuloksetta.
Yhden tekstikriittisen tai oikeastaan Raamattukriittisen väitöskirjan olen löytänyt eikä siitä oikeastaan mitään hyötyä ollut.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #49 : 25.02.18 - klo:17:10 »
Tuossa aiemmin kirjoitin, että 4.Moos.25 kertoo jotain midianilaisuudesta.

1 Niin Israel asettui Sittimiin. Ja kansa rupesi irstailemaan Mooabin tyttärien kanssa.
2 Nämä kutsuivat kansaa jumaliensa uhreille, ja kansa söi ja kumarsi heidän jumaliansa.
3 Kun Israel näin antautui palvelemaan Baal-Peoria, syttyi Herran viha Israelia kohtaan.
4 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vasten aurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista".
5 Niin Mooses sanoi Israelin tuomareille: "Surmatkoon jokainen miehistään ne, jotka ovat antautuneet palvelemaan Baal-Peoria".
6 Ja katso, muuan mies israelilaisista tuli ja toi veljiensä luo midianilaisen naisen, Mooseksen ja kaiken israelilaisten seurakunnan nähden, kun nämä olivat itkemässä ilmestysmajan ovella.
7 Kun Piinehas, pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, näki sen, nousi hän kansan keskeltä ja otti keihään käteensä
8 ja seurasi tuota Israelin miestä makuusuojaan ja lävisti heidät molemmat, Israelin miehen ja sen naisen, vatsan kohdalta. Silloin taukosi israelilaisilta vitsaus.
9 Ja niitä, jotka kuolivat tässä vitsauksessa, oli kaksikymmentäneljä tuhatta.
10 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
11 "Piinehas, pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, on kääntänyt minun vihani pois israelilaisista, kun hän on kiivaillut minun puolestani heidän keskuudessaan, niin ettei minun ole tarvinnut kiivaudessani tehdä loppua israelilaisista.
12 Sano siis: Katso, minä teen hänen kanssansa liiton hänen menestymiseksensä.
13 Ja se tulee hänelle ja hänen jälkeläisillensä ikuiseksi pappeuden liitoksi, koska hän kiivaili Jumalansa puolesta ja toimitti sovituksen israelilaisille."
14 Ja surmatun Israelin miehen nimi, sen, joka surmattiin midianilaisen naisen kanssa, oli Simri, simeonilaisen perhekunta-päämiehen Saalun poika.
15 Ja surmatun midianilais-naisen nimi oli Kosbi, Suurin, midianilaisen perhekunnan heimopäällikön, tytär.
16 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
17 "Ahdistakaa midianilaisia ja tuhotkaa heidät.
18 Sillä he ahdistivat teitä viekkailla juonillansa, joilla he houkuttelivat teidät Peorin ja sisarensa Kosbin, midianilaisen päämiehen tyttären, ansaan, hänen, joka surmattiin Peorin vuoksi tapahtuneen vitsauksen päivänä."


Ajattelen niin, että tuokin tapahtuma on ihan oikeasti tapahtunut kauan sitten.
Baal-Peorin palvontamenot olivat sellaisia, ettei niistä viitsi enempää kirjoitella.
https://en.wikipedia.org/wiki/Heresy_of_Peor

Näen kuitenkin tuossa myös hengellisen näkökulman.

Ensiksi israelilaiset rupesivat irstailemaan mooabilaisten kanssa.
Raamatussa haureus tarkoittaa myös hengellistä haureutta. Epäjumalan palvelemista.


Mooabilaiset olivat Lootin toisen tyttären jälkeläisiä.
Lootia voidaan kutsua maailmanmieliseksi, koska hän "siirtyi siirtymistään telttoineen Sodomaan asti."

Israelilaisten synti mooabilaisten kanssa johti midianilaisen naisen tulemiseen seurakunnan keskelle, vaikka katumusta olikin jo selvästi havaittavissa.

"muuan mies israelilaisista tuli ja toi veljiensä luo midianilaisen naisen, Mooseksen ja kaiken israelilaisten seurakunnan nähden, kun nämä olivat itkemässä ilmestysmajan ovella."


Tuossa luvussa on joitakin henkilönimiä, jotka jälleen kerran tuovat jotain vivahdetta esille, vaikkakaan tuo asia ei ole mitenkään sellainen, joka ei olisi muutenkin uskovalle ymmärrettävissä.

Baal-Peor =" lord of the gap"
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=4.+Moos.+25%3A1&ent=01187
Simri =" my music"
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=4.+Moos.+25%3A1&ent=02174
Sur =" rock"
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=4.+Moos.+25%3A1&ent=06698
Salu  =" weighed"
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=4.+Moos.+25%3A1&ent=05543
Kosbi =" my lie"
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=4.+Moos.+25%3A1&ent=03579

Jos tuon Surin nimen ymmärtää vain tietyksi musiikin lajiksi, mennään mielestäni vikaan.
Kysymys on mielestäni siitä, että meidän ei tule luottaa ja seurata tämän maailman kallioita eli sellaisia asioita mihin maailma luottaa.
On monenlaisia asioia, jotka voivat olla musiikkia omille korville ja jotka voivat olla kuitenkin vain sellaista valhetta itselle, johon haluaa uskoa. Musiikki voi olla yksi niistä.

1.Kor.10
Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.


Tulee siis seurata Kalliota eikä kalliota pienellä koolla.
Piinehas oli tuossa vaiheessa vasta Aaronin, ylimmäisen papin, pojan poika.
Silti voidaan sanoa, että lopullinen voitto tuostakin synnistä saatiin Ylimmäisen papin avulla.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #50 : 25.02.18 - klo:21:46 »
Miksiköhän Gideon teki kultaisen kasukan?
Löytääkö joku jotain vihjettä tuohon järjettömältä vaikuttavaan tekoon?

24 Ja Gideon sanoi heille: "Yhtä minä pyydän teiltä: antakoon kukin minulle heiltä saaliiksi saamansa nenärenkaan". Heikäläisillä näet on kultaiset nenärenkaat, koska ovat ismaelilaisia.
25 Niin he vastasivat: "Annamme mielellämme". Ja he levittivät vaipan ja heittivät siihen kukin saaliiksi saamansa nenärenkaan.
26 Ja hänen pyytämänsä kultaiset nenärenkaat painoivat tuhat seitsemänsataa kultasekeliä, lukuunottamatta niitä puolikuukoruja, korvarenkaita ja purppuravaatteita, joita midianilaisten kuninkaat olivat kantaneet, ja heidän kameliensa kaulavitjoja.
27 Ja Gideon valmisti niistä kasukan, jonka hän sijoitti kaupunkiinsa Ofraan, ja koko Israel kulki haureudessa siellä sen jäljessä. Ja se tuli ansaksi Gideonille ja hänen perheellensä.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Tuomarien kirja
« Vastaus #51 : 14.07.18 - klo:18:18 »
Joosuan kirjan jälkeen jatkoin Tuomarien kirjaan. En ollut pitkään aikaan lukenut sitä. Se mikä pisti silmiin, oli se miten helposti israelilaiset lipsahtivat kääntymään Jumalasta kaikkeen muuhun. Ihmismieli on kai todella hyvin häilyvä. Raamatussa puhutaan melko paljon ilmiöstä nimeltä sorto  Israelilaiset menettivät turvallisuuden ja vapauden sen seurauksena että luopuivat  Herrasta ja joutuivat tilanteeseen missä olivat sorron alla.

Kun ihminen huomaa olevansa sorretussa tilanteessa, ikäänkuin luontainen vaisto on taistella tiltanteita vastaan. Nöyrtyminen näyttää siinä tilanteessa kaikkein epäloogisimmilta ratkaisuvaihtoehdoilta, mutta jos uskoo Raamatun periaatteita, nöyrtyminen Herran edessä yksi tärkeimpiä asioita. Tosin sen on kaikissa muissakin tilanteissa elintärkein juttu.

Usein esiintyy ajattelutapa, että kun aika menee eteenpäin ja sukupolvet vaihtuvat, tarve uskoa Jumalaan ikäänkuin mitätöityy ihmisen sosiaalisen ja muunkin evoluution myötä.
Tajusin, että Raamattu kuvaa mm. Tuomarien kirjassa kuvaa tätä "kehitystä". Sitä ei kuitenkaan Raamatussa nähdä kehityksenä vaan paremminkin taantumuksena.




Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #52 : 14.07.18 - klo:20:45 »
Minä olen tällä hetkellä vielä erämaassa Mooseksen kanssa. Pohdiskelen tiettyjä teemoja pitkään.
Tämä Tuomarien kirja on toisaalta hyvin tuttu ja netissä löytyy monenlaisia kertomuksia. Toisaalta täytyy tunnustaa, että tämän kirjan tarkoitus ei ole kokonaisuudessaan vielä auennut.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #53 : 14.07.18 - klo:23:54 »
Miksiköhän Gideon teki kultaisen kasukan?
Löytääkö joku jotain vihjettä tuohon järjettömältä vaikuttavaan tekoon?

24 Ja Gideon sanoi heille: "Yhtä minä pyydän teiltä: antakoon kukin minulle heiltä saaliiksi saamansa nenärenkaan". Heikäläisillä näet on kultaiset nenärenkaat, koska ovat ismaelilaisia.
25 Niin he vastasivat: "Annamme mielellämme". Ja he levittivät vaipan ja heittivät siihen kukin saaliiksi saamansa nenärenkaan.
26 Ja hänen pyytämänsä kultaiset nenärenkaat painoivat tuhat seitsemänsataa kultasekeliä, lukuunottamatta niitä puolikuukoruja, korvarenkaita ja purppuravaatteita, joita midianilaisten kuninkaat olivat kantaneet, ja heidän kameliensa kaulavitjoja.
27 Ja Gideon valmisti niistä kasukan, jonka hän sijoitti kaupunkiinsa Ofraan, ja koko Israel kulki haureudessa siellä sen jäljessä. Ja se tuli ansaksi Gideonille ja hänen perheellensä.

Eiks me ihmiset olla just tollaisia? Osaksi elämä on niinkuin hallinassa, sitten on joku kummallisuus mistä pidetään kiinni ja se vie koko hommaan pieleen...? Tai siis se on vain yksi tapa miten ihminen on hieman linksahtanut.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #54 : 14.07.18 - klo:23:56 »
Kato joo. Täällä oli jo ketju Tuomarien kirjasta..

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #55 : 15.07.18 - klo:18:47 »
Kysyisin sellaista, onko joku teistä päässyt sisälle Tuomarien kirjaan.
Tarkoitan sellaista kokonaisnäkemystä siitä.


Tiedän, että Tuomarien kirjan sanomaa verrataan usein Joosuan kirjaan ja osaltaan sitä kautta selittyy jotakin.

Joosuan kirjasta voidaan lukea, kuinka erinäisten takaiskujen kautta saavutettiin voittoja.
Tuomarien kirjassa esiintyy vain pieniä valon pilkahduksia vuosisatojen aikana.


Tuomarien kirjan kattama ajanjakso tiivistyy hyvin synkästi.
Tuom.21:25 Siihen aikaan Israelissa ei vielä ollut kuningasta, ja jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki.


Joosuan kirja kuvaa mielestäni pyhitystä.
Mitä Tuomarien kirja kokonaisuutena opettaa?

Uudesta Testamentista löytyy pyhä papisto ja kuninkaallinen suku.
Onko tuomareilla jotakin kerrottavaa seurakunnan aikaan liittyen?
.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, itse luen Raamattua ikään kuin sinä itsenään. Jos niin voisi sanoa. En ole ihan varma onko mielestäni edes hyvä ikään kuin löytää sieltä jokin teema piiloitettuna.
Siksi en voi sanoa, että olen samaa mieltä että Joosua kirjassa on teema pyhitys.

Eli olen jatkanut Tuomarien kirjan lukemista, ja minun mielestäni se yksinkertaisesti ja selvästi opettaa siitä miten Vanhan liiton ihmiset poikkesivat Jumalasta varsinkin kun uusi sukupolvi tuli eikä ollut nähnyt itse niitä ihmeitä joita Jumala teki heidän keskuudessaan. Sitten he alkoivat ottaa vaikutteita ympärövistä kulttuureista, mistä Herra oli selvästi varoittanut.

Tuomarien kirjan alkulehdillä oli myös niin, että Jumala SALLI joiden kansojen jäävän Israelin ympärille ikäänkuin testinä heille kuuntelevatko he enemman Herraa vai niitä muita kansoja ja heidän kulttuurejaan.

Eli se dynamiikka toistui toistumistaan: kun israelilaisilla oli helpompaa, niin silloin he varsinkin alkoivat luopua Herrasta ja kääntyä etsimään vaikutteita muista kulttuureista. Se johti sitten aina siihen että nämä muut kansat alkoivat SORTAA heitä. Tää sorto näytti olevan Jumalan sallimus israelilaisille, ja yleensä se johti siihen että heidän itsetutkistelunsa lisääntyi ja kääntyivät Herran puoleen.
Jumala ei ikinä kieltänyt heiltä apuaan, vaikka sitten melko pian he taas kääntyivät heistä pois.

Minusta tuossa on paljon opittavaa ihmisluonnosta.


Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #56 : 15.07.18 - klo:18:52 »
Viimeksi luin Miikan kotitekoisesta synkretistisestä uskonnosta.

Tuomarien kirja 17
 Äiti sanoi: "Herra kääntäköön kirouksen siunaukseksi, poikani!" 3 Miika toi ottamansa tuhat sata sekeliä hopeaa takaisin äidilleen, ja äiti sanoi: "Tämän hopean, jonka sain pojaltani takaisin, minä pyhitän Herralle, että hän siunaisi poikaani. Minä annan veistää puusta jumalankuvan ja päällystää sen hopealla." 4 Kun Miika oli tuonut hopean äidilleen, tämä otti siitä kaksisataa sekeliä, vei kultasepälle ja teetti puusta veistetyn ja hopealla päällystetyn jumalankuvan, jota siitä lähtien pidettiin Miikan talossa. 5 Miikalla oli oma pyhäkkö, ja hän teki vielä muita jumalankuvia ja efodi-kasukan sekä asetti yhden pojistaan toimimaan pappina.
""
Sitten niinkuin kirsikka jäätelöannoksen päälle, Miika löysi jostain leeviläistä sukua olevan kaverin ja pyysi häntä papiksi tuohon omatekoiseen systeemiin.

Sitten tyytyväisenä omaan tuotokseensa Miika totesi näin, jae 13:
13 Miika ajatteli: "Nyt voin olla varma, että Herra on minulle suopea, onhan minulla pappina Leevin heimon mies."

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #57 : 15.07.18 - klo:18:56 »
Minusta tuo kaikki ainakin minulle opettaa että pysy Herran sanassa. Älä lähde etsimään jotain muuta maailmasta.
Joosuahan toisti sitä paljon kansalle että noudattaa kaikkea sitä Mooses teille opetti. Kansa innokkaana sanoi että joo me totellaan,mutta sitten seuraavat sukupolvet näyttivät melko tietämättömiltä Jumalan tuntemisen suhteen.

Huh, opettaako tuo sitä miten suuri vastuu meillä on siitä että opetamme Sanaa nuorille????

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #58 : 15.07.18 - klo:18:56 »
Vanha käännös sanoo:

27 Ja Gideon valmisti niistä kasukan, jonka hän sijoitti kaupunkiinsa Ofraan, ja koko Israel kulki haureudessa siellä sen jäljessä. Ja se tuli ansaksi Gideonille ja hänen perheellensä

1992-käännös:

27 Kullasta Gideon teki efodi-kasukan kotikaupunkinsa Ofran jumalankuvaa varten. Israelilaiset kävivät palvomassa sitä ja luopuivat Herrasta. Näin kultainen kasukka koitui lankeemukseksi Gideonille ja hänen suvulleen


Mielestäni tuossa on merkittävä ero. Uudempi käännös sanoo, että kasukka tehtiin epäjumalalle. Vanhempi antaa ymmärtää, että kasukka tehtiin ja laitettiin näytteille ja siitä itsestään tuli palvonnan kohde.


Kun Mooses oli Hoorebilla keskustelemassa Jumalan kanssa, Aaron teki kultaisen vasikan ja sitä alettiin palvoa. Vasikka tehtiin korvarenkaista.
Korvilla kuullaan. Israelilaiset alkoivat kuunnella epäjumalia.

Kun Israel jakautui Salomon jälkeen, kymmenen pohjoisen sukukunnan aluetta alettiin sanomaan Israeliksi ja eteläistä aluetta Juudaksi. Temppeli jäi Juudan alueelle.
Poliittisista syistä, mutta tietenkin johtuen myös luopumuksesta, Israelin ensimmäinen kuningas Jerobeam teetti kaksi kultaista vasikkaa. Toinen asetettiin Beeteliin (suomeksi Jumalan talo), toinen Daaniin.

Siinä yhteydessä sanotaan
"Ja tämä koitui synniksi. Ja kansa kulki sen toisen kuvan luo Daaniin saakka"

Miksi nimenomaan toisen kuvan luo?


Kun Aaron erinäisten vaiheiden asetettiin palvelemaan Ilmestysmajassa ylimmäisen pappina, Jeesuksen esikuvana, hänelle teetettiin kasukka. Tuo kasukka oli tietynlainen kertoen esikuvallisesti montaa asiaa. En mene siihen nyt tarkemmin.

Gideon teetti myös kasukan. Se oli inhimillisesti katsoen varmaan aika hieno, koska se oli tehty kullasta, toisin kuin ylimmäisen papin asu.
Gideonin teettämä kasukka tehtiin midianilaisten/ismaelilaisten kultaisista nenärenkaista.
Israelin keskelle tuotiin jumaloitavaksi jotain pakanakansoilta otettua.

Myöhemmin Tuomarien kirjassa kerrotaan, että daanilaiset kaappasivat Miikan talosta kalliin epäjumalan kuvan ja erään toisen kasukan sekä leeviläisen papikseen. He asettuivat paikkakunnalle, jonka nimi oli Lais nimeten sen uudelleen. Tuo paikka oli kuninkaiden aikana tunnettu Daan.


Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tuomarien kirja
« Vastaus #59 : 15.07.18 - klo:18:58 »
Miikan talossa ollut jumala oli Miikan itsensä tekemä. He käyttivät sen päällystämiseen hopeakolikoita jotka Miika oli aiemmin varastanut äidiltään. Miika antoi ne takaisin äidilleen ja siitä ilahtuneena äiskä halusi että tehdään siitä jumala.

Tuom. 17:1