Kirjoittaja Aihe: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista  (Luettu 3161 kertaa)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #45 : 10.07.20 - klo:16:14 »
Jatkukoon keskustelu Sartolan opetuksista, mutta sujautan pienen kommentin väliin.

Eilen juuri tätä ketjua lukiessani mietin hieman samansuuntaisia asioita kuin Taisto tuossa edellä. Minua ei häiritse ollenkaan se, että näistä lopun aikojen asioista keskustellaan ja hyvässä hengessä väitelläänkin. Monien itseäni tunnollisempien Raamattua tutkivien "berealaisten" ajatukset suorastaan rakentavat tai vähintäänkin laittavat pohdiskelemaan omia pinttyneitä aivoituksia.

Tunnustan tässä samalla sen, että oma lähestyminen eskatologisiin asioihin on nykyisin varsin pelkistettyä mallia (johtuen varmaankin varsin pelkistetyistä kyvyistäni). Yritän pitää mielessä sen, että Jeesus tulee takaisin. Sen kautta tiirailen maailman tapahtumia, ihmisten opetuksia ja omaa elämääni. Jos se asia ei ole jonkun lopun ajoista opettavan sanoman ytimessä, niin todennäköisesti en jaksa kamalan kauan kuunnella.

Se ei riitä minulle, että sivulauseessa kyllästyneesti mainitaan Jeesuksen tietysti palaavan ja sitten jatketaan millintarkkaa opetusta muista lopun ajan tulevista tapahtumista. Samoin kuin minulle ei riitä se, että evankeliumi - sana rististä - vilautetaan nopeasti, että päästään perustelemaan vakuuttavasti muut opilliset näkemykset.

Nuo asiat eivät mielestäni ole opin ja opetuksen alkeita (Jeesuksen ristin työ ja Jeesuksen palaaminen) vaan aina tärkeitä ytimiä. Liian usein ne kuitenkin lähes ohitetaan tylsinä itsestäänselvyyksinä, koska on niin kiire päästä paasaamaan mieltä kiihottavimmista asioista.

Ymmärrys ei siis ole pahasta, mutta olkoon mielessä kuitenkin se, että tapahtui mitä tapahtui, niin Jeesus palaa.

Olen ollut samoilla linjoilla, mutta vuosi sitten aloin tiedostaa, että ajatteluni johti siihen, että vältän Ilmestyskirjan lukemista. Tulin Suomeen ja menin Ryttylän 3 päivän Ilmestyskirja -kurssille. Se antoi hyvän lähtölaukauksen kirjan lukemiselle. Sitten olen pariin kertaan itse käynyt sen läpi ja täällä myös aloin käymään seurakunnan raamattupiirissä, koska sielläkin käsiteltiin Ilmestyskirjaa. Melko paljon samalla tavalla kuin Kansanlähetyksessä.

Nyt panemian aikana luin sen taas itse, ja se oli hyvin rikastuttava kokemus.
« Viimeksi muokattu: 10.07.20 - klo:19:50 kirjoittanut sandia »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #46 : 10.07.20 - klo:19:57 »
Sitten jotain kautta satuin törmäämään Sartolan videoon ja kurkkasin sitä. Ajattelin, että onko hieno jos noin yksityiskohtaisesti tietää mitä tapahtuu. ??? Mutta koska asia ei ole avautunut sydämelleni Raamatusta, jätän sen omaan arvoonsa.
« Viimeksi muokattu: 10.07.20 - klo:20:02 kirjoittanut sandia »

Poissa TJ

  • Viestejä: 198
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #47 : 10.07.20 - klo:22:44 »
Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija Kari Kuula kirjoittaa Kirkko ja kaupungissa, miten
"Joillekin koronapandemia on lopun aikojen merkki ja juuri se tuo heille turvaa.

Islamiin ja kristinuskoon on kuulunut alusta asti maailmanlopun ja sitä edeltävien katastrofien odotus.

Koronan rinnakkaistautina sikiää salaliittoteorioiden epidemia. Kiinalaiset romahduttavat maailmantalouden. Avaruusolennot valmistelevat invaasiota. Uskonnolliset kuumakallet näkevät tilanteessa maailmanlopun enteen. Suomessakin on maalailtu tällaisia tulkintoja.

Niitä perustellaan Uudella testamentilla. Sen mukaan maailmanloppua edeltää lyhyt lopunaikojen jakso, jolloin hirvittävät katastrofit ravistelevat koko maailmaa. Tulee sotia ja luonnonmullistuksia. Moraali rappeutuu, talous kaatuu ja arkiset hyödykkeet loppuvat. Suuri diktaattori yhdistää kaikki kansat valtansa alle ja Antikristus kaappaa uskonnot haltuunsa. Lopulta ajaudutaan Harmageddonin maailmansotaan, jonka päätteeksi Jeesus saapuu toisen kerran ja laittaa kaikelle lopun.

Islamin uskosta löytyy samanlainen odotus Jeesuksen toista tulemusta myöten. Jeesus ei tosin palaa Jumalan Poikana, vaan Allahin taivaallisena soturina, joka tappaa antikristuksen eli Dajjalin.

LOPUNAIKOJEN USKO TARJOAA MYÖS MORAALISTA JÄRJESTYSTÄ EPÄOIKEUDENMUKAISELTA NÄYTTÄVIIN TAPAHTUMIIN.

Lopunaikojen idea on virrannut kristinuskossa sivu-uomana alusta alkaen, kunnes 1900-luvun lopussa eräät liikkeet alkoivat soittaa tuomion pasuunoita päätyökseen. Syntyi tieteisfiktion, poliittisen pamfletoinnin ja salaliittoteorioiden pohjalta nouseva herätysjulistus. Sen mukaan raamatulliset lopunajan ennustukset ovat alkaneet toteutua maailmanpolitiikan käänteissä.

Tällaisten tulkintojen harrastajat saavat nyt uutta virtaa koronapandemiasta. Se on maailmanlopun merkki, Ilmestyskirjan neljäs tuhon hevonen, joka tappaa sodalla ja kulkutaudeilla neljänneksen maailman ihmisistä.

Kekseliäimmät selittäjät löytävät jopa viittauksen koronaviruksiin Ilmestyskirjan kruunupäisistä pedoista. Korona kun tarkoittaa kruunua.

Lähtölaskenta on siis alkanut. Muutkin lopun merkit ovat näkyvissä.

Miksi jotkut vakavissaan uskovat tällaiseen? Koska se tuo turvaa hallitsemattomalta näyttävään tilanteeseen. Emme olekaan kaaoksessa, vaan Jumala ohjaa kaikkea. Hänen ennalta määräämänsä suunnitelma on nyt toteutumassa yksityiskohtiaan myöten.

Lopunaikojen usko tarjoaa myös moraalista järjestystä epäoikeudenmukaiselta näyttäviin tapahtumiin. Koronavitsaus on rangaistusta ihmisten synneistä tai epäuskosta.

Onneksi vaikea tilanne ei kestä ikuisesti. Lopunajoilla on loppu. Mitä huonompia uutisia kuullaan, sitä lähempänä vapautuksen päivää ollaan.

Erityisen terapeuttista on kokemus omasta erityisasemasta. Toisin kuin muut, me valitut tajuamme, mitä nyt on tapahtumassa. Ja mikä parasta, meille käy lopussa hyvin. Vieläpä helposti ja nopeasti. Loppu kun tulee minä hetkenä hyvänsä.

Aivan harmitonta ei tällainen lopunaikojen maalailu ole. Se ruokkii erilaisia denialismeja, sitä että kielletään epämiellyttävät totuudet. Koronat ja ilmasto-ongelmat on ennustettu jo Raamatussa, joten turha estää niitä. Valmistaudutaan vain Harmageddoniin."

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kuula-joillekin-koronapandemia-on-lopunaikojen-merkki-ja-juuri-se-tuo-heille-turvaa#334bef07



Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #48 : 11.07.20 - klo:14:02 »
Mielestäni kyllä tilastollisesti katsoen yleisempi on illuusio, että olemme niin tieteellisesti ja teknologisesti kehittyneitä, että luonto ja luonnonvoimat ovat hallittavissamme. Ajatus "Luoja yhä hallitsee" vs. "ihminen on saavuttanut luonnon hallinnan"... ??? Itse veikkaan edellistä

Mutta ymmärrän mitä tarkoitat että jos osaamme selittää tulevat ja tiedämme mitä tapahtuu, niin se antaa hallittavuuden tunnetta. Se on siis toisenlainen tapa yrittää luoda inhimillistä illuusiota hallittavuudesta.
« Viimeksi muokattu: 11.07.20 - klo:14:16 kirjoittanut sandia »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #49 : 11.07.20 - klo:14:24 »
Edellä oleva Kari Kuulan teksti on aivan kuin kristinuskon vastustajan laatima.
Onkohan Kuula luopunut raamatullisesta uskosta?
Hän käsittelee Raamatussa kuvattuja lopunaikojen tapahtumia
aivan kuin keksittyjä tarinoita, jotka tuovat niihin uskoville
lapsellisille ihmisille psykologista lohtua ja moraalista apua.

Hän naureskelee Jeesuksen toisen tulemisen olevan rinnastettavissa Koraanissa kerrottuun Allahin taivaallisen soturin saapumiseen.
Hän ivailee lopunaikoihin liittyvän herätysjulistuksen olevan
"kristinuskon sivu-uoma, joka nousee tieteisfiktion, poliittisen pamfletoinnin ja salaliittoteorioiden pohjalta".

Jaahah, nyt googlasin tätä Kuulaa ja hänen näkemyksensä onkin "ymmärrettävä",
koska hän kertoo menettäneensä uskonsa Jumalaan:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kuula-menetin-uskoni-teologiaa-opiskellessa

Poissa xyz

  • Viestejä: 220
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #50 : 11.07.20 - klo:15:07 »
Jaahah, nyt googlasin tätä Kuulaa ja hänen näkemyksensä onkin "ymmärrettävä",
koska hän kertoo menettäneensä uskonsa Jumalaan:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kuula-menetin-uskoni-teologiaa-opiskellessa

Tuon artikkelin loppupuolella hän kertoo alkaneensa uudestaan uskoa Jumalaan.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #51 : 11.07.20 - klo:15:11 »
Kuulan uusi löytö, uskon kadottamisen jälkeen:

"Pala palalta huomasin todellisuutta kapeuttaneen perspektiiviharhani. Tietenkin tämänpuoleisia katsova tiede saa pelkästään tämänpuoleisia tuloksia. Tietenkin ihmisten uskomusten tutkimus löytää vain ihmisten uskomuksia.

Mutta se ei ole koko totuus uskonnon olemuksesta. Takana on myös Hän jota kristikunta kutsuu Isäksi, Pojaksi ja Hengeksi. Epäuskoni ei johdu siitä miten asiat oikeasti ovat, vaan siitä linssistä, jonka läpi olin katsellut maailmaa.

Tämän oivalluksen kautta jumalausko palasi vähitellen ajatteluuni. Kiinnostukseni teologiaan löysi sielun ja suunnan. En tutki vain eri aikakausien ajattelua, vaan selvitän samalla itselleni, minkälaiseen Jumalaan minä uskon. Sillä Jumala on."

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #52 : 11.07.20 - klo:15:28 »
Hyvä että Kuula on löytämässä uskon.
Kirjoittaessaan edellä olevan artikkelin lopunaikoihin uskovista ihmisistä
hän ei ilmeisesti ollut vielä löytänyt ainakaan Raamattua.

Poissa TJ

  • Viestejä: 198
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #53 : 11.07.20 - klo:19:21 »
Jatkukoon keskustelu Sartolan opetuksista, mutta sujautan pienen kommentin väliin.

Eilen juuri tätä ketjua lukiessani mietin hieman samansuuntaisia asioita kuin Taisto tuossa edellä. Minua ei häiritse ollenkaan se, että näistä lopun aikojen asioista keskustellaan ja hyvässä hengessä väitelläänkin. Monien itseäni tunnollisempien Raamattua tutkivien "berealaisten" ajatukset suorastaan rakentavat tai vähintäänkin laittavat pohdiskelemaan omia pinttyneitä aivoituksia.

Tunnustan tässä samalla sen, että oma lähestyminen eskatologisiin asioihin on nykyisin varsin pelkistettyä mallia (johtuen varmaankin varsin pelkistetyistä kyvyistäni). Yritän pitää mielessä sen, että Jeesus tulee takaisin. Sen kautta tiirailen maailman tapahtumia, ihmisten opetuksia ja omaa elämääni. Jos se asia ei ole jonkun lopun ajoista opettavan sanoman ytimessä, niin todennäköisesti en jaksa kamalan kauan kuunnella.

Se ei riitä minulle, että sivulauseessa kyllästyneesti mainitaan Jeesuksen tietysti palaavan ja sitten jatketaan millintarkkaa opetusta muista lopun ajan tulevista tapahtumista. Samoin kuin minulle ei riitä se, että evankeliumi - sana rististä - vilautetaan nopeasti, että päästään perustelemaan vakuuttavasti muut opilliset näkemykset.

Nuo asiat eivät mielestäni ole opin ja opetuksen alkeita (Jeesuksen ristin työ ja Jeesuksen palaaminen) vaan aina tärkeitä ytimiä. Liian usein ne kuitenkin lähes ohitetaan tylsinä itsestäänselvyyksinä, koska on niin kiire päästä paasaamaan mieltä kiihottavimmista asioista.

Ymmärrys ei siis ole pahasta, mutta olkoon mielessä kuitenkin se, että tapahtui mitä tapahtui, niin Jeesus palaa.

Olen ollut samoilla linjoilla, mutta vuosi sitten aloin tiedostaa, että ajatteluni johti siihen, että vältän Ilmestyskirjan lukemista. Tulin Suomeen ja menin Ryttylän 3 päivän Ilmestyskirja -kurssille. Se antoi hyvän lähtölaukauksen kirjan lukemiselle. Sitten olen pariin kertaan itse käynyt sen läpi ja täällä myös aloin käymään seurakunnan raamattupiirissä, koska sielläkin käsiteltiin Ilmestyskirjaa. Melko paljon samalla tavalla kuin Kansanlähetyksessä.

Nyt panemian aikana luin sen taas itse, ja se oli hyvin rikastuttava kokemus.
Ilmestyskirja ei tähtää uteliaisuutemme tyydyttämiseen vaan lohduttaa kristittyjä maailman mielettömyyden keskellä. "Luther oppi vanhalla iällään arvostamaan Johanneksen Ilmestystä, koska hän löysi siitä Jumalan kirkon historian, seurakunnan, jota Herra Jeesus itse pitää halki vuosituhansien puhtaan evankeliumin sanan varassa pystyssä kaikista harhaopeista, lahkoista, vainoista, synneistä, Antikristuksesta ja Perkeleestä huolimatta."

https://concordia.fi/second/2018/12/07/lutherin-esipuhe-pyhan-johanneksen-ilmestykseen-vuodelta-1545/

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #54 : 12.07.20 - klo:17:46 »
Jaahah, nyt googlasin tätä Kuulaa ja hänen näkemyksensä onkin "ymmärrettävä",
koska hän kertoo menettäneensä uskonsa Jumalaan:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kuula-menetin-uskoni-teologiaa-opiskellessa

Tuon artikkelin loppupuolella hän kertoo alkaneensa uudestaan uskoa Jumalaan.

Hyvä huomio. Hyvä aina lukea koko kirjoitus eikä vain osa.

Mutta hänen kertomansa tieteen arvosta kuulostaa niin naivilta. Mutta hyvä kuvaus tieteen yli-ihannoinnista. Mutta hän oli sitten itsekin hoksannut tuon. Minäkään en ollut lukenut artikkelia niin huolellisesti, joten tuo tärkeä päätelmä jäi minultakin huomaamatta.

Tulee mieleen mun entisen työkaverin, mentorin neuvo kirjoittaessani kirjeitä oikeuteen tuomarille. Laita tärkein heti alkuun!  8) Ei tuomari kuitenkaan koko raporttia lue.
« Viimeksi muokattu: 12.07.20 - klo:17:52 kirjoittanut sandia »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä mieltä Pekka Sartolan opetuksista
« Vastaus #55 : 12.07.20 - klo:18:03 »
Jatkukoon keskustelu Sartolan opetuksista, mutta sujautan pienen kommentin väliin.

Eilen juuri tätä ketjua lukiessani mietin hieman samansuuntaisia asioita kuin Taisto tuossa edellä. Minua ei häiritse ollenkaan se, että näistä lopun aikojen asioista keskustellaan ja hyvässä hengessä väitelläänkin. Monien itseäni tunnollisempien Raamattua tutkivien "berealaisten" ajatukset suorastaan rakentavat tai vähintäänkin laittavat pohdiskelemaan omia pinttyneitä aivoituksia.

Tunnustan tässä samalla sen, että oma lähestyminen eskatologisiin asioihin on nykyisin varsin pelkistettyä mallia (johtuen varmaankin varsin pelkistetyistä kyvyistäni). Yritän pitää mielessä sen, että Jeesus tulee takaisin. Sen kautta tiirailen maailman tapahtumia, ihmisten opetuksia ja omaa elämääni. Jos se asia ei ole jonkun lopun ajoista opettavan sanoman ytimessä, niin todennäköisesti en jaksa kamalan kauan kuunnella.

Se ei riitä minulle, että sivulauseessa kyllästyneesti mainitaan Jeesuksen tietysti palaavan ja sitten jatketaan millintarkkaa opetusta muista lopun ajan tulevista tapahtumista. Samoin kuin minulle ei riitä se, että evankeliumi - sana rististä - vilautetaan nopeasti, että päästään perustelemaan vakuuttavasti muut opilliset näkemykset.

Nuo asiat eivät mielestäni ole opin ja opetuksen alkeita (Jeesuksen ristin työ ja Jeesuksen palaaminen) vaan aina tärkeitä ytimiä. Liian usein ne kuitenkin lähes ohitetaan tylsinä itsestäänselvyyksinä, koska on niin kiire päästä paasaamaan mieltä kiihottavimmista asioista.

Ymmärrys ei siis ole pahasta, mutta olkoon mielessä kuitenkin se, että tapahtui mitä tapahtui, niin Jeesus palaa.

Olen ollut samoilla linjoilla, mutta vuosi sitten aloin tiedostaa, että ajatteluni johti siihen, että vältän Ilmestyskirjan lukemista. Tulin Suomeen ja menin Ryttylän 3 päivän Ilmestyskirja -kurssille. Se antoi hyvän lähtölaukauksen kirjan lukemiselle. Sitten olen pariin kertaan itse käynyt sen läpi ja täällä myös aloin käymään seurakunnan raamattupiirissä, koska sielläkin käsiteltiin Ilmestyskirjaa. Melko paljon samalla tavalla kuin Kansanlähetyksessä.

Nyt panemian aikana luin sen taas itse, ja se oli hyvin rikastuttava kokemus.
Ilmestyskirja ei tähtää uteliaisuutemme tyydyttämiseen vaan lohduttaa kristittyjä maailman mielettömyyden keskellä. "Luther oppi vanhalla iällään arvostamaan Johanneksen Ilmestystä, koska hän löysi siitä Jumalan kirkon historian, seurakunnan, jota Herra Jeesus itse pitää halki vuosituhansien puhtaan evankeliumin sanan varassa pystyssä kaikista harhaopeista, lahkoista, vainoista, synneistä, Antikristuksesta ja Perkeleestä huolimatta."

https://concordia.fi/second/2018/12/07/lutherin-esipuhe-pyhan-johanneksen-ilmestykseen-vuodelta-1545/

Tosi hyvä palaute. Tuskin Jumala todellakaan antoi ilmestyskirjaa sen takia että toiset kehittää juttuja miten oikeesti tulee käymään ja riitelee sitten teorioistaan. Mutta Hän ANTOI sen meille, koska tarvitsemme Hänen sanaansa.