Koin vuosikymmeniä alemmuutta ja syyllisyyttä,
kun en lukenut riittävän ahkerasti hengellisiä kirjoja.
Ajattelin jopa, että uskossa olemiseni laatu on heikompi ko. kirjallisuuta
paljon lukeviin verrattuna.
Oletin, että pelkkä Raamatun lukeminen on jotenkin aneemista uskoa,
josta puuttuu hienojen teosten kirjoittajien antama lisäpotku.
Vähitellen olen vapautunut tässä asiassa,
ja välillä luen jotakin ja välillä en lue.
Aina kun luen jotakin hengellistä kirjaa, näen tekstin sen kirjoittajan
yrityksenä selittää Jumalaa ja uskonelämää vain omista lähtökohdistaan käsin
ja omien rajojensa sisällä.
Kyse on yhden yksilön hapuilusta koettaessaan kuvata sitä Totuutta,
joka kuitenkin on kokonaan löydettävissä Raamatusta.
Jos joku selittää tekstissään jotakin hengellistä asiaa,
joka on minulle epäselvä tai vaikealta tuntuva,
saatan joskus harvoin saada ahaa-elämyksen,
mutta useimmiten suhtaudun selostukseen epäluuloisesti.
Jos kirjoittaja kuuluu johonkin tunnettuun herätysliikkeeseen, suuntaukseen,
kirkkokuntaan tms. järjestelmään, hän on omaksumiensa oppien sanansaattaja.
Jos opit ovat raamatullisia, ei tietysti ole ongelmaa.
Mutta aika usein on havaittavissa tietoista oman ryhmittymän
oppirakennelman pönkittämistä.
Syynä voi olla esim. kirjan kustantaja,
joka edellyttää tietynlaista näkökulmaa.
Siksi en kaipaa kenenkään kirjailijan erityisopillista selostusta esim.kasteesta,
sakramenteista, naisopettajuudesta tai muista näennäisesti
moniselitteisistä Raamatun aiheista.
Nämä asiat ovat auenneet minulle vähitellen lukiessani Raamattua rukoillen.
On myös mahdollista lukea erilaisia näkökulmia edustavia kirjoja ja
pysyä ns. suvaitsevaisena.
Ei kuitenkaan ole terveellistä antautua kaikenlaisten opintuulten
heiteltäväksi.
Jumalan Sanassa on aina pysyvä ja varma perustus,
joka ei vaihtele ihmismielipiteiden eikä aikojen mukana.