Ruukku-sana liittyy raamatulliseen näkemykseen ihmisestä olentona, joka on luotu ja jota voidaan Jumalan prosessissa muokata. Luin myös puolisen vuotta sitten kirjan, jossa pohdittiin saviastioiden tekijöiden työnkulkua ja ihmisen olemusta ja hengellistä muokkautumista (Risto Siltala: Savesta astiaksi; koko kirja luettavissa osoitteessa
http://www.kirjasilta.net/santala/savesta/savesta.html). Täytyy myöntää, että lukemisesta huolimatta mitään kovin selkeitä muistikuvia kirjasta ei jäänyt.
Seuraavassa hieman pohdintaa aiheeseen liittyen.
Metaforana tämä kuitenkin on hyvä suhteessa ihmiseen: ruukku on Jumalan tarkoituksella tekemä ja muokkaama, jotakin tarkoitusta varten tehty. Kaikki ei siis ole sattumaa tai vain evoluution oikkua, etenkin uskovien vaelluksen tapauksessa. Toinen samantyylinen sana on astia tai saviastia, joka on käytössä Raamatussa pikaisen haun perusteella useasti.
Toki sattumalla ja evoluutiolla voi olla osansa elämässä, mutta näkemykseni mukaan tämä langennut, epätäydellinen ja kirottu maailmankaikkeus tai planeetta on myös suunniteltu – ihminen samoin. Tosin voi olla että ”Jumala luo evoluution kautta ja välityksellä” tai miksei Jumalalla voisi olla erityisiä luovia kausia (kuten kambrikauden lajiräjähdys). Hengellisesti kaikki voi olla monimutkaisempaa kuin voisi kuvitella, Jumalallahan on kaikki valta ja vapaus toimia miten parhaaksi näkee, eikä fysikaalisesti voida päätellä, mikä on esimerkiksi Jumalan hengellistä johdatusta, sattumaa tai vapaata tahtoa.
Kaikki on kuitenkin luomakuntaa ja luotua todellisuutta, jonkun kommentti ”elämme ihmeessä” kuvaa tätä hyvin. Vaikka luonnollisen ja yliluonnollisen erottaminen on joskus hyödyllistä, etenkin tieteellisestä maailmankuvasta hengelliseen siirtyessä, niin periaatteessa voisi ehkä sanoa, että kaikki on samaan aikaan ”hengellistä” ja ”materiaalista”. Yliluonnollinen on luonnollista ja toisinpäin, vaikka toisia todellisuuksia on myös luotu; tässä rajatussa ja tieteelle näkyvässä aika-avaruuskuplassa ei ole kaikki. Selkeät ja tieteellisesti täysin selittämättömät ihmeet, kuten Jeesuksen parannusteot, ovat myös mahdollisia.
Jeesus Kristus (nasaretilainen) oli tietty messiaaninen mieshenkilö tietyssä suvussa ja tiettynä aikana parisen tuhatta vuotta sitten. Hän ei siis ole joku muu ihminen (itsestään selvästi), vaan nimenomaan se joka hän oli (”ruukkuna” eli lihassa)/on yhä edelleen ja tulevaisuudessa (hengellisessä mielessä). Toki hän on myös myös Jumala, joka erottaa hänet muista luoduista ihmisistä, siis Jumala ja ihminen.
Ihan samalla tavalla hän on myös yksilö ja persoona (Luoja) kuin kaikki muutkin ihmiset ovat erilaisia luotuja "ruukkuja", jotka ovat yksilöitä ja erillisiä toisistaan. Heitä ei siis voi vaihtaa keskenään, vaan kunnioittaa erillisinä luotuina olentoina. Joilla on aikansa, paikkansa, ominaisuutensa ja elämänhistoriansa. Jeesus taas on aivan erilainen yhdistelmä pyhää Jumalaa ja ihmistä (ruukkua) kuin muut ihmiset. Synnittömiä ruukkuja tai Jumalan poikia ei ole muita.
Vuorovaikutussuhteita on todellisuudessa monenlaisia, eivätkä kaikki niistä ole ”materiaalista kausaliteettia”, jossa atomit käyttäytyvät kuin pingispallot ja domino-palikat. Luin joskus ennen uskoontuloani Kari Enqvistin kirjaa, jossa sanottiin että kvanttifysikaalisesti kaikki on mahdollista, vain epätodennäköisempää; tieteellinen maailmanselitys ei siis itsessäänkään poissulje hengellisiä vaikutuksia maailmassa. Ja kristillisessä mielessä Jumala ylläpitää maailmaa; tämä maailma tai maailmankaikkeus loppuisi heti, jos Jumala sen lopettaisi. Samoin Jumalalla on kaikki oikeus puuttua maailmaan tai vastata esimerkiksi rukouksiin. Kyseessä on viime kädessä ”Jumalan show”, joskin muilla hengillä on täällä myös oletusarvoisesti paljon valtaa.
Ihmisen ruukkumaisuus liittyy myös biologiaan, genetiikkaan ja vaikkapa vanhaan kiinnostukseeni evoluutiopsykologiaan. Aivot ovat osa materiaalista ihmistä, jota ihmisen henki, sielu tai tietoisuus liikuttaa (auto ja sen kuljettaja -analogia). Jossakin määrin tuntuu siltä, että asiat ja prosessit ovat osa aivojen automaatiota, mutta tietoisuus voi silti tehdä omia päätöksiään ja johdattaa ruukkua kohti uusia toimia ja paikkoja tai joskus sanoa ”ei!”. Samoin rukouksella ja Jumalan johdatuksella voi olla osansa.
Täytyy tunnustaa, että minulla ei erinäisten tekstien lukemisenkaan jälkeen ole oikein selviä mielikuvia siitä, miten ihmisen henki, sielu ja liha liittyvät toisiinsa tai miten niitä eritellä tarkemmin – tosin ehkä tämä ei ole tarpeenkaan. Ihmisruukku on monipuolinen kokonaisuus.
Uskon silti, että erilaiset henget voivat myös vaikuttaa ”ihmisen ruukussa”, olkoon tämä sitten Jumalan Pyhä Henki tai jotkin muut henget. Sanoisin että henkien kanavointi tai vaikka meediona toimiminen (tietäjähenki, ennustaminen) on mahdollista, joskaan ei kristillisestä mielestä mitenkään suositeltavaa tai toivottavaa. Mielenkiintoisesti (tai kammottavasti) ihmisen kasvot ja olemus voivat muuttua kanavoidun hengen mukaisesti; muistan nähneeni kuin synkän verhon ja negatiivisten kasvonpiirteiden ja olemuksen ja äänen laskeutuneen yhden kanavoijan päälle. Ruukku voi siis olla hengellisessä mielessä ”yläpuolisten” tai ”alapuolisten” vaikutteiden kohteena ja kanavana; kaikki ei siis aina ole vain ihmisestä (ruukusta itsestään). Ruukku voi tietää ”mahdottomia asioita” hengellisiä kanavia pitkin. Jos omassa ruukussani näkyy mitään hyvää, niin se on varmasti Jumalan hengen vaikutusta. Ruukun lihallinen puoli on usein varsin synkkää ja itsekkyyteen taipuvaista, ja sitä vastaan taistelu on jatkuvaa.
Tällainen keski-ikäinen ruukku on jo elänyt jonkin aikaa ja ottanut myös ”osumaa” ja kokenut kaikenlaista, hyvää ja huonoa. Elämä jättää jälkensä, eikä valitettavasti kaikista huonoistakaan vaikutteista pääse helposti eroon. Joitakin piirteitä ja ruukun ominaisuuksia toivoisi voivansa helposti muokata paremmiksi, ja Jumalan armo voi kasvattaa. Joskus kaipaa on/off-kytkintä, josta saisi joitakin kohtia pois päältä: elämä helpottuisi huomattavasti. Mutta ihminen on mikä on (täysi uudellenohjelmointi ei ole mahdollista), ja siihen vaillinaiseen ja rikkinäiseenkin ruukkumaisuuteen on pakko tottua. Itseään voi kontrolloida johonkin rajaan asti, joissakin tilanteissa, mutta onneksi huonoja tilanteita saa myös vältettyä (tosin liiallinen välttelykin on liikaa). Yksi paradoksaalinen tilanne on se, että joskus jonkin hampaat irvessä vastustaminen vain lisää tätä käyttäytymistä tai ajattelua (
what you resist persists).
Jumalan pelastamana ruukkuna eli Pyhä Hengen temppelinä eläminen epätäydellisessä maailmassa ja oman synnin keskellä ei aina ole suoraviivaista, selkeää tai yksinkertaista. Raamatun perussisällössä on valtavasti oppimista ja sisäistämistä, saati sitten kaikessa muussa, mitä ihmiskunta on maailmasta oppinut. Muiden ruukkujen kanssa voi silti yrittää tulla toimeen ja yrittää rakastaa – tai ainakin kunnioittaa, kuten toisaalla todettiin. Ruukkujen väliset suhteetkin ovat tärkeitä. Jumala on kaikkien ruukkujen luoja, erilaisuutta ja inhimillisyyttä on luotu runsain mitoin monelle mantereelle. Kaikilla on tarinansa kerrottavana, ja ihmisiin voi yrittää oppia suhtautumaan esimerkiksi lempeämmin, rakentavammin ja totuudellisemmin. Evankeliumi ja kirkkoon kuuluminen yhdistää joitakin ruukkuja, toiset ovat vielä toistaiseksi armon sanoman ulkopuolella.
