Kirjoittaja Aihe: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?  (Luettu 10748 kertaa)

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #45 : 28.05.19 - klo:12:29 »
Lainaus
En kirjoitellutkaan raamatullisista perustotuuksista, vaan lähinnä siitä, että kokemusteni mukaan aika moni uskova toivoisi voivansa välittää toisille enemmän Hengen hedelmiä kuin mikä on käytännön tilanne.

Mutta ei kai Raamatun perustotuudet ole jotain irrallista teoriaa. Ainakin minä näen Raamatun 100%:sti käytännön kirjana, enkä löydä sieltä yhtäkään perustotuutta jolla ei olisi mullistavaa ja voimallista käytännön vaikutusta konkreettiseen elämään.

En voi sille mitään, että minusta sinun ajattelusta huokuu ihmistekoinen yrittäminen ja ponnistelu. Ja tuntuu että emme siksi oikein kohtaa tässä keskustelussa. Mutta kiitos ajastasi ja paljon siunausta sinulle, on valtavaa että haluat etsiä Jumalaa ja elää Hänen armonsa kunniaksi. Kaikkea hyvää elämääsi.
Ilmeisesti et halua, että enää kirjoittelen,
koska jätit tuollaiset jäähyväistoivotukset.

Rohkenen silti vielä jatkaa.

Jeesus kutsui itseään maan päällä eläessääm Ihmisen pojaksi.
Vaikka Hän oli ja on Jumala, Hänet lähetettiin ihmisten joukkoon myös ihmisenä,
jotta voisi ymmärtää ihmiselämää.
Jotkuthan ajattelevat, että näin tapahtui vain, jotta Jeesus olisi helpommin kohdannut aikansa juutalaisia ja pakanoita, siis ihmisiä, joista sitten Herran vastaanotettuaan tuli hengellisiä olentoja.

Jeesus kuitenkin itse kutsui apostolikseen mm. Paavalin, joka kirjoittaa aivan päinvastaista kokemuksestaan ihmisyydestä:

"Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia."
(Room. 7: 21-25)

Tässäkin Paavali korostaa, että pelastumisen ehtona on riippuminen kiinni Jeesuksen sovitustyössä.
Ihmisestä ei tule täydellistä eikä ainakaan synnitöntä, koska hän on vangittu synnin lakiin.
Paaavali sanookin itseään viimeisessä jakeessa "tämmöiseksi", siis syntiseksi ja samalla  armahdetuksi.

Siksi mielestäni on omituista, kun kirjoitat, että on "ihmistekoisuutta" myöntää olevansa pyhityksen tiellä hyvin keskenkasvuinen.



Poissa Lemmikki

  • Viestejä: 364
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #46 : 28.05.19 - klo:18:44 »
Rakkaat älkää riidelkö.

Itse olen ruvennut ajattelemaan ettei toiset voi koskaan ymmärtää sellaista ihmistä joka on pienenä rikottu.
Siksi on turha riidellä siitä ettei ymmärrä sanojakaan samalla tavalla.

Kun lapsen aivot kehittyy sitä mukaa kun se kasvaa ja kohtaa asioita ympärillään niin niiden tapahtumien jälki jää aivojen ytimeen. Jos se on koettu esim alle vuoden iässä niin se voi olla pelkkää pahaa oloa eikä sitä osaa nimetä koska siihen aikaan ei osannut sanojakaan. Siihen aikaan oppii ytimen ihmissuhteistakin. JOs ei ole suhteita silloin niin niitä ei pidä aivojen ytimssa ehkä koskaan normaaleina tai elämään kuuluvina että olisi jotain ihmissuhteita.

Tällaisia voi monet pitää turhina juttuina jos on kyse jostain keski-iän ylittäneestä henkilöstä mutta samat aivot sillä on kuin oli alle vuoden vanhana. Siis tähän ketjuun asia liittyy mielestäni siten että jos ei osaa osoittaa rakkautta toista kohtaan niin se ei välttämättä johdu Hengen puutteesta. Toista kohtaan voi kokea sitä tunnetasolla mutta ei yhtään ymmärrä kuinka sitä osoittaa tai tehdä "rakkauden tekoja".

Tässä yhteydessä tulee parin vuoden takainen "hyvä teko" mieleen.
Vanhus oli astumassa ulos linja-autosta ja hänellä oli raskaan näköinen vetokärry ja liikkuin vaikeasti. Luulin voivani auttaa hänen kassin alas bussista mutta hän melkein parkaisi ettei saa koskea. Luulen että hän luuli minun ryöstävän kassinsa.

Näinkin voi tilanteet mennä ettei yksinkertaisesti voi tehdä "rakkauden tekoja" koska ihmiset ei halua niitä.

Sellainen joka on kiltin näköinen kauniisti puettu kaunis ihminen varmaan saa auttaa muita koska se ei herätä pelkoa eikä epäluuloa. Näin ollen se ulkonäöltään "sopiva" voi "kantaa hedelmää" paremmin kuin se joka on jotenkin väärän näköinen.
Mutta se väärän näköinen oppii vain ettei hänen hyvät tekonsa ole tervetulleita joten ryhtyy myös luulemaan että on kaikella tapaa hedelmätön.

No, eiköhän tässä tullut tarpeeksi tarinaa. Haluaisin vain ettei me / minä niin herkästi eksyisi luulemaan että Herra on hyljännyt. Se on kaikista hirveintä ja surullisinta koko elämässä luulla sitä.   :'(
Vain Jumala ymmärtää kaiken.

Poissa Jano

  • Viestejä: 304
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #47 : 28.05.19 - klo:19:00 »
Ilmeisesti et halua, että enää kirjoittelen,
koska jätit tuollaiset jäähyväistoivotukset.

Ymmärsit täysin väärin. Tarkoitin, että minä en jatka enää keskustelua. Enhän minä toisen puolesta voi päättää, enkä haluaisi.

Siksi mielestäni on omituista, kun kirjoitat, että on "ihmistekoisuutta" myöntää olevansa pyhityksen tiellä hyvin keskenkasvuinen.

En tunnista kirjoitustani tai ajatustani tästäkään lainauksesta. Ehkä tämä on yksi syy, miksi en halua jatkaa tätä keskustelua.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #48 : 28.05.19 - klo:19:11 »
Ilmeisesti et halua, että enää kirjoittelen,
koska jätit tuollaiset jäähyväistoivotukset.

Ymmärsit täysin väärin. Tarkoitin, että minä en jatka enää keskustelua. Enhän minä toisen puolesta voi päättää, enkä haluaisi.

Siksi mielestäni on omituista, kun kirjoitat, että on "ihmistekoisuutta" myöntää olevansa pyhityksen tiellä hyvin keskenkasvuinen.

En tunnista kirjoitustani tai ajatustani tästäkään lainauksesta. Ehkä tämä on yksi syy, miksi en halua jatkaa tätä keskustelua.

Etkö muista, että kirjoitit eilen klo 21:26:
"En voi sille mitään, että minusta sinun ajattelusta huokuu ihmistekoinen yrittäminen ja ponnistelu." ?

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #49 : 28.05.19 - klo:20:01 »
Poistin tästä tekstini, koska totesin sen olevan epävalidi kontekstissaan.
« Viimeksi muokattu: 29.05.19 - klo:04:51 kirjoittanut sandia »

Poissa Jano

  • Viestejä: 304
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #50 : 28.05.19 - klo:20:12 »
Etkö muista, että kirjoitit eilen klo 21:26:
"En voi sille mitään, että minusta sinun ajattelusta huokuu ihmistekoinen yrittäminen ja ponnistelu." ?

Muistan.

Poissa Jano

  • Viestejä: 304
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #51 : 28.05.19 - klo:21:40 »
Tuntuu aika turhauttavalta kirjoittaa, kun ei tule ymmärretyksi. Ajattelin että ei hyödytä enkä halua tuhlata omaa ja muiden aikaa tähän, mutta mieleen tuli tapa jolla ehkä voisin pystyä selittämään asian niin että se paremmin täälläkin ymmärretään.

Omiin vajavaisuuksiin keskittyminen huokuu ihmistekoisuutta, sillä silloin jonkinlaisena kantavana ajatuksena on, että yritetään jotain mutta ei tavoiteta sitä.

Tämä on toki vaihe uskovan elämässä, mutta ei jatkuva tila. Yrittämisen kautta (eli lakia täyttäessään) me saamme toivottavasti kohdata sen tosiasian, että ei siihen kykene. Se taas johtaa toivottavasti meidät niinsanotusti ristin juurelle. Siellä saamme toivottavasti ymmärtää, että Jeesus on tehnyt puolestamme kaiken. Ja siihen saamme toivottavasti jättää omat yrityksemme.

Sen jälkeen meidän ei tarvitse enää yrittää, sillä omat yrityksemme ovat tulleet päätökseen ja siitä alkaa lepo Jeesuksen täytetyssä työssä. Tuosta levosta käsin Jumala vaikuttaa meissä hedelmää Pyhän Hengen kautta jonka olemme siinä saaneet.

Minun mielestäni uskovan ei kuulu miettiä tekoja ja murehtia hedelmättömyyttä. Silloin ollaan ihmistekoisen suorittamisen ja yrittämisen tiellä. Minä en milloinkaan murehdi tekojani tai keskity niitä katselemaan. Jumalan tehtävä on osoittaa, jos Hän haluaa niissä jotakin tehdä. Toisinaan saatan huomata, kun Jumala näyttää jotain asioita itsessäni tai elämässäni. Mutta se tapahtuu aina ristin kautta, jossa ilmenee samassa kuvassa ja hetkessä sekä synti, tuomio, että vapaus. Se ei ole murhesanoma, vaan ilosanoma.

Väitän siksi, että omien tekojen murehtiminen ilman samanaikaista vapauden ja ilon kokemista, ilmentää ihmistekoista yrittämistä ja suorittamista. Monella tuntuu olevan sellainen käsitys (todennäköisesti katolisuuden perintönä, kuten monet luterilaiset opit) että meidän täytyy murehtia ja voivotella ja tehdä parannusta ja piiskata itseämme X ajan ennenkuin voi kokea anteeksiannon ja vapauden. Ja jos ei tasaisin väliajoin muista voivotella omaa syntisyyttään, ei ole tarpeeksi hurskas.

Miksi meidän pitää palata aikaan ennen ristiä? Ei se ole vanhurskautta, vaan lakihenkisyyttä. Vanhurskautta on ottaa vastaan evankeliumi täydellisesti sellaisena kuin Jumala sen on valmistanut ja antanut. Ei siihen tarvitse lisätä mitään omalla yrittämisellä, kaikki on täytetty ja tietoisina siitä voimme elää joka hetki vapaudessa ja ilossa. Riippumatta siitä, mitä rikkinäinen mielemme tai tunnemaailmamme meille yrittää sanoa.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #52 : 29.05.19 - klo:04:58 »
Pyydän anteeksi että työnnän nokkani Solteron ja Janon keskusteluun, mutta olen yrittänyt sivusta ymmärtää missä ollaan menossa. Ja onhan tämä julkinen keskusteluareena.

Nyt totean, että puhutte eri asiasta. Jano puhuu siitä miten uskova saa rauhan ja ilon Jumalan edessä. Soltero puhuu rehellisyydestä sen asian suhteen, että ei lähimmäisemme aina koe olevan hengen hedelmien ympäröiminä meidän uskovienkaan lähellä.

Ja eihän siinä silloin auta ,että MINÄ koen Jumalan rakkautta. Ihmisellä on kyky tai miksi sitä sanoisi iloita Herrassa ja nauttia hänen armostaan ja sitten kääntyä ja olla jotain aivan toista ihmisten kanssa. Minusta ei olla rehellisiä jos tuota ei todeta. Eikä siinä ainakaan minun mielestäni auta se, että koen vieläkin enemmän Jumalan hyvyyttä. Joskus on oltava Jumalan rakkauden edessä armottoman rehellisiä ja sanoa, että Herra mä osaan olla ilkeä kaikesta sitä hyvästä huolimatta mitä Sinulta saan.

Siinä on pakko olla näkemykseni mukaan itselle rehellinen ja myös tiedostaa, miten minun asenteeni ja sanani ja käyttäytymiseni vaikuttaa puolestaan toisiin. Sitä kai perinteisesti sanotaan parannuksen tekemiseksi tai syntien katumukseksi.
Enkä tee sitä ensisijaisesti sitä varten että kokisin yhä enemmän Jumalan hyvyyttä vaan sitä varten että tiedostan satuttaneeni kanssaihmistä.

Tämä on vain oma näkemykseni ja siis totean että, ette ehkä puhu ihan samasta asiasta uskovan elämässä.


Poissa Jano

  • Viestejä: 304
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #53 : 29.05.19 - klo:07:09 »
Tavallaan puhutaan eri asiasta, mutta tavallaan ei. Minä puhun juuri siitä miten uskova saa rauhan ja ilon ja voi kokea Jumalan rakkauden sisimmässään jne. Mutta minä näen sen juurikin liittyvän aivan suoraan siihen, miten uskova voi ilmentää näitä asioita käytännössä. Edellinen on syy, jälkimmäinen seuraus. Edellinen on juuri, jälkimmäinen hedelmä.

Liian monella on juuri tässä kohden ajattelussa virhe, kun he erottavat nämä kahdeksi eri asiaksi. Ja silloin kun aletaan katselemaan hedelmiä omana asianaan, käy samoin kuin nykylääketieteessä pitkälti on käynyt eli koitetaan vaan lieventää oireita eikä parantaa itse sairautta.

Olen kyllä kirjoittanut myös siitä, että välttämättä aina uskovalla ei ole hedelmää. Siitä tämä keskustelu oikeastaan lähtikin, kun Soltero tarttui siihen kun kirjoitin että hedelmän puute johtuu siitä, että juuri ei ole kunnossa.


Poissa Lemmikki

  • Viestejä: 364
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #54 : 29.05.19 - klo:10:24 »
Monella tuntuu olevan sellainen käsitys (todennäköisesti katolisuuden perintönä, kuten monet luterilaiset opit) että meidän täytyy murehtia ja voivotella ja tehdä parannusta ja piiskata itseämme X ajan ennenkuin voi kokea anteeksiannon ja vapauden. Ja jos ei tasaisin väliajoin muista voivotella omaa syntisyyttään, ei ole tarpeeksi hurskas.

Miksi meidän pitää palata aikaan ennen ristiä? Ei se ole vanhurskautta, vaan lakihenkisyyttä. Vanhurskautta on ottaa vastaan evankeliumi täydellisesti sellaisena kuin Jumala sen on valmistanut ja antanut. Ei siihen tarvitse lisätä mitään omalla yrittämisellä, kaikki on täytetty ja tietoisina siitä voimme elää joka hetki vapaudessa ja ilossa. Riippumatta siitä, mitä rikkinäinen mielemme tai tunnemaailmamme meille yrittää sanoa.

Miksi seurakunnissa ei oteta huomioon tätä ahdistuksen aikaa jossa ihmiset ajetaan yksinäisyyteen ja juuri noiden ajatusten kanssa painimiseen. Kun on yksin niin ei tule päähän muuta ajatusta kuin miettiä syitä ja seurauksia.
Kun yrittää olla yhteydessä yhteiskuntaan niin ainoa mihin törmää on valhe. Valhetta uutisissa, valhetta ohjelmissa , valhetta mainoksissa, valhetta poliittisissa kekusteluohjelmissa. Siinä on aika vaikea kokea sitä armoa.

Siis olen edelleen sitä mieltä että alku syy on yksin jääminen mutta seurakunta keskittyy kaikissa saarnoissa ja rukouksissa vain katkeruuden kitkemiseen. ELi syitä ei poisteta , poistetaan vain oireet. Toki ei se ole seurakunnan syy jos se ei kykene raahaamaan köyhiä kokoukseen mutta voisi se kuitenkin yrittää keskittyä enemmän siihen rohlkaisemiseen kuin sen ikuisen katkeruuden syyttämiseen. Vaikka se katkeruus olisikin syy ettei parane niin etttehä te juopollekaan saarnaa pelkästään että lopeta se juominen vaan saarnaatte rohkaisua juuri siitä armosta. Että se katkera jostain löytäisi uskon edes siihen että EDES Jumala rakastaa vaikka kukaan ihminen vähät välittää naapuristaan.
Vain Jumala ymmärtää kaiken.

Poissa Lemmikki

  • Viestejä: 364
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #55 : 29.05.19 - klo:10:34 »
Tavallaan puhutaan eri asiasta, mutta tavallaan ei. Minä puhun juuri siitä miten uskova saa rauhan ja ilon ja voi kokea Jumalan rakkauden sisimmässään jne. Mutta minä näen sen juurikin liittyvän aivan suoraan siihen, miten uskova voi ilmentää näitä asioita käytännössä. Edellinen on syy, jälkimmäinen seuraus. Edellinen on juuri, jälkimmäinen hedelmä.

Liian monella on juuri tässä kohden ajattelussa virhe, kun he erottavat nämä kahdeksi eri asiaksi. Ja silloin kun aletaan katselemaan hedelmiä omana asianaan, käy samoin kuin nykylääketieteessä pitkälti on käynyt eli koitetaan vaan lieventää oireita eikä parantaa itse sairautta.

Olen kyllä kirjoittanut myös siitä, että välttämättä aina uskovalla ei ole hedelmää. Siitä tämä keskustelu oikeastaan lähtikin, kun Soltero tarttui siihen kun kirjoitin että hedelmän puute johtuu siitä, että juuri ei ole kunnossa.

Toivotaan että minunkin kommenttejani joku kuuntelisi ja olisin olemassa... joten jatkan.
Juuri tuo ajatus ettei juuri ehkä ole kunnossa , on se ajatus joka tulee sille katkeruudessa möyrijällekin. Juurihan tarkoittaa pelastusta eli kun katkeroituu elämän kamaluudesta niin ajautuu ajattelemaan "koska olen katkera en ehkä enää olekaan pelastunut".
Ja siihen lyö löylyä seurakunnan saarnaaja kun sanoo että kaiken pahan alku on katkeruus. ELi siitä tulee kierre. Ensin ihminen ajetaan yksinäisyyteen kun kukaan ei halua sen kanssa olla tekemisissä ja sitten syytetään katkeruudesta.

Se on juuri sitä mitä yhteiskuntakin tekee että rikosten uhri on syyllinen ja halveksittuna unohdetaan  samalla kuin some ja uutiset pursuaa myötätuntoa rikollisia ja terroristeja kohtaan. Miksi seruakunta tekee samaa kuin pahuutta palvova maailma?

Mutta ei se mitään. Katkeran täytyy vain rämpiä elämän läpi ja hyväksyä se ikuinen yksinäisyys. Mennä seurakuntaan kokemaan armoa ja sitten taas kuukaudeksi yksinäisyyteen yrittämään säilyttää se luottamus armoon.

Kiitos Jeesus, sinä et hylkää vaikka ihmisille olen tyhjän veroinen.  💕
Vain Jumala ymmärtää kaiken.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #56 : 29.05.19 - klo:15:41 »
Tuntuu aika turhauttavalta kirjoittaa, kun ei tule ymmärretyksi. Ajattelin että ei hyödytä enkä halua tuhlata omaa ja muiden aikaa tähän, mutta mieleen tuli tapa jolla ehkä voisin pystyä selittämään asian niin että se paremmin täälläkin ymmärretään.

Omiin vajavaisuuksiin keskittyminen huokuu ihmistekoisuutta, sillä silloin jonkinlaisena kantavana ajatuksena on, että yritetään jotain mutta ei tavoiteta sitä.

Tämä on toki vaihe uskovan elämässä, mutta ei jatkuva tila. Yrittämisen kautta (eli lakia täyttäessään) me saamme toivottavasti kohdata sen tosiasian, että ei siihen kykene. Se taas johtaa toivottavasti meidät niinsanotusti ristin juurelle. Siellä saamme toivottavasti ymmärtää, että Jeesus on tehnyt puolestamme kaiken. Ja siihen saamme toivottavasti jättää omat yrityksemme.

Sen jälkeen meidän ei tarvitse enää yrittää, sillä omat yrityksemme ovat tulleet päätökseen ja siitä alkaa lepo Jeesuksen täytetyssä työssä. Tuosta levosta käsin Jumala vaikuttaa meissä hedelmää Pyhän Hengen kautta jonka olemme siinä saaneet.

Minun mielestäni uskovan ei kuulu miettiä tekoja ja murehtia hedelmättömyyttä. Silloin ollaan ihmistekoisen suorittamisen ja yrittämisen tiellä. Minä en milloinkaan murehdi tekojani tai keskity niitä katselemaan. Jumalan tehtävä on osoittaa, jos Hän haluaa niissä jotakin tehdä. Toisinaan saatan huomata, kun Jumala näyttää jotain asioita itsessäni tai elämässäni. Mutta se tapahtuu aina ristin kautta, jossa ilmenee samassa kuvassa ja hetkessä sekä synti, tuomio, että vapaus. Se ei ole murhesanoma, vaan ilosanoma.

Väitän siksi, että omien tekojen murehtiminen ilman samanaikaista vapauden ja ilon kokemista, ilmentää ihmistekoista yrittämistä ja suorittamista. Monella tuntuu olevan sellainen käsitys (todennäköisesti katolisuuden perintönä, kuten monet luterilaiset opit) että meidän täytyy murehtia ja voivotella ja tehdä parannusta ja piiskata itseämme X ajan ennenkuin voi kokea anteeksiannon ja vapauden. Ja jos ei tasaisin väliajoin muista voivotella omaa syntisyyttään, ei ole tarpeeksi hurskas.

Miksi meidän pitää palata aikaan ennen ristiä? Ei se ole vanhurskautta, vaan lakihenkisyyttä. Vanhurskautta on ottaa vastaan evankeliumi täydellisesti sellaisena kuin Jumala sen on valmistanut ja antanut. Ei siihen tarvitse lisätä mitään omalla yrittämisellä, kaikki on täytetty ja tietoisina siitä voimme elää joka hetki vapaudessa ja ilossa. Riippumatta siitä, mitä rikkinäinen mielemme tai tunnemaailmamme meille yrittää sanoa.
Raamattu opettaa:
 "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää   sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.

 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää;
 naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa."
(Jaak. 4: 6-10)

Uskovilla on siis oikeus tuntea kurjuutensa ja murehtia sitä.
Se on usein Jumalan tapa opettaa ihmiselle nöyryyttä.
Vain Herra voi korottaa eli nostaa ihmisen ylös.
Siihen voi mennä aikaa.

Jokaisella on omat sukutaustansa, lapsuutensa ja muu menneisyys.
Joku on viettänyt turvallisen lapsuuden.
Toisella taas on varhaisia kokemuksia hylätyksi tulemisesta.
Nämäkin asiat vaikuttavat koko loppuelämään ja siihen, miten suhtautuu
rakkauteen- myös Jumalan isänrakkauteen.

Joku on uskovasta perheestä, joku taas ei ole.
Toinen on elänyt lapsesta lähtien hengellisessä ympäristössä ja kasvanut uskoon.
Toinen taas on jumalattomasta kodista ja ehkä elänyt kauan julkisyntistä elämää ennen uskoontuloa.
Näidenkään ihmisten kokemukset synnistä, armosta, rakastamisesta ja rakastetuksi tulemisesta eivät voi olla samanlaisia.

Ihminen on yleensä keskimääräistä enemmän terve tai sairas, varakas tai köyhä,
älykäs tai tyhmä, koulutettu tai oppimaton, menestynyt tai syrjäytynyt jne.

Henkilökohtainen Jumalan Sanan todeksi eläminen riippuu siis pitkälle ihmisen elämänhistoriasta, elämäntilanteesta, luonteesta ja persoonallisuudesta, saadusta opetuksesta jne.
Jumala tuntee meidät kaikki henkilökohtaisesti ja ymmärtää taatusti, miksi joku itkee syntejään ja lankeemuksiaan, kun joku toinen päivästä toiseen
hyppelehtii riemusta ja ylistää railakkaasti.
Herra ei kohtele seuraajiaan kaavojen mukaan tai oppien kahleissa.

Jumala ei pakota ketään kokemaan Hänen rakkauttaan suurina annoksina, jos Hän näkee sen olevan ihmiselle mahdotonta.
Hän ei väkisin muuta pidättyväistä, synkkäluontoista ja vetäytyvää yksilöä
seuralliseksi, onnea ja kiitosta sykkiväksi, olemuksellaankin Jeesuksesta todistavaksi
lähimmäisrakastajaksi.
Herra on laupias ja kärsivällinen. 
Hän ei nöyryytä eikä alista lapsiaan,
mutta opettaa rakkaudellisesti nöyrtymään.











Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #57 : 29.05.19 - klo:15:49 »
Tavallaan puhutaan eri asiasta, mutta tavallaan ei. Minä puhun juuri siitä miten uskova saa rauhan ja ilon ja voi kokea Jumalan rakkauden sisimmässään jne. Mutta minä näen sen juurikin liittyvän aivan suoraan siihen, miten uskova voi ilmentää näitä asioita käytännössä. Edellinen on syy, jälkimmäinen seuraus. Edellinen on juuri, jälkimmäinen hedelmä.

Liian monella on juuri tässä kohden ajattelussa virhe, kun he erottavat nämä kahdeksi eri asiaksi. Ja silloin kun aletaan katselemaan hedelmiä omana asianaan, käy samoin kuin nykylääketieteessä pitkälti on käynyt eli koitetaan vaan lieventää oireita eikä parantaa itse sairautta.

Olen kyllä kirjoittanut myös siitä, että välttämättä aina uskovalla ei ole hedelmää. Siitä tämä keskustelu oikeastaan lähtikin, kun Soltero tarttui siihen kun kirjoitin että hedelmän puute johtuu siitä, että juuri ei ole kunnossa.

Niin. Käytäntö lienee se mittari miten tuo toimii arkielämässä. Tai kai olisi parempi sanoa, että arkielämä näyttää miten tuo toimii käytännössä.  En ole aivan samaa mieltä kanssasi siitä syystä, että uskovatkin ovat melko rosoista sakkia. Ja sanoa että heillä (tai siis meillä) juuri ei ole kunnossa, me emme ole ymmärtäneet Jumalan sanaa oikein ei ehkä ole paras tapa lähestyä ihmisen luonteenvikoja. Toki kun ihminen antaa Jumalan sanan totuuden lävistää itseään, niin kyllä sitä kautta löytyy avain ihan kaikkeen, mutta se synnin vajavaisuus mielestäni jää meillä loppuun asti.  Myös arkielämän havainnot osoittanevat tähän suunteen.

 Ja oletan että kaikki uskovat ovat samaa mieltä siitä, että kaikki uusi elämä ja hengen hedelmät ovat ainoastaan siitä syystä, että Pyhä Henki on tehnyt työtä uskovassa.       

Itse olen huomannut, että joskus joudun kamppailemaan jonkun lopultakin melko älyttömän jutun kanssa vuosiakin. Oma itse sanoo, että tilanne on ihan kauhea ja mun elämä loppuu tähän, kun Herra käsittelee jotain sellaista asiaa, mutta kun sen on käynyt läpi, jäljelle jää se tosiasia, että olen oppinut suurten kriisien kautta elämän jonkun täysin simppelin totuuden ja tajuan että tyhmyyttäni löin päätä seinään asian takia vuosikausia :D                                     

Ja tuosta rauhan ja ilon kokemisesta Herran edessä. Herra osoitti minulle rakkauttaan todella paljon joskus 19- 23 vuotiaana. Tulin todella täyteen iloa, uskoa Herran ihmeisiin, koska Hän minulle niitä antoi, opin ylistämään, ja koko olemukseni muuttui melankolisesta iloiseksi. Niinä vuosina ajattelin, että täältä pesee  8)

Tosin Herra myös sanoi, että kenelle paljon annetaan siltä paljon vaaditaan.
Sitten tuli hirveän paljon pimeyttä, vihaa, vastustusta minua ja uskoani kohtaan. Sydämeni särkyi täysin, ja olin menettää uskon Herran hyvään tahtoon kohdallani. Se oli rehellisesti sanoen kauheaa. Vihollinen yritti täysin tuhota elämäni, ja Herra salli sen kaiken, silkan pahuuden.

Koin jopa että elämäni tuhoutuu myös fyysisesti, en voinut uskoa enää omaan elämääni kaiken sen takia mitä kohtasin.

En voinut ymmärtää Jumalaa alkuunkaan ehkä noin 14 vuoteen. Olin siinä kaikessa täysin yksin vieraassa maassa. Ei ollut herkkua.

Oikeudentajuni ei voinut selittää mitä minulle tapahtui.
« Viimeksi muokattu: 29.05.19 - klo:16:33 kirjoittanut sandia »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #58 : 29.05.19 - klo:16:41 »
Tavallaan puhutaan eri asiasta, mutta tavallaan ei. Minä puhun juuri siitä miten uskova saa rauhan ja ilon ja voi kokea Jumalan rakkauden sisimmässään jne. Mutta minä näen sen juurikin liittyvän aivan suoraan siihen, miten uskova voi ilmentää näitä asioita käytännössä. Edellinen on syy, jälkimmäinen seuraus. Edellinen on juuri, jälkimmäinen hedelmä.

Liian monella on juuri tässä kohden ajattelussa virhe, kun he erottavat nämä kahdeksi eri asiaksi. Ja silloin kun aletaan katselemaan hedelmiä omana asianaan, käy samoin kuin nykylääketieteessä pitkälti on käynyt eli koitetaan vaan lieventää oireita eikä parantaa itse sairautta.

Olen kyllä kirjoittanut myös siitä, että välttämättä aina uskovalla ei ole hedelmää. Siitä tämä keskustelu oikeastaan lähtikin, kun Soltero tarttui siihen kun kirjoitin että hedelmän puute johtuu siitä, että juuri ei ole kunnossa.

Toivotaan että minunkin kommenttejani joku kuuntelisi ja olisin olemassa... joten jatkan.
Juuri tuo ajatus ettei juuri ehkä ole kunnossa , on se ajatus joka tulee sille katkeruudessa möyrijällekin. Juurihan tarkoittaa pelastusta eli kun katkeroituu elämän kamaluudesta niin ajautuu ajattelemaan "koska olen katkera en ehkä enää olekaan pelastunut".
Ja siihen lyö löylyä seurakunnan saarnaaja kun sanoo että kaiken pahan alku on katkeruus. ELi siitä tulee kierre. Ensin ihminen ajetaan yksinäisyyteen kun kukaan ei halua sen kanssa olla tekemisissä ja sitten syytetään katkeruudesta.

Se on juuri sitä mitä yhteiskuntakin tekee että rikosten uhri on syyllinen ja halveksittuna unohdetaan  samalla kuin some ja uutiset pursuaa myötätuntoa rikollisia ja terroristeja kohtaan. Miksi seruakunta tekee samaa kuin pahuutta palvova maailma?

Mutta ei se mitään. Katkeran täytyy vain rämpiä elämän läpi ja hyväksyä se ikuinen yksinäisyys. Mennä seurakuntaan kokemaan armoa ja sitten taas kuukaudeksi yksinäisyyteen yrittämään säilyttää se luottamus armoon.

Kiitos Jeesus, sinä et hylkää vaikka ihmisille olen tyhjän veroinen.  💕

Katkeruus on todella epämiellyttävä kämppäkaveri. Koin sitä joskus ehkä lukioiässä jonkin aikaa. Koin itseni voimattomaksi elää omaa elämääni ja pelkäsin että elämäni joutuu sellaisille kiskoille mistä en pääse irti. Tajusin sen vaaran. En osannut samastua muihin seurakuntanuoriin. En osannut olla niin seurallinen ja välitön kuin he ja pelkäsin, että se tulee rajoittamaan elämääni väärällä tavalla.


En voi sanoa, että kukaan ihminen minua siitä auttoi pois. Minulla katkeruus oli niin sisäsyntyinen juttu, että ei kukaan olisi voinut minua siitä nostaa.

Poissa Jano

  • Viestejä: 304
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #59 : 29.05.19 - klo:17:15 »
Monella tuntuu olevan sellainen käsitys (todennäköisesti katolisuuden perintönä, kuten monet luterilaiset opit) että meidän täytyy murehtia ja voivotella ja tehdä parannusta ja piiskata itseämme X ajan ennenkuin voi kokea anteeksiannon ja vapauden. Ja jos ei tasaisin väliajoin muista voivotella omaa syntisyyttään, ei ole tarpeeksi hurskas.

Miksi meidän pitää palata aikaan ennen ristiä? Ei se ole vanhurskautta, vaan lakihenkisyyttä. Vanhurskautta on ottaa vastaan evankeliumi täydellisesti sellaisena kuin Jumala sen on valmistanut ja antanut. Ei siihen tarvitse lisätä mitään omalla yrittämisellä, kaikki on täytetty ja tietoisina siitä voimme elää joka hetki vapaudessa ja ilossa. Riippumatta siitä, mitä rikkinäinen mielemme tai tunnemaailmamme meille yrittää sanoa.

Miksi seurakunnissa ei oteta huomioon tätä ahdistuksen aikaa jossa ihmiset ajetaan yksinäisyyteen ja juuri noiden ajatusten kanssa painimiseen. Kun on yksin niin ei tule päähän muuta ajatusta kuin miettiä syitä ja seurauksia.
Kun yrittää olla yhteydessä yhteiskuntaan niin ainoa mihin törmää on valhe. Valhetta uutisissa, valhetta ohjelmissa , valhetta mainoksissa, valhetta poliittisissa kekusteluohjelmissa. Siinä on aika vaikea kokea sitä armoa.

Siis olen edelleen sitä mieltä että alku syy on yksin jääminen mutta seurakunta keskittyy kaikissa saarnoissa ja rukouksissa vain katkeruuden kitkemiseen. ELi syitä ei poisteta , poistetaan vain oireet. Toki ei se ole seurakunnan syy jos se ei kykene raahaamaan köyhiä kokoukseen mutta voisi se kuitenkin yrittää keskittyä enemmän siihen rohlkaisemiseen kuin sen ikuisen katkeruuden syyttämiseen. Vaikka se katkeruus olisikin syy ettei parane niin etttehä te juopollekaan saarnaa pelkästään että lopeta se juominen vaan saarnaatte rohkaisua juuri siitä armosta. Että se katkera jostain löytäisi uskon edes siihen että EDES Jumala rakastaa vaikka kukaan ihminen vähät välittää naapuristaan.

En tiedä oliko tarkoituksesi kohdistaa tämä viesti minulle, vai kumpusiko vain minun viestistäni nuo ajatukset seurakunnasta? Joka tapauksessa voin omasta puolestani vastata, että en tiedä eikä minua kovin paljon suoraan sanoen kiinnosta miksi seurakunnissa mahdollisesti tapahtuu tuollaista. Käyn hyvin harvoin missään seurakunnan tilaisuuksissa, enkä ole edes kovin paljon uskovien kanssa tekemisissä. En myöskään saarnaa juuri kenellekään juuri mitään, jos ei näitä satunnaisia kirjoittelujani täällä pidetä saarnaamisena.

Lainaus
Toivotaan että minunkin kommenttejani joku kuuntelisi ja olisin olemassa... joten jatkan.
Juuri tuo ajatus ettei juuri ehkä ole kunnossa , on se ajatus joka tulee sille katkeruudessa möyrijällekin. Juurihan tarkoittaa pelastusta eli kun katkeroituu elämän kamaluudesta niin ajautuu ajattelemaan "koska olen katkera en ehkä enää olekaan pelastunut".
Ja siihen lyö löylyä seurakunnan saarnaaja kun sanoo että kaiken pahan alku on katkeruus. ELi siitä tulee kierre. Ensin ihminen ajetaan yksinäisyyteen kun kukaan ei halua sen kanssa olla tekemisissä ja sitten syytetään katkeruudesta.

Se on juuri sitä mitä yhteiskuntakin tekee että rikosten uhri on syyllinen ja halveksittuna unohdetaan  samalla kuin some ja uutiset pursuaa myötätuntoa rikollisia ja terroristeja kohtaan. Miksi seruakunta tekee samaa kuin pahuutta palvova maailma?

Mutta ei se mitään. Katkeran täytyy vain rämpiä elämän läpi ja hyväksyä se ikuinen yksinäisyys. Mennä seurakuntaan kokemaan armoa ja sitten taas kuukaudeksi yksinäisyyteen yrittämään säilyttää se luottamus armoon.

Kiitos Jeesus, sinä et hylkää vaikka ihmisille olen tyhjän veroinen.  💕

Olen pahoillani siitä, että olet ahdistunut ja kärsit yksinäisyydestä. En tiedä osaanko sanoa siihen mitään kovin rohkaisevaa, kun itse en kärsi yksinäisyydestä vaan olen sen pitkälti valinnut ja enemmän nautin siitä. Ahdistusta minulla on ollut menneisyydessä hyvinkin paljon ja katkeruutta myös.

Mutta yksi asia minulla tuli mieleen. Minun tarkoitukseni ei ole saada ihmisiä miettimään "Olenko pelastunut?" Se on hyvin yksinkertainen kysymys johon on helppoa vastata, koska siihen on vain kaksi vastausta:

1. Kyllä, koska Jeesus on sovittanut syntini.
2. En ole.

Mutta paljon hyödyllisempää on miettiä ja kysyä itseltäni, "Olenko ymmärtänyt oikein, mitä pelastus tarkoittaa?"

Uskon että kun tätä kysymystä alkaa miettimään ja avoimin sydämin etsimään totuutta, alkaa tapahtumaan.