Miten usko syntyy? Miten tulit uskoon?

[Veera]

Tässä keskustelussa on useammankin kerran mainittu, että on ihmisestä itsestään kiinni,
kuinka paljon hänellä on Pyhää Henkeä.
Eikös tuo ajattelu ole kaiken ihmislähtöisyyden ja suorituskeskeisyyden äiti?

Mielestäni perusvirhe on siinä, ettei ymmärretä, että Pyhä Henki on persoona. On harhakuvitelma, että Häntä voisi olla vähän tai paljon. Silti Hän voi hallita ihmistä enemmän tai vähemmän. Ihminen voi taipua tai olla taipumatta siihen, että Kristus saa hänessä muotoa. Kun ihminen tahtoo itse hallita ja olla ohjaksissa, niin Jumalan Henki ei saa hänessä tilaa. Tämä taitaa olla lähinnä suurten ja voimakkaiden ongelma. Pienet ja itsessään heikot sen sijaan ovat Hänelle otollisia siksi, että he tarvitsevat armoa jokaiselle päivälle.

Uskon, että Pyhä Henki kosketti minua tätä lukiessa. Koin iloa ja myös yhteyttä Hengessä. Siunausta.

[Paulus]

Minulle oli käännekohta elämässäni - ei se, että tiedostin olevani syntinen - vaan se, että ymmärsin olevani täysin pilalla. Sen voi sanoa olevan eräs merkittävimmistä "kokemuksista" uskon elämässäni. Sen merkitys näkyy päivittäin siinä, että Jumala hyväksyy minut ristin työn tähden, eikä siksi, että olen yhdessä ja toisessa asiassa onnistunut olemaan kuuliainen hänelle.

Lisään tähän vielä sen, että olin ollut uskossa hyvän matkaa yli 40 vuotta, kun sain tuon kokemuksen, tai olihan siinä niitä useampikin. Näin jälkeenpäin ymmärrän, ettei uskonelämäni olisi ehkä kestänyt aikaisemmin niin järkyttäviä asioita. Olinhan elänyt illuusiossa, että synti on voitettavissa tahdon voimalla.

[Taisto]

Minulle oli käännekohta elämässäni - ei se, että tiedostin olevani syntinen - vaan se, että ymmärsin olevani täysin pilalla. Sen voi sanoa olevan eräs merkittävimmistä "kokemuksista" uskon elämässäni. Sen merkitys näkyy päivittäin siinä, että Jumala hyväksyy minut ristin työn tähden, eikä siksi, että olen yhdessä ja toisessa asiassa onnistunut olemaan kuuliainen hänelle.

Mitä on olla syntinen?

a) uskova voi joskus langeta johonkin syntiin ("seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen")
b) ihminen voi elää synnissä, harjoittaa syntiä jatkuvasti; tällöin ihminen taitaa olla synnin orja

Kumpaan näistä kahdesta liittyy se, kun uskova sanoo olevansa "syntinen" tai "täysin syntinen" tms.?
Vai onko näiden kahden lisäksi vielä jokin kolmas tapa "olla syntinen"?

Ettei vain olisi kyse siitä suomalaisesta kolmen S:n uskovaisuudesta:
Synti, Syyllisyys, Synkistely.

Kun joku uskova sanoo olevansa syntinen, niin entäpä jos hänelle esittää samantien
kysymyksen: mitä syntiä olet nyt tehnyt tai teet? Miksi et tee siitä parannusta?
Osaako tuo uskova edes sanoa, mistä synnistä on kyse; onko synti käsitteenä
hänelle jotenkin epäselvä?

[Paulus]

Mitä on olla syntinen?

a) uskova voi joskus langeta johonkin syntiin ("seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen")
b) ihminen voi elää synnissä, harjoittaa syntiä jatkuvasti; tällöin ihminen taitaa olla synnin orja

Kumpaan näistä kahdesta liittyy se, kun uskova sanoo olevansa "syntinen" tai "täysin syntinen" tms.?
Vai onko näiden kahden lisäksi vielä jokin kolmas tapa "olla syntinen"?

Syntikäsityksemme on usein varsin pintapuolinen ja se estää näkemästä synnin hirvittävyyttä. Syntinen on lain rikkoja. Ja lain rikkomisesta seuraa rangaistus, koska Jumalan laki on pyhä ja ehdoton. Se edellyttää, että rakastan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäni niinkuin itseäni.

Kun tässä valossa näen itseni, niin suorastaan ryven synnissä joka päivä. Ellei ole muuta tietä kuin se, että luovun kaikesta synnistä, minun käy todella huonosti. Jonkun on kärsittävä synnistä tuomio. Tuomion kärsijä on syntinen itse tai Kristus, joka on kantanut synnin ristinkuolemallaan.

"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan" (2. Kor. 5:19).

[Veera]

Minulle oli käännekohta elämässäni - ei se, että tiedostin olevani syntinen - vaan se, että ymmärsin olevani täysin pilalla. Sen voi sanoa olevan eräs merkittävimmistä "kokemuksista" uskon elämässäni. Sen merkitys näkyy päivittäin siinä, että Jumala hyväksyy minut ristin työn tähden, eikä siksi, että olen yhdessä ja toisessa asiassa onnistunut olemaan kuuliainen hänelle.

Lisään tähän vielä sen, että olin ollut uskossa hyvän matkaa yli 40 vuotta, kun sain tuon kokemuksen, tai olihan siinä niitä useampikin. Näin jälkeenpäin ymmärrän, ettei uskonelämäni olisi ehkä kestänyt aikaisemmin niin järkyttäviä asioita. Olinhan elänyt illuusiossa, että synti on voitettavissa tahdon voimalla.

Synti ja turmelus ihmisessä on kuin pohjaton pata. Olen kokenut samalla tavalla kuin Paulus tämän asian. Kukaan ikinä ei voi voittaa syntiään eikä taipumusta siihen tahdon voimalla. Jos sitä yrittää (kokemusta on), se on kuin piikkilankaviidakossa tarpoisi.

Tällainen syntisyys ei ole kovinkaan tietoista, vaan sen käsittää, kun Pyhä Henki sen todeksi näyttää. Näin kävi omalla kohdallani. Herran Henki on äärimmäisen hienotunteinen, Hän ei särje heikkoa saviastiaani, vaan lähestyy ”armo etunenässä”, että kestän totuuden itsestäni.

[Taisto]

Kun tässä valossa näen itseni, niin suorastaan ryven synnissä joka päivä. Ellei ole muuta tietä kuin se, että luovun kaikesta synnistä, minun käy todella huonosti.

Eikö tässä ole vakava ristiriita? Et pysty luopumaan kaikesta synnistä - teet siis syntiä, ja joudut lain alle.
Kuitenkin sanot olevasi armon alla?

Onko niin, että raja hyvän ja pahan välillä ei kulje ihmisten välistä, niin että toiset ovat hyvällä puolella
ja toiset pahalla (siis toiset ovat hyviä ja toiset pahoja), vaan se raja kulkee jokaisen ihmisen
sydämen läpi? (mm. Tapio Puolimatka on tätä mieltä)

Siis meidän sydämessämme on jotakin pahaakin, ehkä taipumus pahaan (sama asia kuin perisynnin käsite?).
Ja tämä pätee vaikka olisimme kuinka uskovaisia?

Onko synti pohjimmiltaan sitä, että koetamme tai haluamme pärjätä ilman Jumalaa joissakin asioissa,
tai kenties täysin ilman Jumalaa? Luulemme siis itseämme liian suuriksi tai liian hyviksi, eli elämme itsepetoksessa?

Tuntuu vaikealta saada kunnolla käsitystä siitä, mitä synti on... Jossakin kohden (mm. 1. Johanneksen kirje)
sanotaan aikalailla toisin kuin minä tässä olen miettinyt, esim. "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä".
Tästä sanankohdasta tosin moni puhuja / kirjoittaja on esittänyt tulkinnan, että se osa meissä joka
on Jumalasta syntynyt, ei tee syntiä. Mutta johtuvatko nämä tulkinnat siitä, että ei pystytä hyväksymään
Jumalan sanaa?

Vielä yksi näkökulma: luulen että monet nimittävät omaa vajavaisuuttaan synniksi. Koska olen
vajavainen (ja jokainen ihminen varmasti sitä on), niin teen väistämättä väärin joissakin asioissa --> olen syntinen.
Onko tämä ollenkaan oikea päättely, näkeekö Jumala asian näin?

[Soltero]

Olemme alusta loppuun asti täysin synnin turmelemia, vaikka emme tekisikään pahoja julkisyntejä.
On vain pieni aste-ero kaikkein hurskaimman evankelistan ja kapakoissa juopottelevan huoran  syntisyyden välillä.
Ilman turvaamista Jeesuksen vanhurskauttavaan vereen molemmat joutuvat ikuiseen kadotukseen.

Hurskainkaan ei voi odottaa pelastusta puhtaan vaelluksensa takia, koska hän ei voi mitätöidä omaa syntistä ihmisyyttään. 
Yksi väärä katse, rakkaudeton ajatus ja ilkeä sana riittää kadotustuomioon.

Mutta Jumala näkee uskovat Jeesuksen Kristuksen uhrityön kautta puhdistettuina ja täysin kelpaavina.
Ihmisen kelvollisuuspyrkimykset ja pyhittäytymisponnistelut ovat sielulle miellyttäviä, mutta ne hämärtävät näkemyksen siitä, mikä meidät oikeasti pelastaa:  Jeesuksen veri.

"Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;"  (Room. 7: 17-21)

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa."  (Room. 3: 23-24)

[Taisto]

Olemme alusta loppuun asti täysin synnin turmelemia

Olen jyrkästi eri mieltä. Jumalako ei siis voi saada yhdenkään ihmisen elämässä mitään aikaan?

Jos uskovan sydämessä on sekä hyvää että pahaa, niin onko paha aina ehdottomasti
voitolla ja elämäämme määräävä tekijä?

"synnin turmelemia" - onko synti tässä nyt nimityksenä vajavaisuudelle tai
heikkoudelle, jotka ovat eri asia kuin synti? Vai tarkoitatko että teemme isompia
ja pienempiä vääriä tekoja niin paljon, että olemme todella loppuun saakka
täysin turmeltuneita?

Onko siis synti sellainen hieman abstrakti käsite, jolla kuvaamme omaa huonouttamme,
vai onko synti aina jokin yksittäinen teko? Tarkoitan, että mitä sana synti ylipäätään
heprean / kreikan kielessä tarkoittaa, onko meillä ehkä siitä väärä käsitys...

Olivatko vaikkapa apostolit täysin synnin turmelemia? Miten sitten on mahdollista,
että heidän kauttaan tapahtui paljon Jumalan tekoja?

Hurskainkaan ei voi odottaa pelastusta puhtaan vaelluksensa takia

Tässä olen samaa mieltä.

[Paulus]

Kun tässä valossa näen itseni, niin suorastaan ryven synnissä joka päivä. Ellei ole muuta tietä kuin se, että luovun kaikesta synnistä, minun käy todella huonosti.

Eikö tässä ole vakava ristiriita? Et pysty luopumaan kaikesta synnistä - teet siis syntiä, ja joudut lain alle.
Kuitenkin sanot olevasi armon alla?

Jos joku sanoo pystyvänsä luopumaan kaikesta synnistä, hän valehtelee. Mutta ajatellaan, että jospa se olisi edes teoriassa mahdollista, niin hänhän ei enää tarvitsisi lainkaan Vapahtajaa.

Olen tavannut joitakin uskovaisia, jotka väittävät olevansa päiviä, jopa viikkoja tekemättä syntiä. Jostakin syystä he ovat olleet aika häijyjä ihmisiä ja heidän käsityksensä synnistä on ollut äärimmäisen ohut.

Paavalikin sanoi, että synti asui hänessä. Ei kai kukaan väitä, että Paavali ei olisi ollut armon alla? Ja emmekö juuri siksi tarvitse joka hetki armoa.

Armon alla olevalle ei lueta hänessä olevaa syntiä syyksi.

Omasta syntisyydestä pääsee selvyyteen kun tarkastelee elämäänsä rakkauden kaksoiskäskyn valossa.

[Paulus]

Vielä yksi näkökulma: luulen että monet nimittävät omaa vajavaisuuttaan synniksi. Koska olen
vajavainen (ja jokainen ihminen varmasti sitä on), niin teen väistämättä väärin joissakin asioissa --> olen syntinen.
Onko tämä ollenkaan oikea päättely, näkeekö Jumala asian näin?

Syntinsä selittäminen vajavaisuudesta johtuvana on vain piiloutumista karulta tosiasialta.

[Soltero]

Olemme alusta loppuun asti täysin synnin turmelemia

Olen jyrkästi eri mieltä. Jumalako ei siis voi saada yhdenkään ihmisen elämässä mitään aikaan?

Jos uskovan sydämessä on sekä hyvää että pahaa, niin onko paha aina ehdottomasti
voitolla ja elämäämme määräävä tekijä?

"synnin turmelemia" - onko synti tässä nyt nimityksenä vajavaisuudelle tai
heikkoudelle, jotka ovat eri asia kuin synti? Vai tarkoitatko että teemme isompia
ja pienempiä vääriä tekoja niin paljon, että olemme todella loppuun saakka
täysin turmeltuneita?

Onko siis synti sellainen hieman abstrakti käsite, jolla kuvaamme omaa huonouttamme,
vai onko synti aina jokin yksittäinen teko? Tarkoitan, että mitä sana synti ylipäätään
heprean / kreikan kielessä tarkoittaa, onko meillä ehkä siitä väärä käsitys...

Olivatko vaikkapa apostolit täysin synnin turmelemia? Miten sitten on mahdollista,
että heidän kauttaan tapahtui paljon Jumalan tekoja?

Hurskainkaan ei voi odottaa pelastusta puhtaan vaelluksensa takia

Tässä olen samaa mieltä.

En usko (enää), että ihmisen syntisyys muodostuu yksittäisistä teoista siten, että erittäin hurskas, pyhittymisessään pitkälle edennyt olisi vähemmän syntinen kuin
usein usein lankeileva armonkerjäläinenkään.

Oleellista on se, että ihminen myöntää syntisyytensä, tunnustaa muistissaan olevat yksittäiset synnit, pyytää niitä ristin juurella anteeksi, ottaa vastaan Herran armahduksen- ja haluaa tehdä parannuksen pahasta elämästään.

Jokaisella hyvin hurskaallakin on kuolemaansa asti asioita, jotka hänen on selvitettävä armoalttarilla ja joista on tehtävä parannusta.
Lankeilevalla uskovalla syntejä voi olla hieman enemmän, mutta ei ihmisluonnon turmeltuneisuus ole hänellä sen suurempaa kuin suuresti pyhittyneelläkään.
Jumalan kaltaisekseen luoma olento lankesi aikanaan syntiin.

Miten ihminen voisi tietää, onko Jumalan silmissä suurempi synti se, että lankeileva uskova sortuu parannuspyrkimyksistään huolimatta vielä johonkin helmasyntiinsä,
vai esim. se, että korkea-asteisen hurskauden saavuttanut ajattelee yhden rakkaudettoman, kylmän ajatuksen itseään syntisemmäksi kokemastaan?

Jeesus kärsi ristinkuoleman syntisten ja sairaiden vuoksi.
Hän on luvannut meille lunastuksen synneistä ja parannuksen sairauksistamme.

Missään ei ole kuitenkaan sanottu, että uskova ihminen tulisi elämänsä aikana synnittömäksi.
Hän tulee vain tietoisemmaksi syntisyydestään ja Jeesuksen armon välttämättömyydestä.
Hänestä tulee armahdettu, parannuksen tekoon oikeutettu ihminen.

Eihän Jeesus myöskään paranna kaikkien ihmisten sairauksia ennen kuolemaa, mutta Hän tekee ihmiselle mahdolliseksi kestää vaivansa ja vikansa.

[Taisto]

Hän on luvannut meille lunastuksen synneistä ja parannuksen sairauksistamme.

Missään ei ole kuitenkaan sanottu, että uskova ihminen tulisi elämänsä aikana synnittömäksi.

Jos joku sanoo pystyvänsä luopumaan kaikesta synnistä, hän valehtelee. Mutta ajatellaan, että jospa se olisi edes teoriassa mahdollista, niin hänhän ei enää tarvitsisi lainkaan Vapahtajaa.

En minä toki sitä väitä, että uskova tulisi täysin synnittömäksi.

Mutta Jeesus kyllä sanoi, että hän on tullut kutsumaan syntisiä parannukseen, ei synnin jatkamiseen.
Eihän se niin mene, että me voimme luopua synnistä, vaan Jeesus tekee sen meissä. Ei siis niin,
että me luovumme synneistä emmekä sitten tarvitsekaan Vapahtajaa, vaan toisinpäin: Vapahtaja on se joka
vapauttaa meidät synneistä, eli tekee sen mikä meille on mahdotonta.

Uskoon tullut siirtyy pimeydestä Jumalan valtakuntaan - siinä on se ratkaiseva ero.

"sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
Vapahtava - siis vapauttava. Kumma muuten, että raamatunkäännöksissä edelleen on tuo
vanhahtava ilmaisu Vapahtaja, eikä sitä ole uskallettu kääntää sanaksi Vapauttaja...

[Soltero]

Hän on luvannut meille lunastuksen synneistä ja parannuksen sairauksistamme.

Missään ei ole kuitenkaan sanottu, että uskova ihminen tulisi elämänsä aikana synnittömäksi.

Jos joku sanoo pystyvänsä luopumaan kaikesta synnistä, hän valehtelee. Mutta ajatellaan, että jospa se olisi edes teoriassa mahdollista, niin hänhän ei enää tarvitsisi lainkaan Vapahtajaa.

En minä toki sitä väitä, että uskova tulisi täysin synnittömäksi.

Mutta Jeesus kyllä sanoi, että hän on tullut kutsumaan syntisiä parannukseen, ei synnin jatkamiseen.
Eihän se niin mene, että me voimme luopua synnistä, vaan Jeesus tekee sen meissä. Ei siis niin,
että me luovumme synneistä emmekä sitten tarvitsekaan Vapahtajaa, vaan toisinpäin: Vapahtaja on se joka
vapauttaa meidät synneistä, eli tekee sen mikä meille on mahdotonta.

Uskoon tullut siirtyy pimeydestä Jumalan valtakuntaan - siinä on se ratkaiseva ero.

"sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
Vapahtava - siis vapauttava. Kumma muuten, että raamatunkäännöksissä edelleen on tuo
vanhahtava ilmaisu Vapahtaja, eikä sitä ole uskallettu kääntää sanaksi Vapauttaja...

Jeesus tuli ihmiseksi ja kärsi ristinkuoleman vapauttaakseen ihmiset synnin ja kuoleman laista,
luomaan Uuden liiton Jumalan ja oman kansansa välille, joka koskee pakanakansojakin.

Jeesus vapahti meidät synnistä, siis syntisyytemme ja syntiemme tuottamasta kadotustuomiosta.

Uskova on edelleen syntinen ja tekee syntejä, mutta synti ei hallitse häntä, koska Jeesus on voittanut saatanan.
Jumala tuomitsee synnin, mutta ei syntistä uskovaa,
joka on vanhurskautettu Jeesuksen verihaavoissa.

Jeesuksen armon ja rakkuden perusteella meillä on myös mahdollisuus pyrkiä puhtaampaan elämään, tekemään mahdollisuuksien mukaan parannusta synneistämme.

[Paulus]

Mutta Jeesus kyllä sanoi, että hän on tullut kutsumaan syntisiä parannukseen, ei synnin jatkamiseen.
Eihän se niin mene, että me voimme luopua synnistä, vaan Jeesus tekee sen meissä. Ei siis niin,
että me luovumme synneistä emmekä sitten tarvitsekaan Vapahtajaa, vaan toisinpäin: Vapahtaja on se joka
vapauttaa meidät synneistä, eli tekee sen mikä meille on mahdotonta.

Uskoon tullut siirtyy pimeydestä Jumalan valtakuntaan - siinä on se ratkaiseva ero.

"sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
Vapahtava - siis vapauttava. Kumma muuten, että raamatunkäännöksissä edelleen on tuo
vanhahtava ilmaisu Vapahtaja, eikä sitä ole uskallettu kääntää sanaksi Vapauttaja...

Mehän aletaan päästä samoille linjoille. Tästä opimme sen, että keskustelu on hyödyllistä. Valitettavasti seurakunnat eivät (hajaannuksen pelossa) suosi avointa keskustelua. Siksi harhat pääsevät niin helposti sisälle.

Armoon keskittyvää julistajaa pidetään synnin suosijana ja "löysäläisenä". Siksi lain julistaminen on niin suosittua, vaikka se suorastaan ajaa siihen, minkä se kieltää. En kuitenkaan tiedä mitään muuta niin tehokasta "lääkettä" syntiin kuin armo. Se suorastaan kasvattaa pois synnistä (Tiit. 2:11-14).

[Taisto]

Jeesus vapahti meidät synnistä, siis syntisyytemme ja syntiemme tuottamasta kadotustuomiosta.

Uskova on edelleen syntinen ja tekee syntejä

Kyllähän se niin on, että uskoontullut palkkamurhaaja tuskin jatkaa ammattiaan,
uskoontullut juomari lopettaa juomisen, varas lopettaa varastamisen, jopa poliitikkokin
saattaa tulla rehellisemmäksi.

Sitten mennäänkin hienojakoisempiin asioihin, kun puhutaan uskoon tulevasta
"kelpo porvarista" tms.

Luulenpa että itsekukin meistä on kokenut, miten Jumala näyttää meille vähän kerrassaan
asioita, jotka eivät ole elämässämme oikein. Eli Hän tekee työtään meissä, "armo kasvattaa".
Esiin saattaa tulla - ja varmasti tulee, jos etsimme Jumalan valtakuntaa ja Hänen varhurskauttaan -
kummallisia asioita: näemme itsessämme pieniä tai joskus myös järkyttävän suuria pielessä olevia
asioita, joita emme ole ennen pitäneet synteinä tai ehkä emme ole edes mitenkään noteeranneet.

Vaatii rehellisyyttä kohdata nämä asiat, ja etsiä niihin apua.
"Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään", mutta se on "suloinen" tie kun sitä saa kulkea.

Jotakin tällaista tarkoitan sillä, kun sanon että en hyväksy uskovan olevan "täysin synnin turmelema" tms.
Meillä on tie, joka vie poispäin synnin turmeluksesta! Synnin vallassa oleva taas kulkee elämässään
syvemmälle synnin orjuuteen - eli uskovan ja syntisen tiet kulkevat vastakkaisiin suuntiin.
Pyhä pyhittyköön edelleen, ja saastainen saastukoon edelleen.