Kirjoittaja Aihe: Usko ja järki  (Luettu 7586 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Usko ja järki
« : 14.06.19 - klo:10:35 »
Tämä asia on pyörinyt mielessä jo vähän aikaa. Yritin löytää aiheesta omaa keskustelua, mutta en löytänyt, asiaa on tosin sivuttu monessakin yhteydessä.

Ihmiset (varsinkin uskosta osattomat) ovat sitä mieltä, että usko ja järki ovat toisensa poissulkevia. Jonkinmoisen kokemuksen(kin) kautta tästä oppia saaneena rohkenen väittää, että ne täydentävät toisiaan ja ovat mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään.

Uskosta osaton ihminen käyttää järkeään moniin, hyödyllisiinkin, asioihin, mutta usein on niin, että hän ohjautuu käyttämään saamaansa järkeä itselleen ja ympäristölleen vahingollisiin asioihin. Maailmanhistoria on karua kerrontaa nimenomaan tästä puolesta.

Lisään edelliseen vielä sen, että tarkoitan nimenomaan tervettä, kristillistä uskoa. Sanottakoon vielä, että kristillisyyden nimessä esiintyy "uskoa", jolla ei ole mitään tekemistä terveen uskon kanssa. Ja maailmassa vallitsee sellainen lainalaisuus, että mitä kalliimmasta asiasta on kysymys, sitä taidokkaampia ovat väärennökset. Ja tämä tosiasia pääsee vaikuttamaan myös kaikkeen siihen, mikä jotenkin liittyy kristillisinä pidettyihin asioihin.
« Viimeksi muokattu: 14.06.19 - klo:10:49 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa ullamaija

  • Viestejä: 203
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #1 : 14.06.19 - klo:10:55 »
"Löysitpä"mielenkiintoisen aiheen! Toivottavasti viriää keskustelua.

Poissa peneriktus16

  • Viestejä: 236
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #2 : 14.06.19 - klo:11:17 »
Ikävä kyllä jotkut uskon saaneet hylkäävät myös järjen ja käyttää kaiken aikansa salaliittoteorioiden tutkimiseen. Toki en tiedä onko sitä alunperinkään ollut.
Toisaalta järjen määrä ei ole esteenä uskolle koska se ei ole siitä ollenkaan kiinni. Hullutkaan eivät tältä tieltä eksy...

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #3 : 14.06.19 - klo:13:46 »
Hyvä aihe.

Usko ja järki eivät sulje toisiaan pois. Mielestäni Raamattu todistaa tämän asian. Järjellä ja ymmärryksellähän käsitellään tiedollisia asioita. Järjellämme ymmärrämme ja tiedämme. Ja usko on osaltaan myös asioiden tietämistä.

Joh. 16:30

"Nyt me tiedämme, että sinä tiedät kaikki, etkä tarvitse, että kukaan sinulta kysyy; sen tähden me uskomme sinun Jumalan tyköä lähteneen."

Nyt me tiedämme, sen tähden me uskomme.

Vaikka usko on lahja, niin siihen sisältyy tiedollinen puoli. Usko ei siis ole jokin irrallinen jossain ihmisen hengessä "leijuva" käsite, vaan uudestisyntyneen ihmisen järjenkin tason asia.

Jotkut vastustavat järjen ja uskon liittämistä yhteen vedoten Paavalin Raamatussa mainitsemiin järjen päätelmiin. Siinä ei kuitenkaan puhuta yleisesti järjestä, vaan Jumalan tuntemista vastaan olevista järjen päätelmistä.

Ja vaikka Raamattu on tavallaan suljettu kirja ilman Pyhän Hengen valoa, niin siitä huolimatta Jumalan on nähnyt hyväksi kirjoittaa ihmiskunnalle kirjan joka on ymmärryksellä luettavissa. Pyhä Henki avaa ymmärrykseemme asioita Raamatusta. Sitä kautta opimme. Jumala on myös järjen ja järjestyksen Jumala, vaikka Hänen ajatuksensa ovatkin paljon meitä korkeammat. Vain houkka heittää järkensä pois uskoon vedoten.
« Viimeksi muokattu: 14.06.19 - klo:14:03 kirjoittanut Mice »
Ihmisroska

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #4 : 14.06.19 - klo:15:58 »
Näissä psalminjakeissa aihetta käsitellään monipuolisesti:

"Ymmärtäkää, te kansan järjettömät, ja te tomppelit-milloin te tulette järkiinne?
 Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi?
Joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi?
 Joka kansat kasvattaa, hänkö ei rankaisisi,
hän, joka ihmisille opettaa tiedon?
 Herra tuntee ihmisten ajatukset; sillä he ovat kuin tuulen henkäys."
(Ps. 94: 8-11)

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #5 : 14.06.19 - klo:17:40 »
Niinpä.
Hyvä kohta asiaan liittyen.
Toinen hyvä on roomalaiskirjeessä: "kehuessaan viisaita olevansa ovat tyhmiksi tulleet"

Mun lukiossa ollessani hyvin moni kaupungin 6 laudaturin yo tuli uskoon. Siis tulivat uskoon ennen yo:ksi tuloaan.
Yksi on Mikkelin maaseurakunnan kirkkoherrana, ja kaksi muuta tuli matemaatikoiksi.

Muitakin oli, mutta juuri nää 6 Ln yo teki minuun vaikutuksen. He olivat hyvin älyllisiä ihmisiä luonteeltaankin.

Eli meidän srk nuorten isossa ryhmässä oli tällainen älyllinen elementti, ja vaikka itse en ole 6 ällän yo, niin sillä kuitenkin oli vaikutus minuunkin. Äly ja älyllisyys ei tullut esille mitenkään vähäteltävänä asiana. Sen sijaan sitä käytettiin juuri Raamatun tutkimiseen, uskon puolustamiseen jne. Se oli hengellinen kasvupohjani.

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #6 : 14.06.19 - klo:17:50 »
Olen lukuisia kertoja vääntänyt eiuskovien, ehkä ateistien kanssa siitä ajatuksesta minkä he ottavat usein esille, että asioilla  pitää olla objektiivisesti havaittavaa evidenssiä voidaksemme älyllisesti päätellä mm. että Jumala on.

Olen yrittänyt vääntää rautalangasta niin monta mallia selittämään, että tuo ajatus juontaa tietyn tieteenfilosofian lähestysmistavasta eikä ole olemassa mitään perusteita sille, että se toimisi Jumaan olemassaolo selvittelyyn.
Mutta koska sitä ajatusta ihannoidaan siitä lähtien kun luonnontiede oli kehittynyt jo pitkälle ja sen lähestymistapoja alettiin ympätä vaikka minkälaiseen tieteeseen. Ja ilmaisesti Jumalan olemassaolon selvittelyyn.

Mutta se on niin naivi oletus, mutta kuulostaa hienolta kun sen vetää hihasta.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #7 : 14.06.19 - klo:19:21 »
On yleensäkin epäasiallista yrittää erottaa toisistaan, mikä on oikeasti todellista
ja mikä "vain" mielikuvitusta, luulemista tai unelmointia.
Ihminen on syntiinlankeemuksen seurauksena sidottu fysikaalisiin lainalaisuuksiin, joiden pohjalta hänen aistinsa havainnoivat. 
Aika on yksi rajoittavimmista laeista, joka pakottaa ihmisen elämään hyvin suppeasti.  Ajattomuutta on mahdotonta ymmärtää, koska järkemme käsittää kaiken aikasidonnaisena.

Aivomme luovat siis harhan, että on olemassa vain ne ulottuvuudet, joita aistimme ja mittailemme.
Rajoituksemme saavat meidät luulemaan, että maantieteelliset etäisyydet ovat vain mitattavia matkoja, jotka ihminen voi voittaa kehittämällä aina parempia avaruuskulkuvälineitä yms.
Kuvitellaan, että koska kukaan ei ole vieläkään törmännyt Jumalaan, vaikka ollaan käyty aika monen kilometrin päässä avaruudessa,
Jumalaa ei voi ollakaan.
Ihminen ei käsitä, että aika, etäisyydet, massa, energia, lämpötila, nopeus, voima yms. suureet ovat todellisuutta vain siksi, että aistimme havaitsevat ne ja voimme käsittää elämää vain niiden puitteissa.
Ihmiselle vierasta on ajatella, että nämä mitattavat ilmiöt ovat vain yksi puoli maailmankaikkeuden todellisuudesta.

Muitakin todellisuuksia on,
mutta niitä emme tavoita järjellämme emmekä aisteillamme.
Kaiken Luoja pitää hallussaan absoluuttista todellisuutta,
mutta luodessaan ihmisen ja antaessaan hänen jäädä henkiin syntiinlankeemuksenkin jälkeen Hän asetti ihmiselle  tiukat rajat. 
Voimme tavoittaa Hänen todellisuuttaan vain aavistuksenomaisesti ja hetkittäin,
ja siihen tarvitaan usko.
Uskon avulla voimme "unenomaisesti" tai kuin "peilin kautta" päästä hetkeksi vapaaksi aistiemme ja älymme ahtaista puitteista ja kokea jumalallisia ulottuvuuksia.
Tilanne muuttuu varmaan sitten,
kun Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan.
Silloinhan näemme jopa Jumalan kasvoista kasvoihin.

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #8 : 14.06.19 - klo:22:41 »
Hyvä kommentti. En osaa oikein muuten ottaa kantaa siihen. Mutta ihmisen pienuus ja rajallisuus tulee tuossa hyvin esille.

Voimme aivan vapaasti käyttää kaikkia saatavilla olevia älynystyröitämme, viisaimmatkin meistä,  ja silti jäämme todella pieniksi ja rajallisiksi.  :D

Poissa ullamaija

  • Viestejä: 203
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #9 : 15.06.19 - klo:08:14 »
Tieteiden tutkijoissa on paljon uskovia.Eivät taida älykkyydeltään olla matalaa tasoa?Esim.Leisola ja Puolimatka näitä suomalaisia.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #10 : 15.06.19 - klo:11:06 »
Tieteiden tutkijoissa on paljon uskovia.Eivät taida älykkyydeltään olla matalaa tasoa?Esim.Leisola ja Puolimatka näitä suomalaisia

Ja lääkäreitä, esim. Mikko Tuuliranta ja Pekka Reinikainen.

Kannattaa käydä sivuilla:
https://luominen.fi/pekka-reinikainen-laakari
https://luominen.fi/mikko-tuuliranta-kirurgi
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #11 : 20.06.19 - klo:13:53 »
Ihmiset (varsinkin uskosta osattomat) ovat sitä mieltä, että usko ja järki ovat toisensa poissulkevia. Jonkinmoisen kokemuksen(kin) kautta tästä oppia saaneena rohkenen väittää, että ne täydentävät toisiaan ja ovat mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään.

Olen eri mieltä - tosin en ole mikään järjen jättiläinen. Usko ja järki eivät sovi saman neuvottelupöydän ääreen eivätkä voi olla "mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään". Järkemme käsittelee ajallisia ja näkyväisiä ja on siis hyödyllinen ja tarpeellinen lahja, mutta usko ulottuu kauas järjen rantojen taakse ja tarttuu näkymättömiin ja iankaikkisiin.

Me ihmiset tiedämme hyvin vähän siitä mitä usko on. Emme edes tiedä miten se kussakin saa alkunsa ja syntyy. Usko on Jumalan ihme ja salaisuus ja tulee loppujen lopuksi vain harvojen osaksi. Suurin osa Jumalan luomaa ihmiskuntaa joutuu kadotukseen ja vain harvat menevät ahtaasta portista sisälle iankaikkiseen elämään. Näitä asioita on yritetty eri uskonsuuntien sisällä selittää edes jotenkin järjellisesti ja ymmärryksen tasolla, mutta kysymyksessä on Jumalan vanhurskas tuomiopäätös, jota emme voi järjellämme käsittää. Meidän eettiset ja moraaliset mittamme eivät ulotu lähellekään pyhän Jumalan mittoja ja päätöksiä.

Hän asuu korkeudessa ja pyhyydessä, johon kukaan ei taida mennä eikä järkensä avulla ulottua. Tähän olen vuosien mittaan alkanut tyytyä ja iloinnut siitä, että Isä kerran veti minut Jeesuksen tykö vaikka en ymmärrä miksi, tällaisen kirpun ja koiranraadon. Enkä ymmärrä miksi monet minulle rakkaat omaiset ja ystävät kuolivat Jeesuksen kieltäen. He eivät viis veisanneet evankeliumista. Muutamat toki rakentelivat tietä taivaaseen järkeillen ja Jumalan hyvyyteen vetoamalla, mutta hylkäsivät Jeesuksen selkeän ilmoituksen, ettei "kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Minun kauttani". Muuta tietä ei ole, mutta langennut ihminen luulee, että on "ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi." Jeesus ja Hänen ristinsä on aina ollut suurimmalle osalle juutalaisista pahennus (skandaali) ja pakanoille hullutus (järjen vastaisena torjuttu).

Usko on siis Jumalan salaisuus, mysteeri, josta emme pääse selvyyteen järkemme ja ymmärryksemme avulla. Raamatussa on muitakin salaisuuksia ja taidamme tehdä viisaasti jos tyydymme niissä Jumalan ilmoitukseen. Asiat ovat niin kuin Hän on meille puhunut Pojassaan vaikka järkemme ei käsittäisikään.

Sitten vielä sananen ymmärryksestämme. Opetuslapset kulkivat Jeesuksen kuoleman jälkeen aivan pimeässä. He eivät olleet käsittäneet miksi Jeesuksen täytyi kuolla, ei vaikka Jeesus sen sanoi heille kiertelemättä. "Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin" (Luuk. 18:34). Sitten tapahtui Jeesuksen ylösnoustua niin, että Hän lähestyi omiaan ja "silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet" (Luuk. 24:31). Mutta pyhät Kirjoitukset opetuslapsille avautuivat ymmärryksen tasolla vasta silloin, kun "Hän -Jeesus- avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset" (Luuk. 24:45). Tämä hengellinen ymmärtäminen tapahtuu Jumalan Hengen vaikutuksesta eikä järkemme avulla. Voimme osata paljon Raamattua, mutta vasta kun "Jeesus lähestyy ja avaa sanansa, me voimme ymmärtää".

"Minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista, että ihminen ei voi käsittää sitä, mitä tapahtuu auringon alla; sillä ihminen saa kyllä nähdä vaivaa etsiessään, mutta ei hän käsitä. Ja jos viisas luuleekin tietävänsä, ei hän kuitenkaan voi käsittää" Saarn. 8:17.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #12 : 20.06.19 - klo:17:04 »
Monenlainen ymmärtäminen edellyttää uskoa.

"Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä"

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #13 : 20.06.19 - klo:20:00 »
Ihmiset (varsinkin uskosta osattomat) ovat sitä mieltä, että usko ja järki ovat toisensa poissulkevia. Jonkinmoisen kokemuksen(kin) kautta tästä oppia saaneena rohkenen väittää, että ne täydentävät toisiaan ja ovat mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään.

Olen eri mieltä - tosin en ole mikään järjen jättiläinen. Usko ja järki eivät sovi saman neuvottelupöydän ääreen eivätkä voi olla "mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään". Järkemme käsittelee ajallisia ja näkyväisiä ja on siis hyödyllinen ja tarpeellinen lahja, mutta usko ulottuu kauas järjen rantojen taakse ja tarttuu näkymättömiin ja iankaikkisiin.

Suosittelen veljelle (ja muillekin) lämpimästi Tapio Puolimatkan kirjaa "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa." Mielestäni järjellä voi ymmärtää senkin, että järjellä ei voi käsittää sitä todellisuutta, mikä avautuu uskon kautta ja vain uskoville. Järjellä ymmärtäminen on käsistykseni mukaan eri asia kuin järkeily.  :)
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Marjatta

  • Viestejä: 262
Vs: Usko ja järki
« Vastaus #14 : 20.06.19 - klo:20:20 »
Jumala on antanut meille järjen. Tulikohan järkeily syntiinlankeemuksen yhteydessä?