Olen kuunnellut viime vuosina aika paljon suomalaisten ev.lut. pappien saarnoja,
livenä ja netissä.
Ne ovat lähes poikkeuksetta amatööripsykologisia rakennelmia,
joissa jutellaan osittain uskonnollisilla fraaseilla "arjen haasteista, joita
nykyaika asettaa kiireisille ihmisille".
Päivän aiheesta riippuen pappi saattaa käsitellä mm. parisuhdeongelmia, työttömyyttä,
pakolaisasiaa, naisten asemaa, lasten oikeuksia ja ilmastonmuutosta.
Jään aina ihmettelemään, miksi tuollaisia asioita käsitellään kristillisessä kirkossa.
Ymmärrän tietysti, että tarkoitus on saada mahdollisimman moni kuulija kokemaan,
että pappi puhuu hänenkin elämäänsä liittyvistä aiheista.
Mutta.
Kaiken kristillisen julistuksen ja opetuksen perustana ja esikuvana tulee olla Jumalan Sana.
Jeesus ja apostolit, joiden opetuksia Raamattu välittää, ottivat myös huomioon
kuulijoidensa elämäntilanteet ja ympäristön.
He jatkoivat kuitenkin aina ihmisyyteen ja maalliseen elämään liittyvien kysymysten jälkeen varsinaiseen asiaan,
siis siihen, miten Jumala haluaa ihmisten elävän,
mitä Hän ilmoittaa, tahtoo ja mitä Hän antaa.
Raamattu opettaa, miten ihminen selviytyy arkielämässä ja miten yhteisöt toimivat viisaasti.
Mutta kaiken lähtökohta on kuuliaisuus Jumalan äänelle, joka kuuuluu selvästi Raamatussa.
Ensimmäinen asia on aina selvittää henkilökohtainen suhteensa Jeesukseen Kristukseen.
Onko Hän minun Herrani ja annanko Hänelle tomintavallan omassa elämässäni?
Onko tavoitteeni hyvä työpaikka, kivat ihmissuhteet, kaunis koti, hyvä terveys ja
tyydyttävä parisuhde,
vai onko se Kaikkivaltiaan kunnioittaminen, Hänen Hengellään täyttyminen
ja sellainen hengellinen ja maalllinen elämä,
joka kuuluu Jeesuksen vanhurskauttamalle?
Noudatanko Raamatun opastusta siitä, miten tulen aikanaan välttämään helvettiin johtavan kadotustuomion?
Näitä asioita en ole kuullut ev.lut. pappien käsittelevän, paitsi joidenkin tunnustuksellisten herätysliikkeiden edustajien.
Ja nekin saarnat ovat yleensä äänityksiä 1960- ja -70-luvuilta.
Koska kuuntelen yhtä paljon vapaiden suuntausten kuin kirkollistenkin puhujien opetuksia, huomaan niissä selvän eron.
Vapaissa suunnissa saarnat ja muut puheet keskittyvät Jumalaan ja Raamattuun.
kirkolliset taas ihmiseen ja yhteiskuntaan.
Vapaissa suuntauksissa puhuja on kiinnostunut kuulijoiden hengellisestä tilasta,
mutta kirkollisiset puhujat haluavat hoitaa ihmisten psyykeä heidän kohdatessaan maallisia ongelmia.
Lieviä poikkeuksia on molempiin suuntiin, mutta pääsääntöisesti ero on selkeä,
ja se kai jakaa uskovat kirkollisiin ja lahkolaisiin.
Onneksi alkaa olla yhä enemmän niitä, jotka eivät lokeroidu jompaan kumpaan,
vaan liikkuvat monipuolisesti.