Jätän tähän rukouspyynnön ystäväni puolesta, jonka elämä on kulkenut sellaisia latuja, että on tänään narkomaani ja alkoholisti. Juttelin juuri äsken hänen kanssaan. Minua kosketti syvästi, kun hän sanoi, että "vain Herra tuntee kuka on oikeasti saanut syntinsä anteeksi". Sitten kertoi tavanneensa kaverin, josta viimeeksi olisi voinut uskoa tämän uskovan Jeesukseen, mutta mies oli sanonut hänelle Jeesuksen kuolleen syntiemme tähden ristillä kauan sitten.
Ystävät. Raamattu sanoo, että ei ole niin kuin ihminen näkee; ihminen näkee ulkomuodon (ulkokuoren), mutta Herra näkee sydämen. Olkaamme varovaisia arvioissamme polulta poikenneiden lähimmäistemme suhteen. Taivas voi antaa heistä aivan erilaisia lausuntoja kuin mitä me annamme.
Laitan tähän (jälleen) näkyville pitkähkön runon joka kertoo ihmisen tiestä, minunkin tiestäni.
1. Olen vankina täällä ja ymmärrän sen,
mitä kuoleman korpea kuljen.
Olen kahleiden kantaja, hoipertelen,
tosi onnelta sieluni suljen,
kun aarteita maan
pyrin kuormaksi matkalla kartuttamaan.
2. Hyvin tunnen jo turhiksi antimet maan
jopa parhaatkin arvottomiksi.
ja kun turhia etsin, niin tuskia saan.
Nekö kelpaavat lohduttajiksi?
Ja viihdynkö näin,
kun on mahdoton kulkea taivasta päin?
3. Miten syntiä suosiva, vilpillinen,
perin uskoton, matkassa pysyn?
Olen kristitty joukossa kristittyjen,
yhä maailman kiitosta kysyn.
Taas kauhistelen
tätä orjuutta luonteeni valheellisen.
4. Yhä, Herrani, synneistä synteihin vie
katu tuttu, kun käyn sitä pitkin.
Se on uusien raskaiden askelten tie,
vaikka juuri sen itkuja itkin.
Näin matkalla maan
ylen työlästä taakkaani raahata saan.
5. Tykö armosi istuimen ääneti käyn
kuten syntinen nainen jo ammoin.
Näet, laupias Herrani, entisen näyn:
polo ihminen, särkevin vammoin,
nyt luoksesi jään
sydän itkien tuskaani nyyhkyttämään.
6. Pysyn luonasi, Laupeus loppumaton,
sinä kurjalle anteeksi annat.
Tämä huolteni keskellä toivoni on:
sinä armahdat, kuormani kannat.
Ja murheellisen
otat luoksesi laaksosta kyynelien.