Puimatanner > Raamattupiiri

Jumalan vuorelta Herran vuorelle

(1/8) > >>

Natanael:
Minua on jo pidempään mietityttänyt eräs Raamatun laajemmista kertomuksista, nyt siis otsikossa mainittu teema vuorelta vuorelle.
Tällä tarkoitan siis matkaa Siinailta Jumalan vuorelta Siionin vuorelle.
Raamattu ei ihan sanatarkasti tuollaista esitä, mutta mielestäni tuollainen ajatus/kokonaisuus Raamatusta löytyy.

Ajatukseni olisi siis tutkia mitä reitin alussa, matkalla ja lopussa tapahtuu.
Matkan varrelta löytyy muitakin vuoria.


-
Niin ja niitä muita laajempia kertomuksia ovat
-punainen lanka alkaen ensimmäisestä Mooseksen kirjasta jatkuen Golgatalle
-lähtö Egyptistä ja pääseminen perille Luvattuun maahan
-jotenkin aavistelen, että yksi suuri kertomus alkaa 1. Kun. 8:10 ja loppuu Neh. 12:40 vastaten Ap. t. 2:1 / Ilm. 7:9-10




Natanael:
Siinailla Hoorebin vuorella annettiin laki.
Sieltä lähti liikkeelle myös Jumalan arkki.

Ennen Jordanin ylitystä Raamatussa puhutaan Jumalan arkista. En ole havainnut että puhuttaisiin Herran arkista.
Sitten kun Jordan oli ylitetty, puhutaan Herran arkista, paitsi sellaisissa kohdissa, joissa tapahtui jotain väärää, esimerkiksi siinä yhteydessä, kun filistealaiset ryöstivät arkin.


Miksikö noin?

Ehkäpä tästä syystä:

Gal. 3

21 Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24 Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.

Natanael:
Vuori kuvaa Raamatussa pysyvyyttä, jotain sellaista mikä ei muutu ja sellaista, johon voi turvata.

Nykykielessäkin joku saattaa sanoa "luotan kuin vuoreen"


Kun Raamattu kutsuu joitakin vuoria Jumalan vuoriksi, niillä täytyy olla joku erityinen hengellinen merkitys.


Hooreb
2. Moos. 24:13
Silloin Mooses ja hänen palvelijansa Joosua lähtivät; ja Mooses nousi Jumalan vuorelle.
1. Kun. 19:8
Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti.


Baasan
Ps. 68:15
Baasanin vuori on Jumalan vuori, Baasanin vuori on monihuippuinen vuori.

Natanael:
Miksi Hooreb on Jumalan vuori?
Miksi Baasan on Jumalan vuori? Onko sillä merkitystä, että se on monihuippuinen vuori?

Mitä siellä tapahtui?
Mitä ne kertovat meille?

albert1:
Miksi Raamattu on paikoitellen niin epäselvä ja vaikeasti ymmärrettävä kirja?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta