Kirjoittaja Aihe: Tottelemattomuus  (Luettu 3529 kertaa)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Tottelemattomuus
« : 27.06.18 - klo:18:16 »
Olen hieman peukolotekniikalla lukenut Raamattua viime ajat, mutta peukalo on sattunut kohtiin missä on ilmeisen sama teema: Jumalan sanan hylkääminen omassa elämässä ja sen seuraukset. Raamattu on joskus niin kauheen selvä.

Jeremia 29 puhuu selvää kieltä profeetoista, jotka EIVÄT ole Herran asialla:
Maa on täynnä avionrikkojia,
täynnä niitä, jotka ovat luopuneet Herrasta!
Maa on kirottu, se riutuu,
arojen laitumet kuivuvat.
Ihmiset rientävät pahasta pahaan,
vääryydessä he näyttävät voimansa.
11 Herra sanoo:
-- Niin profeetat kuin papitkin
ovat eksyneet minusta kauas.
Jopa omassa temppelissäni
joudun katselemaan heidän pahuuttaan.
12 Tulkoon sen tähden heidän tiestään pimeä, niljakas polku! Liukastukoot he sillä ja kaatukoot! Kun tilinteon vuosi tulee, minä tuotan heille tuhon, sanoo Herra.

13 -- Samarian profeettojen minä näin tekevän
mielettömiä tekoja.
He puhuivat Baalin nimissä
ja eksyttivät kansani Israelin.
14 Mutta Jerusalemin profeettojen teot
ovat pöyristyttäviä!
He rikkovat avion, valehtelevat ja pettävät,
he kannustavat pahantekijöitä,
niin ettei kukaan käänny pahuudestaan.
Nämä profeetat ovat kuin Sodoman asukkaat
ja Jerusalemin kansa kuin Gomorran väki!
15 Sen tähden Herra Sebaot sanoo profeetoista näin: -- Minä syötän heille koiruohoa, juotan heille myrkyllistä vettä, sillä Jerusalemin profeetoista on eksytys levinnyt koko maahan.

16 Näin sanoo Herra Sebaot:
-- Älkää kuunnelko tuollaisia profeettoja,
älkää sanoja, joita he julistavat.
He pettävät teitä!
Omia kuvitelmiaan he vain puhuvat,
eivät minun sanojani.
17 Niille, jotka halveksivat minua, he hokevat:
"Herra sanoo:
'Te saatte elää rauhassa.'"
Niille, jotka paaduttavat sydämensä, he vakuuttavat:
"Teitä ei kohtaa mikään onnettomuus."
18 Mutta kuka heistä oli läsnä, kun minä, Herra, tein päätökseni? Kuka heistä näki minut ja kuuli, mitä minulla on mielessäni? Kuka kuunteli minua tarkoin ja ymmärsi sanani?

19 -- Katsokaa Herran myrskyä!
Viha nousee, pyörremyrsky puhkeaa,
rajuilma raivoaa jumalattomien pään päällä!
20 Herran viha ei asetu, ennen kuin hän on vienyt loppuun aikeensa ja päätöksensä. Vielä tulee aika, jolloin te sen tajuatte.

21 -- Minä en ole lähettänyt tuollaisia
profeettoja,
mutta silti he juoksevat joka suuntaan.
Minä en ole puhunut heille,
mutta silti he esiintyvät minun profeettoinani.
22 Jos he olisivat olleet läsnä ja kuulleet,
mitä minä päätin tehdä,

Onhan tuo vähän pitkä pätkä lainattavaksi, mutta siinä on niin selvä teema, että sitä on tosi vaikea olla ymmärtämättä.
Siis se puhuu ihmisistä, jotka puhuvat Herran nimessä, mutta itse asiassa rohkaisevat syntiin, eikä parannukseen. Ja heidän oma elämänsä on täynnä valhetta ja syntiä.

Mulla on kaksi muuta kohtaa mitkä laitan kun on enemmän aikaa.
Toinen on Hiskian pojan kovasydämisyydestä ja mitä Herra teki siinä tilanteessa.

Toinen on Sananlaskujen muistaakseni ekassa luvussa, sen loppupuolella.
Siinä oli kyllä niin selvät sävelet ihmisen hengellisestä tilasta, missä Jumalan sana hylätään.

Ei ihminen voi juosta Jumalaa pakoon........kovin kauan ainakaan....

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #1 : 27.06.18 - klo:19:13 »
Onhan se niinkuin tätä päivää  :(
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #2 : 27.06.18 - klo:19:54 »
Tuo lainaus on luvusta 23, käännös 1992.

Ihmettelin mitä on tuo koiruoho, mitä Jumala syöttää väärille profeetoille.
Wikin mukaan se on lääkekasvi. Sitä käytetään sisäisesti loismatojen häätämiseen. Suurina määrinä se on myrkyllinen.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Koiruoho

Myrkyllinen vesi voidaan kääntää myös vaivaavaksi vedeksi.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #3 : 27.06.18 - klo:20:16 »
Eräs tuttavani (vanhempi herra) sanoi minulle (kuulijoita monta muutakin) tänään, että "kaikkihan tietävät, että
raamattu on muinaisten ihmisten sepittämää tarinaa juutalaisten surkeasta menneisyydestä".

Vastasin siihen, että tuo voi olla sinun mielipiteesi, mutta julkisesti ei kannata pilkata
kristittyjen Pyhää Kirjaa.
Siihen mies sanoi, että hän puhuu vain totuutta.
Hän toivoo, että "ihmisten keksimästä raamatusta aletaan vihdoinkin
puhua rehellisesti ja paljastetaan ihmisille sen sisältämä huijaus".

Mies oli aivan vilpitön ja selvästi huolissaan siitä, että vieläkin jotkut luulevat Raamatun olevan totta.
Hän lisäsi vielä, että on itse uskovainen, koska uskoo Kaikkivaltiaaseen Luojaan,
mutta ei mihinkään raamattuihin, jeesuksiin tai muihin satuihin.

Koska olin tilanteessa ainoa uskova kristitty (toiset tietävät uskostani),
en jatkanut väittelyä.  Se ei olisi johtanut mihinkään.

Huomasin tuon miehen ja häntä tukevien läsnäolijoiden ilmaisutavoista ja asenteista, miten toisessa maailmassa me uskovat tosiaan elämme
uskottomiin verrattuna.
Elämän perusta ja arvomaailma on aivan toisenlainen.
Näin on tietysti aina ollut, mutta se tuli taas tuossa keskustelussa hyvin
konkreettiseksi.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #4 : 27.06.18 - klo:20:30 »
Onhan se niinkuin tätä päivää  :(

Joo tuo tuli minullekin mieleen.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #5 : 27.06.18 - klo:20:32 »
Eräs tuttavani (vanhempi herra) sanoi minulle (kuulijoita monta muutakin) tänään, että "kaikkihan tietävät, että
raamattu on muinaisten ihmisten sepittämää tarinaa juutalaisten surkeasta menneisyydestä".

Vastasin siihen, että tuo voi olla sinun mielipiteesi, mutta julkisesti ei kannata pilkata
kristittyjen Pyhää Kirjaa.
Siihen mies sanoi, että hän puhuu vain totuutta.
Hän toivoo, että "ihmisten keksimästä raamatusta aletaan vihdoinkin
puhua rehellisesti ja paljastetaan ihmisille sen sisältämä huijaus".

Mies oli aivan vilpitön ja selvästi huolissaan siitä, että vieläkin jotkut luulevat Raamatun olevan totta.
Hän lisäsi vielä, että on itse uskovainen, koska uskoo Kaikkivaltiaaseen Luojaan,
mutta ei mihinkään raamattuihin, jeesuksiin tai muihin satuihin.

Koska olin tilanteessa ainoa uskova kristitty (toiset tietävät uskostani),
en jatkanut väittelyä.  Se ei olisi johtanut mihinkään.

Huomasin tuon miehen ja häntä tukevien läsnäolijoiden ilmaisutavoista ja asenteista, miten toisessa maailmassa me uskovat tosiaan elämme
uskottomiin verrattuna.
Elämän perusta ja arvomaailma on aivan toisenlainen.
Näin on tietysti aina ollut, mutta se tuli taas tuossa keskustelussa hyvin
konkreettiseksi.

Mihinköhän he perustivat mielipiteensä Raamatusta?
Kuulosti että he lähinnä projisoivat olettamuksiaan..

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #6 : 27.06.18 - klo:22:44 »

Sama mies on joskus aikaisemmin selittänyt, miksi Raamattu on hänen mielestään paha ja väärä.
Perusteluista muistan ainakin:
evoluutio on "todistettu" oikeaksi; Raamattu vihaa vähemmistöjä, kuten sukupuolettomia ja homoja; nainen on nykyään miehen ja perheen päällikkö; Raamattu ihannoi tappamista; Jumalaa ei voi olla, koska lapsia kuolee ja ihmisillä on kärsimyksiä jne.

Nuohan ovat aika monen ihmisen ajatuksia, joilla he tiedon, tieteen ja modernin ajattelutavan perusteella katsovat toteennäytetyksi, että mitään jumalia ei ole ja Raamattu on satua.

En mene mukaan keskusteluihin, joissa noita väitteitä esitetään.
Syntyy vain sanasota, jossa kaksi aivan erilaista maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä törmäävät yhteen.
Tietysti joku henkilökohtaisessa evankelioinnissa pätevämpi (siis siihen Jumalalta taidon saanut) osaa toimia ko. tapauksissa oikein, mutta minä mieluummin vetäydyn ja
vain rukoilen osallisten puolesta.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #7 : 27.06.18 - klo:23:01 »
Nuohan ovat aika monen ihmisen ajatuksia, joilla he tiedon, tieteen ja modernin ajattelutavan perusteella katsovat toteennäytetyksi, että mitään jumalia ei ole ja Raamattu on satua.

Mielestäni on jotenkin epäjohdonmukaista, että satukirjaa vihataan ja on vihattu kautta historian. Jopa Raamatun omistamisestakin on rangaistu ankarasti. Mikä satukirjassa voi olla niin vaarallista?  ;D
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #8 : 28.06.18 - klo:00:38 »

Kaikilla evankeliumin kuulleilla on tieto siitä, että Jeesuksen avustamana voi pelastua
helvetiltä.
He tietävät, että on olemassa oikea ja väärä, hyvä ja paha.
Pahan tekeminen on syntiä, ja siitä Jumala rankaisee.
Rangaistuksen voi välttää uskomalla Jeesukseen.
Kaikesta tästä kerrotaan Raamatussa.

Mutta jos on omasta mielestään älykäs, pätevä, kehittynyt ja moderni ihminen,
joka haluaa uskoa vain materiaan, talouteen, tieteeseen ja kehitykseen,
Jeesus ja Raamattu on jotenkin selitettävä pois omasta mielenmaailmasta.
Silloin on uskoteltava itselleen, että Jumalaa ei ole olemassakaan,
ja Raamattu on satua.

Sellaiselle onkin melko helppo ummistaa silmänsä, joka ei ole konkreettisesti järjellä ja aisteilla todettavissa.
Kun tiedotusvälineet jatkuvasti lietsovat ateistista ja hedonistista maailmankuvaa,
Jumalaa torjumaan pyrkivä ihminen saa koko ajan tukea pyrkimykselleen.
Jeesus ja Raamattu aletaan määritellä vain uskovaisten jutuksi,
vanhanaikaisten, lapsellisten tai harhaanjohdettujen tarinoiksi,
jolla nämä yrittävät kiusata ja ahdistella normaaleja kansalaisia.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #9 : 28.06.18 - klo:07:55 »

Maailma on pahan vallassa. Kuinka oikeassa Raamattu on sinäkin asiassa!
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #10 : 28.06.18 - klo:13:53 »
Sellaiselle onkin melko helppo ummistaa silmänsä, joka ei ole konkreettisesti järjellä ja aisteilla todettavissa.
Kun tiedotusvälineet jatkuvasti lietsovat ateistista ja hedonistista maailmankuvaa,
Jumalaa torjumaan pyrkivä ihminen saa koko ajan tukea pyrkimykselleen.
Jeesus ja Raamattu aletaan määritellä vain uskovaisten jutuksi,
vanhanaikaisten, lapsellisten tai harhaanjohdettujen tarinoiksi,
jolla nämä yrittävät kiusata ja ahdistella normaaleja kansalaisia.

Maailma on pahan vallassa. Kuinka oikeassa Raamattu on sinäkin asiassa!
Näin on.
Mutta pahuus ei ole vain kollektiivista pahaa ja yleistä luopumusta,
vaan Jumalan torjuminen tapahtuu aina henkilökohtaisesti kunkin yksilön sisällä.
Mitä kiusallisemmaksi Jumalan kieltävä ihminen kokee puheet synnistä, armosta, tuomiosta, kadotuksesta ja paratiisista,
sitä vimmatummin hän alkaa selittää
tieteellisen ja materialistisen maailmankuvansa erinomaisuutta.

Omatunto eli Jumalan sisäinen ääni on kaikilla ihmisillä,
mutta se on herkistynyt niillä, jotka ovat joskus kuulleet evankeliumin Jeesuksesta
(siis esim. lähes kaikilla suomalaisilla).
Kun uskosta osaton kuulee uskovan perustelevan jotakin Raamatulla,
hänen omatuntonsa kehottaa kuuntelemaan,
mutta järki ja opitut asenteet haluavat estää sen.

Siksi hän selittää itselleen Raamatun olevan satua ja Jumalan vain mielikuvitusta.
Luopuminen alkaa silmien ummistamisella ja pään työntämisellä pensaaseen
Aikanaan syntyy ns. paatumus, jolloin ihminen alkaa elää sielunvihollisen orjuudessa.
Hän voi olla hyvin korkeamoraalinen, rakkaudellinen, uuttera ja ihana ihminen.
Mutta hänelle on tapahtunut pahin mahdollinen,
eli Jumalan kutsut ovat loppuneet ja matka kohti helvettiä on
väistämätön.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #11 : 28.06.18 - klo:14:11 »
Mutta pahuus ei ole vain kollektiivista pahaa ja yleistä luopumusta,
vaan Jumalan torjuminen tapahtuu aina henkilökohtaisesti kunkin yksilön sisällä.
Mitä kiusallisemmaksi Jumalan kieltävä ihminen kokee puheet synnistä, armosta, tuomiosta, kadotuksesta ja paratiisista,
sitä vimmatummin hän alkaa selittää
tieteellisen ja materialistisen maailmankuvansa erinomaisuutta.

Omatunto eli Jumalan sisäinen ääni on kaikilla ihmisillä,
mutta se on herkistynyt niillä, jotka ovat joskus kuulleet evankeliumin Jeesuksesta
(siis esim. lähes kaikilla suomalaisilla).
Kun uskosta osaton kuulee uskovan perustelevan jotakin Raamatulla,
hänen omatuntonsa kehottaa kuuntelemaan,
mutta järki ja opitut asenteet haluavat estää sen.

Siksi hän selittää itselleen Raamatun olevan satua ja Jumalan vain mielikuvitusta.
Luopuminen alkaa silmien ummistamisella ja pään työntämisellä pensaaseen
Aikanaan syntyy ns. paatumus, jolloin ihminen alkaa elää sielunvihollisen orjuudessa.
Hän voi olla hyvin korkeamoraalinen, rakkaudellinen, uuttera ja ihana ihminen.
Mutta hänelle on tapahtunut pahin mahdollinen,
eli Jumalan kutsut ovat loppuneet ja matka kohti helvettiä on
väistämätön.

Mielestäni kuvailet tuota kehitystä hyvin osuvasti.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #12 : 28.06.18 - klo:16:56 »
Mainitsin aloituksessa, että lisään tähän pari toista paikkaa Raamatusta, mitkä tupsahtivat eteen, ja kumma kyllä, käsittelivät omalla tavallaan samaa teemaa kuin aloituksessa lainaamani Raamatun kohta.

Tää on 2. Aikakirjasta, luku 33.
Laitan ihan vaan sen ydinjutun siihen, ettei tuu niin pitkiä lainauksia. Mutta siis kertomus Kuningas Hiskian pojan Manassen toimista oli minusta myös mielenkiintoinen.  Hänestä kerrotaan näin.

Mutta Manasse eksytti Juudan ja Jerusalemin asukkaat tekemään enemmän pahaa, kuin olivat tehneet ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.
10. Ja Herra puhui Manasselle ja hänen kansallensa, mutta he eivät kuunnelleet.
11. Niin Herra toi Assurin kuninkaan sotapäälliköt heidän kimppuunsa. He ottivat Manassen kiinni koukuilla, kytkivät hänet vaskikahleisiin ja veivät hänet Baabeliin.
12. Mutta ahdingossa ollessaan hän etsi Herran, Jumalansa, mielisuosiota ja nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.
13. Ja kun hän näin rukoili häntä, niin Jumala taipui ja kuuli hänen rukouksensa ja toi hänet takaisin Jerusalemiin, hänen valtakuntaansa. Silloin Manasse tuli tietämään, että Herra on Jumala.

Aikamoinen suunnanmuutos hänellä sen jälkeen kun Herra salli hänen joutua tosi rankkaan tilanteeseen.

Manasse nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.

Puhutteleva juttu.  Taas kerran tuli mieleen että Jumalaa ei voi kukaan paeta.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #13 : 28.06.18 - klo:17:06 »
Näin on.
Mutta pahuus ei ole vain kollektiivista pahaa ja yleistä luopumusta,
vaan Jumalan torjuminen tapahtuu aina henkilökohtaisesti kunkin yksilön sisällä.
Mitä kiusallisemmaksi Jumalan kieltävä ihminen kokee puheet synnistä, armosta, tuomiosta, kadotuksesta ja paratiisista,
sitä vimmatummin hän alkaa selittää
tieteellisen ja materialistisen maailmankuvansa erinomaisuutta.

Omatunto eli Jumalan sisäinen ääni on kaikilla ihmisillä,
mutta se on herkistynyt niillä, jotka ovat joskus kuulleet evankeliumin Jeesuksesta
(siis esim. lähes kaikilla suomalaisilla).
Kun uskosta osaton kuulee uskovan perustelevan jotakin Raamatulla,
hänen omatuntonsa kehottaa kuuntelemaan,
mutta järki ja opitut asenteet haluavat estää sen.

Siksi hän selittää itselleen Raamatun olevan satua ja Jumalan vain mielikuvitusta.
Luopuminen alkaa silmien ummistamisella ja pään työntämisellä pensaaseen
Aikanaan syntyy ns. paatumus, jolloin ihminen alkaa elää sielunvihollisen orjuudessa.
Hän voi olla hyvin korkeamoraalinen, rakkaudellinen, uuttera ja ihana ihminen.
Mutta hänelle on tapahtunut pahin mahdollinen,
eli Jumalan kutsut ovat loppuneet ja matka kohti helvettiä on
väistämätön.

Meinasin kommentoida tuo viestin alun lausetta. Olen samaa mieltä, mutta sitten Raamattu ottaa aiheeseen seuraavan lähtökohdankin.

Efesolaiskirjeessa kuitenkin toisaalta on näin:
Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,

Tuossa tietyllä tavalla on sellainen joukkoilmiön tunne. Vaikka juu selvästi kukin on lopulta vastuussa yksin Jumalan edessä.

Samoin kun Jeesus puhui lopun ajoista, milloin laittomuus pääsee valtaan. Siinäkin tietty sellainen globaalinen teema.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Tottelemattomuus
« Vastaus #14 : 01.07.18 - klo:20:03 »
Mainitsin aloituksessa, että lisään tähän pari toista paikkaa Raamatusta, mitkä tupsahtivat eteen, ja kumma kyllä, käsittelivät omalla tavallaan samaa teemaa kuin aloituksessa lainaamani Raamatun kohta.

Tää on 2. Aikakirjasta, luku 33.
Laitan ihan vaan sen ydinjutun siihen, ettei tuu niin pitkiä lainauksia. Mutta siis kertomus Kuningas Hiskian pojan Manassen toimista oli minusta myös mielenkiintoinen.  Hänestä kerrotaan näin.

Mutta Manasse eksytti Juudan ja Jerusalemin asukkaat tekemään enemmän pahaa, kuin olivat tehneet ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.
10. Ja Herra puhui Manasselle ja hänen kansallensa, mutta he eivät kuunnelleet.
11. Niin Herra toi Assurin kuninkaan sotapäälliköt heidän kimppuunsa. He ottivat Manassen kiinni koukuilla, kytkivät hänet vaskikahleisiin ja veivät hänet Baabeliin.
12. Mutta ahdingossa ollessaan hän etsi Herran, Jumalansa, mielisuosiota ja nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.
13. Ja kun hän näin rukoili häntä, niin Jumala taipui ja kuuli hänen rukouksensa ja toi hänet takaisin Jerusalemiin, hänen valtakuntaansa. Silloin Manasse tuli tietämään, että Herra on Jumala.

Aikamoinen suunnanmuutos hänellä sen jälkeen kun Herra salli hänen joutua tosi rankkaan tilanteeseen.

Manasse nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.

Puhutteleva juttu.  Taas kerran tuli mieleen että Jumalaa ei voi kukaan paeta.

Aikakirjssa kerrotaan Manassen pahat teot, mutta myös nöyrtyminen.
Jostain syystä 2.Kun.21 kertoo vain Manassen synnit, mutta ei parannuksen tekoa.
Tuossa todennäköisesti piilee joku laajempi kertomus kuninkaista, joiden elämän kautta Jumala haluaa kertoa jotain erityistä.