Avaus käsitteli kirkon maallistumista.
Kokemus on osoittanut, että vaaka voi kallistua myös päinvastaiseen suuntaan, tuhoisin seurauksin. Terveessä Kristuksen opissa pysyminen on siksi aivan välttämätöntä seurakunnissa.
Jaak. 3:13 Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.
Jaak. 3:14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
Jaak. 3:15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
Jaak. 3:16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, ...
*) ... siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
Jaak. 3:17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas,
sitten rauhaisa,
lempeä,
taipuisa,
täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä,
se ei epäile,
ei teeskentele.
Jaak. 3:18
Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
Jaak. 4:1 Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
Taipuisa, niinpä.
Meidän on ymmärrettävä ihmisten erilaisuus erilaiset tarpeet ja erilaiset elämäntilanteet itse kunkin kohdalla. Mutta meidän on myös ymmärrettävä kuinka tärkeä on järjestys seurakunnassa. Paavali luettelee erilaisia ruumiinjäseniä ja vertaa niiden järjestäytynyttä sopuisaa toimintaa seurakunnan toimintaan. Kaikilla jäsenillä ei ole sanamlainen työ, mutta mikään jäsen ei toimi ruumista vastaan eikä ylpeile toista jäsentä vastaan, kaikki toimivat saman päämäärän saavuttamiseksi yhdessä koko seurakunta. Ja päästä (Kristus) tulevat toimintaohjeet sitten kaikille jäsenille.
Miten tässä valossa näyttäytyy sitten sitoutumattomuus mihinkään seurakuntaan?
Oikeasti tällainen toimintamalli on individualismia.
No niin, minä olen sitten tästä lähin oma yhteiskuntani, olen poliisi, pappi, tuomari, lääkäri lainsäätäjä, en maksa veroja kenellekkään, pitäköön kukin huolen itsestään.
En näe tässä toimintamallissa kristillisiä piirteitä.
Näen kyllä väsyneen ja turhautuneen ihmisen, kenties sairaan joka ei jaksa enään kiinnostua oikein mistään, kaikista vähiten on kiinnoistunut haasteista joita vääjäämättä tulee, kun erilaisia ihmisiä on koolla. Moni ajattelee, antaa hevosen surra, sillä on isompi pää.