Odeberg sanoo kirjansa alussa:
"…farisealaisuus, joka hyväksyy noudatettavaksi kristillistä ajattelua, lakkaa olemasta farisealaisuutta, ja kristillisyys, joka sisällyttää itseensä farisealaista ajattelua, samoin lakkaa olemasta kristillisyyttä."
Tässä on oivallusta liittyen em. kirjaan:
http://www.helluntaiseurakunnat.fi/blogi/helluntaiseurakunnat/686/hyvat_pahat_ihmiset
Uudessa testamentissa tekopyhät kuvataan ihmisinä, jotka etsivät hengellisessä mielessä hyvää asemaa tai kunniaa myös ihmisten silmissä. "Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä." (Matt. 6:2)
Jotkut kristityt joskus korostavat sitä, etteivät he ole muita parempia, minun näkökulmastani ikään kuin varmistaen siten sen, ettei heidän ajateltaisi etsivän fariseusten tavoin kunniaa ihmisten silmissä.
Jos rehellisyys tai itsensä lukuisten muiden tasolle laittaminen on kristillisessä mielessä merkki nöyryydestä, oman nöyryyden painottaminen korostamalla sitä, ettei ole niin erinomainen ihmisenä kuin ehkä joku ulkopuolinen voisi luulla, voi olla mielestäni myös keino saada hyväksyntää muilta ihmisiltä.
Jos rehellisyys tai itsensä lukuisten muiden tasolle laittaminen on kristillisessä mielessä vain ja ainoastaan totuudellisuutta, silloin totuudellista olisi kertoa myös kaikki oman mielen tai elämän pimeät puolet. Mutta harva sellaiseen ryhtyy, ymmärrettävistä ja hyväksyttävistä syistä. Maine voisi mennä, eikä arvostus muiden silmissä olisi sen jälkeen välttämättä korkealla.
Jotkut kristityt häpeävät tuoda vakaumustaan esille millään tavalla uskomattomien edessä. Kyse voi olla monesti siitä, että pelkää maineensa menevän niiden ihmisten silmissä, joiden arvelee esim. naureskelevan, jos alkaa puhua Jeesuksesta. Hävettää olla kristitty. Sama ihminen saattaa kuitenkin tuoda esille hurskauttaan saman vakaumuksen jakavien ihmisten edessä.
Mielestäni positiivisen huomion etsintä ja negatiivisen maineen välttäminen on kaikkialla läsnä, missä ihmiset ovat läsnä, olivat he uskovia, uskonnollisia tai uskonnottomia ihmisiä. Jotkut korostavat sitä, etteivät välitä siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat, mutta juuri sillä tavalla he paljastavat, että he nimenomaan välittävät siitä, mitä ihmiset heistä ajattelevat, kun tahtovat ylipäänsä muiden huomioivan sen, ja tahtovat viestittää, että ovat (muka) erilaisia. Yhtä uskottavaa kuin jos joku hankkisi tatuoinnin ja mainostaisi muille, ettei halua, että muut kiinnittäisivät huomion tatuointiinsa tai ihailisivat häntä sen tähden.
Ihmettelen tarvettasi arvostella ja luokitella ihmisiä yleisluontoisesti psykologisoivalla tavalla.
Uskovissa on hyvin monenlaisia yksilöitä, samoin kuin Jumalan kutsun torjuvissakin.
Kaikilla uskovilla on geeniperintönsä, varhaiset kokemuksensa ja muu elämänhistoria, luonteenlaatunsa, virheensä, lahjakkuutensa,
kykynsä, puutteensa, omat ns. helmasyntinsä, sairautensa jne.
Uskonelämä alkaa jokaisella eri ikäisenä, jollakulla yhtäkkiä aikuisena,
jollakin toisella esim. lapsuudessa alkaneen uskon kasvamisena tietoiseen Jeesuksen seuraamiseen.
Kaikki elävät erilaisissa olosuhteissa, saavat omanlaistaan hengellistä opetusta, taistelevat omat uskon ja epäuskon kamppailunsa, parantuvat, haavoittuvat, lankeilevat, uudistuvat uskossaan, kasvavat ja pienenevät.
Kaikki uudestisyntyneitä yhdistää kuitenkin se,
että he vastaavat yhä uudelleen myöntävästi Jeesuksen kutsuun: "Haluatko seurata minua?".
Silloin he eivät ole yksin, vaan kuuluvat Herran näkymättömään seurakuntaan.
Heillä on hengellinen todellisuus mekaanisen, fyysisen ja sosiaalisen todellisuuden lisäksi.
Hengellisesti herännyt on suorassa yhteydessä Jumalan kanssa, koska hänessä asuu Pyhä Henki.
Hänellä on halu oppia yhä lisää Jumalan opetusta Raamatusta ja ylläpitää rukouksen avulla yhteyttä Herraansa.
Silti uskovatkin elävät yhteisöissä ja yhteiskunnissa, joissa synti ja Jumalan torjuminen ja halventaminen lisääntyy koko ajan.
Uskovillakin ovat tavalliset opiskelut, työelämä, perheet ja muut ihmissuhteet, jotka kaikki eivät koostu toisista uskovista.
On väsymistä, masennuksia, sairautta, onnettomuuksia jne.
On suuriakin kriisejä - myös hengellisessä elämässä, jotka voivat järisyttää koko elämää.
Siitä huolimatta Jeesus Kristus ei ole kaukana kenestäkään omastaan,
vaan pitää kiinni, taluttaa ja jopa kantaa pahimpien paikkojen yli.
Hän luo koko ajan uutta, muuttaa olosuhteita, tekee mahdollisen mahdottomaksi ja päinvastoin, estää suurienkin kompurointien ja romahdusten aiheuttamasta tuhoa, sitoo ja parantaa.
Taivaan Herra vaikuttaa niin valtavia asioita uskovien elämässä jo ennen kuolemaa,
että on turhaa takertua kielteisesti toisarvoisiin asioihin,
kuten esim. analysoimaan toisten ihmisten mahdollista liiallista lakihenkisyyttä, nöyryyden puutetta tai muita heikkouksia.
On viisaampaa tarkastella omaa suhdettaan Jumalaan, omaa uskoaan tai epäuskoaan, omaa sisäistä terveyttään tai sairauttaan jne.
Kyse on kuitenkin elämän ja kuoleman ratkaisevista valinnoista.
Riippumatta omasta tai toisten ihmisten heikkouksista tai menestymisistä
jokaisen meistä on itse valittava, haluaako ottaa Jumalan kutsun vastaan ja alkaa seurata Herraa Jeesusta, vai vastaako kutsuun kieltävästi.
Tätä ratkaisua ei voi paeta, vaikka analysoisi ja pelailisi loputtomasti uskonnollisilla fraaseilla, raamatunlauseilla ja hengellisillä käsitteillä.
Niitä edestakaisin pyörittelemällä voi saada kaiken hengellisen tuntumaan filosofiselta viisastelulta tai psykologisilta sanapeleiltä.
Kuitenkin selkeä ja yksinkertainen totuus on kirjoitettu Raamattuun eli Jumalan Sanaan.
Se löydettävissä ja sisäistettävissä vain, jos astuu yhdenkin rehellisen uskon askeleen ja pyytää vilpittömästi Jumalaa näyttämään totuuden.