En löytänyt aiheesta olemassaolevaa keskustelua, joten aloitan uuden.
Jos joku kysyisi minulta, että onko sinulla pelastusvarmuus, niin siihen tietystikin yrittäisin jotain vastata. Olisi perin vaikeaa mennä sanomaan, ettei minulla ole pelastusvarmuutta. Mutta mihin se olemassa oleva pelastusvarmuus oikein perustuu?
Mielestäni sen täytyy perustua ensisijaisesti Sanaan ja vasta toissijaisesti omaan "kokemukseen". Mikä se Sanan paikka omalla kohdallani olisi? Se voisi olla esim. tämä:
2. Kor. 5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Pelastukseni on vankalla pohjalla, koska asia on hoidettu lähes 2000 vuotta sitten. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Minäkin kuulun siihen maailmaan joka on jo sovitettu. Se on fakta. Ainoa, mikä voisi estää sovituksen minun kohdallani toteutumasta, olen minä itse. Voisin sanoa Jumalalle, että "ei kiitos", en välitä tästä lainkaan tai että minulle pitäisi räätälöidä toisenlainen sovitus.
Kun sanoin, että kokemus on toissijainen, en tarkoittanut, että se olisi jotenkin vähäarvoinen. Onhan sekin tärkeä. Mutta ei mikä tahansa kokemus, vaan se, mikä on kirjoitettu Room. 8. luvussa:
15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.