Valtavan monilla on syvä usko siihen, että jostain löytyy se "oikea Raamatullinen pyhittynyt joukko/ seurakunta" tai "oikea voideltu" johon kiinnittää uskon katseensa.
Monet uskoivat mm. Markku Koivistoon ja hänen kauttaan tulevaan herätykseen.
Itse kävin yli 10 vuotta kovaa taistelua, yrittäessäni täyttää Raamatun asettamaa mittaa uskovalle, eli tulla "kunnon uskovaksi".
Meillä on myös tarve kelvata toisillemme, siinä missä Jumalallekin mitan täyttävinä.
Lopulta Armo maistui Herran lyötyä kehnon pyhitys räpellykseni säpäleiksi. Ei minusta ollut täyttämään mittaa....
Vasta Armon kirkastumisen kautta aukenee lain ja evankeliumin ero.
Sen ymmärtämisen kautta alkaa uskon syveneminen. Oma syntisyys kasvaa, kun näkee ettei synti ole kuin takiaisia nutussa (Bo Giertzin ilmaus kirjsasa "Kalliopohja"), jotka voi nyppiä yksitellen pois.
Kaikki tekoni on kelvottomia Jumalan pyhyyden edessä. Minussa ei ole mitään mikä kelpaisi Jumalan edessä.
Jeesuksen Kristuksen sovintoveri yksin puhuu puolestani ja pesee puhtaaksi synnin saastasta.
Ja kuitenkin teot. Nekin on vain Jumalan ennalta valmistamia, joista yksin HÄN saa kunnian.
Ei meillä ole tahtoa, eikä tarmoa hyvään ellei Herra meille sitä anna.