Yritän vähentää hyllyissäni olevien kirjojen määrää. Siksi olen koettanut lukea kirjoja, jotka ovat jo vuosia olleet hyllyssä, mutta joita ei ole tullut luetuksi. Tänä talvena luin E. Pfennigsdorfin kirjan Kristus ja nykyaika. Kirja on painettu 1906(!) ja on mielenkiintoinen monellakin tavalla, ei vähiten siksi, että on kirjoitettu ennen maailmansotia.
Sotken monia kirjoja alleviivauksin ja huomautuksin, jos kirjat ovat omiani. Kehitysopista oli mielenkiintoisia ja alleviivaamiani ajatuksia:
"Nimi kehitys sopii ainoastaan sellaisille tapahtumille, joissa samalla ilmenee jokin tarkoitus ja päämaaliin pyrkiminen. Kehitys ilman päämäärää on yhtä mahdoton kuin liike ilman suuntaa.
Jumalallinen suunnitelma on maailmankulun perustana. Ken sokean sattuman tuloksena tahtoo pitää tätä ihmerakenteista maailmaa, jonka tarkoituksellisuutta ja käsittämättömiä syvyyksiä oppineet ja oppimattomat alati ilmettelevät, hän sen kautta paljastaa ainoastaan oman henkensä köyhyyden. Ja surkutella täytyy, että sellainen henkilö luulee olevansa aikansa sivistyksen kukkuloilla. 'Yhtä yksinkertaista kuin olisi sanoa jonkun Beethovenin sinfonian syntyneen sattumoiltaan paperille pudonnesta pisteistä, olisi väite, että luomakunta on olemassa sattuman oikusta.' (Heer)."
