Kirjoittaja Aihe: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)  (Luettu 92385 kertaa)

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #195 : 26.12.16 - klo:11:51 »
Nyt aloitin uuden kirjan lukemisen. Se on Tapio Puolimatkan Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa. Kestää jonkin aikaa lukea 512 sivuinen järkäle. Jo alku tuntuu lupaavalta. Saisipa ateistiksi tunnustautuvat lukemaan kirjan…

Luin äsken jo 53 sivua ja näyttää siltä, että kirja vie mukanaan. Tiesin kyllä, että Puolimatka on fiksu kaveri, mutta sitä en tiennyt, että hän on niin fiksu, että osaa kirjoittaa sillä tavalla, että minäkin ymmärrän.

Alku näytti lupaavalta, koska koin paljolti ymmärtäneeni. Myöhemmin selvisi, että olin liian optimistinen. Kirjassa oli paljon myös sen verran vaikeatajuista, ettei minun älykkyysosamääräni riittänyt tai pohjatietoja oli liian vähän. Mutta olkoon se minun häpeäni. Kirja tuli kuitenkin luettua kokonaan ja paljon sanomasta oli ymmärrettävääkin. Se pitäisi hankkia kotikirjastoon, joten vaikeatajuisiin kohtiin voisi palata myöhemmin.

Kävi niin hienosti, että viikko sitten kävin tapaamassa tuota ystävää, joka minulle kirjan lainasi. Tarkoitus oli palauttaa kirja hänelle, mutta hän sanoi, että saat sen omaksi. Minä tietenkin olin ylen kiitollinen hänelle ja nyt luen kirjaa toiseen kertaan, en ahmien, vaan hitaasti mutustellen ja alleviivaten. Kirja on aika kallis ostettavaksi, netissä hintahaarukka on siinä 31 - 39 euron välissä.
Minullakin on hyllyssä tuo kirja. Luin sen kertaalleen, muistaakseni viime vuonna, mutta kannattaisi kyllä tehdä niinkuin sinä: lukea uudestaan hitaasti mutustellen.  Sen verran hyvä kirja on kyseessä. Kun vain löytäisi jostakin aikaa mutusteluun...

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #196 : 26.12.16 - klo:12:05 »
Lukemista odottaa myös kirjasto haettu Dostojevskin massiivinen kirja "Karamazovin veljekset". Kirja on romaani, mutta samalla hengellisiä ja moraalisia kysymyksiä perusteellisesti käsittelevä teos. Kirjan alkulehdillä on kirjoitettuna tavallaan kirjan teema: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää". Näitä alkulehtiä pidemmälle en ole sitä vielä lukenut, mutta wikipediasta ym olen saanut siitä hyvän kuvan: se lienee tämän aihepiirin mestariteos.

Kun löysin se kirjastosta, niin järkytyin sen paksuudesta. Toki osasin odottaa, että tällainen klassikkoteos on varmaankin usean sadan sivun teos, mutta ... viimeisen sivun sivunumero on 1098. Taas joutuu miettimään, miten sen ehtisi lukea.


Poissa Paulus

  • Viestejä: 6782
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #197 : 26.12.16 - klo:22:17 »
Iltalukemisena on meneillään Lennart Pinomaan pikkukirjanen "Kuka Luther todella oli". Pieni lainaus Lutherin opin ydinkohdasta:

"Lutherin koko jumaluusoppi nousi Jumalan ja ihmisen äärettömän välimatkan tosiasiasta. Jumalan edessä kukaan ei voinut vedota omaan hyvyyteensä, koska jokainen tällä paikalla on kokonaan kelvoton. Jumalan ehdottomuuden vaatimus on sellainen, ettei muuta mahdollisuutta ole.

Tätä taustaa vasten evankeliumi todella on hyvä sanoma. 'Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä'.  'Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa'. Tällaiset raamatunkohdat joutuivat keskeiseen asemaan uskonpuhdistuksessa.

Tämä merkitsee, että pelastus tulee ylhäältä. Se ei tule ihmisponnistuksin, ei pyhiinvaellusmatkoja suorittamalla, ei almuja antamalla, ei erakkoelämällä eikä munkkilupauksilla, ei aviottomuuslupauksilla, ei itsensä kiduttamisella, ei paastolla eikä kuudella eikä kahdeksalla päivittäisellä messulla (tähän voisi lisätä mm. tietynlaisen ylistyksen, Pauluksen huom.). Toisin sanoen: tässä eivät tule kysymykseen mitkään hyvät teot eikä hartauden harjoitukset, olkoot ne kuinka ankaria ja säälimättömiä tahansa. Niiden perusvika on se, että ne lähtevät ihmisestä, ja ihminen on aina epätäydellinen olento. Siksi myös hänen kaikki suorituksensa ovat epätäydellisiä. Kun ne ovat sellaisia, niin niiden tuloksena on epävarmuus. Vain se pelastuksen perustus, joka annetaan ylhäältä, Jumalalta, kestää Jumalan edessä. Tässä on oleellisin uskonpuhdistuksen perussanomasta lausuttuna."
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #198 : 02.01.17 - klo:21:53 »
Pitkästä aikaa sorruin lukemaan  romaanin, ja toinenkin vartoo lukijaansa.
Lainasin John Williamsin "Stonerin". Tietyllä tavalla liippaa lähellä elämääni.

Toinen on Karamazovin veljeksien (jonka olen toivonut joskus myös ehtiväni lukemaan) kaltainen tiiliskivi.
Viktor Hugon "Kurjat". Se on sanomaltaan Raamatullinen. Sen huomaa, jos tuntee Raamatun opetuksen ihmisestä.
Hugo on sijoittanut sanoman 1800 alun Ranskaan.
Siinä on myös taistelu evankeliumin ja lain välillä.

Eräs Veli löi joulun alla 3 kirjaa käteeni suositellen niiden lukemista. Lukematta on vielä, mutta jos elinpäiviä riitttää niin kevään aikana tulee luetuksi.
Yksi on juuri Pauluksen mainitsema Lennart Pinomaan kirja. Toinen saman tekijän "Maa, kuule Herran ääni" ja 3. Lutherin; "Minä tunnustin syntini":

Lutheria olen kovin vähän lukenut. Tosin heidän oppilaitaan kylläkin, kuten esim. Ruotsalaista C. O. Roseniusta.
Lutherin kirja käsittelee mm. sielunhoitoa, rippiä, jne.
Saattapi olla sisällöltään ihan tarpeellinen, sillä ahdistukset tulivat viime vuonna; syksyllä etenkin tutuksi.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6782
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #199 : 19.02.17 - klo:12:38 »
Olen yrittänyt monta kertaa lukea tuota kirjaa (Kargell, Kristus meidän pyhityksemme) ja luultavasti olen sen ainakin kerran lukenut kokonaan. Jotain vierasta siinä on, mielestäni evankeliumin ääni on hukassa, vaikka nimestä voisi muuta päätelläkin.

Silmäilin jälleen tuota kirjaa, kun eräs ystäväni sitä kehui. Kirjassa on eräs kohta, joka antaa selityksen sille, miksi kirja ei "vie mukanaan".

Otan yhden lainauksen:
"Ottakaa asiaksenne tutkia Vanhaa sekä Uutta Testamenttia ja tulette huomaamaan niiden eroavaisuuden. Huomatkaa, miten ensimmäinen tuomitsee meidät syyllisiksi, synninvallan ja kirouksen alaisiksi, mutta toinen avaa meille vanhurskauden portit vapauteen ja elämään. Oppikaamme vähemmän viipymään ensimmäisen luona, mutta sitä enemmän käymään toisen avatuista porteista sisälle."

Kirjoittaja sekoittaa siis tehokkaasti toisiinsa lain ja evankeliumin. Kyllä sitä täydellisyyden vaatimusta löytyy Uudestakin testamentista ja se saa kenet tahansa epätoivoon, jos kuvitellaan, että kaikki UT:ssa on evankeliumia. Ihmeellistä, että lain ja evankeliumin sekoittajat ovat saaneet kautta aikojen suuren suosion. Kirjan ekapainos on ilmestynyt jo 1936 ja Kargell on saavuttanut suuren suosion ja kunnioituksen "kaikissa evankeelisissa piireissä" (eritoten) Venäjällä.

Mice kirjoitti toisaalla osuvasti:
Lainaus
Tuollainen Torreyn opetuksen hedelmä on joidenkin kohdalla mielisairaala.
Ja se menee paljon helpommin läpi ihmisille, kuin ristinhullutuksen saarnaaminen. Ristinsanoma on saatettu ottaa jossain vaiheessa vastaan, mutta sitten kaikenmaailman torreyt alkavat kasaamaan ihmisten päälle sellaisia taakkoja, että osalla leipoo lopulta otsalohkoissa kiinni ja päästään hetkeksi osastolle elpymään.

Kyllä tuon Torreyn rinnalle voi hyvällä syyllä lisätä myös Kargellin. Kyllä hänenkin tekstistään löytyy yllin kyllin näitä "täytyy täytyä" -vaatimuksia.
« Viimeksi muokattu: 19.02.17 - klo:12:46 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #200 : 19.02.17 - klo:13:12 »
En ihan ymmärrä noita Kargeliin liitettyjä kommentteja Vanhasta Testamentista ottaen huomioon hänen omat kirjoituksensa

http://www.kolumbus.fi/gematria/epindex.htm
Edellä olemme puhuneet siitä, että Jumala siirsi meidän syntimme Messiaan päälle, Hänen kannettavikseen; tässä meille on esitetty toinen esikuvassa esiintyvä piirre. Tässä syntinen itse katumuksessa ja uskossa jättää syntinsä Messiaan kannettavaksi. Niin kuin syntinen israelilainen silloin jätti syntinsä uhrieläimen päälle, niin nytkin jokaisen, joka tahtoo pelastua synnin ja kadotuksen vallasta, tulee totuudessa ja lapsellisessa luottamuksessa uskoa itsensä synteineen Jeshualle. Se on tehtävä välttämättä; muutoin ei ole mitään sovituksen mahdollisuutta. Israelilainen laski kätensä uhrin pään päälle ja katsoi eteenpäin Messiaan; nykyään syntinen katsoo taaksepäin, sillä Messiaan uhri on kerta kaikkiaan jo tapahtunut.


Kargell kuoli 90-vuotiaana vuonna 1938
http://www.kolumbus.fi/gematria/epindex.htm

Julkaisikohan hän tuon kirjan "Kristus, meidän pyhityksemme" noin 88-vuotiaana?

Lisäys: tuo vuosiluku saatta liittyä kirjan julkaisemiseen suomeksi.
« Viimeksi muokattu: 19.02.17 - klo:13:21 kirjoittanut KnutL »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #201 : 19.02.17 - klo:13:15 »
"Pyhitys ei ole juoksemista ja touhuamista, toimintaa ja innokasta puuhailua, vaan ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Kristuksessa olemista, Hänen elämäänsä ja toimintaansa meissä."

-I.B.Kargell/Kristus meidän pyhityksemme-

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #202 : 19.02.17 - klo:13:17 »
Pyhityksessämme tarvitaan kahta voimaa: sitä mikä eroittaa meidät synnistä ja sitä, mikä kirkastaa meidät Kristuksen kuvan kaltaisiksi. Ensiksi sellaista mikä siirtää pois esteet hengellisen kasvumme tieltä ja toista, joka luo Jumalalle mieluisia hedelmiä. Tämä kaksinkertainen voima on meillä ristiinnaulitussa ja kuolleista ylösnousseessa Kristuksessa. Kuoleman voima on myrkkyä minussa asuvalle synnille, vanhalle turmeltuneelle luonnolleni, tuolle "minä"-elämälle. Hänen elämänsä voima on Kristuksen muodon luoja minuun, mikä tuottaa kaikki Hänen mielisuosionsa mukaiset hedelmät minussa. Mutta tämä kaikki tapahtuu vain silloin, kun minä uskossa vastaanotan osallisuuteni Hänen kuolemaansa, niinkuin otin osani Kristuksen kuoleman hedelmistä minun edestäni."

-I.B.Kargell/Kristus meidän pyhityksemme-

(kopsasin lainauksen toiselta foorumilta)

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6782
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #204 : 19.02.17 - klo:13:38 »
Kargell kuoli 90-vuotiaana vuonna 1938
http://www.kolumbus.fi/gematria/epindex.htm

Julkaisikohan hän tuon kirjan "Kristus, meidän pyhityksemme" noin 88-vuotiaana?

Lisäys: tuo vuosiluku saatta liittyä kirjan julkaisemiseen suomeksi.

Kirjan alkulauseessa sanotaan, että käännös Kargellin kirjasta on suoritettu Venäjän Evankeellisten kristittyjen toimesta vuonna 1926 Leningradissa ilmestyneestä "HRISTIANIN"-nimisestä julkaisusta.

Tosiaan, kirjasta löytyy paljon hyvää, mutta se hyväkin tahtoo toisaalla peittyä mahdottomien vaatimusten alle. Tuo täydellinen antautuminen toistuu kirjassa vähän väliä. Ei ihme, jos joku heittää kaiken toivon, kun ei pysty siihen täydelliseen. Ennen vanhaan julistajat puhuivat "sekulista", joka ilmeisesti maataloudesta tullut käsite.

Sekulin varsin osuvia vastineita löytyy täältä: http://www.ratkojat.fi/hae?s=sekuli

Kirjan loppupuolelta hieman huvittavakin lainaus:

"Veljeni, etkö haluaisi ruveta harjoittamaan uskossa vaeltamista?"
« Viimeksi muokattu: 19.02.17 - klo:13:44 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6782
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #205 : 15.03.17 - klo:11:30 »
Yritän vähentää hyllyissäni olevien kirjojen määrää. Siksi olen koettanut lukea kirjoja, jotka ovat jo vuosia olleet hyllyssä, mutta joita ei ole tullut luetuksi. Tänä talvena luin E. Pfennigsdorfin kirjan Kristus ja nykyaika. Kirja on painettu 1906(!) ja on mielenkiintoinen monellakin tavalla, ei vähiten siksi, että on kirjoitettu ennen maailmansotia.

Sotken monia kirjoja alleviivauksin ja huomautuksin, jos kirjat ovat omiani. Kehitysopista oli mielenkiintoisia ja alleviivaamiani ajatuksia:

"Nimi kehitys sopii ainoastaan sellaisille tapahtumille, joissa samalla ilmenee jokin tarkoitus ja päämaaliin pyrkiminen. Kehitys ilman päämäärää on yhtä mahdoton kuin liike ilman suuntaa.

Jumalallinen suunnitelma on maailmankulun perustana. Ken sokean sattuman tuloksena tahtoo pitää tätä ihmerakenteista maailmaa, jonka tarkoituksellisuutta ja käsittämättömiä syvyyksiä oppineet ja oppimattomat alati ilmettelevät, hän sen kautta paljastaa ainoastaan oman henkensä köyhyyden. Ja surkutella täytyy, että sellainen henkilö luulee olevansa aikansa sivistyksen kukkuloilla. 'Yhtä yksinkertaista kuin olisi sanoa jonkun Beethovenin sinfonian syntyneen sattumoiltaan paperille pudonnesta pisteistä, olisi väite, että luomakunta on olemassa sattuman oikusta.' (Heer)."

Tuota kirjaa on tullut taas silmäiltyä. Nyt huomaan kuinka merkityksellistä on, että olen sitä joskus lukenut alleviivaten. Suosittelen kirjan hankintaa. Vanha se tosin on, 111 vuotta!

Täällä näyttää olevan kaksikin kirjaa, toinen 10 euroa, toinen 15.
http://www.antikka.net/haku.asp?tekija=Pfennigsdorf&nimi=&tryhma=0&sarja=0&myyja=0&kieli=kaikki&aika=&stype=full&Submit=%A0Hae%A0
« Viimeksi muokattu: 15.03.17 - klo:11:35 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa fisher

  • Viestejä: 7
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #206 : 28.03.17 - klo:22:35 »
Jälleen on tullut luettua pari hengellistä kirjaa.

Kirjat ovat:
Pyhä Henki ja me, Hengellinen läpimurto, John Larsson (Kustantajaa ei ole mainittu, mutta on merkintä: copyright Suomen Pelastusarmeijan Säätiö, painovuosi 1987) 97 sivua.

Pyhä Henki ja kristitty arjessa, R.A. Torrey (Ari-kustannus 1979) 72 sivua.

Näistä olisi mukava keskustella, jos joku on nämä lukenut tai jollakin ne löytyy hyllystä.



Kirjoihin liittyvää asiaa on Saarnivaaran kirjassa "Aalto on jo liikkeellä" sekä Michael Harperin kirjassa "Niinkuin alussa".

Voisikohan noista kirjoista scannata tänne muutaman sivun? Kirjat ovat 1970 - luvun alusta, vai tuleeko copywrite ongelmia? (Saarnivaaran kirjassa ei ole mitään copywrite merkintää). Kerrotaan karismaattisen liikkeen alkutaipaleesta;   Finneystä, Moodystä, Torreystä, Parhamista, Seymoresta jne.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6782
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #207 : 29.03.17 - klo:05:09 »
Kirjoihin liittyvää asiaa on Saarnivaaran kirjassa "Aalto on jo liikkeellä" sekä Michael Harperin kirjassa "Niinkuin alussa".

Voisikohan noista kirjoista scannata tänne muutaman sivun? Kirjat ovat 1970 - luvun alusta, vai tuleeko copywrite ongelmia? (Saarnivaaran kirjassa ei ole mitään copywrite merkintää). Kerrotaan karismaattisen liikkeen alkutaipaleesta;   Finneystä, Moodystä, Torreystä, Parhamista, Seymoresta jne.

Taidat olla ensimmäinen, joka kyselee kopiraittien perään. Se on kyllä fiksusti tehty. Ylläpito pystyy varmaankin vastaamaan kysymykseesi. Liitteiden maksimi koko on 800 kt, mutta lienee mahdollisuus tallettaa niitä johonkin muualle, jolloin isompiakin voi olla. Minä en hallitse tekniikkaa siltä osin, joten joku muu voi neuvoa.

Tuo olisi mielenkiintoinen tapa saada aikaan keskustelua jostakin vanhasta kirjasta. Minusta on jotenkin outoa, että hengellisissä kirjoissa ylipäätään on jokin kopiraitti. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että kustantajan/julkaisijan taloudellinen etu on ykkösasia eikä se, että evankeliumi menee eteenpäin. Ajatelkaapa, että jos Paavalilla olisi ollut yksinoikeus teksteihinsä, meillä tuskin olisi vieläkään evankeliumia!

Jos joku kristillinen kustantaja haastaisi foorumin oikeuteen tekijänoikeuksien loukkaamisesta, niin olisihan se ennenkuulumatonta, mutta ehkä tehokkainta mahdollista mainontaa Puimatanterelle. Ajatelkaapa, että kaikki alkaisivat lukea näitä kirjoitelmia…  ;)

Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6782
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #208 : 09.06.17 - klo:11:45 »
Silmäilin v. 2001 painettua kirjaa, Kulissien takana. Kannattaa etsiä käsiinsä, lue ja hämmästy kuinka ajankohtainen kirja on vieläkin: http://www.kristitynfoorumi.fi/kulissientakana.htm
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6782
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kristilliset kirjat (hartaus, teologia, kommentaarit yms.)
« Vastaus #209 : 18.06.17 - klo:10:38 »
Viime yönä tuli mieleen asia, jota voisimme täällä kokeilla. On olemassa paljon (hyvääkin) kirjallisuutta, jota nykytekniikan avulla saa lukea ilmaiseksi ja joita ei enää välttämättä saa mistään paperiversioina.

Voisiko ajatella, että kokoaisimme linkkejä näihin kirjoihin, jolloin niitä löytäisi helposti yhdestä paikasta? Tietenkään kukaan ei voi mennä takuuseen siitä, että ko. kirjat ovat kaikilta osiltaan suositeltavia ja raitishenkisiä. Kaikki on arvioitava ja niistä on hyvä myös keskustella.

Laitan tähän hieman alkua:

http://www.sanaveli.com/kirjaesittely.php

http://www.kristitynfoorumi.fi/nettikirjat.html
« Viimeksi muokattu: 18.06.17 - klo:11:03 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell