Usko on Jeesuksen tuntemista. Jeesus on tuonut itsensä ihmiselle tunnetuksi, sillä ihminen ei omin voimin voi oppia tuntemaan Jeesusta sisäisesti. Se on Pyhän Hengen työ. Pyhä Henki on Kristuksen Henki ja kirkastaa Kristusta.
Sain pari päivää sitten puhelimessa vinkin eräästä saarnasta, mikä kannattaisi kuunnella. En ole kuunnellut sitä vielä kokonaan, mutta sen verran, että tajuan sen käsittelevän uskoa ja ihmisen suhdetta Jeesukseen. Tätä ketjua lukiessani se tuli mieleeni ja aion kuunnella sen saarnan loppuun tänään.
Nykyisin on "muotia" puhua henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen ja että usko on nimenomaan sitä. Pitäisi ainakin määritellä millainen tuo suhde todellisuudessa on. Tasa-arvoinen ja tasapuolinen suhde se ei ainakaan ole. Se on pikemminkin riippuvuussuhde, jos ihminen on saanut aavistuksenkin omasta todellisesta tilastaan ja mitä on kohdata Pyhä Jumala ihmisenä.
Henkilökohtaista suhdetta paremmin uskoa kuvaa sanapari vanhurskaaksi lukeminen.
Sitä harvemmin enää käytetään ja uskostakin on tullut jossain määrin suhdetoimintaa.
Usko on kyllä henkilökohtaista, sillä se annetaan jokaiselle henkilökohtaisesti, mutta tahtoisin, että oma uskoni olisi aina enemmän sitä, että mitä Jeesus on jo tehnyt. Ei niinkään sitä, mitä minä voisin tehdä.
Nykyuskova ehkä loukkaantuu tai ainakin väärinymmärtää, kun otetaan tällaiset asiat puheeksi. Hän pitää ehkä uskonnolisina ja vanhanaikaisina käsitteitä lahjavanhurkaus tai vanhurkaaksi lukeminen, vaikka ne perustuvat suoraan Raamatun ilmauksiin uskosta. Kun taas ihmisen mieltä hivelevät uudemmat käsitteet taitavat tulla enemmänkin psykologian puolelta. Jos ei jopa markkinointipsykologiasta...
Onko usko loppuviimein todella sitä, miten hyvä henkilökohtainen suhde ihmisellä oli Jeesuksen kanssa vai kaiken toivon asettamista siihen mitä Jeesus teki ihmisen puolesta? Usko on Raamatun mukaan lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan ja ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. En muista lukeneeni henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen Raamatusta. Kristuksen sisäisestä tuntemisesta olen lukenut.
Selvennän edelleen; minusta uskon määritteleminen henkilökohtaiseksi suhteeksi Jeesuksen on ihan epämääräinen lause, eikä se tuo sen suhteen laatua mitenkään esille. Se on minusta hyvin tyypillistä nykyiselle ihmislähtöiselle kristillisyydelle, missä ei ole välttämättä sijaa vakavamieliselle pohdinnalle uskon olemuksesta. Voin hyväksyä "henkilökohtaisen suhteen" osaksi uskossa elämistä, mutta itse tarvitsen raamatullisemmat määritelmät uskon olemuksen tueksi.
Uskon ydin on kuitenkin sovituskuoleman kautta saatava vanhurkaaksi lukeminen. Se määrittää myös sen suhteen. Ja muuhun ei pelastumisen suhteenkaan voikaan vedota.