Mistä toisen vakaumuksen voi tietää?

[Paulus]

Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys, jonka eteen viranomaisetkin joutuvat. Kuka on "kristitty" oikeasti ja kuka vain tiettyjen etujen saamiseksi? Voisimmekö me täällä vastata tuohon perin tärkeään kysymykseen?

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005180084.html

[Paulus]

KRISTITYKSI kääntyneen turvapaikanhakijan uskonnollinen vakaumus on selvitettävä kunnolla ennen turvapaikan myöntämistä.

Tuo Hesarin jutun alku onkin oikeusviranomaisllle kinkkinen asia. Siinä tullaan siihen kysymykseen, jota toisaalla on jo käsitelty. Onko kristitty, opetuslapsi, uskova ja Jumalan lapsi sama asia? Miten asia selvitetään kunnolla, eihän monista suomalaisistakaan tiedetä, kuka on kristitty? Ja toisaalta kristityiksi luetaan sellaisia, jotka on kastettu ja jotka kuuluvat johonkin kirkkoon tai uskonnolliseen yhteisöön.

Opetuslapsia ruvettiin Antiokiassa kutsumaan kristityiksi. Ilmeisesti he olivat uskovia ja olivat ottaneet kasteen. Senhän tulisi tänäänkin riittää siihen, että häntä pidetään kristittynä. Lopulta vain Jumala tietää, kuka on hänen lapsensa.

[Peace In Rest]

Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys, jonka eteen viranomaisetkin joutuvat. Kuka on "kristitty" oikeasti ja kuka vain tiettyjen etujen saamiseksi? Voisimmekö me täällä vastata tuohon perin tärkeään kysymykseen?

Voimme tietysti yrittää, mutta sitä ennen minulla herää kysymys, miksi meidän pitäisi yrittää vastata siihen? Tarkoitan, onko meidän asiamme miettiä valtion talouspoliittisia kysymyksiä? Itse koen kristittynä, ettei minun tarvitse ottaa siihen kantaa, vaan antaa siihen tehtävään asetettujen henkilöiden miettiä sitä. Minun tehtäväni on keskittyä miettimään Jumalan valtakunnan ja Jumalan seurakunnan sisäisiä asioita.

Mutta siitä lähtökohdasta tämä on toki tärkeä kysymys, johon UT antaa suhteellisen paljon painoarvoa sekä myös "työkaluja". Näkisin, että ydinasia tulee esille esimerkiksi näissä jakeissa:

Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. (Matt 7:17-20)

Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Gal 5:19-21)

Kiinnitän erityisesti huomiota sanoihin hedelmä ja ilmeiset. Puun juuria emme voi nähdä, mutta hedelmää voi katsella, haistella ja maistella. Ihmisen sydäntä emme voi nähdä, mutta teot ovat ilmeiset. Joten ne ovat ainoa, mistä voimme päätellä jotain toisen ihmisen tilasta.

Tämä tarkoittaa sitä, että mikään ei voi estää ihmistä huijaamasta toisia - jonkun aikaa. Muistellaanpa Samariaa ja Simon-nimistä miestä. Hänet kastettiin ja hän oli ilmeisesti jonkun aikaa opetuslasten joukossa, kunnes jokin - hänen huultensa hedelmä - paljasti hänen olevan vielä vääryydessä.

Tässä puhutaan ennenkaikkea vanhimmista, mutta näen tässä hengellisen periaatteen joka koskee jokaista:

Muutamien ihmisten synnit ovat ilmeiset ja joutuvat ennen tuomittaviksi, toisten taas seuraavat jäljestäpäin;
samoin myös hyvät teot ovat ilmeiset, eivätkä nekään, jotka eivät ole ilmeisiä, voi salassa pysyä. (1 Tim 5:24-25)

[Paulus]

Muistellaanpa Samariaa ja Simon-nimistä miestä. Hänet kastettiin ja hän oli ilmeisesti jonkun aikaa opetuslasten joukossa, kunnes jokin - hänen huultensa hedelmä - paljasti hänen olevan vielä vääryydessä.

Sana kuitenkin sanoo, että Simon itsekin uskoi. Mutta Pyhä Henki ollut tullut vielä yhteenkään heistä. Mielestäni sen enempää Simon kuin ne muutkaan "jotka uskoivat" eivät vielä olleet Jumalan lapsia, vaikka olivat saaneet kasteen. Hedelmien suhteen olen samaa mieltä, mutta joskus niiden kypsyminen ottaa aikaa.

[Taisto]

...
Kiinnitän erityisesti huomiota sanoihin hedelmä ja ilmeiset. Puun juuria emme voi nähdä, mutta hedelmää voi katsella, haistella ja maistella. Ihmisen sydäntä emme voi nähdä, mutta teot ovat ilmeiset. Joten ne ovat ainoa, mistä voimme päätellä jotain toisen ihmisen tilasta.
...

Tämä oli hyvin sanottu, näin se menee.

[Pökkelö]

Järjellä ajateltuna kyllä.

Minulla oli työkaverina aikanaan todellinen herrasmies. Jalo luonne. Uskon asioihin suhtautui nolla toleranssilla. Ei sanaakaan halunnut kuulla.
Monta kertaa ajattelin, että kaverilla on hengen hedelmät kaikki, eikä ole uskossa. Ja minä niitä hedelmiä vailla. 

Ja uskovienkin parissa on henkilöitä, joilla on melkoisen äkkiväärä luonne. Ja silti tunnustavat uskoa.

[Peace In Rest]

Järjellä ajateltuna kyllä.

Minulla oli työkaverina aikanaan todellinen herrasmies. Jalo luonne. Uskon asioihin suhtautui nolla toleranssilla. Ei sanaakaan halunnut kuulla.
Monta kertaa ajattelin, että kaverilla on hengen hedelmät kaikki, eikä ole uskossa. Ja minä niitä hedelmiä vailla. 

Ja uskovienkin parissa on henkilöitä, joilla on melkoisen äkkiväärä luonne. Ja silti tunnustavat uskoa.

Korrektin käytöksen voi opetella ilman Pyhää Henkeäkin. Riippuu paljolti myös kasvatuksesta, millä tavalla ihminen on oppinut käyttäytymään. Aiemmassa kirjoituksessa tarkoitin hedelmällä kuitenkin synnissä elämistä. Ja kuten esimerkiksi viimeisessä lainauksessa ilmenee, syntiä on mahdollista piilotella pitkänkin aikaa. Onhan näitä esimerkkejä ihan kristillisistä herätysliikkeistä, kun näkyvästi esillä olleet julistajat ovat jääneet kiinni pitkäänkin kestäneestä kaksoiselämästä.

Muistetaan myös että parannuksen tekokin on hedelmää, ja itse asiassa se on täydellistä hedelmää. Eli kun ihminen jonka on syystä tai toisesta muita vaikeampaa käyttäytyä korrektisti, tekee parannusta, on se nimenomaan selkeää hedelmää ja vahva kristillisyyden tunnusmerkki huolimatta siitä, että vaellus saattaa näyttää takkuiselta ja elämä epäkelvolta. Armo on kristillisyyden ydin, ja se todella peittää kaikki rikkomukset kun siihen turvaa. Armon alla olevilta Jumala ei muistele syntejä, kun taas armon ulkopuolella olevilta Hän muistaa vain synnit.

Toki armoa voi yrittää käyttää väärin, mutta sanoisin että jos pystyy elämään ja katsomaan vähänkin lähempää toisen ihmisen elämää, näkee kyllä milloin on kyse siitä. Tästä päästään oikeastaan yhteen suurimmista ongelmista tänä päivänä, nimittäin siihen että usein seurakuntayhteydessä jäädään etäiseksi toisiinsa eikä pystytä tarpeeksi avoimesti näkemään toistemme elämää. Ja varmasti juurikin tästä syystä edelläkuvaamani kaksoiselämä on mahdollista jopa sananpalvelijoille.

[Pökkelö]

Paavali oli lainsuhteen moitteeton. Ihmisten mittapuulla mitaten.
Paavali ja fariseukset eivät suinkaan saaneet kiitos Jeesukselta, vaikka parannuksen teossa olivat eliittiä meihin kristittyihin verattuna.
Pitkään Pyhän Hengen johdatuksessa noin 30 vuotta uskontietä kuljettuaan Paavali näki mitä  on Jumalan silmin katsottuna. Syntisistä suurin.

Daavid otti toisen mihen vaimon saattaen tämän raskaaksi. Jälkiään yritti peittää ja lopulta tapatti aviomiehen ja sen lisäksi samassa ison joukon Israelin sotilaita.
Ihmisten silmin hän tuskin olisi "hyvä puu". Jumala antoi kuitenkin todistuksen; Daavid oli Hänen mielensä mukainen mies.

Daavid otti vastaan Jumalan nuhteen ja nöyrtyi sen alle.
Se meille on uskovinakin vaikeinta. Mieluiten tarjoamme omaa parannustamme.

Paavalin jälkeen tulivat valhe veljet seurakuntiin. Mikäli heidän vaelluksensa tai puheet olisi ollut epäilyttävää, heitä tuskin olisi otettu vastaan.
Päinvastoin. Heistä sai oikein jumalisen kuvan.
Tärkeintä on mitä he julistavat. Se saattaa kuullostaa hyvin Raamatullisesti ja sitä lainataan taajaan.
Missä on siis ongelma ?
Se ei ole Jumalan Pyhän hengen mukaista.
Sitä ei helposti huomaa ja sen hedelmä tulee esiin vasta ajan päästä, jolloin vahinko on jo päässyt syntymään
Esimerkkinä Koivisto ja Jalovaara. Melleri saa touhuta edelleen.

Kun kirkossa alkoi 1950 luvulla vaikuttaa soisiaalinen evankeliumi ja korostettiin Kansan kirkkoa.
Osmo Tiililä nousi sitä vastaan. Hän näki sen mihin tuo vielä silloin hiuksenhieno vinoutuma tulee johtamaan.
Hänen ennustuksensa on kaikki ikävästi toteutunut ja meidän nähtävinä.

[Peace In Rest]

Paavali ja fariseukset eivät suinkaan saaneet kiitos Jeesukselta, vaikka parannuksen teossa olivat eliittiä meihin kristittyihin verattuna.
--
Daavid otti vastaan Jumalan nuhteen ja nöyrtyi sen alle.
Se meille on uskovinakin vaikeinta. Mieluiten tarjoamme omaa parannustamme.

Nämä kohdat kiinnittivät huomioni. Ilmeisesti ymmärrämme parannuksen teon täysin eri tavalla. Minun käsityksen mukaan parannuksen teko ei ole omaa tekoamme, eivätkä Jeesuksen ojentamat fariseukset tai Paavali ennen kääntymystään olleet "parannuksen teon eliittiä". He olivat ulkokultaisia laittomuuden tekijöitä, jotka koittivat verhota pimeyttään uskonnollisella asulla. Sillä ei ole mitään tekemistä parannuksen teon kanssa.

Parannuksen teko on Pyhän Hengen työtä meissä, puhtaasti Jumalan armosta. Ensin Pyhä Henki vakuuttaa meidät synnistä, sitten kirkastaa meille ristillä tapahtuneen sovituksen, ja sen myötä tuo sen sisimpäämme todelliseksi vapauttaen meidät lihan ja synnin vallasta. Meidän osuutemme on pohjimmiltaan hyväksyä tämä prosessi. Käytännössä toki elämässämme tekemät valinnat muuttuvat tämän Pyhän Hengen vaikuttaman armon työn kautta, mutta se ei ole missään määrin omaa tekoamme.

[Pökkelö]

En tiedä näemmekö "parannuksen teon" eri tavoin.
Liian usein kuulen uskovien suusta parannuksen tarkoittavan itsensä parantelua ja/ tai kilvoittelua pyhitykseen pyrkimisenä omin voimin.

Itselleni parannus tarkoittaa (tai näin se ymmärrän nyt) Jeesuksen Kristuksen luo menemistä syntisenä apuna saamaan.

Mitä pidemmälle olen elänyt; sen syvemmin näen kelvottomuuteni ja jopa vastahakoisuuteni Jumalan edessä.
Nuoruuden into ja pyhityskilvoittelu loppui hengelliseen konkurssiin aikanaan. Sen jälkeen syvenevää synnin tuntoa.
Sehän on Pyhän Hengen työ. Näyttää todeksi synti minussa, ja lääkkeen siihen Jeesuksen Kristuksen sovitustyö.
Juuri kuten sen mainitsit.

Jeesuksessa Kristuksessa on kaikki. Vanhurskauteni ja pyhyyteni; ja vain Hänessä.

[Peace In Rest]

En tiedä näemmekö "parannuksen teon" eri tavoin.
Liian usein kuulen uskovien suusta parannuksen tarkoittavan itsensä parantelua ja/ tai kilvoittelua pyhitykseen pyrkimisenä omin voimin.

Olen huomannut saman. Harmillista vain, että tuo suht yleinen vääristynyt käsitys parannuksen teosta vaikuttaa sitten toisissa niin, että parannuksen tekoa yleisesti ottaen pidetään omavoimaisena itsensä paranteluna. Ei ymmärretä, että parannuksen teko ja kaikki Jumalan tahdon tekeminen on sitä, että "minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani" (1 Kor 15:10)

Itselleni parannus tarkoittaa (tai näin se ymmärrän nyt) Jeesuksen Kristuksen luo menemistä syntisenä apuna saamaan.

Mitä pidemmälle olen elänyt; sen syvemmin näen kelvottomuuteni ja jopa vastahakoisuuteni Jumalan edessä.
Nuoruuden into ja pyhityskilvoittelu loppui hengelliseen konkurssiin aikanaan. Sen jälkeen syvenevää synnin tuntoa.

Olen huomannut myös saman omalla kohdallani. Mutta onneksi samalla myös armon ja voiman kokeminen on kasvanut samassa suhteessa. Sillä "missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi" (Room 5:20).