Kirjoittaja Aihe: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.  (Luettu 52631 kertaa)

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1164
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #450 : 03.05.23 - klo:16:21 »
Katselin Suomen teologisen instituutin videon "Tiililä-seura: Lauri Vartiainen - Herätysliikkeet kirkossa vai vaihtoehto kirkolle?" (https://www.youtube.com/watch?v=qVHPsceNa-Y - 1t 19 min).

Mielenkiintoisia ja selvästi asiaan perehtyneitä huomioita kirkon ja herätysliikkeiden välisistä suhteista ja Suomen hengellisestä kentästä, joka ei itselleni ole varsinaisesti kovinkaan tuttu. Sivutaan myös politiikkaa ja arvokysymyksiä.

Hauska kysymys esitetään kohdassa noin 29:08: "Miksi ihmeessä perussuomalainen seurakunta-aktiivi menisi viikko toisensa jälkeen kirkkoon kuuntelemaan vihervasemmistolaista julistusta?"

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #451 : 04.05.23 - klo:03:52 »
Hyvä kysymys :)
Aihe on minulle tuttu, koska tulin uskoon luterilaisen herätysliikkeen parissa.

Olen joskus ajatellut, että ilman tuota taustani en todellakaan tietäisi syytä olla lut. kirkon jäsen.

Mielenkiintoinen puheenvuoro. Ja käsittelee tätä aikaa. Jatkan kuuntelua toiste.

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1164
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #452 : 04.05.23 - klo:13:32 »
Itse en osaisi oikein määritellä selvästi itseäni Suomen kristillisellä kentällä, joskin varmaan olen aika perusluterilainen - tosin siinä mielessä että en ole selvittänyt juurta jaksain eri kirkkojen eroja tai päätynyt johonkin täsmälliseen opilliseen näkemykseen.

Luterilaisuus on "tarpeeksi hyvä", enkä ole vielä miettinyt ovatko vaikka naispappeus- tai homovihkimyskysymykset kuinka merkittäviä. Olen käynyt ehtoollisella naispapin... ööö, suorittamana? Mikäköhän sana tuohon sopisi paremmin, vähän on joskus sopivat termit hakusessa? Enkä ole kuullut vielä yhtään kovin poliittista saarnaa, joskin muistaakseni yhdessä joskus kuulemassani hieman epäilyttävästi pidettiin ilmastotutkijoita nykyajan profeettoina.

Eli pitäisikö katsella muita vaihtoehtoja? Näen kuitenkin Kristuksen, kristityn kansan ja Raamatun tärkeinä ja detaljit ovat vähän niin kuin detaljeja. Toki johonkin pitää rajoja vetää, mutta yleensä näen kaikki kristityt kuitenkin kristittyinä opillisista eroista riippumatta. "Liberaalit ja vihervasemmistolaisetkin ovat ihmisiä." Jumala voi johtaa meitä totuuteen ja rakkauteen, joka ei välttämättä ole poliittista lajia.
« Viimeksi muokattu: 04.05.23 - klo:13:46 kirjoittanut Korpima »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #453 : 04.05.23 - klo:23:40 »
Juu en minäkään ole koskaan "vaihtanut" seurakuntaa. Jotenkin tuntuu, että jos Jumala on kutsunut minut tietyn seurakunnan kautta, niin miksi siitä lähtisin.
Itse siis tulin uskoon luterilaisen herätyskristillisyyden parissa.


Poissa Malakia

  • Viestejä: 313
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #454 : 05.05.23 - klo:08:53 »
Minä olen luterilainen taustaltani ja myös "opiltani". Tosin nykypäivänä tuon "opin" joutuu kyllä erikseen täsmentämään, sillä "luterilaisuuden" alla on niin eri lailla ajattelevia ja uskovia, ja ei-uskovia,ihmisiä.

En kannata ns.naispappeutta, enkä tietenkään homoparien siunaamista, saati vihkimistä, kirkon työntekijöiden välityksellä.

Maallistuminen on edennyt niin pitkällä etten itse usko mihinkään "takaisin paluuseen" luterilaisuudessa, vaan ryhmien tiet haarautuvat edelleen yhä kauemmaksi toisistaan.

Monissa profetioissakin sanoma on ollut sama ; tie kapenee koko ajan loppua kohden.

Olen eronnut ev.lut.kirkosta vuonna 2011. Pääsyynä eroamiseeni oli juuri tuo kirkon välinpitämätön, ja arvoliberaali suhtautuminen homouteen. Eroaminen ei tuntunut hyvältä mutta ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja.

En ole silti hylännyt luterilaista kirkkoa siinä mielessä että tunnustan oikeaksi ev.lut. teologian, eli tunnuskirjat, "pääosiltaan", sanon näin koska en muista kaikkia detaljea ulkoa tunnuskirjoista.

Olen myös joka viikko kirkossa kokoontuvassa aamurukousryhmässä, ja rukoilemme siis kirkko salissa, ja ei meitä siellä paljoa ole, yleensä kaksi, tai jos on oikein ruuhkaa niin 3-4 henkilöä.

Henkilö, joka siellä yhtenä päivänä viikossa on kanssani rukoilemassa klo.8-10, on helluntaiseurakunnan jäsen, alkuperäiseltä taustaltaan kyllä luterilainen,mutta siirtynyt vuosikymmeniä sitten helluntaiseurakuntaan.

Olen aika yhteiskristillinen arkielämässä vaikka teologiassa olenkin ns.tiukkapipo.


Poissa pax

  • Viestejä: 1665
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #455 : 05.05.23 - klo:10:26 »
Hieno kirjoitus Malakialta.👍👍👍

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #456 : 05.05.23 - klo:13:54 »
En minäkään hyväksi naispappeutta tai homoutta Raamatun mukaisina käyttäytymistapoina.
Mutta joo, vaikea kääntää selkäänsä kirkolle, joka on selvästi ollut kristinuskon edustaja kotimaassa vuosikymmenet tai vuosisadat.
Nyt se on lähtenyt seilailemaan johtajuudeltaan täysin omille teilleen, joten vaikea on sitä nähdä kristinuskon edustajana enää.

Puhuja Korpiman videossa sanoi, että Suomi on yhden sukupolven päässä siitä että on pakanallinen maa. :(

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1164
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #457 : 05.05.23 - klo:14:17 »
Tässä vähän pidemmästi - tai ehkä turhankin pitkään - ajatuksia. Tarve TL;DR-tiivistelmälle tulee vähän mieleen, jos ei jaksa lukea...

Mielenkiintoisia näkökulmia tuossa edellä evankelis-luterilaisen kirkon kehitykseen ja eri kiisteltyihin kantoihin (naispapit, homovihkimiset). Itse olen myös omissa hengellis-uskonnollisissa kannoissani nk. klassisen kristinuskon kannalla ja sitä mieltä, että modernit kotkotukset (mukaan lukien nk. liberaaliteologia) johtavat lähinnä huonompaan – elleivät peräti katastrofiin, rappioon ja luopumukseen. Toisin sanoen vanhassa vara parempi ja nk. ”lopun aikoina” kaikki perinteet ja totuudet kääntyvät ylösalaisin. Valkoinen mustaksi, musta valkoiseksi. Tähän ei tulisi mukautua, vaan pitäytyä vanhassa totuudessa. Olenkin jonkin verran tarkoituksella etsinyt ja lukenut tekstejä, jotka suhtautuvat viime aikojen kehitykseen kriittisesti (saatan myös luonteeltani olla vastarannankiiski, ei-sovinnollinen). Kehitys ja uudistaminen ei ole aina parempaan suuntaan, vaan lähinnä päinvastoin. Ihmisiä ja luotuja olentuja liberaalitkin kuitenkin ovat, ja ehkä heissä on paljonkin hyvää – myös heitä pitäisi rakastaa totuudessa. Vakaumusten tuomitseminen ja arvokysymysten käsittely voi johtaa itsessäni turhaan kovuuteen ja hampaiden irvistelyyn, mikä tuskin on hyväksi. Rakkaus ja totuus on joskus hieman hankala yhdistää, tai siltä ainakin se tuntuu.

Toisaalta en pidä itseäni maailman parhaana hengellisten kysymysten asiantuntijana, kaukana siitä. Oma ajatteluprosessini ei kenties ole maailman selkein tai totuudellisin, joten pidän vaikeana ”päsmäröidä” muiden teologiaa tai näkökantoja. Tai julistaa omia kantojani ja tulkintoja viimeiseksi totuudeksi - tai aina edes täysin koherenteiksi. Onneksi en ole pappi tai arkkipiispa, jonka ”pitäisi tietää” tai muodostaa laajempia kannanottoja, vaan lähinnä rivikristitty. Oma uskoni ei myöskään ole kovin opillista tai täsmällistä ajattelua, vaan ehkä enemmänkin nykyään maailmankuvallista: uskoa siihen, että todellisuus koostuu myös ”hengellisistä komponenteista” sekä vaikutuksista tai voimista ja että se on Jumalan tarkoituksella luoma.

Raamattu on tärkeä, mutta monet teologiset kiistat ja opit ovat itselleni hieman toissijaisia, vaikka varmasti niillä on oma arvonsa ja käyttötarkoituksensa etenkin korkeammilla päätöstasoilla ja linjanvedossa. En ole edes lukenut evankelisluterilaisia tunnustuskirjoja, mutta toivottavasti ne on hyvin ja raamatullisesti ajateltu ja muotoiltu. Oma tavoitteeni on, että saisin edes uskon perusasiat kuntoon ja pidetyksi mielessä. Tästä syystä on vaikea täysin tuomita esim. naispappeuteen tai homovihkimisiin positiivisesti suhtautuvia tai niitä kannattavia ihmisiä: hekin ovat Jeesukseen uskovia, heissä on Pyhä Henki ja he saattavat olla huomattavan paljon parempia ajattelijoita ja rakkaudellisempia ihmisiä kuin itse olen. Jos itse saisin päättää, niin näitä muotivirtauksia vastustettaisiin ja pidettäisiin kiinni Raamatun ilmoituksesta. Mutta en ole päättämässä, enkä ole varma miten suurina kysymyksiä Jumala nämä näkee tai milloin uskovan pitäisi nosta kytkintä ”luopiokirkosta”. Itse olen tyytyväinen, että jonkinlainen (ev. lut.) kirkko on edes olemassa vielä: ehkä se on osin maailmallistunut, muttei vielä aivan täysin ja totaalisesti. Pahempaakin voisin kuvitella. Ja onneksi vaihtoehtojakin on runsaasti, jos näyttää siltä että maailmallisuus on edennyt jo liian pitkälle.

Mielenkiintoinen ajatus tuli mieleen myös, kun pohdin ruokaillessani Vanhan testamentin roolia ja sen ”tarinoiden sisäistämistä” osaksi hengellistä maailmankuvaa. Kun lukee VT:n tarinoita ja ne ovat jossakin määrin mielessä ja muistissa, niin pyhyys ja sen vakavasti otettavuus tulevat esille selvemmin kuin maallistuneessa nykymaailmassa eläessä. Jos eläisi muinaisessa Israelissa, niin ”liberaalit ideat” eivät välttämättä kuulostaisi hyviltä – seurauksena voisi olla kuolema, kuten usein kävi (esim. väärin uhraajat, Ussa ja arkin koskettaminen tai Moosesta vastaan kapinoijien syöksy avautuneeseen maahan). Jumalan, pyhyyden ja Jumalan  tahdon sekä Jumalan pelon ottaa eri tavalla vakavasti, jos nämä muistaa. Toisaalta tiettävästi (missään?) kirkossa ei ole tapahtunut esimerkiksi naispappeuden takia Jumalan aiheuttamaa tuhoa ja hävitystä, eli en tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Ajatuksena tämä on kuitenkin mielenkiintoinen: miten ajattelee, mitä muistaa ja mitä tulkintoja tekee? Vaihtoehtoja on monia, aivoja on erilaisia. Historia muuttuu – ehkä joskus jopa kehittyy –  ja kristilliset perinteet ovat kuitenkin säilyneet ehkä jopa yllättävänkin pitkän aikaa verrattuna kaikenlaiseen muuhun muutokseen. Liberaaliutta tässä määrin on tietääkseni ollut vasta viime aikoina.

Ja onhan todennäköisesti niin, että kyseiset kristilliset perinteet ja perinteisen, klassisen uskon vakavasti ottavat kirkkokunnat ja uskovat säilyvät, liberaalit taas hiipuvat nopeasti pois. Jos asiat ja uskon ottaa vakavasti, niin niihin perehtyy ja niitä haluaa noudattaa parhaansa mukaan, kun taas ulkomaailman vaikutteille liian alttiit voivat pudota pois ja liuentua osaksi yhä pakanallisemmaksi muuttuvaa muuta maailmaa. Jumala vai muu maailma – kahtiajakoisuus pätee länsimaissakin yhä enenevässä määrin. Otaksuttavasti kristinuskosta tulee piakkoin vastakulttuuria, mutta toivottavasti maailma ei sentään etene lapsiuhrien suuntaan (ehkä abortit ja "sukupuolenvaihdokset" voidaan jo nähdä sellaisina), vaikka ”totuuden jälkeisestä maailmasta” on jo puhuttu.

Onko totuudella, kauneudella ja muulla hyvällä ja ylevällä enää vakavasti otettavaa merkitystä, jos kristinuskon tarjoamasta horisontista, kompassista ja maailmanselityksestä luovutaan? Jälkikristillisessä maailmassa standardeja ei ole (tai ne ovat vastakkaiset), rappio etenee vapaasti ja ihmisyyden huonoimmat puolet pulppuavat valtoimenaan – moraalinen selkäranka ja ylempi toivon ja merkityksellisyyden näköala murenee. Uskon vaihtoehto on kuitenkin edelleen mahdollinen, miksei laajemman hengellisen herätyksenkin. Kristinuskon olennainen hyvä puoli on kuitenkin se, että se on totta ja vakaa perusta elää ja toimia positiivisesti yhteiskunnan osana, tilapäistä muurahaiskekoa rakentaen ja parempaa odottaen ja toivoen. Maailma ja ihminen on tilapäistä, Kristus ei.
« Viimeksi muokattu: 05.05.23 - klo:14:35 kirjoittanut Korpima »

Poissa pax

  • Viestejä: 1665
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #458 : 05.05.23 - klo:17:01 »
Paikkakunta jossa asun sai uuden kirkkoherran joka kannattaa homojen vihkimistä kirkossa. Eläköityvä kirkkoherra ei sitä kannattanut ja meidän herätysliikeseurakunnalla olikin yhteistoimintaa luterilaisten kanssa, oletan että tämä tuo muutoksen.
Onhan se uskomattoman rajua kun kirkkoherra kannattaa synnin tuomista seurakunnan toimintaan.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #459 : 06.05.23 - klo:14:33 »
Vastaan Korpiman viestiin.
Ei kenenkään ajattelu ole niin täydellistä, että siitä pitäisi tehdä oppi, mutta kukin ajattelemme asioita omilla aivoillamme.
Siihen kai keskustelut netissä ja muuallakin perustuu.

Monta kertaa olen miettinyt, että minkälaisen prosessin kautta sinä tulit uskoon. :)
Mutta en ole rohjennut kysyä.
Helposti ajattelee kun on ollut tosi kauan uskossa, että tuskin ihmisiä enää edes tulee uskoon. Silti Jumala jokaisessa sukupolvessa kutsuu ihmisiä luokseen.
Sekin on ihmeellistä.

Mutta joo, taas sanoit viimeisessä lauseessa sen ytimen: "  Maailma ja ihminen on tilapäistä, Kristus ei."
Paavali sanoi Kolossalaiskirjeessä saman asian selvästi. Harmi kun en muista jaetta tarkkaan.
Ja Jeesus sanoi itsestään että hän totuus.




Poissa Korpima

  • Viestejä: 1164
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #460 : 06.05.23 - klo:17:18 »
Monta kertaa olen miettinyt, että minkälaisen prosessin kautta sinä tulit uskoon. :)
Mutta en ole rohjennut kysyä.

Joo, voinhan kirjoitella siitä jossakin välissä. Täytyy hieman koota ajatuksia ja muistella muistikuvia.

Helposti ajattelee kun on ollut tosi kauan uskossa, että tuskin ihmisiä enää edes tulee uskoon. Silti Jumala jokaisessa sukupolvessa kutsuu ihmisiä luokseen.
Sekin on ihmeellistä.

Tässä suhteessa kristillisten mediatuotteiden seuraamisesta (vaikkapa Uusi Tie -lehti, jota tilaan) on hyötyä. Kuulee ihmisten tarinoista ja uskoontulosta. Kristillistä elämää on laajalla skaalalla olemassa "tuolla ulkona" (ja oman päänkin sisällä jotakin). Hyödyllistä etenkin ei niin kovin sosiaaliselle itselleni.
« Viimeksi muokattu: 06.05.23 - klo:17:44 kirjoittanut Korpima »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #461 : 07.05.23 - klo:17:07 »
Juu totta. Minullekin tuli Uuden Tien verkkolehti, mutta olen ollut laiska uudistamaan tilausta.
Pitäisi tehdä se.

Ja joskus seurakunnassa vierailee jonkun järjestön edustajia jotka ovat nuoria ja innokkaita evankelioimaan. Sekin on silmät avaava kokemus.

Joku aika sitten seurakunnassa vieraili jonkinlainen Sports Ministry, jossa nuoret ja nuoret aikuiset palvelevat auttamalla seurakuntia järjestämään lapsille ja nuorille urheiluleirejä, missä myös kerrotaan evankeliumi ja on muutakin hengellistä toimintaa urheilun lisäksi.

« Viimeksi muokattu: 07.05.23 - klo:20:57 kirjoittanut sandia »

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1164
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #462 : 10.05.23 - klo:17:23 »
Uuden Tiestä tuli mieleeni nostaa esille lehden 14-15/2023 jutusta "Eläkää toisin kuin tämä maailma" (poimintoja efesolaiskirjeestä) kohta:

"Kenties nolompaa on kuitenkin se, jos maailman ihmiset osoittautuvat meitä kristittyjä lempeämmiksi, ystävällisemmiksi ja kiitollisemmiksi. Osoittaudumme tekopyhiksi, jos haastamme herkästi riitaa ja päästelemme suustamme valkoisia valheita."

Tämähän pitää sinänsä ihan paikkansa, tuli kuitenkin mieleeni että nuo ominaisuudet eivät tule kaikille helposti, eivätkä ole luontaisia. Kuinka paljon Pyhä Henki vaikuttaa ja mikä on omalla vastuulla, jolloin jokin psykoterapia tai self-help tulisi ehkä kyseeseen?

Miten hyvin onnistuu itsensä kehittäminen tahdonvoimalla tai päätöksillä, esim. "tänä vuonna päätän olla ystävällisempi ja lempeämpi?" Vai miten asiaa pitäisi lähestyä? Itse tarkkailen itseäni ja toimintaani aika useinkin, mutta en tiedä johtaako tämä hyviin tai toivottuihin tuloksiin.

Tulee mieleen jokin C. S. Lewisin lausuma, jonka mukaan (muistaakseni) Pyhä Henki voi nostaa kristittyjen "tasoa", mutta tämä on suhteessa enemmänkin kristityn lähtötasoon. Maailmassa voi silti olla paljon parempia ihmisiä näissä suhteissa, jotka eivät ole kristittyjä. Tietysti olisi hienoa, jos kristityn voisi tunnistaa noista hyveistä, mutta vaikea sanoa onko asia niin.

Lisäksi valkoisiin valheisiin liittyen muistan jonkin tv-ykkösen Prisman tms. dokumentin, jossa mitattiin valehtelua (valkoisia valheita arjessa ym.) ja mukana oli pappi. Hän ei tainnut erota muista mitenkään. Näissä hyveissä kehittyminen ei siis ole aina itsestään selvää.
« Viimeksi muokattu: 10.05.23 - klo:17:31 kirjoittanut Korpima »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #463 : 11.05.23 - klo:14:14 »
Hengelliseltä kannalta katsottuna Korpiman pohdintaan itselle tule mieleen henkilökohtainen kokemukseni.
Joskus 2000 luvulla satuin lukemaan Raamatusta sitä 2.Korinttolaiskirjeen kohtaan missä Paavali puhuu että uskovana joudumme Kristuksen tuomioistimen eteen.

Kun luin sen, sain ikäänkuin välähdyksenomaisen näyn Kristuksesta valtaistuimella. Hänen koko olemuksensa huokui valtavaa rauhallisuutta, nöyryyttä, hiljaisuutta. Ja jotenkin huomasin reagoivani siihen siten, että tajusin inhmillisen luonteeni vastakkaisuuden Hänen luonteensa suhteen ja ymmärsin, että se kaikki "meluisuus" mitä itsessäni näin oli todella Hänen luonnettaan vastaan ja syntiä.

Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja se antoi minulle niinkuin standardin sydämeeni missä menee raja oman syntisen ihmisyyden ja uuden luomuksen välillä.

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1164
Vs: Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.
« Vastaus #464 : 11.05.23 - klo:16:19 »
Kuulostaa vaikuttavalta! Varmasti tuollainen jättää positiivisen jäljen.

Itse voin vain hieman kuvitella, miltä se voisi näyttää.

Ja onhan se totta, että ainakin omaa egoa, meluisuutta, pätemistä sun muuta on varmasti jäljellä rutkasti ja riittämiin. Lihan, huonon ajatusmaailman ja käyttäytymisen kurissapidossa on tekemistä. Maailmallista minua on jäljellä ja se näkyy monissa tilanteissa: esim. veljessuhteessani huomasin edelleen vanhoja huonoja "kilpailullisia" ja tylyjä asenteita, en sopuisaa rakentavuutta ja lempeyttä.

Nöyryyttäkin pitäisi olla, mutta sitä ei aina löydy.

Eli kamppailu syntistä luontoa vastaan tuntuu ainakin omassa tapauksessani melkoisen jatkuvalta. Ehkä välillä - tai aikaa myöten - pienet voitotkin ovat mahdollisia?
« Viimeksi muokattu: 11.05.23 - klo:16:24 kirjoittanut Korpima »