Tässä vähän pidemmästi - tai ehkä turhankin pitkään - ajatuksia. Tarve TL;DR-tiivistelmälle tulee vähän mieleen, jos ei jaksa lukea...
Mielenkiintoisia näkökulmia tuossa edellä evankelis-luterilaisen kirkon kehitykseen ja eri kiisteltyihin kantoihin (naispapit, homovihkimiset). Itse olen myös omissa hengellis-uskonnollisissa kannoissani nk. klassisen kristinuskon kannalla ja sitä mieltä, että modernit kotkotukset (mukaan lukien nk. liberaaliteologia) johtavat lähinnä huonompaan – elleivät peräti katastrofiin, rappioon ja luopumukseen. Toisin sanoen vanhassa vara parempi ja nk. ”lopun aikoina” kaikki perinteet ja totuudet kääntyvät ylösalaisin. Valkoinen mustaksi, musta valkoiseksi. Tähän ei tulisi mukautua, vaan pitäytyä vanhassa totuudessa. Olenkin jonkin verran tarkoituksella etsinyt ja lukenut tekstejä, jotka suhtautuvat viime aikojen kehitykseen kriittisesti (saatan myös luonteeltani olla vastarannankiiski, ei-sovinnollinen). Kehitys ja uudistaminen ei ole aina parempaan suuntaan, vaan lähinnä päinvastoin. Ihmisiä ja luotuja olentuja liberaalitkin kuitenkin ovat, ja ehkä heissä on paljonkin hyvää – myös heitä pitäisi rakastaa totuudessa. Vakaumusten tuomitseminen ja arvokysymysten käsittely voi johtaa itsessäni turhaan kovuuteen ja hampaiden irvistelyyn, mikä tuskin on hyväksi. Rakkaus ja totuus on joskus hieman hankala yhdistää, tai siltä ainakin se tuntuu.
Toisaalta en pidä itseäni maailman parhaana hengellisten kysymysten asiantuntijana, kaukana siitä. Oma ajatteluprosessini ei kenties ole maailman selkein tai totuudellisin, joten pidän vaikeana ”päsmäröidä” muiden teologiaa tai näkökantoja. Tai julistaa omia kantojani ja tulkintoja viimeiseksi totuudeksi - tai aina edes täysin koherenteiksi. Onneksi en ole pappi tai arkkipiispa, jonka ”pitäisi tietää” tai muodostaa laajempia kannanottoja, vaan lähinnä rivikristitty. Oma uskoni ei myöskään ole kovin opillista tai täsmällistä ajattelua, vaan ehkä enemmänkin nykyään maailmankuvallista: uskoa siihen, että todellisuus koostuu myös ”hengellisistä komponenteista” sekä vaikutuksista tai voimista ja että se on Jumalan tarkoituksella luoma.
Raamattu on tärkeä, mutta monet teologiset kiistat ja opit ovat itselleni hieman toissijaisia, vaikka varmasti niillä on oma arvonsa ja käyttötarkoituksensa etenkin korkeammilla päätöstasoilla ja linjanvedossa. En ole edes lukenut evankelisluterilaisia tunnustuskirjoja, mutta toivottavasti ne on hyvin ja raamatullisesti ajateltu ja muotoiltu. Oma tavoitteeni on, että saisin edes uskon perusasiat kuntoon ja pidetyksi mielessä. Tästä syystä on vaikea täysin tuomita esim. naispappeuteen tai homovihkimisiin positiivisesti suhtautuvia tai niitä kannattavia ihmisiä: hekin ovat Jeesukseen uskovia, heissä on Pyhä Henki ja he saattavat olla huomattavan paljon parempia ajattelijoita ja rakkaudellisempia ihmisiä kuin itse olen. Jos itse saisin päättää, niin näitä muotivirtauksia vastustettaisiin ja pidettäisiin kiinni Raamatun ilmoituksesta. Mutta en ole päättämässä, enkä ole varma miten suurina kysymyksiä Jumala nämä näkee tai milloin uskovan pitäisi nosta kytkintä ”luopiokirkosta”. Itse olen tyytyväinen, että jonkinlainen (ev. lut.) kirkko on edes olemassa vielä: ehkä se on osin maailmallistunut, muttei vielä aivan täysin ja totaalisesti. Pahempaakin voisin kuvitella. Ja onneksi vaihtoehtojakin on runsaasti, jos näyttää siltä että maailmallisuus on edennyt jo liian pitkälle.
Mielenkiintoinen ajatus tuli mieleen myös, kun pohdin ruokaillessani Vanhan testamentin roolia ja sen ”tarinoiden sisäistämistä” osaksi hengellistä maailmankuvaa. Kun lukee VT:n tarinoita ja ne ovat jossakin määrin mielessä ja muistissa, niin pyhyys ja sen vakavasti otettavuus tulevat esille selvemmin kuin maallistuneessa nykymaailmassa eläessä. Jos eläisi muinaisessa Israelissa, niin ”liberaalit ideat” eivät välttämättä kuulostaisi hyviltä – seurauksena voisi olla kuolema, kuten usein kävi (esim. väärin uhraajat, Ussa ja arkin koskettaminen tai Moosesta vastaan kapinoijien syöksy avautuneeseen maahan). Jumalan, pyhyyden ja Jumalan tahdon sekä Jumalan pelon ottaa eri tavalla vakavasti, jos nämä muistaa. Toisaalta tiettävästi (missään?) kirkossa ei ole tapahtunut esimerkiksi naispappeuden takia Jumalan aiheuttamaa tuhoa ja hävitystä, eli en tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Ajatuksena tämä on kuitenkin mielenkiintoinen: miten ajattelee, mitä muistaa ja mitä tulkintoja tekee? Vaihtoehtoja on monia, aivoja on erilaisia. Historia muuttuu – ehkä joskus jopa kehittyy – ja kristilliset perinteet ovat kuitenkin säilyneet ehkä jopa yllättävänkin pitkän aikaa verrattuna kaikenlaiseen muuhun muutokseen. Liberaaliutta tässä määrin on tietääkseni ollut vasta viime aikoina.
Ja onhan todennäköisesti niin, että kyseiset kristilliset perinteet ja perinteisen, klassisen uskon vakavasti ottavat kirkkokunnat ja uskovat säilyvät, liberaalit taas hiipuvat nopeasti pois. Jos asiat ja uskon ottaa vakavasti, niin niihin perehtyy ja niitä haluaa noudattaa parhaansa mukaan, kun taas ulkomaailman vaikutteille liian alttiit voivat pudota pois ja liuentua osaksi yhä pakanallisemmaksi muuttuvaa muuta maailmaa. Jumala vai muu maailma – kahtiajakoisuus pätee länsimaissakin yhä enenevässä määrin. Otaksuttavasti kristinuskosta tulee piakkoin vastakulttuuria, mutta toivottavasti maailma ei sentään etene lapsiuhrien suuntaan (ehkä abortit ja "sukupuolenvaihdokset" voidaan jo nähdä sellaisina), vaikka ”totuuden jälkeisestä maailmasta” on jo puhuttu.
Onko totuudella, kauneudella ja muulla hyvällä ja ylevällä enää vakavasti otettavaa merkitystä, jos kristinuskon tarjoamasta horisontista, kompassista ja maailmanselityksestä luovutaan? Jälkikristillisessä maailmassa standardeja ei ole (tai ne ovat vastakkaiset), rappio etenee vapaasti ja ihmisyyden huonoimmat puolet pulppuavat valtoimenaan – moraalinen selkäranka ja ylempi toivon ja merkityksellisyyden näköala murenee. Uskon vaihtoehto on kuitenkin edelleen mahdollinen, miksei laajemman hengellisen herätyksenkin. Kristinuskon olennainen hyvä puoli on kuitenkin se, että se on totta ja vakaa perusta elää ja toimia positiivisesti yhteiskunnan osana, tilapäistä muurahaiskekoa rakentaen ja parempaa odottaen ja toivoen. Maailma ja ihminen on tilapäistä, Kristus ei.