Tieteen Kuvalehti Historia -lehdestä (nro 8/2023, s. 11) osui silmiin uutisjuttu, jossa kerrotaan japanilaisten idolien palvonnasta. Kyseessä oli merenneitomuumio, "jonka lihan syömisen on uskottu takaavan ikuisen elämän." "Salaperäinen olento, joka on sittemmin muumioitunut, nousi paikallisten keskuudessa uskonnollisesti merkittäväksi, palvotuksi hahmoksi."
Paljastui tutkimusten perusteella todennäköisesti ihmisen luomaksi.
"'Palvoimme sitä ja toivoimme, että se auttaisi helpottamaan koronapandemiaa, edes vähän', temppelin johtava pappi Kozen Kuida kertoo." "'Rukoilevathan ihmiset myös kivestä tai puusta tehtyjen Buddhan patsaiden äärellä. Haluan edelleen suojella ja hoitaa muumiota parhaani mukaan', pappi kertoo.
Hieman surullista tämä kristillisestä näkökulmasta; kaukana tiedosta ja totuudesta ovat he. Muistuttaa kuitenkin, että maailma on suuri ja siihen mahtuu kaikenlaista. Kristinuskon - tai nykymaallistumisen - voi ottaa liian itsestään selvänä. Ilmeisesti tällainen käyttäytyminen (satunnaisten kohteiden palvonta tai tekeminen) on jotenkin luontaista ihmiselle.
Satuin Raamatun lukemisessani olemaan suurin piirtein Jesajan kirjan kohdassa 44:9, "Ihminen veistämässä Jumalan kuvaa", jossa on osuvia kohtia:
Patsaiden tekijät ovat harhan vallassa,
heidän ihanat työnsä eivät ketään auta.
Niiden palvojat eivät mitään näe,
eivät mitään ymmärrä,
he joutuvat häpeään.
Se, joka muovaa jumalan tai valaa patsaan,
tekee hyödyttömän teon. [...]
Ei hän osaa pelastaa itseään,
ei sanoa itselleen:
– Petosta! Minun käteni pitää kiinni tyhjästä!
(https://raamattu.fi/raamattu/KR92/ISA.44/Jesaja-44)