Alistua Jumalan vanhurskauden alle

[Oloneuvos]

Ketjun aihetta ajatellen uskovan kodin lapsi voi olla
vaikeammassa asemassa kuin ns. jumalaton ihminen,
jolle Jumalan vanhurskauteen turvautuminen on luonnollista,
kun omaa vanhurskautta ei ole tarjota.

No ei se kyllä luonnollista ole kenellekään. Se on ihan varma.

Kyllähän se niin on, että tämä ristin evankeliumi on "juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus" -aivan kaikille- kunnes Jumala tavalla tai toisella saa osoittaa ihmisen hukkuvaksi syntiseksi. Silloin evankeliumin Kristuksesta tulee "Jumalan voima ja Jumalan viisaus" ja voidaan elää todeksi, että "missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus".

[kalamos]

Minä kyllä olen samaa mielä kuin KnutL, joka totesi:
Uskovaisen kodin lapsen kohdalla tilanne on erilainen.
Hän syntyy keskelle elämää eikä tiedä muusta.

Kun rappioalkoholisti nostetaan roskiksesta,
ja hänelle kerrotaan evankelliumia Jumalan armosta,
niin kyllä hänelle on selvää, miksi hän tarvitsee armoa.
Ja hänelle on täysin selvää, mistä hänen tulee kääntyä pois.

Mutta kun uskovan kodin lapsi,
joka ei ole koskaan maistanutkaan alkoholia,
ei koskaan yhtään savuketta sytyttänyt,
eikä ole koskaan tannsilattialla käynyt - muusta puhumattakaan,
joka osaa Jumalan Sanan ja hengelliset laulut ulkoa,
on hengellisissä kokouksissa kuin kotonaan,
saa kuulla kehotuksen:
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi
tai
Alistukaa Jumalan Vanhurskauden alle
niin kyllä siinä vähän enemmän voi joutua miettimään,
mistä minä käännyn ja miten,
ja minkä vanhurskauden alle minä nyt alistun.

Kääntyminen ja usko.
Noilla sanoilla on monta merkitystä.

Moni vapaan suunnan uskova on opetettu tarkoittamaan kääntymisellä sitä, että on alettava ensin uskoa Jumalaan ja sitten on tehtävä ns. ratkaisu elämässään tullakseen uskovaksi.
Pidän tuota ns. jumalattoman kohdalla mahdottomana, koska tällöin vaadittaisiin uskoa ennen sen syntymistä ja uskon tekoa ennen elämää.

Uskovaisen kodin lapsen kohdalla tilanne on erilainen. Hän syntyy keskelle elämää eikä tiedä muusta.

[Mice]

Ei evankeliumi ole luonnolista sille puliukollekaan. Ihmisen ylpeys on aika tiukassa ja sana rististä hullutus.
Se on sitten ihan eri asia, että monesti elämässään epäonnistuneet ovat valmiimpia kuuntelemaan sanomaa toivosta, kuin hyvin menestyneet.

[kalamos]

Ei evankeliumi ole luonnolista sille puliukollekaan. Ihmisen ylpeys on aika tiukassa ja sana rististä hullutus.
Se on sitten ihan eri asia, että monesti elämässään epäonnistuneet ovat valmiimpia kuuntelemaan sanomaa toivosta, kuin hyvin menestyneet.

Sana rististäkin on eri "juutalaisille" kuin "kreikkalaisille".
Juutalaisille se on pahennus, mutta kreikkalaisille hullutus.

Uskovan kodin lapsen ei ole niin helppo ymmärtää,
mistä minä nyt käännyn pois tai teen parannuksen,
tai mistä minä nyt pelastuin.
Sitä voi lähes kateellisena kuunnella suurten syntisten todistuksia siitä,
kuinka Jeesus pelasti siitä ja siitä. Mutta mistä minä todistaisin.

[Mice]

Silti evankeliumi ei ole luonnollista ihmiselle. Tajuan sen, että taustat vaikuttavat. Menee jankutukseksi, joten siirryn muihin aiheisiin ainakin hetkeksi.

[kalamos]

Eli tämän ketjun aiheena oleva asia
Alistua Jumalan vanhurskauden alle (Room 10:2-4),
on nimenomaan Paavalin kirjeen siinä osiossa,
jossa hän selvittää Israelin kansan kohtaloita.

Pakanat ottivat ilsosanoman vastaan. Israel ei ottanut.

[JPK]

Parannuksen tekeminen on ihmiselle luontaista. Ihminen kykenee ehostamaan elämäänsä, tekemällä itsestään muita paremman, kuten: lopettamaan ylensyömisen, tupakoinnin, alkoholin väärinkäyttämisen, siivottoman kielenkäytön. Tässä mielessä parannuksen tekeminen on ihmiselle luontaista, ja ihminen itse jopa kykenee siihen, kun tahdonvoimaa ja halua on tarpeeksi.

Jumalan evankeliumissa ei kuitenkaan parannuksen tekeminen ole tätä. Vaikka homoseksuaali ehytyisi heteroseksuaaliksi, ei se merkitse että hän on vanhurskas Jumalan edessä. Raamatussa toki homoseksuaalisuus on syntiä, josta Jumala vie vapauteen, mutta alistua Jumalan vanhurskauden alle on vielä paljon enemmän, kuin vain ulkonainen muutos.

Palaan tuohon aloitukseen, jossa Room.10:4 sanoo, että Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka Häneen uskoo. Tässä on selvä jännite lain loppumisen (päämäärän saavuttamisen), sekä Kristuksen vanhurskauden välillä. Siksi alistuminen ja nöyrtyminen Jumalan vanhurskauden alle liittyy kokonaan oman vanhurskauden pois heittämiseen, jolloin parannuksen tekeminen on paljon syvempää kuin ulkonainen elämän paranteleminen.

Kuten edellä tässä kirjoittelin, ihminen ei itse kykene tähän. Jumalan täytyy tehdä se ihmiselle. Pyhä Henki vain kykenee osoittamaan synnin, vanhurskauden ja tuomion niin, että se johtaa Kristuksen vanhurskauden luo, ei tekopyhään itsensä vanhurskaaksi tekemiseen, ulkonaisen itsensä parantelemisen kautta.

Vapaus synnistä seuraa tätä Jumalan tekoa - sillä siinä Jumalan lain vaatimus ja siitä nouseva rangaistustuomio poistuu, koska Kristus on silloin pelastetulle lain loppu. Elämänvanhurskaus Pyhässä Hengessä on pelastetulle elämää Jumalan armon alla - Kristuksen vanhurskaudessa, jossa Jumalan laki on 100% täytetty.

[Paulus]

Parannus on sanana tosi huono kuvaamaan itse asiaa. Mielenmuutos on jo vähän parempi, mutta ei sekään hyvä ole. Ei myöskään katumus. Yhdellä sanalla ei asiaa ilmeisesti voida suomeksi ilmaista. Mutta mitä oikea parannus sitten on? Voisiko sen sanoa niin, että oikea parannus on Parantajan luokse tulemista ja siinä pysymistä?

[JPK]

Nämäkin Jeesuksen sanat kutsuvat totiseen kääntymykseen:

Matt.5:20 "Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan."

Tekstin voi rajoittaa koskemaan vain juutalaisia fariseuksia, vaikka itse ymmärrän että se koskee kaikkea omavanhurskautta, joka on kuin saastainen vaate Jumalan edessä. Pelastuminen Jumalan armosta siis merkitsee suuremman vanhurskauden löytämistä, kuin mihin kukaan ihminen on koskaan kyennyt. Se merkitsee Herran Jeesuksen löytämistä.

[Oloneuvos]

Parannus on sanana tosi huono kuvaamaan itse asiaa. Mielenmuutos on jo vähän parempi, mutta ei sekään hyvä ole. Ei myöskään katumus. Yhdellä sanalla ei asiaa ilmeisesti voida suomeksi ilmaista. Mutta mitä oikea parannus sitten on? Voisiko sen sanoa niin, että oikea parannus on Parantajan luokse tulemista ja siinä pysymistä?

En tiedä onko tuo "Parantajan luokse tuleminen" hyvä ilmaisu, varsinkaan meidän päivinämme, kun kokouksissa niin paljon pyritään kohtaamaan Jeesus ennen kaikkea muuta ruumiin parantajana. Joosefille enkeli sanoi: "Älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä" (Mt. 1:20,21).

Jeesus ennen kaikkea muuta vapahtaa kansansa synnin vallasta ja tuomiosta. Tämä on Hänen ensisijainen parantajantoimensa. Muu parantajantoimi jää (minun teologiassani) toiselle sijalle ja pystyisinpä vähän tuota näkemystäni alkutekstin sanoilla perustelemaankin, mutta täällä on monia Raamattunsa minua paremmin tuntevia veljiä joten en sitä tee.

Mitä mieltä olette ajatuksesta, että tuhlaajapojan parannuksenteko (mielenmuutos) alkoi siellä vieraalla maalla, kun hän meni itseensä ja sen seurauksena lähti paluumatkalle kotia kohden. Hän ei ollut enää sikakaukaloiden ääressä irstaasti eläen eikä myöskään vielä pelastunut (kotona omistaen perintö- ja lapsioikeutensa), mutta hän oli matkalla pelastukseen. Tuossa kertomuksessa mielenmuutos (jos sitä voi niin kutsua) tapahtui vieraalla maalla.

[JPK]

Mitä mieltä olette ajatuksesta, että tuhlaajapojan parannuksenteko (mielenmuutos) alkoi siellä vieraalla maalla, kun hän meni itseensä ja sen seurauksena lähti paluumatkalle kotia kohden.

Jotenkin miellän tämän Jeesuksen opetuksen koskemaan uskovasta kodista olleeseen ihmiseen, joka muistaa millaista Jumalan, eli taivaallisen Isän rakkaus oli. Yleisesti tuhlaajapoika vertaus nähdään Juudan ja Efraimin valossa, joka varmasti on totta, siinä kontekstissa missä Jeesus sen puhui - mutta meidän aikaamme mielestäni se kuvaa olosuhteiden kautta tapahtuvaa Jumalan kutsua. Kuitenkin, tuhlaajapojan tuli mennä Isänsä tykö, ja kohdata tiellä häntä vastaan juokseva rakastava isä, joka hänet sulki syliinsä.

Jumala kutsuu tietenkin meitä kaikkia, rakkaudellaan: "Missä olet?"

[kalamos]

Jumala kutsuu tietenkin meitä kaikkia, rakkaudellaan: "Missä olet?"

Ja tuossa tilanteessa, meillä on ratkaisun paikka.
Pysähtyä, kääntyä ja kohdata Jumala
tai olla pysähtymättä ja jatkaa matkaa poispäin Jumalasta.

[Jopo]

Minä kyllä olen samaa mielä kuin KnutL, joka totesi:
Uskovaisen kodin lapsen kohdalla tilanne on erilainen.
Hän syntyy keskelle elämää eikä tiedä muusta.

Kun rappioalkoholisti nostetaan roskiksesta,
ja hänelle kerrotaan evankelliumia Jumalan armosta,
niin kyllä hänelle on selvää, miksi hän tarvitsee armoa.
Ja hänelle on täysin selvää, mistä hänen tulee kääntyä pois.

Mutta kun uskovan kodin lapsi,
joka ei ole koskaan maistanutkaan alkoholia,
ei koskaan yhtään savuketta sytyttänyt,
eikä ole koskaan tannsilattialla käynyt - muusta puhumattakaan,
joka osaa Jumalan Sanan ja hengelliset laulut ulkoa,
on hengellisissä kokouksissa kuin kotonaan,
saa kuulla kehotuksen:
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi
tai
Alistukaa Jumalan Vanhurskauden alle
niin kyllä siinä vähän enemmän voi joutua miettimään,
mistä minä käännyn ja miten,
ja minkä vanhurskauden alle minä nyt alistun.

Kyllä siinä varmaan jotain eroa on kääntyä ns. 'kiltin' elämän eläneen ja 'raikuli' elämän eläneen välillä. Jälkimmäisen lienee helpompi nähdä syntisyytensä - tai ulkonainen synti.

Voi siinä kyllä käydä niinkin, että jälkimmäisessä tapauksessa parannukseksi ymmärretään ensisijaisesti kääntyminen ulkonaisista synneistä. Synti on paljon syvempi ja vakavampi asia kuin vain ulkonaiset teot ja asiat. Paljon syvemmällä on itsekkyys, oman kunnian etsiminen, ylpeys, farisealaisuus, kuvitelma, että itse pystyy pelastuksen asiassa johonkin.

Jumalan vanhurskauden alle alistuminen tapahtuu vasta ylivoiman edessä. Kun tajutaan oma mahdottomuus. Se taitaa olla niitä vaikeimpia asioita, eikä sitä luonnostaan voida edes käsittää. Jumala tietää senkin vetäessään ihmistä yhteyteensä. Ja sitä saa opetella yhä uudestaan syvemmin tuntemaan.

Noista viestien pohdinnoista nousee sellainen kysymys, että onko uskovan kodin lapsi sitten lopulta paremmassa vai huonommassa asemassa, jos hänen on vaikeampi alistua Jumalan vanhurskauden alle, eli tulla huomaamaan, että vain Jeesuksen vanhurskaus voi kestää Jumalan edessä?

[kalamos]

Paulushan otti esille tuhlaajapojan, joka oli jättänyt isänsä ja kotinsa.
Vanhempi veli sen sijaan jäi isän kotiin ja teki töitä aamusta iltaan.

Mutta loppujen lopuksi vain tuhlaajapoika antautui Isän Rakkaudelle.
Vanhempi veli ei siihen suostunut lopulta ollenkaan.

[Paulus]

Paulushan otti esille tuhlaajapojan, joka oli jättänyt isänsä ja kotinsa.
Vanhempi veli sen sijaan jäi isän kotiin ja teki töitä aamusta iltaan.

Mutta loppujen lopuksi vain tuhlaajapoika antautui Isän Rakkaudelle.
Vanhempi veli ei siihen suostunut lopulta ollenkaan.

Noinhan minäkin olen vuosikymmeniä tuota kuullut selitettävän. Mielestäni siinä kuitenkin lisätään tekstiin sellaista, mitä siinä ei ole (=eisegeesi). Tuo lihavoimani kohta on mielestäni sitä lisäystä. Itse kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, mitä Isä sanoo tälle vanhemmalle veljelle. Isä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. Kun vanhempi veli vielä urputti, niin isä sanoi: "Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun."

Eikö Isän asenne ole tässä kertomuksen toinen tärkeä pointti, hänen rakkautensa kumpaakin poikaa kohtaan tulee hyvin selvästi esille? Tapahtuminen lopputulosta meillä ei ole emmekä siis voi tietää, mitä jatkossa tapahtui. Kertomus ei kuitenkaan anna tukea sille ajatukselle, että isä olisi hylkäämässä toisen pojista. Päinvastoin siitä voi päätellä, että isän rakkaus oli sama kumpaakin kohtaan. Jos tietäisimme, että vanhempi veli olisi hylännyt isän kodin lopullisesti, niin se olisi eri juttu ja silloin tuo yleinen selitys olisi paikallaan.