Voi olla, että rukoileminen on kautta aikojen ymmärretty väärin ja rukous on siten muodostunut jonkinlaiseksi lain alaisuudeksi. Luin jälleen kerran läpi Osmo Tiililän kirjan Näkyväiset ja näkymättömät.
Hän kirjoittaa:
"Rukous ei ole vain puhumista, vaan se on kaikinpuolista avoinna olemista ylöspäin, usein mieleen nousevaa huokausta tai kiitosta. Tässä mielessä käsitämme Paavalin sanan aina rukoilemisesta, sydämen virittymistä muistamaan ja ottamaan huomioon Jumalan läsnäolo ja perustautumaan siihen ja sellaisena välitöntä, ponnistuksetonta elämää Jumalassa että myöskin tietoista kilvoitusta ja työtä."
Ja hän jatkaa:
"Ei olisi mitään tavatonta, jos rukous käsitettäisiin vain yksipuolisesti ihmisen aktiivisuudeksi; sellaistahan on läpi kansojen ja pakanuskontojenkin kautta koko tuon pitkän linjan: uhrit, rituaalit, rukousnauhat ja -myllyt, koko tuo sanavuolaus, josta Jeesus sanoo, että pakanat luulevat heitä kuultavan heidän monisanaisuutensa takia."