Kirjoittaja Aihe: Mistä vaikutuksesta on kyse? Pyhästä Hengestä, ihmisen omasta vai jostain muusta  (Luettu 66452 kertaa)

Helena

  • Vieras
OK Paulus. Kun puhutaan "suurimmasta osasta", ilmaisu on vaan niin määrittelemätön, että sillä voi tarkoittaa vaikka suurinta osaa maailman uskovista. Ja kenties sitäkin, että tunnet hyvin laajasti ja aika perusteellisesti hengellistä kenttää Suomessa ja muualla.

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Viime kesänä mun serkulta kuoli ½ vuotias tyttö. Jumala ei ilmoittanut sitä kenellekään etukäteen.
Syy ei ole Jumalan. Jumala ei tee pahaa. Jumala on ilmoittanut sanassaan, että jokaisen on kuoltava. Raamattu on profetaallista sanaa kannesta kanteen. Siksi profetoivien tulisi pysyä sanassa. Ja profetiat tulee arvostella sanalla.

Ajatukseni on se, että henkilökohtainen kokemus ei voi nousta totuuden rinnalle. Joillekin Jumala on ilmoittanut jotain ja toisille ei. Raamatussa on kuitenkin ihan tarpeeksi ilmoitusta. Se on The Ilmoitus.

Kerroin esimerkin miten perheessäni ollaan koettu Jumalan puhuvan. En väittänyt että jokaisen ihmisen kuolema pitäisi etukäteen tulla ilmoituksena. Jumala puhuu kun puhuu ja ihminen kuuntelee.

Luitko oikeasti kirjoitukseni? En minä väittänyt sinun väittävän mitään.
Kirjoitin: "Joillekin Jumala on ilmoittanut jotain ja toisille ei."

Uskon sen mitä kirjoitit, mutta laajensin asiaa oman kokemuksen suuntaan. Sitä että kertoo omista kokemuksistaan ei pitäisi tulkita muiden kokemusten lyttäykseksi.

Kaikilla pitäisi olla samanlainen mahdollisuus kertoa esimerkkejä. Eivät ne ole toisiaan poissulkevia.

Okei, ymmärsin väärin.
Kirjoitit; Raamatussa on kuitenkin ihan tarpeeksi ilmoitusta.
Oletin sen liittyvä ettei profetiaa tarvita tjsp.

Äidin kuolema ilmoitettiin minulle henk.kohtaisesti, hänelle itselleen samoin ja vielä seurakunnan profetianlahjan omaava toi asian hänelle. Isälle tuli sanoma omassa seurakunnassa ja naapuriseurakunnassa työntekijäpäivillä.

En kirjoittanut tai tarkoittanut, että profetiaa ei tarvita.
Kirjoitinhan myös näin: "Raamattu on profetaallista sanaa kannesta kanteen. Siksi profetoivien tulisi pysyä sanassa. Ja profetiat tulee arvostella sanalla."

Uskon siihen, että Jumala kykenee antamaan myös ns. henkilökohtaisia viestejä. On minullakin sellaisesta kokemusta, mutta ne ovat tosiaan minulle, eivätkä varsinaisesti rakenna tai auta muita. En kiellä kertomasta omista kokemuksista. Teenhän sitä itsekin. :) Yritän kuitenkin löytää sen pysyvän ja varman pohjan, jolle voimme kaikki saamamme viestit, kokemukset, asiat ja koko elämämme laskea.

Minä uskon kaikkivoipaan Jumalaan. Kirjoituksieni tarkoitus ei ole lytätä kenenkään kokemuksia. Koen avoimen keskustelun rakentavaksi, vaikka meillä olisi erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä. Täytyy vain sietää sitä. :D
Ihmisroska

Lydia

En elä kokemuksille vaan Jumalan sanan pohjalle on perustus, kunhan tuli mieleeni kun juttu meni siihen suuntaan. En etsi mitää profetioita, mutta jos Jumala hiljaisuudessa puhuu, kuuntelen mielelläni.

Uskon sen, mutta en puhunutkaan juuri Sinusta, vaan yleisesti. En siis vertaile meidän kokemuksiamme ja uskoamme akselilla "oikein-väärin".
Ihmisroska

Poissa Adina

  • Viestejä: 416
Joh. 16:13
   
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

Eikös Raamatussa ole selvästi että Henki tulevaiset teille julistaa? Ajattelin noita Lydian saamia ilmoituksia :)
Kol. 3:2
   
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.

Lydia

  • Vieras
Joh. 16:13
   
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

Eikös Raamatussa ole selvästi että Henki tulevaiset teille julistaa? Ajattelin noita Lydian saamia ilmoituksia :)

Totta, näin Raamattu meille lupaa. :)

Pyhä Henki uskovassa vaikuttaa koko ajan, monesti sitä ei huomata tai ei hiljennytä kuulemaan hänen ohjaustaan totuuteen ja niitä asioita mitä hän meille puhuu.
« Viimeksi muokattu: 22.03.14 - klo:19:39 kirjoittanut Lydia »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Mistä tulevaisista Jeesus puhuu? Tulevaisuudessa profetoitavista asioistako? En usko.
Lainaus
12 Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
Jeesus ei voinut puhua kaikkea opetuslapsilleen tuolloin, koska he eivät ymmärtäneet hänen ristinkuolemaansa. Tai oikeastaan Jeesus puhui montakin asiaa, mutta opetuslapset eivät ymmärtäneet sitä tuolloin, vaan Pyhän Hengen opettamana Jeesuksen kuoleman ja taivaaseen nousemisen jälkeen.

Lydia

  • Vieras
Lievästi sanottuna olin aivan äimänä kun törmäsin seuraavaan opetukseen netissä, jollakin sivuistolla missä opetettiin Raamatun erinäisiä asioita ja kokonaisuuksia. Laitan varoittavana esimerkkinä näkyviin.

------

Lainaus:
 
2. Viisaat ja tyhmät neitsyet!

Matteus 25 LUKU, Tyhmät ja viisaat neitsyet

1. "Taivasten valtakunta on silloin oleva kuin kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat soihtunsa ja lähtivät ylkää vastaan.

2. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtävää.

3. Tyhmät ottivat soihtunsa*, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.

4. Ymmärtävät ottivat öljyä astioihinsa ja soihtunsa.

5. Yljän viipyessä heille kaikille tuli uni, ja he nukkuivat.

6. Yösydännä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan'.

7. Silloin kaikki nämä morsiusneidot nousivat ja laittoivat soihtunsa kuntoon.

8. Tyhmät sanoivat ymmärtäville: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän soihtumme sammuvat'.

9. Ymmärtävät vastasivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne'.

10. Heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häihin, ja ovi suljettiin.

11. Myöhemmin toisetkin morsiusneidot tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'

12. Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä'.

13. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä."

[JKR: Matt. 25:1-13]

Pyhän Hengen voitelu on tämä öljy lampussa. Ja armolahjat 1 Kor. 12 ja Room. 12 ovat siitä ulos havaittavissa oleva todiste. Tässä on armolahjasivu. Siis ystävä hyvä: Mene rukousjonoihin niin kauan, että sinulla on yksi tai useampia 1 Kor. 12 armolahjoista ja pyydä, että puolestasi rukoillaan kätten päälle panemisen kautta, että saat armolahjoja. Esimerkiksi Profetian lahja, parantamisen lahjat, kielilläpuhuminen, viisauden sanat Jne. Voi sanoa että usko muuttuu jo kokemiseksi kun Pyhältä hengeltä saat sanoman ja palvelet sillä yhtä tai montaa ihmistä. Jumala ei jää sinulle kaukaiseksi, etkä jää tyhmäksi neitsyeksi, ja sinulla on Pyhän Hengen öljyä lampussa.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Ohhoh, mitä opetusta. Tietenkin kaikilla häihin pääsevillä pitää yksi armolahja olla: Jumalan lapseus. Sitä tuossa ed. lainauksessa tuskin tarkoitetaan, kun sitä pitää jonottamalla hakea.

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Mitä se kyseisessä vertauksessa mainittu öljy sitten on? Sitähän jotkut olivat hankkineet, toiset eivät ehtineet sitä enää "ostaa". Mitä se on, jota voi "ostaa"? Öljyllä kai kuvataan Pyhää Henkeä. Mutta ei kai sitä osteta? Vai mitä ostamisella tarkoitetaan? Ja kaikki tuon vertauksen ihmiset kuitenkin olivat uskovia koska he odottivat sulhasta tulevaksi.

Se on se asia mitä ilman ei taivaaseen voi päästä. ja mikä sellainen sitten voisi olla? Jeesus sanoi että joka ei synny uudesti ylhäältä ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Ilman syntien anteeksi saamista ei voi päästä perille Jumalan valtakuntaan. En osaa sanoa muuta syytä.

Marjatta

  • Vieras
Minä en osaa ajatella koko öljy asiaa.  Minulle riittää usko Jeesukseen, olla Hänen verellään pesty ja seurata Häntä. Siinä se "öljy" sen kummempia miettimättä.

Niin uskossa en voi olla, jos Kristuksen Henki eli Pyhä Henki ei asu minussa. Se tuli silloin uudestisyntymisessä.

Saldo

  • Vieras
"Jos tämä hanke on ihmisestä, se tyhjiin raukeaa", sanoi Gamaliel ensimmäisistä "hurmahenkisistä" eli helluntalaisista.

Silloinen kirkollisuus näki Jeesuksen seuraamisen ylilyöntinä, liiallisena profeettojen ennustusten toteutumisena:
"Vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle",
sekä,
"Ja minä annan teille uuden sydämen"
ja sitten
"uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne"

Tämän foorumin tendenssi on pelko liiallisesta Pyhän Hengen korostamisesta, hengellisistä ylilyönneistä. Ei uskota, että Pyhä Henki ei eksy toimimaan väärällä tavalla, väärässä paikassa tai väärällä ajalla.

En ole havainnut pienintäkään huolta "alilyönneistä" eli hengettömyydestä, unohdetaan, ikäänkuin, Jeesuksen sanat "ilman minua, te ette voi mitään tehdä" ja "uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne".
Koska nämä ennustukset toteutuvat vain ihmisen yhteistyöllä, ihmisen osuus on vain pitää tila Pyhälle Hengelle puhtaana, joka puhtaus on Pyhän Hengen työ.
Pyhän Hengen toiminnan ja ilmiöt voi ihminen itsessään estää, rajottaa ja tukahduttaa. Vain tästä tulisi olla huolissaan, mutta tätä huolta ei tällä foorumilla esiinny.  Myös "Henkeä älkää sammutta, profetoimista älkää halveksuko", kertoo, mihin inhimillinen "järjestys" luonnostaan pyrkii, pääsääntöisesti.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Otetaanpa tilastollinen ote keskusteluun liittyen edellä olevaan Saldon viestiin. Tällaisista aiheista täällä keskustellaan (näkyyköhän tämä valinta kaikille?)  http://puimatanner.net/index.php?action=stats

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Tämän foorumin tendenssi on pelko liiallisesta Pyhän Hengen korostamisesta, hengellisistä ylilyönneistä. Ei uskota, että Pyhä Henki ei eksy toimimaan väärällä tavalla, väärässä paikassa tai väärällä ajalla.

Kyllä uskotaan, ettei Pyhä Henki eksy toimimaan väärällä tavalla. On kuitenkin valtaisa määrä henkiä, jotka matkivat paremmin tai huonommin Pyhää Henkeä. Joka tätä ei ymmärrä, on jo eksynyt tai ainakin erittäin suuressa vaarassa eksyä.

"…sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi…" (2.Kor. 11:14).
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell