Kirjoittaja Aihe: Mistä vaikutuksesta on kyse? Pyhästä Hengestä, ihmisen omasta vai jostain muusta  (Luettu 66576 kertaa)

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Meinasin laittaa tämän viestin toiseen viestiketjuun, mutta koska tässä viestiketjussa on otsikon mukaan ainakin pohdintaa siitä, mikä on Hengestä aiheutunutta, mikä taas jostain muusta tekijästä, ja koska viestissäni käsitellään myös tämän viestiketjun aihetta, laitan viestini tähän ketjuun, vaikka tässä on muistakin aiheista.

Laki yhteiskunnallisessa mielessä on yksi suurimmista kohdalleni osuneista lahjoista, vaikka se tuomitseekin sen rikkojia. En uskaltaisi käydä ulkona ilman sen vaikutusvaltaa. Yhteiskunnalliset lait ovat suojia monia perkeleitä vastaan.

Nähdäkseni seurausetiikan näkökulmasta lain avulla pakotetut ja estetyt teot, jos niistä on hyötyä laajassa mielessä, ovat kannatettavia. Katsetta ei kiinnitetä sisäisen motiivin "puhtauteen" tai "sydämen" asenteeseen, vaan tekojen seurauksiin.

Mitä tulee jumalasuhteeseen, monilla katse suuntautuu omien sisäisten motiivien tarkasteluun ja niistä ahdistumiseen, vaikka ulkoisesti vaadittu teko tehtäisiinkin tai kielletystä teosta kieltäydyttäisiin. Ahdistus on ymmärrettävää, jos tai kun on ajatus ja usko, jonka mukaan motiivin on oltava tietynlainen ja ettei riitä, että teko tai teosta pidättäytyminen tapahtuu ulkoisesti. Ahdistusta syntyy myös silloin, kun toteaa, ettei edes ole tehnyt jotain tekoa tai on tehnyt jonkin väärän teon.

Jos uskonnollinen ihminen saisi kuin ihmeen kaupalla riistettyä mielestään pois tarpeen tarkastella motiivejaan Jumalan edessä absoluuttista täydellisyyttä vaativan lain peilin edessä, seuraisiko siitä, että hänestä tulisi kuin uskonnollinen yli-ihminen? Muutamat luterilaiset uskovat, jotka tunnen, vaikuttavat kaikesta opillisesta armokeskeisyydestään huolimatta aika ajoin olevan sisäisesti ahdistavan lain piiskaamia, kuin armo ei kuuluisikaan heille ja absoluuttista täydellisyyttä vaativa ja helvettiin pienimmästäkin rikkeestä tuomitseva sadistilta vaikuttava laki olisi heidän herransa.

Uskonnottomissakin ihmisissä on itseään kohtaan ankaria ihmisiä tai erilaisista vaatimuksista ahdistuvia ihmisiä. Sisäinen ankaruus itseään kohtaan tai sairaalloinen perfektionismi syntyy usein ei-uskonnollisista syistä, mutta moni uskovainen ihminen omasta uskostaan tai Raamatustaan tai teologastaan käsin tulkitsee mielenliikkeensä ja tunteensa hengellisestä todellisuudesta käsin, todennäköisesti perusteettomasti mielenliikkeitään ja tunteitaan liikaa hengellistäen. Esim. karismaatikko voi kokea omasta mielestään tulevansa täyteen Pyhää Henkeä, vaikka todellisuudessa hyvän olon aiheuttaja on pitkän ajan tauon jälkeen nautittu kofeiini.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
On vaarallista, jos uskova ei tiedä, ovatko jotkin tapahtumat, mielikuvat tai ajatukset oikeasti Pyhän Hengen antamia vaiko vain omaa mielikuvitusta-
tai jopa Saatanan puhetta.

Eräs luterilainen pastori sanoi minulle vuosia sitten, kun otin puheeksi uudestisyntyneen ihmisen (tietenkin omatulkintaisen) ajatuksen ja kokemuksen siitä, että Jumala häntä syyttää ja ahdistaa sisimmässään, että Pyhä Henki ei koskaan syyllistä tai syytä, mutta Saatana syyttää. En tarkemmin tiedustellut näkemyksiänsä asiasta häneltä, mutta näkemyksensä sopisi mielestäni hyvin yhteen sen ajatuksen kanssa, että uskova ihminen ei ole lain alla (Room. 6:15). Jos näin, onko uudestisyntyneen ihmisen hengellisessä mielessä terve synnintunto mielestäsi sellaista, mihin ei liity repivää ja raastavaa ahdistusta ja kauhua, jonka evankeliumista tai armosta erillinen laki hirmuisuudessaan saa aikaan? Jos tai kun kristitty ei ole lain alla, lailla ei ole valta häntä syyttää ja "hirttää", mutta hänen oma mielensä tai Saatana voi häntä ahdistaen syyttää?

Poissa papi

  • Viestejä: 42
Jos minä olen tehnyt jotain minkä tiedän olevan Jumalan tahtoa vastaan, eli syntiä. Niin enkö ole silloin syylistynyt rikkomukseen Jumalaa vastaan. Silloinhan olen syyllinen ja ansainnut syytöksen.
Uskon niin, ettei saatana meitä syytä, vaan PH rakkaudessaan muistuttaa rikkomuksestamme ja vetää meitä parannukseen.
Tämä muistutus tapahtuu usein huonon omantunnon kautta tai niin, että joku raamatun paikka tai julistettu sana muistuttaa asiasta.

Ei saatana meitä syytä suoranaisesti syytä. Vaan hänellä on mahdollisuus nousta Jumalan luokse syyttämään meitä rikkomuksistamme Jumalan edessä. Jumalan on pakko myöntää syylisyytemme, mutta samalla Hän ilmoittaa, että Jeesuksen veri on sovittanut senkin synnin.

Ilm. 12:10. Sitten minä kuulin voimakkaan äänen sanovan taivaassa:
        "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä on heitetty ulos, hän joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Jos minä olen tehnyt jotain minkä tiedän olevan Jumalan tahtoa vastaan, eli syntiä. Niin enkö ole silloin syylistynyt rikkomukseen Jumalaa vastaan. Silloinhan olen syyllinen ja ansainnut syytöksen.
Uskon niin, ettei saatana meitä syytä, vaan PH rakkaudessaan muistuttaa rikkomuksestamme ja vetää meitä parannukseen.
Tämä muistutus tapahtuu usein huonon omantunnon kautta tai niin, että joku raamatun paikka tai julistettu sana muistuttaa asiasta.

Ei saatana meitä syytä suoranaisesti syytä. Vaan hänellä on mahdollisuus nousta Jumalan luokse syyttämään meitä rikkomuksistamme Jumalan edessä. Jumalan on pakko myöntää syylisyytemme, mutta samalla Hän ilmoittaa, että Jeesuksen veri on sovittanut senkin synnin.

Ilm. 12:10. Sitten minä kuulin voimakkaan äänen sanovan taivaassa:
        "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä on heitetty ulos, hän joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä.

Viittasin Solterolle kohdistetussa viestissä sen kaltaiseen ahdistukseen, josta esim. Luther mitä ilmeisimmin kärsi.

Mielestäni ahdistuneisuus, johon Luther viittaa puhuessaan esim. siitä, ettei lakia saa päästää omaantuntoon hirmuisuudessaan ahdistamaan, on yliherkän ihmisen sairaalloista ahdistuneisuutta, joka olisi erotettava terveemmästä synnintunnosta. Toisaalta joku voisi sanoa, että vasta hirvittävä ahdistuneisuuden kokemus Jumalan lain alla on tosi synnintuntoa, mutta ainakaan Paavali ei aseta anteeksiantamuksen ehdoksi jotain tiettyä tunnetilaa, vaikka suomenkielinen käännöksemme hieman harhaanjohtavasti puhuu synnintunnosta (Room. 3:20), antaen jollekulle lukijalle mielikuvan, että kyse on ennen kaikkea jostain tietystä tunteesta. Paavali tarkoittaa kyseisessä raamatunkohdassa, että lain kautta tullaan tietämään tai käsittämään tai havaitsemaan (epignoosis), mitä synti on. Paavali ei tarkoita kyseisessä kohdassa "synnintunnolla" jotain emotionaalista tilaa, ei myöskään hirvittävää ja repivää ahdistusta.

Lainaus Lutherin Galatalaiskirjeen selityksestä liittyen siihen, että lakia hirmuisuudessaan ei pidä päästää kristityn omaantuntoon:

Lainaus
"Lain erottaminen armosta on kaikkein vaikein asia....vanhurskautuksen kyseessä ollen puhu laista halveksien sitä mitä syvimmin, apostolin esikuvaa seuraten, joka nimittää lakia »maailman alkeisvoimiksi», »kuolemaatuoviksi säännöiksi», »synnin voimaksi» jne. Jos näet armon sijasta — toisin sanoen, silloin kun sinun pitäisi Jumalan edessä voittaa synti ja kuolema — päästät lain hallitsemaan omassatunnossa, silloin laki on suorastaan kaiken onnettomuuden, lahkoutumien ja rienausten pohjasakka, koska se ainoastaan suurentaa synnin, syyttää, kauhistaa, uhkaa kuolemalla ja osoittaa Jumalan vihastuneeksi tuomariksi, joka tuomitsee syntiset kadotukseen...

Kun ei ole kysymyksessä vanhurskautusoppi, meidän pitää Paavalin mukaan ajatella laista kunnioittavasti, ylistellä sitä ylen määrin, sanoa sitä pyhäksi, vanhurskaaksi, hyväksi, hengelliseksi ja jumalalliseksi. Omantunnon piirin ulkopuolella meidän pitää tehdä siitä Jumala, mutta omassatunnossa se on todella perkele, se kun ei vähäisimmässäkään ahdistuksessa kykene rohkaisemaan ja lohduttamaan omaatuntoa, jopa saa aikaan kerrassaan päinvastaista: se kauhistaa sitä ja vie siltä ilon ja se tempaa sen luottamasta vanhurskauteen, elämään ja kaikkeen hyvään."

(Luther: Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selitys. 1957, 436)

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Onkohan kuinka yleistä, että voimakkaista mielialan vaihteluista kärsivä uskova sekoittaa ei-hengellisistä syistä johtuvat mielialojen vaihtelut hengellisiin syihin? Silloin sekoitetaan mielestäni luonnollinen ja hengellinen. Tunsin uskovan, jonka "erämaakausi" oli depressiokautta, ja se kausi, jolloin hän koki omasta mielestään Pyhän Hengen läsnäoloa ja voimaa, oli hypomaaniselta vaikuttanutta kautta.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Onkohan kuinka yleistä, että voimakkaista mielialan vaihteluista kärsivä uskova sekoittaa ei-hengellisistä syistä johtuvat mielialojen vaihtelut hengellisiin syihin? Silloin sekoitetaan mielestäni luonnollinen ja hengellinen. Tunsin uskovan, jonka "erämaakausi" oli depressiokautta, ja se kausi, jolloin hän koki omasta mielestään Pyhän Hengen läsnäoloa ja voimaa, oli hypomaaniselta vaikuttanutta kautta.
Ajatuksesi on aika ihmislähtöinen ja sielullinen.

Jumala ohjaa ja hoitaa henkilökohtaisesti jokaista Hänen omakseen tunnustautuvaa.
Hän tuntee jokaisen menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden.
Hän on selvillä kaikista elämään ja kuolemaan liittyvistä vaurioista, tuskista,
ahdistuksista ja taudeista.

Masennuskausi voi olla "vain" henkistä tai hengellistä,
tai molempia yhtaikaa.
Herra on auttaja ja parantaja ja näkee ihmisen psyykkisen hädän,
liittyi siihen sitten hengellinen kriisi tai ei.

Maan päällä ollessaan Jeesus paransi ihmisiä sairauksista, myös psyykkisistä,
ja samalla pelasti kadotukselta eli kutsui uskon tielle.
Hän ei kohdannut ihmisiä vain hengellisesti tai vain fyysisesti tai psyykkisesti sairaina,
vaan näki Ihmisen Poikana kaiken ihmisyyteen liittyvän sairauden ja syntisyyden.
Samalla tavalla Herra hoitaa ja pelastaa edelleen uskoviaan.



Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Jos minä olen tehnyt jotain minkä tiedän olevan Jumalan tahtoa vastaan, eli syntiä. Niin enkö ole silloin syylistynyt rikkomukseen Jumalaa vastaan. Silloinhan olen syyllinen ja ansainnut syytöksen.
Uskon niin, ettei saatana meitä syytä, vaan PH rakkaudessaan muistuttaa rikkomuksestamme ja vetää meitä parannukseen.
Tämä muistutus tapahtuu usein huonon omantunnon kautta tai niin, että joku raamatun paikka tai julistettu sana muistuttaa asiasta.

Ei saatana meitä syytä suoranaisesti syytä. Vaan hänellä on mahdollisuus nousta Jumalan luokse syyttämään meitä rikkomuksistamme Jumalan edessä. Jumalan on pakko myöntää syylisyytemme, mutta samalla Hän ilmoittaa, että Jeesuksen veri on sovittanut senkin synnin.

Ilm. 12:10. Sitten minä kuulin voimakkaan äänen sanovan taivaassa:
        "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä on heitetty ulos, hän joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä.

Viittasin Solterolle kohdistetussa viestissä sen kaltaiseen ahdistukseen, josta esim. Luther mitä ilmeisimmin kärsi.

Mielestäni ahdistuneisuus, johon Luther viittaa puhuessaan esim. siitä, ettei lakia saa päästää omaantuntoon hirmuisuudessaan ahdistamaan, on yliherkän ihmisen sairaalloista ahdistuneisuutta, joka olisi erotettava terveemmästä synnintunnosta. Toisaalta joku voisi sanoa, että vasta hirvittävä ahdistuneisuuden kokemus Jumalan lain alla on tosi synnintuntoa, mutta ainakaan Paavali ei aseta anteeksiantamuksen ehdoksi jotain tiettyä tunnetilaa, vaikka suomenkielinen käännöksemme hieman harhaanjohtavasti puhuu synnintunnosta (Room. 3:20), antaen jollekulle lukijalle mielikuvan, että kyse on ennen kaikkea jostain tietystä tunteesta. Paavali tarkoittaa kyseisessä raamatunkohdassa, että lain kautta tullaan tietämään tai käsittämään tai havaitsemaan (epignoosis), mitä synti on. Paavali ei tarkoita kyseisessä kohdassa "synnintunnolla" jotain emotionaalista tilaa, ei myöskään hirvittävää ja repivää ahdistusta.

Lainaus Lutherin Galatalaiskirjeen selityksestä liittyen siihen, että lakia hirmuisuudessaan ei pidä päästää kristityn omaantuntoon:

Lainaus
"Lain erottaminen armosta on kaikkein vaikein asia....vanhurskautuksen kyseessä ollen puhu laista halveksien sitä mitä syvimmin, apostolin esikuvaa seuraten, joka nimittää lakia »maailman alkeisvoimiksi», »kuolemaatuoviksi säännöiksi», »synnin voimaksi» jne. Jos näet armon sijasta — toisin sanoen, silloin kun sinun pitäisi Jumalan edessä voittaa synti ja kuolema — päästät lain hallitsemaan omassatunnossa, silloin laki on suorastaan kaiken onnettomuuden, lahkoutumien ja rienausten pohjasakka, koska se ainoastaan suurentaa synnin, syyttää, kauhistaa, uhkaa kuolemalla ja osoittaa Jumalan vihastuneeksi tuomariksi, joka tuomitsee syntiset kadotukseen...

Kun ei ole kysymyksessä vanhurskautusoppi, meidän pitää Paavalin mukaan ajatella laista kunnioittavasti, ylistellä sitä ylen määrin, sanoa sitä pyhäksi, vanhurskaaksi, hyväksi, hengelliseksi ja jumalalliseksi. Omantunnon piirin ulkopuolella meidän pitää tehdä siitä Jumala, mutta omassatunnossa se on todella perkele, se kun ei vähäisimmässäkään ahdistuksessa kykene rohkaisemaan ja lohduttamaan omaatuntoa, jopa saa aikaan kerrassaan päinvastaista: se kauhistaa sitä ja vie siltä ilon ja se tempaa sen luottamasta vanhurskauteen, elämään ja kaikkeen hyvään."

(Luther: Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selitys. 1957, 436)

Mielestäni seikka, josta voi tietää, ettei kristityn päänsisäinen syytös ja siihen liittyvä poikkeuksellisen voimakas ahdistuneisuus ole ainakaan kristillis-hengellinen, on se, että vaikka sisäisistä syytöksistä ahdistunut ahdistuisikin välillä syytöksistä, jotka liittyvät selvään Uuden testamentin opetuksen rikkomiseen, hän myös yhtä intensiivisesti kärsii sisäisistä syytöksistä, jotka kristinuskon valossa eivät ole Jumalan lakiin tai kristilliseen opetukseen perustuvia.

Jos erilaisista sisäisistä vaatimuksista kohtuuttomasti ahdistuva pääsee myöhemmin ahdistuneisuudestaan vapauteen, hän voi edelleen kokea tehneensä väärin kristillis-hengellisessä kontekstissa, mutta siihen ei liity enää kohtuutonta ahdistusta ja "piiskattuna" olon kokemusta.

Jos vapautuminen ahdistuneisuudesta, johon kuuluvat sekä hengelliset että ei-hengelliset kohtuuttomat vaatimukset ja helvetillisiltä tuntuvat hirvittävässä ahdistuksessa koettavat rangaistukset, tapahtuu ilman mitään hengellisiä keinoja, siitäkin voi mielestäni tietää, ettei aikaisempi hirmuisesti ahdistanut Jumalan laki ahdistanut itsenään tai omasta toimestaan ulkopuolisena toimijana kohtuuttomasti ja sadistiselta vaikuttavasti, vaan ihmisen yksilöllinen ja poikkeuksellisen herkkä mielenrakenne oli varsinainen syy "piiskaamisen" kokemiseen ja siitä hirmuisesti ahdistumiseen toistuvasti. Jumala tai Jumalan laki ei itsessään ole kristitylle "piiskaaja" silloinkaan, kun se syyttää kristityn omassatunnossa.
« Viimeksi muokattu: 08.11.20 - klo:22:09 kirjoittanut crystalvoice »

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Kun joku uskova, joka on kärsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, on kokenut omasta mielestään täyttyvänsä Pyhällä Hengellä tai ajatellut vastaanottavansa Jumalan rakkautta nimenomaan silloin, kun hänen mielialansa on ollut vaivastaan johtuen poikkeuksellisen miellyttävältä vaikuttava, ja kun hän on kokenut toisessa äärilaidassa Jumalan vihaa, hylätyksi tuloa tai jopa pelkoa siitä, että on tehnyt anteeksiantamattoman synnin, niin tulee kysyneeksi, onko samankaltainen luonnollisista syistä johtuvien mielialojen vallassa oman elämän hengellisen puolen värittäminen niiden valossa myös terveemmissä tapauksissa hyvin yleistä vai vähäistä.

Jos luonnollisista syistä tai elämäntilanteesta aiheutuneesta tuskaisuudesta johtuen uskova pyytää apua ja lohdutusta myös Jumalalta, kyseessä ei ole omien tunnetilojen hengellistäminen. Jos uskova kokee haluavansa kiittää Jumalaa, kun vointi tuntuu hyvältä, kyseessä ei myöskään ole pelkästään sen kiitoksen itsensä tähden oman tunnekokemuksensa hengellistäminen. Mutta jos sama ihminen kärsiessään ahdistuksesta kiroaa Jumalaa, silloin hänen kiitoksensa vaikuttaa olevan eräässä mielessä sidottu jumalakäsitykseen, jonka mukaan jumaluus sallii omilleen tapahtua sellaista, joka heitä miellyttää. Korkeintaan harva kiittää joka tilassa tai tuskin yksikään, vaikka siihen kehotetaan. "Kiittäkää joka tilassa." (1 Tess. 5:18a)
« Viimeksi muokattu: 09.11.20 - klo:15:10 kirjoittanut crystalvoice »

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Mielestäni tässä alla näkyvä Urho Rafael Muroman rehellinen tunnustus osoittaa, että pyhitykseen pykivä ja pyhityksestä paljon kirjoittanut ja opettanut ei myöskään voi muuttaa tiettyjä todellisuutemme tekijöitä, jotka liittyvät siihen, että ihmiset reagoivat tietyillä tavoilla asioihin, jotka uhkaavat terveyttä, elossa selviytymistä, asemaa, mainetta, hyvinvointia ja tulevaisuutta.

Lainaus
"Hän vei minut sellaisiin ahdistuksiin, että viha kuohui sisimmässäni ja kuohui erikoisesti Herraa kohtaan. Voi, miten kauheasti minä vihasinkaan Herraa! Vielä nytkin nuo muistot ihan hirvittävät. Niissä ahdistuksissa opin tuntemaan, mikä minä todellisuudessa olen. Sain fyysisesti elää todeksi Paavalin sanat: 'Lihan mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan' (Room 8:7). Niin se on. 'Vanha ihminen', 'liha', se on täynnä vihaa Jumalaa vastaan, vaikka ei sitä aina huomaa. Se on uskovissakin pelkkää vihaa Jumalaa vastaan. Sillä ei 'vanha luonto' uudestisyntymisessä muutu. Se pysyy ja jää ihan samanlaiseksi, ja siksipä liha aina taisteleekin henkeä vastaan, ja sen teot, jos ne vain pääsevät ilmenemään, ovat uskovaisissakin ihan hirvittävät (Gal 5:19-21). Ja toisinaan ne pääsevät."

(Urho Muroma)

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Ihminen on sidottu maanpäällisen elämänsä aikana fysiikan lakeihin, aikaan, tunteisiin, tunnelmiin, mielikuvitukseen ja luuloihin.
Kukaan ei voi täysin erottaa, mikä hänessä on psyykkistä, hengellistä, sairasta tai tervettä.
Kysehän on vain ihmisten laatimista määritelmistä.

Tuska tai riemu voi olla voimakasta tunnekokemusta, joka aiheutuu ympäristöstä, muistoista, omasta kehosta tms.
Mutta se voi olla myös Jumalan käyttämä hengellinen menetelmä ohjata ihmistä oikeaan suuntaan.
Useinhan elämän ilmiöiden syyt ja seuraukset selviävät vasta jälkeenpäin,
tai eivät selviä koskaan.

Siksi uskovan kannattaa riippua koko ajan Herrassa ja Hänen lupauksissaan,
jotka on kirjoitettu Raamattuun.
Kaikkiin tunteisiin ja tunnelmiin ei pidä takertua eikä kaikelle hakea selityksiä.
Usko on ehdotonta luottamusta Jumalaan.

"Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta?
Tuska vai ahdistus, vaino vai nälkä, alastomuus, vaara vai miekka?

Näissä kaikissa me kuitenkin saamme täydellisen voiton hänen kauttaan,
joka on meitä rakastanut.
Olen näet varma siitä, ettei kuolema eikä elämä,
eivät enkelit eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva,
eivät voimat, ei korkeus eikä syvyys eikä mikään muu luotu
voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
(Room. 8: 35-39)

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Ihminen on sidottu maanpäällisen elämänsä aikana fysiikan lakeihin, aikaan, tunteisiin, tunnelmiin, mielikuvitukseen ja luuloihin.
Kukaan ei voi täysin erottaa, mikä hänessä on psyykkistä, hengellistä, sairasta tai tervettä.
Kysehän on vain ihmisten laatimista määritelmistä.



Et kuitenkaan tarkoita lisäksi myös sitä, ettei Raamatussa tehtäisi eroa sielullisen ja hengellisen välille?

Muutama kohta:

"Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta." (Hes. 13:17)

"Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole." (Juud. 19)
« Viimeksi muokattu: 09.11.20 - klo:18:02 kirjoittanut crystalvoice »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Ihminen on sidottu maanpäällisen elämänsä aikana fysiikan lakeihin, aikaan, tunteisiin, tunnelmiin, mielikuvitukseen ja luuloihin.
Kukaan ei voi täysin erottaa, mikä hänessä on psyykkistä, hengellistä, sairasta tai tervettä.
Kysehän on vain ihmisten laatimista määritelmistä.



Et kuitenkaan tarkoita lisäksi myös sitä, ettei Raamatussa tehtäisi eroa sielullisen ja hengellisen välille?

Muutama kohta:

"Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta." (Hes. 13:17)

"Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole." (Juud. 19)
Tarkoitin, että ihminen ei aina ole tietoinen, onko hänellä henkinen vai hengellinen ongelma.
Molemmat esiintyvät tietysti usein samanaikaisesti, mutta niiden erottaminen toisistaan voi vaatia aikaa ja paljon rukousta. 
Aina erottaminen ei edes onnistu.

Jumala on luonut ihmiseen ruumiin, sielun, mielen ja hengen
ja on antanut kaikille myös hengellisen ulottuvuuden.
Hän käyttää pelastus- ja parannustyössään kaikkia ihmiselle antamiaan valmiuksia.
Hän riisuu ja pukee monenlaisilla voimavaroilla.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Ihminen on sidottu maanpäällisen elämänsä aikana fysiikan lakeihin, aikaan, tunteisiin, tunnelmiin, mielikuvitukseen ja luuloihin.
Kukaan ei voi täysin erottaa, mikä hänessä on psyykkistä, hengellistä, sairasta tai tervettä.
Kysehän on vain ihmisten laatimista määritelmistä.



Et kuitenkaan tarkoita lisäksi myös sitä, ettei Raamatussa tehtäisi eroa sielullisen ja hengellisen välille?

Muutama kohta:

"Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta." (Hes. 13:17)

"Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole." (Juud. 19)
Tarkoitin, että ihminen ei aina ole tietoinen, onko hänellä henkinen vai hengellinen ongelma.
Molemmat esiintyvät tietysti usein samanaikaisesti, mutta niiden erottaminen toisistaan voi vaatia aikaa ja paljon rukousta. 
Aina erottaminen ei edes onnistu.

Jumala on luonut ihmiseen ruumiin, sielun, mielen ja hengen
ja on antanut kaikille myös hengellisen ulottuvuuden.
Hän käyttää pelastus- ja parannustyössään kaikkia ihmiselle antamiaan valmiuksia.
Hän riisuu ja pukee monenlaisilla voimavaroilla.

Ei ole tietenkään pakko selventää, mutta jos haluat, niin miten määrittelisit käsitteet sielu (ψυχή, psykhee) ja henki (πνεῦμα, pneuma). Entä mitä tarkoitat tarkalleen ottaen "mielellä"?

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Ihminen on sidottu maanpäällisen elämänsä aikana fysiikan lakeihin, aikaan, tunteisiin, tunnelmiin, mielikuvitukseen ja luuloihin.
Kukaan ei voi täysin erottaa, mikä hänessä on psyykkistä, hengellistä, sairasta tai tervettä.
Kysehän on vain ihmisten laatimista määritelmistä.



Et kuitenkaan tarkoita lisäksi myös sitä, ettei Raamatussa tehtäisi eroa sielullisen ja hengellisen välille?

Muutama kohta:

"Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta." (Hes. 13:17)

"Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole." (Juud. 19)
Tarkoitin, että ihminen ei aina ole tietoinen, onko hänellä henkinen vai hengellinen ongelma.
Molemmat esiintyvät tietysti usein samanaikaisesti, mutta niiden erottaminen toisistaan voi vaatia aikaa ja paljon rukousta. 
Aina erottaminen ei edes onnistu.

Jumala on luonut ihmiseen ruumiin, sielun, mielen ja hengen
ja on antanut kaikille myös hengellisen ulottuvuuden.
Hän käyttää pelastus- ja parannustyössään kaikkia ihmiselle antamiaan valmiuksia.
Hän riisuu ja pukee monenlaisilla voimavaroilla.

Ei ole tietenkään pakko selventää, mutta jos haluat, niin miten määrittelisit käsitteet sielu (ψυχή, psykhee) ja henki (πνεῦμα, pneuma). Entä mitä tarkoitat tarkalleen ottaen "mielellä"?
En pidä tässä yhteydessä tarpeellisena määritellä sielua, henkeä, mieltä, psyykeä yms.
Ne ovat usein saman asian ilmenemismuotoja eri suunnista katsottuna.
Tietysti joskus on ajateltava tarkemmin, mitä sanaa käyttää,
jotta tulee jotenkin ymmärretyksi.

Esim. sydän, tietoisuus ja tajuisuus voivat tarkoittaa esim. mieltä tai sielua,
käyttöyhteydestä riippuen.
Mutta jos puhutaan yleisesti ihmisen henkisestä osasta rinnastettuna ruumiilliseen,
on monia vaihtoehtoisia sanoja.

Hengellisyys liittyy kielenkäytössäni aina yliluonnollisiin asioihin,
kristittyjen kohdalla Pyhän Hengen vaikutuksiin.
Joku ei-uskova voi sanoa, että hänellä oli hieno hengellinen kokemus
auringonnousua katsellessaan.
Todennäköisesti kyse oli kuitenkin henkisyydestä, estetiikan tajusta, tunteista
tms.
Tosin kokemus saattoi olla myös hengellinen, jos Jumala halusi kohdata ko.
henkilöä ja kutsua häntä yhteyteensä luonnon kautta.

Siksi näiden ilmiöiden jyrkkä erottaminen määrittelyjen kautta on ns. veteen piirretty viiva, ellei ole kysymys tieteellisen tekstin laatimisesta,
jolloin käytettyjen termien merkitys ko. yhteydessä on tietenkin selitettävä.





Poissa papi

  • Viestejä: 42
Kun joku uskova, joka on kärsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, on kokenut omasta mielestään täyttyvänsä Pyhällä Hengellä tai ajatellut vastaanottavansa Jumalan rakkautta nimenomaan silloin, kun hänen mielialansa on ollut vaivastaan johtuen poikkeuksellisen miellyttävältä vaikuttava, ja kun hän on kokenut toisessa äärilaidassa Jumalan vihaa, hylätyksi tuloa tai jopa pelkoa siitä, että on tehnyt anteeksiantamattoman synnin, niin tulee kysyneeksi, onko samankaltainen luonnollisista syistä johtuvien mielialojen vallassa oman elämän hengellisen puolen värittäminen niiden valossa myös terveemmissä tapauksissa hyvin yleistä vai vähäistä.

Jos luonnollisista syistä tai elämäntilanteesta aiheutuneesta tuskaisuudesta johtuen uskova pyytää apua ja lohdutusta myös Jumalalta, kyseessä ei ole omien tunnetilojen hengellistäminen. Jos uskova kokee haluavansa kiittää Jumalaa, kun vointi tuntuu hyvältä, kyseessä ei myöskään ole pelkästään sen kiitoksen itsensä tähden oman tunnekokemuksensa hengellistäminen. Mutta jos sama ihminen kärsiessään ahdistuksesta kiroaa Jumalaa, silloin hänen kiitoksensa vaikuttaa olevan eräässä mielessä sidottu jumalakäsitykseen, jonka mukaan jumaluus sallii omilleen tapahtua sellaista, joka heitä miellyttää. Korkeintaan harva kiittää joka tilassa tai tuskin yksikään, vaikka siihen kehotetaan. "Kiittäkää joka tilassa." (1 Tess. 5:18a)


Sielullisuus voi sotkea tervettäkin hengellistä elämää. Mutta on eri asia, kun erilaiset luonne häiriöt, mieliala häiriöt ja  psyykkiset sairaudet sekoittuvat hengelliseen käyttäytymiseen.

Kuvailit kaksisuuntaitaista mielialahäiriötä sairastavan mielentiloja sanalla "kun ", eikä sanaa "jos".
Se on aika itsevarmaa kielenkäyttöä jos itse et sairasta moista sairautta. Vai sairastatko.
Psykiatri voi sanoa niin tutkittuaan potilaansa, mutta ei maallikot.

Itse olen sairastanut kaksisuuntaista koko ikäni ja olen oman sairauteni asiantuntia siinä miltä tuntuu. Ei muut voi tietää miltä minusta tuntuu.
En kuitenkaan usko että käsittelit tässä minun tilannetta, mutta yleistäminen on väärin.

On erikoista, että halvennat jonkun PH'llä täyttymistä sillä että hän on vain kuvitellut jotain.
Toki näinkin voi käydä, mutta niitä ei saa yleistää.
Entä jos joku on jakomielitautinen ja sitten sanotaan siinä olevan demoni ilman tutkimusta.
Sehän on hengellistä väkivaltaa.

Minä olen täyttynyt PH'llä, mutta siihen ei liittynyt sairauteni mitenkään.
Voin olla joko maniassa tai depressiossa, mutta en ole koskaan niitä sotkenut PH'n toimintaan.