Mietin jotain vertauskuvaa, joka ehkä avaisi asiaa paremmin.
Kuvitellaan että joku tekee mun puolestani loton ja pudottaa kupongin postiluukustani. Kuponki voittaa päävoiton.
Olen siis voittanut, enkä ole tehnyt mitään voiton eteen. Kaikki on tehty minun puolestani. Minä saan vaan ilon ja etuoikeuden ottaa voiton vastaan.
Pelastus on tuo puolestamme tehty lottokuponki, ja ilosanoma on sen pudottaminen meidän postiluukkuun. Meidän valintamme on ottaa vastaan voitto, eli meille armosta tarjottu pelastus.
Ei se valinta siis tarkoita, että mä tekisin jotain pelastuksen eteen. Mutta tässä maailmanajassa, kun eteen tulee tällainen tilanne, on mun tehtävä jompikumpi valinta. Otanko voiton vai hylkäänkö sen. Jompikumpi on pakko tehdä, ei voi olla valitsematta. Toki voi sanoa olevansa valitsematta, mutta silloin käytännössä valitsee vaihtoehdon B, eli voiton hylkäämisen.
Lisään vielä, että en kirjoita tätä väitelläkseni, vaan koittaakseni tuoda esille sellaista näkökulmaa, että valitseminen voi olla iloinen asia
Kun avauksessa tuotiin esille kirjoittajan siihen liittyvää ahdistusta.
Lisäys 2: Käänteisesti voidaan ajatella, että nyt kun olen uskossa, voin joka hetki valita luopua uskosta. Ja aina kun en tee tuota valintaa, valitsen pysyä uskossa. Eli valitsen uskon.
Tässä mielessä vapaus on meille ihmisille vankila, koska meillä ei ole vapautta olla valitsematta. Mutta tämä kysymys menee enemmän filosofian puolelle.