Puimatanner
Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Lydia - 13.11.13 - klo:20:41
-
Monet ihmiset pitävät hyvänä asiana uskonnollisuutta, se kuullostaa melkeinpä pyhältä. Uskonnollisuus ei ole Jumalasta vaan syvyydestä suorastaan. Mielestäni seurakunnassa voi olla uskonnollisuutta kun ei uskalleta olla sellaisia kuin ollaan, pitää näytellä hurskaampaa mitä onkaan ja silloin ei ole valhe kaukana vaan ollaan valheen ytimessä. Uskon että kun uskalletaan olla Jumalan ja ihmisten edessä niin vajaita kun ollaan, voitaisiin saada Hengen sateitakin..
Meidän tulisi myös hyväksyä muissa ihmisissä keskeneräisyys, itsessä se ehkä on vielä helpompaa hyväksyä.
Millaisia ajatuksia sana 'uskonnollisuus' sinussa herättää?
-
Miten seurakunnassa pitäisi olla ettei näyttelisi hurskaampaa kuin onkaan?
-
Esimerkiksi ohje, tunnustakaa toinen toisillenne syntinne.. :-\ Varmaan jäänyt taka-alalle tuokin neuvo luulisin. Tarve pitää yllä hyvää ulkokuorta. Asia on laaja ja monimuotoinen, tuli mieleeni kasteketjusta kun käsitellään asiaa milloin ihminen on valmis kastettavaksi.
-
Uskonnollisuutta voivat olla Aammeenn Ammeenn- kiljahdukset kesken
jonkun puheen.
Joskus ovat aitoja ja spontaaneja, mutta eivät kovin usein.
Uskonnollisuuttaa on sihahdella vähän väliä "-ssuss- jees -suus- oi- eesss...susss... ".
Uskonnollisuutta on sanoa haLLLellyyjjaa, kun voisi sanoa suomalaisilla vokaaleilla hallelujaa ja ilman omituista L-kirjaimen lällyttämistä.
Eri asia on, jos puhuu oikeasti kielillä, ja siinä esiintyy tuo kirjain.
-
Tässä sellainen laajempi näkökulma uskonnollisuuteen kartan muodossa.
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Religion_in_the_world.PNG
-
Tästä aiheesta on kirjoitettu hyvä kirjakin: Aksel Valen-Sendstad, Jäähyväiset uskonnolle, Perussanoma Oy 1988
-
Ulkokuoren siloitus on mielestäni aika paha juttu on se sitten yksilön kohdalla tai hengellisen yhteisön tai uskontokunnan kohdalla sekä myös kristillisillä keskustelupalsoilla joissa ihmisen keskeneräisyys ja rikkoutuminen saa näkyä, on jopa törkeää siivota sellainen ihminen pois. Ihmiset elävät erilaisia vaiheita jos ei mene hyvin sitä ei saa lakaista maton alle, siellä on jo tarpeeksi roinaa.
Joskus jossakin kiilloitettiin seurakunnan ulkokuorta työttömien ilmaisruualla. Jos motiivi on väärä niin..plää.
-
Uskonnollisuutta voivat olla Aammeenn Ammeenn- kiljahdukset kesken
jonkun puheen.
Joskus ovat aitoja ja spontaaneja, mutta eivät kovin usein.
Uskonnollisuuttaa on sihahdella vähän väliä "-ssuss- jees -suus- oi- eesss...susss... ".
Uskonnollisuutta on sanoa haLLLellyyjjaa, kun voisi sanoa suomalaisilla vokaaleilla hallelujaa ja ilman omituista L-kirjaimen lällyttämistä.
Eri asia on, jos puhuu oikeasti kielillä, ja siinä esiintyy tuo kirjain.
Totta. Kuullostavat tosi hullunkurisilta ja typeriltä, vars. sellaisesta, joka ei noihin ole tottunut.
-
Uskonnollisuus asuu ihmisen sydämessä. Se voi ilmaantua monella eri tavalla.
Ihminen voi olla kiinnostunut pyhyyden tunteesta ja hartaasta ilmapiiristä tuntematta Jeesusta Kristusta.
Kaikki vieraat uskonnothan perustuvat lopulta siihen, että ihminen on taipuvainen uskonnollisuuteen.
Kristillisissä piireissä kömmähdetään usein siihen, että väitetään ulkoisia tapoja uskonnollisiksi. Aika harva tuntuu oikeasti sisäistäneensä sitä, että uskonnollisuus on ihmisen sisäinen ongelma. Pastorin liperit eivät tee pastorista uskonnollista, eikä toisen pastorin slipoveri tee hänestä ei-uskonnollista. On helppo tuomita toinen ihminen uskonnolliseksi hänen tapojensa, pukeutumisensa ja muun ulkoisen perusteella. Siinä tehdään virhe.
Voisi ehkä sanoa, että uskonnollisuus on kainenlaista uskonnon harjoittamista ilman Kristuksen sisäistä tuntemista.
Se voi olla jäyhää tai näennäisesti vapaata, riippuen ihmisen persoonasta.
-
Minä taidan olla uskonnollinen ihminen ;)
-
Uskonnollisuus ei ole Jumalasta vaan syvyydestä suorastaan.
Jumala loi ihmisen uskonnolliseksi ja jokainen ihminen on uskonnollinen. Ihminen on ainoa olento koko luomakunnassa, joka on uskonnollinen. Uskonnollisuus on alunperin tarkoitettu myönteiseksi asiaksi, mutta se turmeltui jo syntiinlankeemuksessa. Uskonnollisuuteen liittyy kiinteästi kysymys oikeasta ja väärästä.
-
Uskonnollisuus ei ole Jumalasta vaan syvyydestä suorastaan.
Jumala loi ihmisen uskonnolliseksi ja jokainen ihminen on uskonnollinen. Ihminen on ainoa olento koko luomakunnassa, joka on uskonnollinen. Uskonnollisuus on alunperin tarkoitettu myönteiseksi asiaksi, mutta se turmeltui jo syntiinlankeemuksessa. Uskonnollisuuteen liittyy kiinteästi kysymys oikeasta ja väärästä.
Itse en näe mitään pahaa uskonnollisuudessa.
-
Uskonnollisuus ei ole Jumalasta vaan syvyydestä suorastaan.
Jumala loi ihmisen uskonnolliseksi ja jokainen ihminen on uskonnollinen. Ihminen on ainoa olento koko luomakunnassa, joka on uskonnollinen. Uskonnollisuus on alunperin tarkoitettu myönteiseksi asiaksi, mutta se turmeltui jo syntiinlankeemuksessa. Uskonnollisuuteen liittyy kiinteästi kysymys oikeasta ja väärästä.
Itse en näe mitään pahaa uskonnollisuudessa.
Havaintojeni mukaan uskonnollisen ihmisen on aika vaikeaa tosissaan nöyrtyä
Jeesuksen ristin juurelle ansiottomana, ilman armoa kadotettuna syntisenä.
Uskonnollinen harrastaa mielellään hengellisiä asioita, mutta hänen on vaikeaa myöntää, että Herran kohtaamiseen ja sisäiseen tuntemiseen ei tarvitaan mitään uskonnon oppeja, menoja, perinteitä eikä ihmisen tekoja.
Uskonelämä ja uskonnon harjoittaminen ovat aivan eri asioita.
-
Uskonnollisuus ei ole Jumalasta vaan syvyydestä suorastaan.
Jumala loi ihmisen uskonnolliseksi ja jokainen ihminen on uskonnollinen. Ihminen on ainoa olento koko luomakunnassa, joka on uskonnollinen. Uskonnollisuus on alunperin tarkoitettu myönteiseksi asiaksi, mutta se turmeltui jo syntiinlankeemuksessa. Uskonnollisuuteen liittyy kiinteästi kysymys oikeasta ja väärästä.
Itse en näe mitään pahaa uskonnollisuudessa.
Havaintojeni mukaan uskonnollisen ihmisen on aika vaikeaa tosissaan nöyrtyä
Jeesuksen ristin juurelle ansiottomana, ilman armoa kadotettuna syntisenä.
Uskonnollinen harrastaa mielellään hengellisiä asioita, mutta hänen on vaikeaa myöntää, että Herran kohtaamiseen ja sisäiseen tuntemiseen ei tarvitaan mitään uskonnon oppeja, menoja, perinteitä eikä ihmisen tekoja.
Uskonelämä ja uskonnon harjoittaminen ovat aivan eri asioita.
Itse ole huomannut juuri (tosi)uskovaiset pyrkivät omilla teoillaan hankkimaan pelastuksen, usko ilman tekoja on kuollut etc.
-
Jumala ei tarvitse hyviä tekojamme, mutta useinkin lähimmäisemme tarvitsevat. Kaikki tekomme niin hurkailta kuin näyttävätkin ovat falskeja Jumalan edessä, ei niillä taivaspaikkaa osteta.
-
Jumala ei tarvitse hyviä tekojamme, mutta useinkin lähimmäisemme tarvitsevat. Kaikki tekomme niin hurkailta kuin näyttävätkin ovat falskeja Jumalan edessä, ei niillä taivaspaikkaa osteta.
Juuri näin.
-
Uskonnollisuus yleisenä ja ihmisen alkuperästä johtuvana asiana (Jumalan luomana olentona) ei ole pahasta.
Se ei ole paha asia, että ihminen luonnostaan on uskonnollinen ja etsii suurempaa voimaa ja ratkaisua elämän mysteeriin.
Uskonnollisuus on pahasta silloin, kun se ei johda elävään uskoon uskoon Jeesukseen Kristukseen, vaan ainoastaan kulttuurilliseen perinteeseen jne.
Jokainen ihminen on pohjimmiltaan uskonnollinen. Jeesukseen uskova on löytänyt oikean tarkoituksen luonnolliselle uskonnollisuudelleen. Ilman taipumusta, emme edes etsisi yhteyttä Jumalaan. Ja kuten huomaamme, kaikkialla maailmassa etsitään.
Sen olen huomannut myös, että usein ihan tavallista Jeesukseen uskovaa kristittyä syytetään uskonnollisuudesta. Sen syytteen perusteena on useimmiten se, että ei ajattele kaikista teologisista tai framilla olevista asioista samalla tavalla.
Uskonnollisuuden vähättelevä leima lyödään todella kevyin perustein.
-
Toinen kirje Timoteukselle 3
1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
-
Uskonnollisuus yleisenä ja ihmisen alkuperästä johtuvana asiana (Jumalan luomana olentona) ei ole pahasta.
Se ei ole paha asia, että ihminen luonnostaan on uskonnollinen ja etsii suurempaa voimaa ja ratkaisua elämän mysteeriin.
Uskonnollisuus on pahasta silloin, kun se ei johda elävään uskoon uskoon Jeesukseen Kristukseen, vaan ainoastaan kulttuurilliseen perinteeseen jne.
Jokainen ihminen on pohjimmiltaan uskonnollinen. Jeesukseen uskova on löytänyt oikean tarkoituksen luonnolliselle uskonnollisuudelleen. Ilman taipumusta, emme edes etsisi yhteyttä Jumalaan. Ja kuten huomaamme, kaikkialla maailmassa etsitään.
Sen olen huomannut myös, että usein ihan tavallista Jeesukseen uskovaa kristittyä syytetään uskonnollisuudesta. Sen syytteen perusteena on useimmiten se, että ei ajattele kaikista teologisista tai framilla olevista asioista samalla tavalla.
Uskonnollisuuden vähättelevä leima lyödään todella kevyin perustein.
Millä perusteella sanotaan, että ihminen on luonnostaan uskonnollinen?
Tietoisuus Jumalasta ja iankaikkisuudesta on kaikilla ihmisillä, mutta onko
uskonnollisuutta?
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." (Saarn. 3:11)
Eikö uskonnollisuus ole juuri sitä, että ihminen yrittää käsittää ja luuleekin ymmärtävänsä Jumalan teot ja ottaa ne ikään kuin omiksi jutuikseen?
Ei kai se ole luontaista, vaan mietiskeltyä tai opittua.
-
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." (Saarn. 3:11)
Tuosta punaisesta se uskonnollisuus johtuu.
-
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." (Saarn. 3:11)
Tuosta punaisesta se uskonnollisuus johtuu.
Minä taas ymmärrän, että uskonnollisuus ei johdu ko. kohdasta,
siis uskonnon harrastaminen.
Mutta hengellisyys eli aavistus Jumalan, Luojan, olemassaolosta on kaikilla ihmisillä syntyperäistä.
-
Minä taas ymmärrän, että uskonnollisuus ei johdu ko. kohdasta,
siis uskonnon harrastaminen.
Mutta hengellisyys eli aavistus Jumalan, Luojan, olemassaolosta on kaikilla ihmisillä syntyperäistä.
Ahaa, ymmärrämme uskonnollisuudella siis eri asioita. Uskonnollisuus ilmenee eri tavoin. Uskontojen harrastamisena, hartailuna, kiinnostuksena henkimaailmasta, uskonnollisea viihteenä ja ylipäätään sellaisena, mikä näyttää jumalanpalvelukselta. Siksi uskonnon harjoittamista on vaikeaa erottaa varsinaisesta uskosta.
Uskonto on sitä, mitä ihminen tekee (tai on tekevinään) "Jumalan hyväksi" ja saadakseen Jumalan hyväksyntää. Evankeliumi ei rakennu uskonnollisuudelle, vaan se on sanoma siitä, mitä Jumala on (jo) tehnyt ihmisen hyväksi. Ateistikin on uskonnollinen. Ateistin jumala ja korkein on ihminen.
-
Toinen kirje Timoteukselle 3
1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Tuossa ei sanota, että uskonnollisia karta. Jos ihminen käyttäytyy Jumalan nimissä noin, niin silloin heitä tulee karttaa.
Jokainen ihminen on taipuvainen uskonnollisuuteen. Sen huomaa kun avaa silmänsä ja katsoo maailmaa kokonaisuutena. Vakaumuksellisia ateisteja on häviävän pieni osa. Hekin usein suhtautuvat omaan aatteeseensa uskonnollisella kiihkolla.
Tässä tulee erottaa nyt se, että mikä on luonnollista uskonnollisuutta ja mikä on sitten taas sen "lopputulos". Lopputuloksella tarkoitan sitä, että mihin se jumalisuuden etsiminen on johtanut. Elävään uskoon vai kuolleeseen uskonnollisuuteen.
Ymmärrän siis myös sen asian mitä uskovien piireissä tarkoitetaan uskonnollisuudella. Sitä käytetään myös leimakirveenä sellaisia Jeesuksen omia kohtaan, jotka eivät toimi tai ajattele kaikesta samalla tavalla.
-
Uskonnollisuus yleisenä ja ihmisen alkuperästä johtuvana asiana (Jumalan luomana olentona) ei ole pahasta.
Se ei ole paha asia, että ihminen luonnostaan on uskonnollinen ja etsii suurempaa voimaa ja ratkaisua elämän mysteeriin.
Uskonnollisuus on pahasta silloin, kun se ei johda elävään uskoon uskoon Jeesukseen Kristukseen, vaan ainoastaan kulttuurilliseen perinteeseen jne.
Jokainen ihminen on pohjimmiltaan uskonnollinen. Jeesukseen uskova on löytänyt oikean tarkoituksen luonnolliselle uskonnollisuudelleen. Ilman taipumusta, emme edes etsisi yhteyttä Jumalaan. Ja kuten huomaamme, kaikkialla maailmassa etsitään.
Sen olen huomannut myös, että usein ihan tavallista Jeesukseen uskovaa kristittyä syytetään uskonnollisuudesta. Sen syytteen perusteena on useimmiten se, että ei ajattele kaikista teologisista tai framilla olevista asioista samalla tavalla.
Uskonnollisuuden vähättelevä leima lyödään todella kevyin perustein.
Millä perusteella sanotaan, että ihminen on luonnostaan uskonnollinen?
Tietoisuus Jumalasta ja iankaikkisuudesta on kaikilla ihmisillä, mutta onko
uskonnollisuutta?
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." (Saarn. 3:11)
Eikö uskonnollisuus ole juuri sitä, että ihminen yrittää käsittää ja luuleekin ymmärtävänsä Jumalan teot ja ottaa ne ikään kuin omiksi jutuikseen?
Ei kai se ole luontaista, vaan mietiskeltyä tai opittua.
Joka puolella maailmaa on aina perustettu uskontoja. Se osoittaa sen, että ihminen on uskonnollinen ja kaipaa yhteyttä johonkin korkeampaan. Taipumus etsiä (minä ymmärrän sen uskonnollisuutena) ei sinäänsä ole paha asia. Usein ihminen kuitenkin ajautuu harhaan ja alkaa palvoa epäjumalia todellisen elävän Jumalan sijaan.
Ja kuten tuossa aiemmin jo sanoin, ymmärrän myös sen mitä kristittyjen parissa tarkoitetaan uskonnollisuudella. Se on kuollutta uskoa, eikä perustu henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalaan.
Sellainen uskonnollisuus asuu ihmisen sydämessä (luonnostaankin), se ei asu ulkoisissa tavoissa. Se voi näyttäytyä ulkoisina tapoinakin, mutta sen juuret ovat ihmisen kivisydämessä.
-
Uskonnollisuudella voidaan teippailla huonoa omaatuntoa.
-
Uskonnollisuudella voidaan teippailla huonoa omaatuntoa.
Ihminen tekee sitä aina, kunnes kohtaa Kristuksen. Jeesus on ainut Jumala, joka ei anna laastaria. Jeesus haluaa puhdistaa omantunnon haavat, omilla haavoillaan ja verellään. Se on kivuliasta monesti, mutta sen jälkeen ei ole tarvetta teippailuun.
-
Uskonnollisuudella voidaan teippailla huonoa omaatuntoa.
Ihminen tekee sitä aina, kunnes kohtaa Kristuksen. Jeesus on ainut Jumala, joka ei anna laastaria. Jeesus haluaa puhdistaa omantunnon haavat, omilla haavoillaan ja verellään. Se on kivuliasta monesti, mutta sen jälkeen ei ole tarvetta teippailuun.
Kyllä ja asian sisäistäminen ettei tarvitse pelätä eikä paeta. Armo ja armahdus vapauttaa. :D
-
Uskonnollisuudella voidaan teippailla huonoa omaatuntoa.
Ihminen tekee sitä aina, kunnes kohtaa Kristuksen. Jeesus on ainut Jumala, joka ei anna laastaria. Jeesus haluaa puhdistaa omantunnon haavat, omilla haavoillaan ja verellään. Se on kivuliasta monesti, mutta sen jälkeen ei ole tarvetta teippailuun.
Kyllä ja asian sisäistäminen ettei tarvitse pelätä eikä paeta. Armo ja armahdus vapauttaa. :D
Sepä se juuri onkin mahtavaa, kun Jeesusta ei tarvitse juosta karkuun. Jumala on mustasukkainen hengestämme. Hän haluaa, että saisi rakastaa meitä kaikella rakkaudellaan. Armo on valtava asia. Olisipa se kaikkien julistajien sydämessä ykkösasiana. Armo ja totuus.
-
Sen olen huomannut myös, että usein ihan tavallista Jeesukseen uskovaa kristittyä syytetään uskonnollisuudesta. Sen syytteen perusteena on useimmiten se, että ei ajattele kaikista teologisista tai framilla olevista asioista samalla tavalla.
Uskonnollisuuden vähättelevä leima lyödään todella kevyin perustein.
Juuri tuollaiseen olen törmännyt.
-
Vanha ketju, mutta nostan silti ylös.
Olen viime päivinä miettinyt taas tuota uskonnollisuuden leimaa, mikä niin herkästi heilahtaa nykyisin, jos yhtään uskaltaa arvostella nykyistä kristillistä kenttää ilmiöineen.
Mistä siinä leimaamisessa lopulta on kyse? Minusta tuntuu, että taustalla on sama logiikka, kuin ns. rasistikortissa. Jos kristisoit asia perustein vaikkapa maahanmuutosta aiheutuvia ongelmia, niin innokkaimmat asian puolustajat heilauttavat saman tien rasistikortin pöytään. Sen jälkeen he eivät näe tarpeelliseksi keskustelua, koska vaarallisten rasisti-fasisti-natsien kanssa ei missään nimessä tule alentua keskusteluun. Eli se on tehokas keino piilottaa oikeiden vasta-argumenttien puuttuminen. Huudetaan vaan kovalla äänellä erilaisia ismejä ja huidotaan leimakirveellä, niin "keskustelu" on "voitettu".
Ihan samalla tavalla toimivat jotkut "uskonnollisuuden hengen metsästäjät" kristikunnassa. Jos arvostelet Raamattuun vetoamalla vaikkapa seurakunnassa olevaa epäjärjestystä ja kaaosta, niin ei harvoin saat vasta-argumentteja Raamatusta, mutta saat saman tien uskonnollisen fariseuksen "viitan" ja sinua aletaan pitämään vaarallisena uhkana tosikristilliselle vapaudelle. Vasta-argumenttina toimii siis leimaaminen ja voimakas nurkkaan ajaminen.
Mutta mitä nuo "religion hunterit" sitten oikeasti vastustavat, kun nousevat Raamattuun perustuvaa arviointia vastaan niin voimakkaasti? Voisiko olla, että he ymmärtämättään nousevat jopa järjestyksen Jumalan pyhyyttä vastaan? Ymmärtävätkö he sen tosi asian, että elävä Jumala on pyhä ja Hänen vihansakin tulee vielä kerran järkyttämään jokaista väärälle perustalle rakentavaa. Jumala ei ole hippien kukkaisjumala joka hymyilee iskänä jossain pilven reunalla ihastelemassa kuinka mahtavia tapauksia nuo ihmiset ovatkaan. Jumalan rakkaus ja pyhyys ovat aina toisiinsa liittyneinä. Ja minusta tuntuu, että Jumalan pyhyyttä ei nykyisin ymmärretä sen vuoksi, että käsitys synnistä on kovin pinnallinen ja hatara.
Uskonnollisuuden leimakirvestä heiluttelevat ne muka-rakastavat ihmiset, jotka eivät siedä minkäänlaista kyseenalaistamista touhuissaan, edes Raamatun ilmoituksen pohjalta ja Jeesuksen sanoja lainaten. Se naamalla loistava mairea lampaan hymy, muuttuu hetkessä suden irvistykseksi ja sinut ajetaan ulos laumasta ja perääsi ulvotaan, "katsokaa uskonnollista ihmistä, joka kieltää jumalan voiman!". Sitä huutaessaan he eivät tajua, että todellinen Jumalan voima on sana rististä, evankeliumi ja Kristus itse.
Uskonnollisuuskortti on kokenut inflaation. Mutkia ei pitäisi liikaa suoristella, mutta itse en hakeudu piireihin, joissa nähdään jatkuvasti kuollutta uskonnollisuutta siellä missä Jumalan pyhyyttä pidetään vielä arvossa.
-
Uskonnollisuuskortti on kokenut inflaation.
Pyrin olemaan aika varovainen luokittelemaan mitään määrättyjä ilmiöitä ja uskonelämän muotoja "uskonnollisiksi" negatiivisessa mielessä. Toki Raamattu on sekä sisäisen että ulkoisen uskonelämän perusta, se osoittaa tien jota kulkea Jumalan yhteydessä. Mutta kaiken minkä voi tehdä ulkonaisesti oikein, voi tehdä vääristä vaikuttimista. Kaiken mikä ulkoisesti näyttää "elävältä uskolta", voi todellisuudessa olla uskonnollisuutta. Ja toisaalta taas sellainen mikä ulospäin saattaa vaikuttaa "uskonnolliselta", voi todellisuudessa olla aitoa uskonelämää.
Käsitän "uskonnollisuuden" tarkoittavan käytännössä ulkokultaisuutta. Koitetaan omavoimaisilla teoilla jäljitellä jotain sellaista toimintaa, minkä mielletään olevan hengellistä. Se voi yhtälailla olla lipun piiskaamista ja kielillä huutamista, kuin kynttilöiden sytyttelemistä ja isämeidän mutisemista. Muodot eivät sinällään tee asiasta uskonnollista, vaan se ettei vaikuttimena ole Pyhä Henki vaan oma liha.
Näkisin että uskonnollisuuskorttia käyttävät useimmiten uskonnolliset, jotka ärsyyntyvät omaa uskonnollisuuttaan vastaan sotivasta uskonnollisuudesta. Aidosti hengellisellä ihmisellä ei ole tarvetta yrittää vakuutella kenenkään uskonnollisuudesta. Terveellä tavalla silloin ei toisten asiat niin paljon kiinnosta. Enemmän kiinnostaa heidän sielunsa, eikä sitä voiteta uskonnollisuuskorttia pelaamalla.
-
Peace in rest, kiitos. Osasit sanoa ytimekkäästi.
-
En ole eri mieltä. Yritin kuitenkin ottaa kantaa juuri siihen, miten uskonnollisuus-termiä käytetään nykyisin toisten uskovien leimaamiseen ja hiljentämiseen. Tiedän, että on olemassa kuollutta uskonnollisuutta. Se lähtee aina ihmisen sydämestä, eikä ole riippuvainen muodoista. Se voi tulla ilmi näennäisesti vapaamuotoisena toimintana tai jäykän muodollisena, riippuen yhteisöstä ja sen yksilöistä jne. Jokainen ihminen on pohjimmiltaan uskonnollinen minun. Siis käsitykseni mukaan.
Itse en näe sitä uskonnollisena toimintana, että otetaan kantaa esim. äärikarismaattisuuden ilmiöihin. Sen takana on - tai ainakin pitäisi olla - huoli ihmisten hengellisestä tilasta ja seurakuntien suunnasta.
Minua siis kiinnostaa se väärin perustein uskonnolliseksi leimaaminen. Ja samaa "leimaamiskulttuuria" tunruu olevan liikkeellä muutenkin ympäri maailmaa. Kun argumentit loppuvat alkaa huuto ja leimojen lyönti.
En ole edes erityisen tuohtunut siitä, jos joku pitäisi vaikka minua uskonnollisena ihmisenä. Minua kiinnostaa kuitenkin se, että miksi se joku niin ajattelisi. Sitäkin yritin pohtia.
-
Sain aikoinaan armeijasta mielestäni erittäin hyvän todistuksen. Todistuksessa sanottiin mm., että olen uskonnollismielinen. Jossain muussa yhteydessä tuosta sanasta olisi voinut loukkaantua, mutta pidin sitä siinä yhteydessä hyvin myönteisenä ilmaisuna.
-
Itse en näe sitä uskonnollisena toimintana, että otetaan kantaa esim. äärikarismaattisuuden ilmiöihin.
Aiemman viestini linjan mukaisesti sanon tähänkin, että se voi olla sitä, mutta voi myös olla olematta. Automaattisesti se ei sitä ole. Riippuu pitkälti vaikuttimista ja motiiveista.
Uskoisin että lähes jokainen vetää mielessään jonkunlaiset rajat jonka ulkopuolista toimintaa pitää lihallisena, varmaan todella harvassa ihmiset jotka ihan oikeasti sydämessään hyväksyvät kaiken, vaikka sanoisivatkin niin tekevänsä. Ehkä suurin ongelma tähän liittyen on, että usein ei osata käsitellä erimielisyyksiä ja keskustella niistä rakentavasti ja toista kunnioittavasti.
-
Itse en näe sitä uskonnollisena toimintana, että otetaan kantaa esim. äärikarismaattisuuden ilmiöihin.
Aiemman viestini linjan mukaisesti sanon tähänkin, että se voi olla sitä, mutta voi myös olla olematta. Automaattisesti se ei sitä ole. Riippuu pitkälti vaikuttimista ja motiiveista.
Juu, otinkin vaikuttimet huomioon tuossa kirjoituksessani. Lainaamasi pätkä jatkui:
Sen takana on - tai ainakin pitäisi olla - huoli ihmisten hengellisestä tilasta ja seurakuntien suunnasta.
-
Kuunneltiin eilen illalla Jukka Norvannon raamattutuntia, missä hän käsitteli Matt. 25. lukua ja siellä kertomusta viisaista ja tyhmistä neitsyeistä ja jälkimmmäisten öljykriisistä. Aiheesta on paljon kirjoitettu, yksi kirjoitus tuli mieleen, koska siinä on erikoinen tulkinta asiasta.
Mainittu kirjoitus on parin vuosikymmenen takaa ja löytyy kirjasta Uskonto vai Evankeliumi?, sivulta 84 alkaen: http://www.kristitynfoorumi.fi/UskvaiEvank.pdf
Siinä oleva tulkinta on jossain määrin erikoinen, siksi siitä olisi syytä keskustella. Koko kirjakin on luettavissa netissä osoitteessa: kristitynfoorumi.fi
Kirjan kirjoittaja ei edusta mitään erillistä kirkkokuntaa tai hengellistä liikettä, joten kirjasta voi löytyä ajatuksia, jotka ovat monelle vieraita.
-
:) Olen joskus lukenut. Täytyypä kerrata! Hyvä!
-
En lukenut, mutta mietin asiaa näistä kymmenestä neitsyestä. Monenlaista selitystä on ollut asian tiimoilta, itse putkiaivona ajattelen että viisaita on ne joilla on sydän Jeesuksen veri puhdistanut, eli elävät anteeksiannossa ja Pyhä Henki asuu ihmisessä, tyhmät niitä joilla ehkä vain uskonnollinen kokemus, uskotaan että esim Jumala on mutta eletään vieraana hänelle.
-
Sain aikoinaan armeijasta mielestäni erittäin hyvän todistuksen. Todistuksessa sanottiin mm., että olen uskonnollismielinen. Jossain muussa yhteydessä tuosta sanasta olisi voinut loukkaantua, mutta pidin sitä siinä yhteydessä hyvin myönteisenä ilmaisuna.
Minusta joskus aikoinaan työkaveri sanoi että olen vakavamielinen. ;D