Kirjoittaja Aihe: Galatalaiskirje  (Luettu 2938 kertaa)

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #30 : 27.05.21 - klo:17:50 »

Yleensä tunteiden puuttuminen tai niiden rajoittuminen on melko iso mielenterveysongelmien seassa olevan juttu. Ihminen ajautuu tilaan missä tuntee joko masennusta tai sitten tuollaista "tunteettomuutta". Usein heillä viha kuitenkin esiintyy melko usein ja usein myös tuhoisalla tavalla. Siis ajatellaan, että viha on sellainen ns. jäävuorenhuippu ja kaikki muut tunteet on työnnetty niin syrjään, että niitä ei edes tunnisteta ja ilmaista.

Usein tää johtuu siitä, että viha on "turvallisempi" tuntea kuin kuin vaikka suru, hämmennys jne. Ihminen pelkää kohdata omaa heikkouttaan ja vihan osoittaminen peittää inhimillisen heikkouden melko hyvin.
Samoin tietty myös se että ei tunne mitään.

Sen nuoren naisen haastattelu minkä laitoin, oli mielenkiintoinen, koska kun haastattelija kysyi häneltä hänen neljästä lapsestaan, hän selvästi kamppaili sisällään, sen näki hänen kasvojensa ilmeestä. Hän ratkaisi sen kieltäytymällä keskustelemasta aiheesta ja palautti sen tunteettoman olotilan itselleen melko nopeasti.

Eli kyllä hänelläkin oli niitä tunteita, mutta niitä ei päästetä tietoisuuteen.

Jotkut sotaa kokeneet ovat myös vihantunteiden kanssa tekemisissä paljon.

Vihastuminen voi tuntua joistakuista hävettävältä tai pelottavalta. Ihminen, joka ei kykene vihastumaan esim. silloin kun häntä käytetään törkeästi hyväksi, kärsii suuresti omassa nahassaan siitä.  Tällainen ihminen voi pelätä sitä, että hän loukkaa, jos osoittaa vihastumista tai siihen liittyvää rajojen vetoa hyväksikäyttäjän silmien edessä.

”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli.” (Ef. 4:26)

Joku voi pelätä muissa yhteyksissä (irrationaalisesti) sitä, että loukkaa, vaikka ei todellisuudessa loukkaa usein silloinkaan kun on omasta mielestään varma, että on loukannut toista. Paavali ei ainakaan pelännyt ajatusta siitä, että loukkaisi joidenkin ihmisten tunteita. Galatalaiskirjeestä: ”Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!” (Gal. 5:12)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #31 : 27.05.21 - klo:20:46 »
Niin tietty toinen aarilaita on, etta puolestaan kielletaan vihaisuuden, vihastumisen tunne kokonaan.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #32 : 28.05.21 - klo:12:26 »
Mielenkiintoista kirjoittelua! Jatkakaa!  :-*

Jos sallitte niin kopioisin näitä Päivän sanoja (SRO) johonkin ainakin silloin tällöin? Minua nämä ravitsevat suuresti.

Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. 1. Kor. 1:25.

Jumala kätkeytyy heikkouteen. Siksi hänet koetaan toisenlaisena kuin mitä hän todellisesti on. Kun perkele kätkeytyy, hänestä tulee valkeuden enkeli. Kun Jumala kätkeytyy, hän kätkeytyy elämän pimeään. Tämä näkyy kirkkaimmin ristillä. Jumalan nimissä Jumala ristiinnaulittiin teloituspuuhun. Pimeään viety, pahoinpidelty ja kiduttamalla tapettu Jumala sai suuriman voittonsa kuolemalla roiston kuoleman, kohtaamalla pahan pahimman iskun. Siinä hetkessä sovitettiin koko maailman synti, myös jokaisen meidän. Siinä hetkessä tehtiin rauha Jumalan ja ihmisen välille, silloin Jumala kumartui maan alimpaan paikkaan asti, vaikka mitään Jumalan valtakunnan saapumisesta ei voitu silmin havaita. Jumala tuli luoksemme salattuna, loukkaavana ja pahennusta herättävänä. Lahjaksi saatu usko kuitenkin löytää hänet.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Suomen Raamattuopisto
Vähäsarja Juha
metropolialueen johtaja /teologi/ev.lut./ n. 60 v.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #33 : 28.05.21 - klo:19:54 »
Em. Vähäsarjan teksti on kiinnostava.  Jeesus herätti maan päällä ollessaan pahennusta ns. kunnollisissa kansalaisissa, aivan samoin kuin nykyaikanakin.
Tosin Jeesus ei ollut syntinen.

Paheksumisesta tulee mieleeni, että entisenä päätoimisena alkoholistina koen edelleen, 20 v. raitistumisen jälkeen, että samastun aika vahvasti vielä juoviin ja aineita käyttäviin, siis huonoiksi koettuihin ihmisiin.
Huomaan sen esim. rukoillessani "Herra valaise kasvosi meille ja ole meille armollinen".
Näen vahvasti meidän kaikkien syntisyyden ja peitellyn tekopyhyyden, sekä uudestisyntyneiden että uskosta osattomien.
Me uskovat emme ole ihmisenä yhtään vanhurskaampia kuin rappiolla olevat narkomaanitkaan.
Me tarvitsemme aivan yhtä paljon Jumalan armollisuutta kuin julkisyntisetkin.
Usko on ansiottomasti meille annettu lahja, jota Herra tarjoaa kaikille muillekin.

Rehvakas esiintyminen pelastettuna hurskaana perustuu tietysti siihen,
että olemme ottaneet vastaan Jeesuksen ristintyöllään ansaitseman sovituksen.
Saamme Raamatunkin mukaan kerskata rististä.
Mutta farisealaisuus ja oman minän esille nostaminen on aina hyvin lähellä.
Lankeamme helposti iloitsemaan omasta kauniista uskovaisuudestamme.

Yhtenä yönä tuossa Turun kävelykadun penkillä istui eräs nuorehko mies,
jonka alkoholisoitumista olen seurannut monta vuotta.  Hän oli tietysti vaikutuksen alaisena, ja alkaa jo vaikuttaa puliukolta.
Aioin sanoa miehelle jotakin, mutta hän ehti ensin ja tarjosi minulle jonkin yhteisön Jeesus pelastaa- traktaattia.
Hän sanoi, että useimmat ihmiset eivät ymmärrä, minne he ovat menossa, mutta Jeesus kutsuu.
En osannut vastata kuin olemalla samaa mieltä.  Kerroin, että minäkin uskon Jeesukseen.

Saman miehen näin tänäänkin nukkuvan sammuneena aseman puistossa.
Näissä kohtaamisissa koen selvästi, miten riippuvaisia olemme kaikki Herran armosta.
Joku vaeltaa horjuvammin, kompuroi ja on näkyvästi synnistä riippuvainen.
Silti hän voi olla erittäin lähellä Herraa,
jopa Hänen kämmenellään.
Jumala lähestyy jokaista yksilöllisesti, kärsivällisesti ja rakastavasti.
Minullakaan ei olisi mitään elämässä, ellen pitäisi jatkuvasti kiinni siitä
pelastusköydestä, jonka toisen pään Jeesus on pudottanut taivaasta.
En pystyisi riippumaan köydessä, ellei Hän antaisi siihen voimaa ja tahtoa.

Minun rukoiluni, Raamatun lukemiseni ja muut hartaat toimintani ovat vain pientä pyrkimystä toteuttaa uskossa olemista, mutta ne eivät ole minua pyhittäviä
ja vanhurskauttavia konsteja.
Koko elämä on Jumalan armollisuuden ja hyvän tahdon varassa.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #34 : 29.05.21 - klo:00:20 »

Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. 1. Kor. 1:25.

Jumala kätkeytyy heikkouteen. Siksi hänet koetaan toisenlaisena kuin mitä hän todellisesti on. Kun perkele kätkeytyy, hänestä tulee valkeuden enkeli. Kun Jumala kätkeytyy, hän kätkeytyy elämän pimeään. Tämä näkyy kirkkaimmin ristillä. Jumalan nimissä Jumala ristiinnaulittiin teloituspuuhun. Pimeään viety, pahoinpidelty ja kiduttamalla tapettu Jumala sai suuriman voittonsa kuolemalla roiston kuoleman, kohtaamalla pahan pahimman iskun. Siinä hetkessä sovitettiin koko maailman synti, myös jokaisen meidän. Siinä hetkessä tehtiin rauha Jumalan ja ihmisen välille, silloin Jumala kumartui maan alimpaan paikkaan asti, vaikka mitään Jumalan valtakunnan saapumisesta ei voitu silmin havaita. Jumala tuli luoksemme salattuna, loukkaavana ja pahennusta herättävänä. Lahjaksi saatu usko kuitenkin löytää hänet.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Suomen Raamattuopisto
Vähäsarja Juha
metropolialueen johtaja /teologi/ev.lut./ n. 60 v.

Mitkä seikat vetävät positiivisella tavalla puoleensa monia lukijoita, mitä tulee yllä näkyvään Vähäsarjan tekstiin tai kristinuskon ydinsanomaan sovituksesta, rakkaudesta, armosta ja ikuisesta elämästä?

Näkökulmastani ainakin esim. seuraavat:

Ihminen, joka ajattelee tai kokee olevan velallinen, ei halua maksaa itse omassa nahassaan sitä velkaa, jonka ajattelee tai kokee ansainneensa. Koska ihminen ei halua maksaa omaa velkaansa tai kauhistuu velan mukanaan tuoman kärsimyksen suunnatonta mittaa ja määrää, hän iloitsee tai rauhoittuu tai kokee turvallista mieltä, kun vakuuttuu siitä, että toinen on maksanut velan puolestaan, jolloin hänet on vapautettu velan maksusta tai siihen liittyvästä rangaistuksesta.

Koska ihminen haluaa olla rakastettu, hän kokee positiivisena sanoman siitä, että Jumala rakastaa häntä niin paljon, että kuoli hänen puolesta.

Koska sanomaan ristiinnaulitsemisesta ja siihen liittyvästä ylösnousemuksesta kuuluu myös ajatus ikuisesta elämästä, ihminen, joka pelkää kuolemaa eikä halua kuolla, rohkaistuu, kun tulee vakuuttuneeksi siitä, että saa elää Jeesuksen kanssa ikuisesti. Sanoma tarttuu siis ihmisessä vaikuttavaan kuoleman tai häviämisen pelkoon.

Jos mikään edellä mainitsemistani motiiveista uskoa ei pitäisi paikkaansa, miksi ne eivät pitäisi paikkaansa, ja mitkä seikat puolestaan selittäisivät ymmärrettävällä tavalla paremmin kristinuskon sovituskuolemaan, armoon ja lupaukseen iankaikkisesta elämästä liittyvän sanoman vetovoiman.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #35 : 29.05.21 - klo:15:26 »
Se ilo, että joku rakastaa ja näkee vaivaa minun edestäni on juuri se mikä tuossa galatalaiskirjeen teemassa tuli myös juuri esille, ja se ilo nousee juuri siitä, että kokee olevansa sellaisen kokonaisvaltaisen rakkauden kohde.

Tietty se, että meistä tuntuisi hyvältä tulla rakastetuksi ei ole Jeesuksen pelastamisteon ensisijainen päämäärä ja tarkoitus. Sitä määrittää puolestaan se todellisuus, että ilman evankeliumia tuhoudumme iankaikkisesti.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #36 : 30.05.21 - klo:14:13 »
Se ilo, että joku rakastaa ja näkee vaivaa minun edestäni on juuri se mikä tuossa galatalaiskirjeen teemassa tuli myös juuri esille, ja se ilo nousee juuri siitä, että kokee olevansa sellaisen kokonaisvaltaisen rakkauden kohde.

Tietty se, että meistä tuntuisi hyvältä tulla rakastetuksi ei ole Jeesuksen pelastamisteon ensisijainen päämäärä ja tarkoitus. Sitä määrittää puolestaan se todellisuus, että ilman evankeliumia tuhoudumme iankaikkisesti.

Mikä on Jeesuksen pelastusteon ensisijainen päämäärä ja tarkoitus näkemyksesi tai tulkintasi mukaan?

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #37 : 30.05.21 - klo:14:38 »
Sielun pelastus. 1. Pietarin kirjeen ekassa luvussa selvasti ilmaistu. Samoin Joh.. 3:16.
Jeesus ilmaisi sen usein ja selvasti.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #38 : 30.05.21 - klo:14:56 »
Jumala on siis saarnauttanut hullutuksen. Siksi on vaikea ymmärtää, että tämä parantumaton alkoholistikin päässee perille pelastukseen ehkäpä ensimmäisten joukossa. Maailman ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja maailman viimeiset tulevat ensimmäisiksi, kun heillä ei ole mitään omaa ansiota, jolla sotkea sovituksen.
-------
"Miten opimme tuntemaan Jumalan?
Markku Särelä Saarna Seksagesimasunnuntai
Seksageesimasunnuntain II vuosikerran epistola

Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. 1 Kor. 1:20-25.

Kysyin kerran nuoruudessani eräältä mieheltä: "Uskotko Jumalaan." Hän vastasi: "En ole oppinut häntä tuntemaan." Tunnetko sinä Jumalan? Voitko auttaa toisia häntä tuntemaan. Tekstimme osoittaa meille toisaalta sen, minkä avulla Jumalaa ei opita tuntemaan, ja toisaalta sen, miten hänet tullaan tuntemaan.

1. Mistä Jumalaa ei opita tuntemaan
Tekstimme sanoo meille aluksi: "Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?" Näillä sanoilla se osoittaa, ettei Jumalaa opita tuntemaan järjen ja siihen pohjautuvan viisauden avulla, ei edes kirjanoppineisuuden eli teologisen tieteen avulla. Päinvastoin uskovat ovat havainneet, että pahimmat eksyttäjät tulevat joko niin sanotun tieteen piiristä tai sieltä, missä tavoitellaan merkkejä. Sanoohan tekstimme: "Juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta." Ihminen ei voi omasta järjestään Jeesukseen Kristukseen uskoa eikä hänen tykönsä tulla. Se tie on tukossa.

Jumala on kuitenkin antanut tietoa itsestään. Hän on kirjoittanut jokaisen ihmiseen sydämeen jo luomisessa sen, että hän on, ja myös tahtonsa eli yleisen siveyslain. Tätä tietoa on vielä jossain määrin - joskin himmentyneenä, mutta kuitenkin todella olemassa olevana - syntiinlankeemuksen jälkeenkin jäljellä. Lisäksi Jumalan olemassaolo on pääteltävissä ja tiedettävissä hänen luomisteoistaan, jotka kertovat hänen ihmeellisestä viisaudestaan ja suuresta voimastaan. Tekstimme sanoo: "Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa." Tämä Jumalan viisaus on nähtävissä, ja kuitenkaan ihminen ei siitä oppinut tuntemaan Jumalaa.

Nyt meidän pitäisi osata tehdä tästä kaikesta oikeat johtopäätökset. Kun tuomme esiin luonnon todistuksia Jumalan luomisteoista ja hänen olemassaolostaan, hänen suuresta viisaudestaan ja voimastaan, voimme herätellä omaatuntoa toimintaan. Sellaisella tiedolla voimme myös varjella uskovia, etteivät he mene tämän maailman viisauden mukana harhaan. Mutta se ei sinänsä saata vielä ketään Jumalan tuntemiseen.

Vain Jumala itse voi saattaa meidät tuntemaan itsensä. Hän sanoo: "Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän." Jes. 45:5-7.

Perisynnin turmelemassa ihmisessä on merkillinen väärä taipumus etsiä todistusta Jumalasta ja hänen suosiostaan merkeistä ja ihmeellisistä kokemuksista. Vieläpä se tapahtuu siten, että ihmiselle eivät kelpaa Jumalan antamat merkit ja kokemukset, vaan hän tivaa sellaisia merkkejä, jotka vastaavat hänen toiveitaan. Miten paljon Kristus tekikään merkkejä. Ne herättivät kuitenkin juutalaisissa närkästystä. Milloin hän paransi sapattina tai milloin seurusteli syntisten kanssa. Aina oli jotakin vikaa. He kysyivät: "Minkä merkin sinä näytät meille" (Joh. 2:18) ja "Minkä tunnusteon sinä teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet?" (Joh. 6:30). Ja Jeesus lupasi heille merkin, sen, että hän nousee ruumiillisesti kuolleista. Siitä oli todistuksena heille tyhjä hauta käärinliinoineen ja hänen uskoviensa silminnäkijätodistus, mutta ennen muuta apostolinen Kristus-saarna. Merkin tämä maailma on saanut, mutta ei sellaista merkkiä, mitä se itse pyysi.

Merkkejä tavoittelevan ihmisen suuri erehdys on siinä, että hän sulkee sydämensä siltä todistukselta, jonka Jumala hänelle antaa. Jumalan sanassa ja Kristus-saarnassa on läsnä Pyhän Hengen todistus. Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä: Isä antaa teille "totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Joh. 14:17. Maailma hyväksyisi sellaisen Pyhän Hengen, jonka se voisi nähdä ja aisteillaan tuntea. Tätä maailmallisuutta ruokkivat hurmoksellinen kristillisyys ja ihmeparantajat. Sellaisen avulla Jumalaa ei opita tuntemaan.

Haluamme tehdä Jumalan valtakunnan työtä ja voittaa ihmisiä Kristukselle. Sitä varten meidän on hyvä tietää, millä tavoin tätä työtä on tehtävä, niin että voimme myös saada tuloksia. Raamattu osoittaa selvästi, että maailman viisauden ja ihmemerkkien tavoittelu eivät ole oikea tie eikä niiden avulla tulla Jumalaa tuntemaan. Tekstimme sanoo, että Jumala on "tehnyt maailman viisauden hullutukseksi". Tarvitsemme siis toisenlaisen viisauden.

2. Miten tulemme Jumalan tuntemaan
Tekstimme sanoo: "Niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat." Raamattu nimittää Kristus-saarnaa hullutukseksi, koska maailma ei arvosta sitä, vaan pitää sitä hullutuksena, siis sellaisena mielettömänä asiana, jolle ei kannata korviansa loksauttaa. Tästä näemme, ettei Jumala pyri mielistelemään maailmaa eikä viemään evankeliumia eteenpäin maailman ehdoilla. Emme mekään saa sellaiseen sortua. Vaan mitä meidän on tehtävä?

On saarnattava, ei siis kyseltävä eikä neuvoteltava, ei mukautettava sanomaa sellaiseksi, että se kelpaisi, vaan julistettava evankeliumia sellaisena kuin Jumala on sen meille antanut. Sellaisessa saarnassa on tehoa. Vanhan testamentin profeetat julistivat: "Kuulkaa, kaikki kansat; ota korviisi, maa, ja kaikki, mitä maassa on." Miika 1:2. Jumala puhuu. Avaa siis korvasi kuulemaan ja sydämesi kätkemään Jumalan voimasta, mitä Herralla on sinulle asiaa. Hänellä on sinulle pelastuksen sanoma.

Tekstimme sanoo: "Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus."

Järkeisopilla synnytetään epäilijöitä ja vastaansanojia, mutta ei uskovia. Merkkien tavoittelulla saadaan aikaan levottomia ihmisiä, joilla ei ole sielunrauhaa eikä varmuutta syntien anteeksisaamisesta, ihmisiä, jotka tavoittelevat kokemusta kokemuksen perään ja joiden on vaikeata tyytyä siihen elämänosaan, jonka Jumala on heille antanut, ja joiden toivo ei suuntaudu taivaaseen, vaan tänne alas toivoen saavansa täällä paremman osan. Kristus-saarna taas pelastaa ja antaa rauhan Jumalan kanssa. Meitä vahvistaa Raamatun sana: "Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä" (Room. 8:25). Raamattu myös varoittaa väärästä toivosta: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat." 1 Kor. 15:19.

Paavali sanoo: "Me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta." Kun apostoli sanoo näin, hän tietää, että hänellä on sellainen sanoma, jossa on voima, joka todella pelastaa ja auttaa ihmistä hengellisesti Jumalan tahtomalla tavalla. Paavalin sanoissa on jotakin hyvin määrätietoista. Koko apostolisella kirkolla oli selvä, horjumaton työnäky julistaa evankeliumia pelastukseksi koko maailmalle. He julistivat, että "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" ja uskottava evankeliumi (Apt. 17:30).

Galatalaiskirjeessä apostoli Paavali lausuu niille galatalaisille, jotka olivat alkaneet etsiä autuutta juhlapäivien vietosta ja muista teoistaan: "Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" (Gal. 3:1). Seurakunnat olivat syntyneet, kun Paavali oli julistanut ristiinnaulittua Kristusta. Hän oli saarnallaan aivan kuvannut heidän silmiensä eteen Kristuksen ristiinnaulittuna. Mutta nyt heiltä oli kadonnut tämä selkeä kuva Golgatalla kärsineestä Jumalan Pojasta. Heidän katseensa oli siirretty toisaalle. Heidät oli lumottu. Juuri tämä on harhan ominaisuus.

Mikä ristiinnaulitussa Kristuksessa oli niin suurenmoista? Sanoma hänestä kertoi monia asioita. Ensiksikin ristillä ei kärsinyt kuka tahansa ihminen, vaan ihmiseksi tullut Jumalan Poika, jolla ei syntiä ollut, ei opissa eikä elämässä, niin kuin Raamattu sanoo: Joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut" (1 Piet. 2:22). Toiseksi Kristus kärsi Jumalan vihan alla, kuten hän sanoi tuskassaan: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!" Hän ei kuitenkaan kärsinyt itsensä tähden, vaan hänelle luetun maailman syntivelan tähden. Hänen kärsimyksensä oli siis sijaiskärsimystä. Kun se oli samalla Jumalan Pojan kärsimys, siitä seurasi myös hyvä tulos: koko maailman syntien sovitus. Kolmanneksi se kertoo siitä, että Kristus tuli syntisiä varten, rakasti heitä kuolemaan saakka ja että hän on syntisten ystävä. Raamattu sanoo: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh. 4:10).

Kun siis pyhä Raamattu kuvaa eteemme Jumalan Pojan ihmiseksi tulleena ja ristin kärsimykseen alistuneena maailman Vapahtajana, se julistaa meille, että syntimme ovat sovitetut ja anteeksiannetut, ei meidän tekonamme, vaan Kristuksen teossa. Kaikki on lahjaa ja armoa. Siinä onkin Kristus-saarnan lohdullisuus. Meille, jotka emme kyenneet itseämme pelastamaan, on pelastus tuotu lahjana ja valmiina.

Sinunkin eteesi on kuvattu Kristus ristiinnaulittuna. Pidä tämä kuva silmiesi edessä aina, elämässä ja kuolemassa, ja sinulla on oleva turva tänään ja tuomiopäivänä.

Jumalan tuntemus perustuu uskoon syntien anteeksiantamiseen. Raamattu sanoo: "Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä." Hebr. 8:10-11.

Kun uskot ristiinnaulittuun Kristukseen, tunnet Jumalan rakastavana Isänä. Saat lähestyä häntä uskon rukouksessa sekä ajallisissa että ennen muuta hengellisissä tarpeissasi ja tiedät, että hän mielellään kuulee rukouksesi ja antaa sinulle sitä, mitä todella tarvitset ja mikä on hänen hyvän tahtonsa mukaista. Amen.

Markku Särelä"

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #39 : 30.05.21 - klo:15:00 »
Sielun pelastus. 1. Pietarin kirjeen ekassa luvussa selvasti ilmaistu. Samoin Joh.. 3:16.
Jeesus ilmaisi sen usein ja selvasti.

"Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." (1 Piet. 1:8-9)

Yllä näkyvän kohdan mukaan uskovan iloisuus juontuu osaltaan ajatuksesta sielun pelastuksesta. Ajatus sielun pelastuksesta uskovalle on nähdäkseni yhtä iloa tuottava kuin kokemus siitä, että on rakastettu.

Sikäli jos tai kun sielu ei ole vielä maan päällä elettäessä absoluuttisesti tai ehdottomalla varmuudella pelastunut, tai sikäli kuin maailma ja ei-pelastettava (syntinen) puoli ihmisessä hankaa vastaan tai aiheuttaa vaivaa, ilo pelastuksesta ei ole vielä täydellinen.

Paavali antoi ymmärtää, ettei hänellä ollut omakohtaista absoluuttista pelastusvarmuutta.

"... jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista." (Fil. 3:11)

"Jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi." (1 Kor. 9:25-27)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #40 : 30.05.21 - klo:15:16 »
Sielun pelastus ei koske ainoastaan eikä ehkä edes ensisijaisesti täällä maailmassa elettävää aikaa, vaikka sitäkin.
Jossain vaiheessa ihminenkin alkaa tajuamaan, että voi kauhea jos en olisi ottanut pelastusta vastaan. :-\
Mutta koska Jumala on rakkaus ja hän rakastaa ihmistä, ihminen todella pääsee kokemuksellistikin ehdottoman rakkauden vastaanottajaksi.

Raamatun mukaan ilmeisesti Jumala ajallaan luo kaiken uudeksi, eikä pelastus siis jää rajoittumaan sieluun. Ihminen saa uuden ruumiin ja Jumala luo uuden maan ja uudet taivaat. En tosin tiedä tuosta kovin paljon.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #41 : 30.05.21 - klo:17:16 »
Aiheeseen kuulumattomana hieman huvittavana seikkana voisi mainita, että kirkkoisä Origenes (184-253) ajatteli, että kristittyjen taivaallinen keho on pallomainen, enkelimäinen, eteerinen ja hohtava. Yksi peruste ajatukselle on siinä, että muutoin pitäisi ajatella, että taivaassa on sisälmyksiä ja peräsuoli (ja -aukko).

Lainaus
"He rejected “resurrection of the flesh” language while reaffirming the Pauline language of “spiritual body.” His ideas were also attractive to later Eastern theologians, while those in the West attacked his arguments as a denial of the resurrection.Many monastic communities in Palestine and Egypt accepted Origen’s beliefs throughout the third and fourth centuries. In his commentary on Matthew, Origen says that the resurrected bodies of the blessed would become “like the bodies of angels, ethereal and of shining light.” Ideas such as this may have been the basis for his condemnation by later theologians. Origen and followers of Origenism were often accused of a belief in the preexistence of souls. For one holding such a belief, a future resurrection of the body might seem to be something of an oddity.

Another passage of Origen that may have fueled opposition is found in his treatise On Prayer (31.3), wherein he denies that the resurrected body would have corporeal knees but affirms that the heavenly body would be spherical. Origen said that anyone who would deny this does not understand the implication of that denial, as he or she would need to claim that intestines and the rectum would function even in heaven." (page 15)

litpress.org/Products/GetSample/8224/9780814682241

(Resurrection of the Flesh or Resurrection from the Dead. Implications for Theology. Brian Schmisek)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #42 : 30.05.21 - klo:17:50 »
Onneksi Jumala ei delegoinut luomistyota ihmisella. Tieda hanta milta me nayttasimme.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #43 : 30.05.21 - klo:18:34 »
Jumala on siis saarnauttanut hullutuksen. Siksi on vaikea ymmärtää, että tämä parantumaton alkoholistikin päässee perille pelastukseen ehkäpä ensimmäisten joukossa. Maailman ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja maailman viimeiset tulevat ensimmäisiksi, kun heillä ei ole mitään omaa ansiota, jolla sotkea sovituksen.

Liittyen ajatukseesi siitä, että puliukko pelastuu ehkä ensimmäisten joukossa, kun hänellä ei ole vaaraa sotkea omaa ansiota sovitukseen (tai vaara on kohdallaan pienempi). Sisältääkö ajatuksesi sen, että jos ihminen sekoittaa jotain omaa ansiota (omaa nöyryyttä, uskonlujuutta tai hurskautta muodossa tai toisessa) uskoonsa, hän on kadotettu?

Ihminen ei voi itse varmuudella tietää introspektiivisesti, ovatko hänen omat motiivinsa puhtaat tai täysin epäitsekkäät esim. auttaessaan muita. Voisiko mielestäsi tämän kykenemättömyyden tietää itse omien motiivejansa mahdollista epäitsekkyyttä soveltaa uskomiseen? Vai voiko uskova mielestäsi tietää introspektiivisesti varmuudella, että hänen uskonsa on täysin vapaa oman ansion tai kunnian ajatuksesta? Jos ei voi tietää varmuudella, silloin kukaan uskova ei voi varmuudella tietää, onko hänen uskonsa pelastavaa uskoa, jos uskon pitää siis olla täysin vapaa oman ansion tai kunnian ajatuksesta ollakseen pelastavaa uskoa.
« Viimeksi muokattu: 30.05.21 - klo:18:41 kirjoittanut crystalvoice »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #44 : 30.05.21 - klo:19:29 »
Minulla uskon varmuus ja tieto tulevasta pelastuksesta ei ole jatkuva olotila,
vaan ajallisesti rajoitettua, impulsiivista,
yliaistillista ja järjen ylittävää tapahtumista.
Noissa tilanteissa olen vakuuttunut Raamatusta saamani opetuksen perusteella siitä, että usko ja pelastus annetaan minulle ylhäältä. 
Antajana ja vaikuttajana on Jumala Pyhässä Hengessään.

Silloin kun usko ja armon kokeminen ei ole yhtä kirkasta,
pysyn kuitenkin samana uskovana persoonana,
joka haluaa oppia koko ajan lisää Jumalan Sanaa ja elää sen mukaan.
Pyhä Henki on aina läsnä uudestisyntyneessä, vaikka jumaluuden ja
pyhyyden kokeminen vaihteleekin ihmisyyteni takia.

Uskooni ja siitä ja sen kohteesta muille kertomiseen liittyy aina jonkin verran itsekeskeisyyttä ja omahyväisyyttä, myös pyyteellisyyttä.
En ole vielä saanut uutta henkeä ja ruumista, vaan elän
uudestisyntyneen henkeni lisäksi lihallisessa ja syntisessä ruumiissa,
jossa sielullisuus ja hengellisyys taistelevat.
Mutta Pyhä Henki saa aikaan koko hengellisyyteni,
joten minun ei tarvitse itse puristaa mistään hengellisiä, henkisiä
tai tunteellisia kokemuksia tai hurskasta elämää.
Elän sen armon varassa, jossa minut on jo kauan sitten kertakaikkisesti
vanhurskautettu Jeesuksen uhrityön perusteella.